Herkku-puhelin
Laura vaihtaa alaa
Baloo

Lauraa vitutti. Työpaikka vitutti, asunto vitutti, Jarnon hoitopaikka vitutti, hajonnut ooppeli vitutti, viikonloppuna kohteliaat hyvästit heittänyt Lauri vitutti, kaikki vitutti. Ja kun kerran Laurikin lähti, ei vitutukseen saanut lääkkeeksi edes kovaa munaa.

”Vaikka tuhkamunahan se luuseri oli!” Laura ajatteli.

”Tähän täytyy saada muutos!” Ratkaisun jumalainen valo täytti Lauran mielen. Ei vituttanut enää. Laura ryhtyi suunnittelemaan, hän oli kuullut, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ensin uusi työpaikka, sitten uusi asunto. Tarpeeksi hyväpalkkainen työpaikka, että Jarnon saisi yksityiselle päivähoitajalle, tai ainakin toiseen päiväkotiin. Lauraa vitutti Jarnon päiväkodin johtaja, varsinainen huuhkaja, joka oli haukkunut Lauraa tasapainottomaksi täysin syyttä.

”Eihän se, että on juonut muutaman keskioluen tee ihmisestä tasapainotonta!” Laura paasasi mielessään. Ja entäs Lauri? Miestä Laura ei enää vaivoikseen ottaisi.

”No niin, mikä tässä suunnittelemisessa niin vaikeaa oikein on!” Laura ajatteli tyytyväisenä ja ryhtyi toteuttamaan suunnitelmaansa. Irtisanoi itsensä ylikansallisen ravitsemusliikkeen haarakonttorista haistattaen samalla Lauran persettä kourineelle vuoropäällikölle pitkät paskat.

”Voit tunkea sen työtodistuksen sinne minne aurinko ei paista!” Henkinen tyydytys oli valtava, kun koko ravintolaksi itseään nimittävän riistokapitalismin uljaimman linnakkeen henkilökunta seurasi Lauran viimeisen työvuoron äkkinäistä ja ennalta odottamatonta päättymistä. Vuoropäällikkö sai mitä ansaitsi.

”Seuraava vaihe, uusi työpaikka”, Laura hykerteli tyytyväisenä. Vitutuksesta ei ollut jäljellä kuin kaukainen aavistus. Laura lampsi lähikirjastoon tutustumaan hesarin antiin.

”Hyvältä näyttää”, Laura ajatteli hypistellessään puhelinluettelon paksuista Palvelukseen halutaan –osiota.

”Ei kun valitaan parhaat päältä!” Laura luki ilmoituksen toisensa jälkeen. Tunnin ja kuudentoista ilmoituksen jälkeen irtisanomisesta saatu euforia oli haihtunut. Ilmoitusten merkkaamiseen varatulla tussilla ei ollut juurikaan ollut käyttöä. Lähinnä Laura oli piirrellyt sillä ajatuksissaan lehden marginaaleihin erilaisia fallossymboleita. Naapuripöydässä istuva nutturapää katseli Lauran taideteoksia paheksuen. Hetken Laura ajatteli näyttää mummolle keskaria, mutta hylkäsi suunnitelman liian tavanomaisena kaltaiselleen luovalle nuorelle naiselle.

Kolmen tunnin jälkeen vitutus oli palannut. Ei ensimmäistäkään järkevää paikka, johon ei olisi vaadittu jotain naurettavia insinöörin tai maisterin tutkintoja. Laura oli kuitenkin ylioppilas ihan hyvin C:n arvosanoin. Laura ei aikonut antaa periksi. Pitsataksin kuskiksi hän ei enää alentuisi.

Vitutusta lisäsi nivusissa tuntuva jomotus, aamupäivän masturbointi oli jäänyt väliin. Laura päätti pitää tauon ja viettää sen kirjaston vessassa. Kusenhajusta huolimatta vessaretki oli varsin antoisa, Laura oli kehittynyt yksinhuoltajavuosina varsin taitavaksi masturboijaksi. Ajatus masensi Lauraa entisestään. Kyllähän hieman pehmeämpikin kyrpä voittaa omat sormet. Tosin Lauran pöytälaatikosta löytyvä dildo tarjoaisi kyllä pehmeälle ja vähän kovemmallekin kyrvälle kunnon haasteen.

”Voi vittu, nyt riitti!” totesi Laura puoliääneen, naapurin mummo puki pahennuksensa kuultavaan muotoon tuhahtamalla niin, että nenäkarvat heilahtivat. Laura hymyili mummolle kauneinta pikkutytön hymyään. Mummo vastasi näyttämällä kieltä. Laura työnsi työpaikkailmoitukset sivuun kuin käytetyn tiskirätin ja keskittyi lempihupiinsa, hesarin henkilökohtaista ilmoituksiin. Ilmoitusten selailu toi mieleen kivuliaita muistoja, hän oli oppinut ilmoitusten peräkammarinpojille naureskelemisen ex-avomieheltään Jartsalta, Jarnon isältä. Erityisen kivuliaita olivat muistot Jartsan nyrkistä Lauran poskipäässä.

Valaistus! Laura ymmärsi tulevaisuutensa. Jokin ylempi voima oli kirjoittanut johdatuksen hesarin henkilökohtaisiin.

”Muodokas brunette hakee seuraa hetkittäiseen hupiin varakkaista herrasmiehistä!” Laura ihmetteli, miksei hän ollut oivaltanut tätä aiemmin. Yhdistää hupi ja hyöty! Harrastaa seksiä varakkaiden herrasmiesten kanssa ja saada siitä vielä rahaa! Laurahan rakasti juuri varakkaita herrasmiehiä!

Hommassa oli yksi pieni probleema, hesarin ilmoitus maksoi rahaa, yleishyödyke, josta Lauralla oli hetkellisesti huutava pula. Sitä paitsi Laura oli lukenut, ettei hesari mukamas edes julkaisisi päiväkahvi-ilmoituksia. Niinpä Laura päätti turvautua moderniin viestintäteknologiaan, valjastaa internetin deittipalvelut ilmaiseksi markkinointikanavakseen. Siispä kirjaston nettipäätteelle.

”Perkele!” pääsi Lauran suusta, kun hän huomasi, että finninaamainen teini oli valloittanut nettipäätteen. Pojalla näytti olevan auki joku naurettava pelisivusto. Laura jäi pojan taakse kyttäämään ja luonnostelemaan jollei nyt veret niin ainakin kyrpää seisottavaa ilmoitustaan.

”Minä: Tyylikäs nuori ruskeaverikkö, rintavarustus kiinteä, kuten myös perä ja jakorasia. Sinä: Varakas, hyväkäytöksinen, varakas, komea ja varakas herrasmies. Koetaan yhdessä hienoa ja erikoista seksiä!” Laura luki ilmoitusluonnoksensa läpi tyytyväisenä. Jos tällä ei irtoaisi, ei sitten millään. Perään vielä sähköpostiosoite ja kännynumero tekstareita varten, anonyymina tietenkin, saattaisihan olla, että ilmoituksesta kiinnostuisivat muutkin kuin todelliset herrasmiehet.

Lauran ajatukset kulkeutuivat jo ensimmäiseen asiakkaaseen, tyylikkäästi harmaantuneeseen, hyvältä partavedeltä tuoksuvaan 49-vuotiaaseen toimitusjohtajaan, jolle pirttihirmu kotona ei antanut kaikesta toimitusjohtajan hänelle tarjoamasta hyvästä huolimatta. Laura kyllä näyttäisi toimitusjohtajalle, kuinka nainen osaa pitää miestä hyvänä!

Laura vilkaisi nettipäätettä tuijottavaa teiniä. Jumalauta! Teini oli hylännyt kehittävät pelisivustonsa ja surffaili deittisivuilla. Poikaraasu ei varmaan tietäisi mitä naisella tekisi, vaikka sellaisen jollain ihmeen keinolla onnistuisi saamaan. Lauran ajatukset kääntyivät takaisin taitavaan ja hellään toimitusjohtajaan, joka veisi hänet nautinnon huipulle kerran toisensa jälkeen. Ehkäpä hän voisi harkita salaista suhdettakin, jos toimitusjohtaja takaisi sopivan korvauksen.

Laura päätti ottaa onnen omiin käsiinsä ja hätisteli teiniraasun nettipäätteeltä. Eihän kirjaston nettiä ole tarkoitettu deittipalvelujen käyttöön saarnasi Laura poikaselle. Pojan hävittyä etsimään Aku Ankkoja Laura suunnisti deittisivustolle ja jätti ilmoituksensa. Asiakas- ja rahavirran alkaminen olisi vain ajan kysymys. Hyvänolontunne ja itsetyytyväisyys olivat korvanneet vitutuksen.

Laura haki Jarnon päiväkodista ja suunnisti pojan kanssa vuokrakaksioonsa. Vitutus iski kuin megavoltti välittömästi, kun Laura näki eteisen seinän rapistuneen maalipinnan. Laura riisui pojan ulkovaatteet ja lähetti huoneeseensa. Itse hän käveli olohuoneen vuodesohvalle, veti petaamattoman vuoteen päälle päiväpeittoa ja aukaisi TV:n. Vaivihkaa kanava kääntyä kauniillejarohkeille tai jollekin sellaiselle.

”Äiti, mulla on nälkä, saanksmä suolakeksejä!”

”Ei meillä ole suolakeksejä, kulta!”

”No sipsejä sitten!”

”Ei ole sipsejäkään. Äiti lämmittää sulle makaroonilaatikkoa!” Laura kipaisi keittokomeroon, josta näki töllöttimen juuri sopivasti, ettei missannut hetkeäkään kauniistajarohkeista tai jostain sellaisesta. Lauran ikivanha nokia piippasi tekstarin merkiksi.

”Oi rakkauden jumalattareni, ilmoituksesi todella sykähdytti minua, ota yhteyttä, niin sovitaan tapaamisesta!” Tekstari toimitusjohtajalta. Laura upposi valveuneen, jossa toimitusjohtaja haki hänet valkealla mersulla ja vei katajanokan grandmarinaan nauttimaan estottomasta seksistä.

”Äiti, mikä täällä haisee!”

”Voi helvetti, makaroonilaatikko paloi pohjaan, mitä nyt pojalle?” Laura ajatteli hädissään ja avasi jääkaapin. Yksinhuoltajan jääkaapissa ei ollut edes valoa, Laura ei ollut osannut vaihtaa lamppua, kun se paloi vuosi sitten. Onneksi kaapista löytyi vielä näkkileipää. Laura käytti kaiken suostuttelutaitonsa ja sai Jarnon syömään näkkärin kuivana veden kanssa.

”Kuidut on terveellisiä ja näkkäristä poika saa hiilihydraatteja” Laura lohdutti itseään. Sitä paitsi asiathan tulisivat muuttumaan, ensimmäiseltä keikalta saamillaan rahoilla Laura veisi Jarnon mäkkäriin syömään, tai ei sittenkään, sinne Laura ei astuisi enää jalallaankaan. Hymy kohosi Lauran huulille, kun hän ajatteli vuoropäälliköstä saamaansa voittoa.

Saatuaan Jarnon nukkumaan Laura soitti toimitusjohtajalle. Toimitusjohtajalla oli epäilyttävän nuoren kuuloinen ääni, mutta Laura ei uskaltanut kysyä asiasta, jottei olisi karkottanut uljasta prinssiään pois. Toimitusjohtaja ei juurikaan kysellyt niitä kysymyksiä, joita Laura odotti, ottaisiko hän suihin, saisiko naida peppuun. Sen sijaan toimitusjohtaja kysyi, voisiko hän tulla Lauran luokse. Laura ihmetteli suuresti miksei mentäisi grandmarinaan, mutta ymmärsi heti, että joku saattaisi tuntea toimitusjohtajan ja paljastaa orastavan suhteen tämän vaimolle. Seuraava kysymys koski palvelujen hintaa, Laura oli unohtanut kokonaan tuon markkinoinnin peruspalikan, hinnoittelun. Älykkään tyttönä Laura ymmärsi arvonsa ja muisti, että tulo tulisi puhtaana käteen ja ilmoitti hinnaksi viisi kymppiä. Toimitusjohtaja kysäisi ilmeisesti leikillään markkaa vai euroa. Treffit sovittiin Lauralle seuraavaksi päiväksi.

Laura vei Jarnon aamulla hoitoon. Huuhkaja mulkoili Lauraa pahantahtoisesti toimistonsa ikkunasta. Laura ei ollut huomaavinaankaan. Kotiin päästyään Laura tutkaili hetken vaatekaappiaan. Kaikki täysin käyttökelvottomia. Laura tarvitsi jotain seksikästä, jotain romanttista, jotain tyylikästä. Tuntien pienen piston omassatunnossaan Laura kaivoi Visa-kortin piilosta alusvaatekorin pohjalta. Viimeksi kun Laura käytti Visaa mopo karkasi totaalisesti käsistä ja Laura joutui nöyristelemään vanhempiensa edessä pyytäen rahaa. Sitä Laura ei halunnut joutua tekemään uudestaan, mutta nyt tilanne oli täysin toinen. Iltapäivällähän Lauralla olisi jo rahaa, ja huomenna varmasti enemmän. Laura nousi ratikkaan ja ajoi keskustaan.

Laura odotti siivotussa vuokrakaksiossaan toimitusjohtajaa saapuvaksi. Ovikello soi. Laura toteutti huolellisen suunnitelmansa. Ensivaikutelma oli tärkein, ei saanut rynnätä suinpäin avaamaan. Herrasmies tiesi, että hienoa naista joutui odottamaan. Laura laski mielessään sekunteja. Nyt. Laura meni avaamaan oven. Ei ketään. Kahta kerrosta alempaa kuului toimitusjohtajan askeleet. Laura oli odottanut liian kauan.

”Hei tuu takasin!” Laura huusi ja kirosi mielessään sanavalintaansa. Ei tainnut olla kovin ladymainen lausahdus. Askeleet kuitenkin pysähtyivät ja lähtivät lähestymään. Lauraa jännitti.

Portaita nousi eilen kirjaston nettipäätettä miehittänyt finninaamainen teini. Laura oli tyrmistynyt. Missä se toimitusjohtaja oikein oli?

”moi, ootsä se tyylikäs ruskeaverikkö?” poika kysyi varovaisella äänellä ja esitteli itsensä Peteksi. Laura yritti peitellä äimistystään, mutta onnistui nyökkäämään vastaukseksi ja viittaamaan pojan peremmälle. Poika astui varovasti sisälle ja katseli ympärilleen. Laura ei saanut vieläkään sanaakaan suustaan vaan opasti Peten istumaan vuodesohvalle, jonka Laura oli ensimmäisen kerran pariin viikkoon koonnut sohvaksi.

Pete istuutui ujona sohvalle, ei selvästikään tiennyt miten päin olisi.

”sä olet kaunis”, poika sanoi ujosti Lauralle ja palautti samalla Lauran omalle planeetalleen. Laura hymyili vastaukseksi ja kysyi pojalta, haluaisiko tämä jotain.

”Siis seksin lisäksi?” Laura korjasi. Poika punehtui silmin nähden Lauran sanoessa sanan ”seksi”.

”Tästähän voi tulla vielä hauskaakin!” välähti Lauran mielessä, kun hän huomasi pojan yrityksen peitellä pullottavaa housunetumustaan. Laura päätti tarjota pojalle hupia koko rahan edestä.

”Haluutko että mä riisun sut?” Laura kysyi pojalta ja sai vastaukseksi ujon nyökkäyksen. Laura tarttui pojan hiestä nahkeaan käteen ja veti tämän seisomaan. Pojan jalat tärisivät kuin horkassa. Laura päätti lyödä lisää pökköä pesään, poika muistaisi ensimmäisen kertansa koko elämänsä. Laura oletti, että olisi pojan ensimmäinen, mutta päätti varmistaa asian.

”Taitaa vähän jännittää? Onko tää sun eka kerta?” Laura virnuili pojalle. Poika nyökkäsi ujosti. Laura tarttui pojan T-paitaan ja veti sen pojan pään yli. Alta paljastui auringolta hyvin onnistuneesti varjeltu valkea iho, joka peitti punttisalilta onnistuneesti varjeltua laihaa vartaloa. Laura otti pojan nännit käsittelyynsä, pyöritteli nännejä peukaloidensa ja etusormiensa välissä. Välillä Laura käytti kynsiään ja hiveli pojan sileää rintaa, jossa kasvoi arviolta seitsemän ylpeätä rintakarvaa. Poika huokaisi syvään, silmistä kuvastui pohjaton häpeä. Laura huolestui, oliko hän pannut pojan liian koville.

”Mikä hätänä?” Laura kysyi emomaisesti. Poika vältteli Lauran katsetta.

”multa taisi tulla”, poika vastasi hiljaa. Lauraa nauratti enemmän kuin aikoihin. Jotenkin Laura kuitenkin onnistui pidättelemään nauruaan, olihan hän ammattilainen. Ammattilainen ei nolaa asiakastaan.

”Tarkistetaanpa tilanne”, Laura totesi ja avasi pojan housun napin ja sepaluksen vetäisten muodikkaat lökäpöksyt saman tien puolitankoon. Tehtävää vaikeutti aavistuksen pojan yhä terhakkaasti jököttävä penis. Pojan boksereissa oli paljonpuhuva läikkä. Joko poika oli valehdellut ja kussut housuunsa tai Laura seksuaalinen vetovoima ei ollut päässyt väljähtymään tuhkamuna-Laurin käsittelyssä. Omanarvonsa vuoksi Laura päätyi kannattamaan jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Bokserit saivat seurata lökäpoksyjä. Poika seisoi Lauran edessä pelkissä tennissukissaan. Lauran oli taisteltava äidinvaistojaan vastaan, hän olisi halunnut halata poikaa ja laittaa tälle nakkeja ja perunamuusia päivälliseksi. Sen sijaan Laura otti pojan peniksen hellävaroen käteensä. Vaikutus oli järisyttävä, ainakin pojan näkökulmasta. Poika tuli uudemman kerran. Lauralta oli päästä kirous, pojan spermat lensivät suoraan hänen aamupäivällä huolella henkastajamaukasta valitsemalleen mekolle. Penis jatkoi seisomista.

”sori”, sai poika soperrettua. Laura hymyili hänelle vastaukseksi ja kumartui peniksen puoleen.

”Eipä tuolla varmaan mitään tauteja ole”, ajatteli Laura ja hotkaisi pojan kalun suuhunsa. Pojan penis tuntui ihanan silkkiseltä ja pehmeältä Lauran suussa. Laura aikoi nauttia toden teolla tästä jumalan lahjasta. Vaan Lauran nautinto oli jäädä lyhyeksi, poika urahti ja Lauran suu täyttyi harvinaisen hyvänmakuisesta spermasta. Laura nieli pojan lastin, muttei päästänyt pojan yhä jäykkää kalua suustaan.

”Tästähän voisi vaikka alkaa pitää”, ajatteli Laura mielessään imiessään pojan kalua. Alta aikayksikön suotiin Lauralle jälleen armo, poika laukesi neljännen kerran seitsemän minuutin sisällä. Laura harkitsi hetken Guinnessin Ennätystenkirjaan soittamista, mutta arveli pojan suostumuksen saamisen olevan hankalaa. Sitä paitsi ennätysuroosta tuskin maksettaisiin merkittävää löytöpalkkiota.

”Aika siirtyä tositoimiin”, Laura totesi pojalle päästettyään kalun suunsa lämpimästä huolenpidosta. Laura veti monicalewinsky-käsittely saaneen mekkonsa päänsä yli. Poika huokaisi ihastuneena nähdessään Lauran täyteläiset rinnat. Vielä järisyttävämmän vaikutuksen poikaan teki Lauran paljas, ajeltu häpy. Pojan silmät lähentelivät teelautasen kokoa, horkka vaikutti levinneen jaloista muualle kehoon.

”Koita vaan”, Laura kehotti poikaa kujeillen. Poika ojensi ujosti kätensä ja sipaisi Lauran rintaa. Laura tönäisi pojan istumaan sohvalle. Poikaressun naama jäi suoraan Lauran paljaan hävyn korkeudelle. Laura ei uskonut silmiään. Pojan silmät olivat suurentuneet entisestään.

”Mitäs jos tekisit vastapalveluksen?” Poika tuijotti pimppiä.

”Haluaisitkos maistaa joitain hyvää?” Poika tuijotti pimppiä.

”Nuole mun vittua!” Poika tuijotti pimppiä.

Laura päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja tarttui poikaa hiuksista molemmin puolin päätä. Työntäen samalla lantiotaan eteenpäin Laura painoi pojan naaman kiinni häpykumpuunsa.

”Nuole!” Laura karjaisi ja poika teki työtä käskettyä. Ja kuinka tekikään.

”Helvettiin se toimitusjohtaja, tämän minä haluan! Poikahan on luonnonlahjakkuus!” Laura ajatteli, kun nautinnon aallot riepottelivat hänen vartaloaan pojan kielen tanssiessa Lauran häpykielellä. Poika vei kätensä Lauran pakaroille ja kiihdytti tahtiaan. Laura tuli ja tuli. Poika tuli vain kerran, vaalea sperma lensi Lauran jaloille.

”Mistä sitä riittää noin paljon?” Laura ihmetteli pojan viidettä laukeamista orgastisessa kurimuksessaan. Laura kiskoi pojan häpynsä kimpusta. Orgasmien virran tyrehdyttyä Laura ryhtyi vaatimaan pojalta pehmeän kielen sijaan kovaa kalua. Kiskottuaan pojan pystyyn, Laura rullasi pojan jöpöttävän kalun päälle kondomin. Poika kärvisteli selvästi pidätellen spermojaan. Laura asettui sohvalle selälleen levittäen pitkät jalkansa. Jalkojen välissä avautuva näkymä oli saattaa pojan jälleen kerran rajan yli, tuskan hiki helmeili pojan otsalla tämän pidätellessä elämännesteitään.

Laura ohjasi pojan polvistumaan jalkojensa väliin. Varovasti, hyvin varovasti Laura tarttui pojan räjähdysherkkään kaluun ja ohjasi sen häpyhuultensa väliin. Poika tuijotti ihmeissään Lauran häpyyn häviävää lemmensauvaansa. Aivan kuin olisi uskonut näkevän rakkaan kalunsa viimeisen kerran poika tuijotti tuota uuden elämän synnylle niin välttämätöntä tapahtumaa. Kummastus oli suuri, kun kalu tulikin uudelleen näkyviin pojan vetäytyessä taaksepäin. Hetken aikaa Laura joutui auttamaan poikaa, vetämään ja työntämään saadakseen aikaan tyydytystä tuottavaa liikettä, mutta poika oli nopea oppimaan. Jo lyhyen oppimäärän suoritettuaan poika rynkytti kuin aikamies. Laura huusi. Ja huusi. Laura ei ymmärtänyt, kuinka tämä oli mahdollista, mutta päätti olla valittamatta. Orgasmi toisensa jälkeen vyöryi Lauran yli. Suurin ihmetyksen aihe oli pojan kestävyys. Kuinka kalu, joka roiski mällinsä pienimmästäkin ärsykkeestä saattoi kestää moista menoa?

Aikansa Lauraa puskettuaan poika päätti vetäistä Lauran kanssa dueton ja nuoren leijonan karjaisun säestämänä laukaisi spermansa Lauran häpyyn. Tai tarkemmin sanottuna tietenkin kondomiin, joka vain sattumalta oli Lauran hävyssä. Yhä hämmentyneenä poika vetäytyi Lauran hävystä. Laura jäi makaamaan sohvalle reporankana. Pojan penis jatkoi seisomistaan.

”kiitti”, tokaisi poika, ja ryhtyi kiskomaan vaatteitaan ylleen. Tarkasteltuaan hetken boksereitaan poika teki johtajan ratkaisun ja kiikutti ne roskikseen. Saatuaan vaatteensa päälleen poika suunnisti ovelle. Laura paineli alastomana perässä.

”Voitaisko me tavat uudestaan?” kysyi Laura pojalta.

”miksei”, vastasi poika ja hävisi rappukäytävään.

Alaoven kolahtaessa Laura tajusi unohtaneensa laskuttaa palveluksistaan. Se ei Lauraa kauan harmittanut, hän kaivoi roskiksesta pojan spermatahraiset bokserit ja totesi löytäneensä kutsumuksensa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute