Herkku-puhelin
Mökillä kesä-05 osa 2
Ansku20v

Lauantai-aamuna heräsin lämpöiseen auringon paisteeseen. Voih se sai minun haluni hyrräämään...tunsin itseni kiimaiseksi muistellessa eilistä. Vähän aikaa loikoilin sängyllä ja nautin lämmöstä. En kuitenkaan tehnyt itselleni mitään vaikka olo sitä vaatikin. Halusin säästää itseni Arille jos hän vaikka sattuisi tänään tulemaan.

Nousin ja menin keittämään kahvia. Ohuen ohut yömekkoni peitti hädin tuskin mitään, mutta en kehdannut täällä ihan alastikaan nukkua. Keittiössä häärätessäni huomasin Arin kävelevän meidän pihatietä pitkin taloa kohti. Ensin vähän hätäännyin, mutta sitten ajattelin käyttää tilaisuutta hyväksi. Odotin että oveen koputettaisiin. Menin unisen näköisenä avaamaan Arille oven. "kappas, neiti onkin vasta herännyt!" Ari huudahti ja katse viipyi pitkään vartalollani. "Joo vähän aikaa sitten" sanoin ja kierähdin ympäri ja lähdin keittiöön päin. Tunsin Arin katseen polttavan pakaroideni ihoa joka vilahteli yömekkoni helman alta.

Keittiössä Ari painautui ihan selkääni kiinni ja alkoi varovasti hyväillä kylkiäni ja suudella niskaani. "alotetaanko pikkulutkan päivä panolla" Ari huohotti korvaani ja nosti jo yömekkoa pois päältäni. "joooohh..." huokailin hänen käsiensä kosketuksessa. Ari talutti minut sängylle, kiihkeästi tönäisi selälleni ja riisui edessäni vaatteitaan. Hänen kyrpänsä oli jo puolijäykkänä. Kiemurtelin sängyllä kun odotin Arin kosketusta. "onpas lutkalla seksikkäät stringit jalassa" Ari sanoi ja katseli olemattoman pieniä stringejäni jotka olivat kostuneet märäksi. "hmmm...tiedätkös mitä lutka?" "mitä" "setä tykkää kun pikkulutkalla on stringit peittämässä kiimaista vittua" Arin tuhmat puheet saivat minut vieläkin kiimaisemmaksi. Hänen kyrpänsä nousi täyteen mittaansa ja Ari tuli luokseni.

Hän levitti polveni ja katseli näkyä. Sormellä hän varovaisesti veti muutaman vedon stringien reunalla pilluni huulilla. Sen jälkeen hän veti vähän sivummalle kangasta ja upotti taitavan kielensä vittuuni. Pitkillä vedoilla, alhaalta ylös, Ari sai minut voihkimaan. Kieli hieroi vaativasti klitoristani pitkään. Uih...kyllä aikuinen mies osaa nuolla nuorta vittua! "ihanaaaah..." voihkin juuri kun Ari työnsi kielensä sisälleni ja aloitti sillä nussimisen. Silloin räjähdin totaalisen järisyttävään orgasmiin. Ari nuoli vielä muutaman vedon koko vaolla ja nousi ylös. Mitään sanomatta hän työnsi ison kyrpänsä syvälle vittuuni. Uuuuhhh...se tuntu niin hyvältä!

Ari nussi minua välillä lujaa ja rajusti, juuri niinkuin tykkään, ja välillä kiusaten molempia, lyhyillä vedoilla. Joka tapauksessa se tuntui taivaalliselta. Ari nousi enemmän ylös ja levitti jalkojani. Sillai hän näki paremmin kyrpänsä uppoavan syvälle sisääni ja se tuntui hyvältä. Hieroin omia rintojani samalla ja tunsin Arin sormen klitoriksellani. Räjähdin taas huutaen. Ari kiihdytti tahtia ja laukesi itsekin karjaisten sisääni. Vetäydyin nopeasti hänen altaan ja upotin vielä spermaa tihkuvan kyrvän nuoreen suuhuni. Imin sen puhtaaksi ja tyhjäksi. Ilmeisesti aika hyvinkin kun tunsin sen nytkähtelevän ja vielä tyhjentyvän suuhuni.

Spermaa valui vähän suustani leualle. Ari katseli minua irstaasti virnistellen. "niin että huomenta vaan pikkulutka. olehan kiltisti, setä tulee vielä illalla kylään..." Ari puki päällensä ja antoi vielä suukon klitorikselleni lähtiessään. Jäin raukeana makaamaan sänkyyn...

Kiitos paljon palautteesta :) Sitä on tullut paljon ja toivon vielä lisääkin... ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute