Herkku-puhelin
Saunassa
jukka

Tuttava pariskunta Mikko ja Sirpa olivat viettämässä viikonloppua luonamme. Perjantai meni mukavasti jutustellessa ja jalo juomia nauttien. Lauantaipäivällä kierreltiin messuilla ja illaksi oli taas varattu hyvää ruokaa ja juomaa. ruokailun jälkeen laitettiin saunaan tulet ja juoma virtasi mukavasti. Otettiin saunominen pitkän kaavan mukaan menin ensin Mikon kanssa saunaan ja sen jälkeen oli naisten vuoro. Mikolle tapansa mukaan juoma maistui ja häneltä rupesi veto loppumaan ohjasin hänet kammarin puolelle lepäämään. Itse olin vielä hyvässä vauhdissa joten kyselin tytöiltä, vieläkö kauan saunoisivat. Sirpa huusi tule tänne vaan. No sinne siis tyttöjen kanssa saunan lauteille, hetki siinä rupateltiin kolmisin kunnes vaimoni sanoi menevänsä jo pesulle. Jäätiin siis Sirpan kanssa kaksin saunaan, meillä on L-malliset lauteet ja istuimme eri puoliskoilla joten olimme lähes vastakkain.

Sirpaa ehkä vähän kuitenkin ujostutti koska hän istui polvet koukussa peittäen rintansa. Ei vissiin tajunnut että samalla hänen pillunsa oli mitä ihanimmin katseltavanani hänen jalkovälistä. se oli todella herkullisen ja kiihottavan näköinen tuuhea tumma karvoitus siisti halkio ilman pursuavia häpyhuulia. Minua rupesi himottamaan ja humalasta rohkaistuneena käännyin häneen päin nostin jalkani samalla lailla koukkuun. Munani oli jo puoli kovana osoitti jo kattoon. Huomasin Sirpan vilkuilevan jalkoväliini, kiusatakseni häntä lisää levitin jalkani jolloin täys seisokkini oli suoraan hänen silmiensä edessä. Sanoin hiljaa levitä sinäkin ja varovasti sirpan jalat alkoivat erota toisistaan, pian hänen jalkansa olivat aivan levällään ja pillu kiilsi punaisena tuuhean mustan karva mättään keskellä.

Hitaasti siirryin lauteille Sirpan eteen polvilleni ja mitään sanomatta painoin huuleni vasten Sirpan pillua, se oli todella märkä hikeä ja lemmen nesteitä. Nuolin pillua ja Sirpa myötäili lanteillaan kieleni liikkeitä. Puristelin Sirpan kiinteitä rintoja ja kovia nännejä. Taisi olla harvinaista herkkua, koska ei mennyt pitkäänkään kun Sirpa jännitti vartalonsa orgasmista. Sirpan nytkyessä nousin ja ohjasin kovana seisovan kullini pillun huulille ja painoin sen sisään. Ja harvinaista herkkua tosiaan minun ei tarvinnut työnnellä kuin muutaman kerran ja tunsin selkärankani sulavan ja purkautuvan ryöppyinä kullini päästä Sirpan pilluun. Olimme kumpikin voipuneita istuimme lauteilla ja annoimme hengityksen tasaantua, sitten Sirpa meni pesulle ja minä jäin vielä ottamaan yhdet löylyt. Löylyjen jälkeen menin pesuhuoneeseen missä Sirpa oli saanut itsensä pestyä hän antoi pusun suoraan suulleni ja sanoi kiitos, johon minä kiitos itsellesi vaan. . . . .

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute