Herkku-puhelin
Vuokranantajana
Hra

Isoisäni oli aikoinaan varakas liikemies, jonka kuoltua jäi melkoinen omaisuus jaettavaksi. Suurin osa kuolinpesästä jaettiin testamentin perusteella seuraavalle sukupolvelle, mutta minäkin sain siitä osani. Haltuuni tuli kaupungin keskustan tuntumasta saunallinen yksiö, jonka päätin vuokrata eteenpäin. Omistin jo oman asunnon, joka oli parempi kuin perintökämppä, joten alle kolmikymppisenä minusta tuli vuokraisäntä.

Laitoin ilmoituksen lehteen kesällä, ja sainkin paljon vastauksia, sillä yliopistokaupungissa on ennen syksyä huutava pula huokeista asunnoista. Saamistani vastauksista valitsin kolme, yhden miehen ja kaksi naista. Naisista toinen vaikutti luotettavimmalta, eikä kaunis ulkonäkökään ollut ainakaan haitaksi. Vuokrasopimus allekirjoitettiin ja näin sain mukavaa lisätuloa vuokran muodossa, vaikka tulin hyvin toimeen ilmankin.

Vuokralaiseni oli vähän yli kaksikymppinen, vaalea ja sinisilmäinen. Hänellä oli hoikka vyötärö ja naisellinen lantio, juuri sellainen josta pidän. Tyttö oli muuttanut paikkakunnalle kauempaa opiskelemaan, ja tarjoamani asunto oli hänelle juuri sopiva.

Syksy eteni, talvi tuli ja niin vuokrakin ajallaan. Tyttö pyöri silloin tällöin mielessäni, etenkin kun ajatukseni harhailivat eroottisluonteisille alueille.

Koitti kevät ja kesä, enkä ollut nähnyt tyttöä pitkään aikaan. Kunnes heinäkuussa tilanne muuttui.

Kesäkuun vuokra oli jäänyt maksamatta ja heinäkuunkin suoritus oli jo päiviä myöhässä. Mietin, mitä asialle pitäisi tehdä ja päätin käydä kysymässä tytöltä itseltään, koska hän pystyisi maksun suorittamaan. Olisin toki voinut hoitaa asian puhelimitsekin, mutta halusin nähdä nuo kauniit kasvot ja himoittavan vartalon.

Heinäkuun arki-ilta oli kuuma saapuessani asunnon ovelle. Ylläni oli t-paita, kangashousut ja sandaalit. Tyttö avasi oven soitettuani ovikelloa toistamiseen.

"Ai hei", tyttö sanoi totisena ja pyysi minut peremmälle vastattuani hänen tervehdykseensä. Hänellä oli yllään kukkakuosinen kangashame ja edestä napitettava valkoinen hihaton paita. Hänen hiuksensa olivat kiinni huivin alla. Tytön rinnat olivat käteen sopivat ja nappien raosta pilkottivat siniset rintaliivit. Alavatsaani alkoi kihelmöidä.

"Niin, tulin kyselemään siitä vuokrasta", aloitin.

"Että koska ehdit sen maksaa".

Tyttö näytti vaivaantuneelta kysymyksestäni, mutta vastasi hukanneensa liikaa rahaa kesälomareissullaan, eikä ollutkaan saanut luvattua kesätyöpaikkaa. Kuuntelin hänen selityksiään ja yritin pitää katseeni hänen aurinkoisissa kasvoissaan, mutta aina hänen silmänsä välttäessä silmäni vaelsivat tytön rinnoilla, hoikalla vyötäröllä ja sukelsivat kuvitelmissani hänen polvipituisen hameensa alle.

"No, jonkinlainen ratkaisu tähän pitäisi saada", vastasin tytölle.

"Koska pystyt maksamaan?"

"En yhtään tiedä. Rahatilanne on nyt tosi huono eikä opiskelijalla tietoa paremmastakaan ole."

Katseemme kohtasivat pitkään ja lopulta tyttö painoi katseensa maahan. Astui lähemmäksi, ja vaistomaisesti tyttö otti askeleen taaksepäin.

"Me voidaan kyllä sopia asia vaikka tässä ja nyt", sanoin ja astui lähemmäksi. Tyttö astui jälleen taaksepäin ja huomasi olevansa selkä seinää vasten. Otin vielä yhden askeleen ja seisoin ihan tytössä kiinni, kuitenkaan koskettamatta. Tunsin hänen aurinkovoiteen tuoksunsa nenässäni ja järkeni tuntui sumenevan. Aioin ottaa tytön tässä ja nyt, halusi hän tai ei.

"Mitä sanot?", kysyin

"En mä tiedä. En mä halua", tyttö sopersi kuiskaten. Hän oli sulkenut silmänsä.

"No älä nyt, sä tiedät kyllä mitä sun on tehtävä", sanoin ja asetin käteni tytön rinnalle. Hän huokaisi ja yritti väistää, mutta tartuin toisella kädelläni häntä käsivarresta. Tytön vastarinta ei ollut vakuuttavaa, vaan pikemminkin antautuvaa.

Kuljetin huuliani tytön kaulalla ja avasin hänen paitansa ylimmät napit.

"Älä", hän kuiskasi huohottaen. "Mä maksan kyllä."

"Niin maksat", vastasin, "Mutta niin kuin minä käsken."

Käteni puristi tytön rintaa ja hän työnsi lantiotaan irti seinästä reittäni vasten. Valmis elimeni pullotti kangashousuissa ja painautui tytön reittä vasten. Suutelin tytön kaulaa ja puristin hänen rintaansa rajusti samalla kun hän hieroi itseään reittäni vasten.

"Mitä sä haluat että mä teen", tyttö kysyi.

"Juuri niin kuin sanon. Se riittää."

Repäisin tytön paidan kokonaan auki niin, että napit lensivät. Jatkoin hänen kaulansa suutelua ja kiersin toisen käteni hänen lantionsa ympäri toisen nostaessa hameen helmaa. Tyttö nojasi seinään kädet levättään ja hengitti raskaasti. Pakotin hänen jalkansa levälleen omilla jaloillani ja siirsin häpeilemättä käteni hänen hävylleen. Pitsisten alushousujen pinta oli nihkeä, ja alla sykki tytön kuuma pillu. Ujutin käteni reunan alle ja sain helposti työnnettyä kaksi sormea tytön sisään. Hän voihkaisi.

Nain tyttöä sormillani vähän aikaa ja katselin samalla hänen kasvojaan. Hänen silmänsä olivat kiinni ja hän oli kääntänyt päänsä sivulle. Otin huivin hänen päästään vapaalla kädelläni ja avasin sen.

"Jos todella haluat maksaa, niin et laita yhtään missään hanttiin. Sä olet nyt mun käytössäni."

Tyttö nyökkäsi hiljaa ja vedin sormeni ulos. Otin toisella kädellä häntä leuasta kiinni ja vein märät sormet hänen huulilleen.

"Maista", sanoin. Tyttö teki työtä käskettyä ja imi sormiani kuin taitavin suihinottaja.

Tyttö liikutti lantiotaan kun käänsin hänet toisin päin, rinta seinää vasten. Vedin avatun huivin hänen silmiensä yli ja tein pitävän solmun takapuolelle. Tyttö oli nyt täysin sokkona. Riisuin hänen paitansa ja rintaliivinsä. Käytin paitaa sitoessani hänen kätensä selän taakse. Sujautin käteni tytön hameen alle ja repäisin pikkuhousut hänen jalastaan nopeasti. Levitin hänen jalkojaan lisää ja vedin hänen lantiotaan pois päin seinästä, joten hänen peppunsa oli sopivasti tyrkyllä hameen alla. Laitoin pääni hameen alle ja levitin tytön pakaroita. Nuolin hänen pakaroitaan ja reisien sisäpintaa, ja tytön hengitys muuttui yhä äänekkäämmäksi. Kieleni kulki lopulta tytön pillulle ja maistoin hänen nesteitään. Maku oli huumaava. Kieli jatkoi matkaansa sykkivälle klitorikselle ja aloitti kiusoittelun. Levitin tytön pakaroita lisää ja työnsin vuorotellen peukaloitani hänen polttavaan pilluunsa. Kieli jatkoi työskentelyään, ja tyttö nytkähteli hallitsemattomasti osuessani arkaan kohtaan. Peukaloni olivat täysin märät, ja jätin toisen niistä kutittelemaan tytön paisunutta G-pistettä ja toisella levitin tytön nesteitä pillulle, reisille, pakaroille ja peppureiälle. Pepulle päästessäni tyttö tuntui vetäytyvän poispäin, mutta lopetin nuolemisen ja muistutin häntä siitä, että minulle oli nyt päätösvalta hänen vartalonsa käytöstä.

"Kyllä herra", tyttö vastasi ja jatkoin siitä mihin jäin. Leukani oli märkä hänen nesteistään kun liukastin tytön peräaukkoa lisää ja työnsin peukalon sisään. Samalla painoin voimakkaasti tytän paisunutta G-pistettä. Tyttö inahti peukalon upotessa hänen sisäänsä myös kiellettyä kautta, ja samalla kun nuolin hänen klitoristaan, sormeilin hänen pillunsa arkoja sopukoita, niin nain hitaasti hänen tiukkaa peppuaan peukalollani. Kiihkoni oli sanoin kuvaamatonta.

Hetken aikaa jatkettuani nousin ylös ja suutelin tyttöä suulle takaapäin. Hän vastasi suudelmaan ja tuntui suorastaan nuolevan omia nesteitään kasvoiltani samalla hieroen peppuaan minua vasten.

Käänsin tytön ympäri ja käskin hänet polvilleen. Tyttö totteli vaiti, ja avasin housujeni vetoketjun hänen kasvojensa edessä. Otin paisuneen elimeni esiin ja hieroin sitä tytön kasvoihin. Hän näytti nauttivan siitä, mutta yritti kuitenkin koko ajan kalastaa kyrpääni suuhunsa. Otin tyttöä hiuksista kiinni ja käskystä hän avasi suunsa. Painoin tytön päätä alas siten, että terskani upposi hänen huuliensa tiukkaan otteeseen. Pidin tytön päätä paikoillaan ja tunsin hänen kielensä lipovan kyrpäni kärkeä. Hitaasti painoin tytön päätä alemmas, kunnes hän ilmoitti ynähdyksellä kyrvän menevän kohta liian syvälle. Vedin tytön päätä takaisinpäin ja uudelleen alas. Näin nain tytön suuta hitaasti hetken aikaa, ja aina kyrpäni liukuessa hänen suustaan pois tyttö imi sitä posket lommolla. Näky oli uskomattoman kiihottava.

Vähän aikaa tyttö nuoli pallejani komennostani, kunnes nostin hänet ylös ja talutin asunnon keskelle. Riisuin tytön hameen ja menin itse istumaan sohvalle ja katselin edessäni seisovaa alastonta ja sodittua kaunotarta hetken. Sitten riisuin omat vaatteeni ja käskin tytön polvistua eteeni.

Tyttö totteli jälleen esimerkillisesti ja nostin jalkani hänen paljaille olkapäilleen.

"Jatka sitä pallien nuolemista", komensin ja tyttö painoi päänsä alas. Hän oli äärettömän taitava käyttämään kieltään, ja painoin hänen päätään alemmas. Tyttö nuoli pallieni ja peräaukkoni väliä hitaasti runsaalla syljellä. Lopulta painoin hänen päänsä vielä alemmas, ja tytön suu oli peräaukollani. Hän selvästi epäröi, mutta käskin hänen nuolla.

Tytön kieli seikkaili peräaukollani ja hän alkoi selvästi kiihottua tilanteesta. Kieli painoi reikää välillä kovasti, välillä taas veti pitkiä vetoja sen yli. Runkkasin itseäni kädelläni ja toivoin, ettei tunne loppuisi koskaan.

Kuitenkin vähän ajan kuluttua nostin tytön ylös, sillä olin huomannut hänen cd-telineensä lattiatuessa irrotettavan puukapulan, joka näytti juuri sopivan kokoiselta. Painoin tytön nojaamaan sohvaan peppu pystyssä ja kävin irrottamassa kapulan. Rullasin lompakostani kondomin kapulan päälle ja asetuin tytön taakse, joka odotti hiljaa, mitä tuleman piti.

Siirryin vuorostani nuolemaan tytön peppua ja samalla levitin hänen pakaroitaan. Tyttö inahti, kun työnsin kapulan hänen liukkaaseen pilluunsa. Sormeilin hänen klitoristaan ja nain häntä paksuhkolla kapulalla. Tyttö tuntui nauttivan tilanteesta.

Siirryin sohvalle istumaan ja ohjasin tytön pään ottamaan kyrpäni suuhunsa. Samalla jatkoin kapulatyöskentelyä, ja tyttö vaikutti tulevan melkein hulluksi kiihkosta.

"Eiköhän me saada se vuokra jotenkin kuitattua", sanoin ja tyttö inahti vastaukseksi. Nain hänen suutaan yhä rajummin ja työntelin kapulaa tytön sisään takaapäin.

"Tiedätkö, mitä haluan että teet", kysyin tytöltä vetäen kullini pois hänen suustaan.

"En."

"Se liittyy spermaan."

"Mun täytyy niellä sun spermaa", tyttö sopersi kapula pillussa litisten.

"Aivan oikein. Ime nyt kunnolla", sanoin ja painoin kyrpäni takaisin tytön suuhun.

Tätä toimintaa ei kestänyt kauaa, kun tunsin orgasmin tulevan. Painoin kyrpäni puoleen väliin tytön suuhun ja pidin siinä ruiskuttaessani spermani hänen suuhunsa. Nestettä tuntui tulevan paljon, sillä tyttö nieli kiltisti sen minkä ehti, mutta pieni noro valui suupielestä poskelle. Vedin kyrpäni ulos tytön suusta ja keräsin terskan kärkeen karanneet siemenet ja painoin elimeni uudestaan tytön suuhun.

"Nuole se puhtaaksi", sanoin ja vedin kapulan pois tytön pillusta.

Ollessani tyytyväinen tytön suoritukseen nostin hänet vatsalleen sohvalle ja aloin hieroa hänen häpyään. Tyttö ei kestänyt kauaa, vaan laukesi vapisten.

Puin vaatteet päälleni ja avasin tytön solmut. Hän makasi uskomattoman kauniina sohvalla selällään posket punaisina ja yritti tavoitella henkeään.

"Sovitaan se vuokra kuitatuksi", huikkasin lähtiessäni.

"Kesäkuun osalta."

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute