Herkku-puhelin
Kanarialla 4
Janttu

Siirryimme pyyhkeisiin kietoutuneina Lauran kanssa kylpyhuoneesta makuuhuoneen puolelle. Katselimme ympärillemme, mutta emme nähneet missään vaatteitamme. Istuimme sängylle pyyhkeissämme ja kuuntelimme viereisestä huoneesta kuuluvaa englanninkielistä puhetta. Emme oikein osanneet mitään toisillemme sanoa. Kauaa emme ehdi odottaa kun Mick avaa huoneen oven ja katsoo sisään. Mick toteaa meidän jo tulleen suihkusta ja käskee jättämään pyyhkeet sängylle ja tulemaan toiseen huoneeseen. Kun emme heti reagoi käskee Mick meitä uhkaavammalla äänellä tulemaan heti. Pudotan pyyhkeen sängylle ja Laura tekee saman. Kävelemme hitaasti ovelle ja astumme siitä toiseen huoneeseen.

Saavumme jonkinlaiseen olohuoneen ja ruokailuhuoneen yhdistelmään. Huone on yhtä ränsistynyt kuin makuuhuonekin. Taidamme olla jossakin vanhassa ja halvassa huoneistohotellissa. Huoneessa on yli kymmenen miestä, jotka kaikki kääntävät katseensa meihin päin heti kun astumme huoneeseen. Kuuluu vihellyksiä ja muutamia muita kehuvia kommentteja. Uudet miehet kommentoivat Mickille ja muille aiemmille tutuillemme kuinka pornoja bitchejä tai huoria olivat heille hankkineet. Lauran kanssa yritimme häpeissämme peitellä alastomia vartaloitamme. Miehet kuitenkin Tom ja John etunenässä kielsivät meitä ja käskivät laskea kädet sivulle.

Seuraavaksi Tom käski meitä hiukan pyrähtämään ympäri ja vaikka tanssimaan heille eroottisesti. Katsoimme Lauran kanssa toisiamme silmiin. Pyörähdimme molemmat hitaasti ympäri ja aloimme liikkumaan mielestämme eroottisesti. Miehet alkoivatkin kohta kehumaan kuinka seksikkäitä olimme. Tanssiamme ei kestänyt kuitenkaan pitkään. Miehet tulivat aivan ympärillemme ja tunsimme nopeasti useita käsiä koskettelemassa alastomia vartaloitamme. Kädet puristelivat peppujamme ja rintojamme. Välillä jonkun sormet jopa kevyesti hipaisivat pillujamme. Eräs tuntemattomista miehistä kommentoi Lauran olevan jo kiimassa työnnettyään sormensa Lauran pilluun ja huomattuaan sen olevan jo märkä.

Kauhukseni mies työnsi juuri Lauran pillussa olleen sormen suoraan naamani eteen. Sormi kiilteli lauran nesteistä. Mies käski minun maistaa kaverini makua, nuolla hänen sormensa puhtaaksi. Kun en heti reagoinut tunsin jonkun käden läimäyksen pepullani. Avasinkin sitten suuni hiukan raolleen ja edessäni oleva mies työnsi juuri Lauran pillussa olleen sormen hitaasti suuhuni. Maku ei ollut itseasiassa kauhean paha. Sivusilmällä näin kuinka pari miestä oli nostanut Lauran syliinsä ja kantoi tätä jonnekin.

Lopulta mies veti jo ihan puhtaaksi tulleen sormensa suustani ja kehui minua myös kiimaiseksi lesbohuoraksi. Laura oli tällä välin laskettu huoneessa olevalle sohvapöydälle selälleen ja hänen ympärillään oli 5 miestä, joista ainoastaan Tom oli vanhoja tuttujamme. Miesten kädet tutkivat Lauran vartaloa ja näin selvästi kuinka yksi mies oli työntänyt ainakin 3 sormeaan Lauran sisään. Ei kestänyt kuin hetken kun kaikki Lauran ympärillä olevat miehet olivat alastomina ja kohta Lauralle tarjottiin jo kahta jäykkää mustaa munaa imettäväksi. Itse asiassa kaikki Lauran ympäröivät miehet olivat mustia. Koko porukassa ei näyttänyt olevan kuin 3 valkoista miestä. Pidempään en kuitenkaan pystynyt seuraamaan mitä Lauralle tapahtui, sillä loput miehistä ympäröivät minut ja myös minut nostettiin ilmaan ja kannettiin huoneen sohvalle. Sohvalla minut ympäröi yhteensä 8 miestä jotka alkoivat heti riisuutua.

Näytti siltä että aiemmin meidät jo saaneet miehet jäivät vähän taka-alalle ja uudet tulokkaat saivat etusijan sillä Mick, John ja Peter sekä Tom tahollaan Lauran lähellä, seisoivat hiukan sivummalla oikeastaan vain katsellen mitä minulle ja myöskin Lauralle tapahtuu. Minutkin siis ympäröi vain mustien miesten ryhmä.

Minut istutettiin sohvalle. Kädet tarttuivat molempiin nilkkoihini levittäen jalkani aivan levälleen ja vetäen minut istumaan aivan sohvan etureunalle. Yksi miehistä polvistui jalkoväliini ja alkoi hieromaan sormillaan pilluani. Olin jo melko kostunut ja tästä innostuneena mies kovensi otteitaan. Hän hieroi pilluani rajusti. Tunsin kuinka miehen sormi työntyi sisääni ja huokaisin. Samalla huomasin kahden miehen tulleen seisomaan sohvan viereen tarjoten jäykkiä mustia kyrpiään minulle nuoltavaksi. Olin kuin transsissa ja tartuinkin minulle tarjottuihin kaluihin vetäen ne suulleni. suutelin molempien kalujen päitä ja aloin imemään niitä vuorotellen. Tällä välin pilluuni oli työnnetty jo pari sormea lisää ja eteeni polvistunut mies liikutti niitä rajusti pillussani edestakaisin. Sivullani näin kahden jäljelle jäänen miehen runkkaavaan kalujaan kuin vuoroaan odotellen. Heidän välistään näin myös vilauksen siitä mitä sohvapöydällä tapahtui. Näin Lauran selällään pöydällä imemässä kahta mustaa kyrpää samalla kun yksi miehistä oli jo alkanut nussimaan Lauraa rajusti. Sitten jouduinkin jo taas keskittymään kasvojeni edessä heiluvien kalujen nuolemiseen ja imemiseen.

Toinen runkkaavista miehistä istui sohvalle. Jalkovälissäni ollut mies veti sormensa maiskahtavan äänen saattelemana jo ihan märästä pillustani. Vieressäni seisovat miehet tarttuivat käsiini ja nostivat minut istuvan miehen syliin. Tämä mies ohjasi kädellään suuren mustan melansa pilluani vasten ja minut laskettiin hitaasti miehen syliin. Miehen kalu upposi syvälle ahnaaseen pilluuni ja täytti minut kokonaan. Istuva mies puristeli rintojani ja käski minun alkaa ratsastamaan. Tein työtä käskettyä ja aloin ratsastamaan nautinnollisesti miehen sylissä. Keksityin ratsastamiseen ja suureen kaluun sisälläni niin paljon että en ollut huomata kun jotain viileää alkoi tippumaan pepulleni. Vasta kun joku alkoi levittää liukasta nestettä pepulleni ja varsinkin peppuvakooni aloin huolestumaan.

Tunsin miten sormi kosketti peppureikääni ja levitti liukasta nestettä sillekin. Lopetin ratsastuksen ja yritin nousta ylös, mutta vieressäni seisovat miehet painoivat minut takaisin alas naureskellen. Äkkiä tunsin pienen vihlaisun kun takanani mies työnsi yllättäen sormensa nopeasti peppuuni. Pyysin miehiä lopettamaan, mutta he eivät puheistani välittäneet. Sormi pepussani alkoi liikkumaan hitaasti edestakaisin. Olin aivan kauhuissani en ollut ikinä harrastanut anaalia ja pidin sitä jopa jotenkin vastenmielisenä. Liukastettu sormi liikkui kuitenkin yllättävän helposti ja jo kivuttomastikin pepussani. Allani oleva mies tarttui pakaroihini ja alkoi nostelemaan minua ylöspäin saadakseen aikaan lyhyen panoliikkeen. Aloin kohta tottua sormeen pepussani ja rupesin taas hitaasti ratsastamaan myös munalla jonka päällä istuin.

Kohta tunsin kuitenkin taas kipua kun toinenkin sormi työntyi peppuuni. Samalla kuutin Lauran huutoa. Pystyin vilkaisemaan nopeasti Lauran suuntaan ja näin kauhukseni kuinka Laura oli yhä selällään pöydällä, mutta nyt häntä aiemmin pannut mies oli alkanut työntämään valtavaa kaluaan Lauran peppuun samalla kun toinen mies nussi Lauraa suuhun. Lauran takana oleva mies ei välittänyt Lauran epätoivoisesta ääntelystä mitään vaan työnsi voimalla kullinsa Lauran peppuun ja aloitti rajun panemisen. Laurakaan ei tietääkseni ollut ikinä ennen harrastanut anaalia. Suuri kulli sattui varmasti paljon, kun jo kaksi sormeakin tuntui pahalta. Tajusin kauhukseni samalla mitä minullakin olisi varmaan kohta edessä.

Mies jonka sylissä istuin puristeli rintojani kovaa hyppyyttäen minua sylissään samalla kun toisen miehen sormet jyystivät pepussani. En enää saanut seurattua Lauran kohtaloa vaan kaikki keskittymiseni meni omaan tilanteeseeni. Yhtäkkiä tunsin kuinka kulli pillussani alkoi sykkimään ja mies jolla ratsastin laukesi huutaen. Pilluni täyttyi mustan miehen spermasta. Tunsin kuinka kulli alkoi veltostumaan. Samalla tunsin kuinka sormet vetäytyivät pepustani. Minut nostettiin ylös ja mies sohvalla vaihtui uuteen isomunaiseen tummaan mieheen.

Minut laskettiin takaisin alas ja uusi valtava musta kyrpä upposi sperman ja pillumehujen liukastamaan pilluuni helposti. Ratsastukseni jatkui jälleen rajuna ja aloin jo hiukan nauttimaankin suuresta munasta sisälläni. Sitten tunsin jotain suurta ja jäykkää peppuani vasten. Aikaisemmin peppuuni sormia työntänyt mies seisoi takanani ja alkoi työntää suurta munaansa peppuuni. Tunsin jotain suurta ja kovaa painuvan pientä peppureikääni vasten. Yritin sekä puhumalla että liikkumalla estää tuota suurta kankea tunkeutumasta peppuuni.

Liikkumaan en kuitenkaan juurikaan pystynyt sillä olinhan seivästettynä toisella suurella munalla pillussani. Allani oleva mies myös puristeli minua rinnoista estäen silläkin liikkumistani. Takanani seisovan miehen muna alkoi hiljaa ja kivuliaasti upota arkaan ja kokemattomaan peppuuni. Vikisin kivusta ja pyysin armoa. Se ei kuitenkaan auttanut vaan mies jatkoi voimakasta työntöään ja kyrpä jatkoi peppuni levittämistä. Yhtäkkiä peppureikäni antoi periksi ja suuri kalu luiskahti voimalla sisään pohjaan asti. Parkaisin kivusta. Peppuni tuntui olevan aivan ääriään myöten täynnä jäykkää lihaa.

Minulle ei annettu juuri hetkeäkään totutella tuohon valtavaan melaan pepussani, vaan mies alkoi heti vetää kaluaan ulospäin kunnes enää vain kalun pää oli sisälläni. Sitten Mies työntyi voimalla takaisin syvälle peppuuni ja alkoi kovan panemisen. Voihkin ja vikisin kivusta ja hiukan kai nautinnostakin. Ekaa kertaa elämässäni sain kahta kyrpää yhtä aikaa. Olin aivan täynnä mustaa munaa. Allani oleva mies ei juurikaan pystynyt liikuttamaan itseään sisälläni, mutta minua takaapäin paneva mies nussi niin rajusti että myös pillussani oleva muna tuntui liikkuvan rajusti edestakaisin sisälläni. Paneminen jatkuvan ikuisuuden, mutta ainakin hiljalleen kipu alkoi vähetä.

Jossain vaiheessa taisin jopa ruveta hiukan nauttimaan tilanteesta. Ainakin pystyin jälleen nauttimaan pilluni täyttävästä munasta, kun kipu pepussa oli siedettävää. Allani oleva mies kähisi jotain allani ja puristi rintojani rajusti. Sitten tunsin kuinka kalu pillussani värähteli ja sylki lastinsa sisääni. Peppuani paneva mies ei kuitenkaan ollut saanut vielä tarpeeksi vaan jatkoi edelleen rajua panoaan. Allani olevan miehen veltostunut muna luiskahti jo ulos sisältäni ja tunsin itseni jotenkin tyhjäksi. Takanani oleva mies tarttui lantiostani kiinni ja vain kiihdytti peppuni nussimisen tahtia. Lopulta myös hän saavutti nautintonsa huipun ja laukesi peppuuni ähisten. Mies veti hitaasti munansa pepustani, jolloin lysähdin sohvalle voipuneena.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute