Herkku-puhelin
Suuseksiä
JayHendriks

Olimme muutaman kerran jutelleet puhelimessa ja tavanneet pikaisesti kerran. Viime puhelut olivat kuumenneet niin, että päätit vihdoin kutsua minut kylään.

Olimme puheluiden alku arastelun jälkeen avoimesti jutelleet omista mielenkiinnonkohteista, joten tiesimme jotain mitä toisiltamme odotimme. Viimeisen puhelun aikana sanoit, että kätesi oli hakeutunut märälle pillullesi. Housuissani kaluni seisoi niin, että melkein kipeää teki.

Avatessasi oven, olit pukeutunut japanilaiseen kimonoon, mutta tiesin hyvin että sen alla ei ollut mitään. Kurkkuni tuntui kuivalta ja etsin sanoja kuin murrosikäinen. Se sai sinut hymyilemään, vaikka sinullakin oli perhosia vatsassa.

Johdatit minut olohuoneeseen ja vilkaisin vaistomaisesti makuuhuoneeseen, jossa leveä sänky näytti niin kutsuvalta.

"Haluaisitko heti makuuhuoneeseen?", kysyit ja tulit lähemmäksi.

Katsoimme hetken toisiamme silmiin ja sitten tuntui kuin padot olisivat murtuneet. Suutelimme ensin tunnustellen, sitten yhä määrätietoisemmin. Kätemme kietoutuivat toistemme ympärille ja kielemme leikittelivät toistemme suussa.

Välillä näykin kevyesti huuliasi, välillä suutelin himokkaasti kaulaasi, jolloin käänsit päätäsi taaksepäin.

Ajauduimme suudellen makuuhuoneeseen, jolloin autoit minua samalla riisuutumaan. Paidat ja päällyshousut sukkineen lähtivät ilman ongelmia. Lopulta jalassani oli alushousut, joiden etumusta kalun erektio venytti.

"Saanko riisua housusi?", kuiskasit.

Nyökkäsin vastaukseksi ja housujen kuminauhaa venyttäen vapautit seisovan kaluni vapauteen.

"Oh", suustasi pääsi huokaus ja vedit käsilläsi esinahkaa hieman taaksepäin. Terskan päässä kimalteli tippa. Hengitykseni oli raskaampaa. Kätesi teki pieniä edestakaisia liikkeitä kalun varrella.

"Haluatko, että otan sen suuhuni?", kysyit.

"Ei vielä", huokasin ja pudotin kimonon olkapäiltäsi lattialle jalkoihimme. Katsoin rintojasi ja kumarruin suutelemaan vuorotellen kumpaakin nänniä. Ote kalustani tiukkeni ja se sai minut voihkaisemaan.

Nännisi kovettuivat huulieni välissä. Kieleni pyöri hellästi niiden ympäri ja lipitti niiden päätä. Hengityksesi muuttui omani lailla raskaaksi.

"Nyt haluan sinut 69:iin", sanoin.

Menin sänkyyn selälleni ja tulit päälleni. Kasvoni oli reisiesi välissä ja ihan yläpuolellani kostea pillu houkutteli maistamaan mettään. Painoin huuleni vasten häpyhuulia ja kieleni aloitti hellän tunnustelun. Se löysi reiän, joka tuli kosteutta. Se löysi klitoriksen pienen nipukan, jota kielelläni varovasti tunnustelin.

Kuulin kuinka ynähdit kieleni kosketuksesta. Tunsin sormesi hivelevän kiveksiäni. Sitten huulesi näykki kalun juurta ja kostutti sen suonikasta vartta. Kielesi hiveli kalun kovaa vartta kiusoitellen. Se yhä empi edetä terskalle saakka.

Painoin kieleni klitorista vasten ja liikutin sitä pyörivin liikkein. Sen jälkeen kieleni kärki paineli pientä nipukkaa ja lipitti sitä hitaasti. Kuulin sinun hymisevän mielihyvästä.

Vihdoin kielesi eteni terskalle nuollen sitä kuin puikkojäätelöä. Välillä kielesi hyväili sen herkkiä reunoja. Jos olisit nuollut hiemankin eri asennosta, olisit saattanut kielen kärjellä kiihottaa terskan alapinnan herkkää pistettä. Suusi ja kielesi saivat minut huohottamaan.

Kieleni tökki nyt märkää reikää, josta kosteus oli peräisin. Yksi sormistani työntyi pilluun vaivattomasti kostuttuaan liukkaaksi. Saatoin nyt kuljettaa kieltäni pitkin pillua alhaalta ylös ja päinvastoin.

Pyysin voihkaisten sinua olemaan varovaisempi, jotten ihan vielä laukeaisi. Käsittelit kulliani varoen kuin räjähdysainetta ja orastava orgasmi jäi odottamaan vielä taustalle. Silti pieni määrä spermaa valahti kalun päästä kuin maistiaisiksi. Hamusit sitä himoissasi suuhusi kuuman kielen pyöriessä terskan ympärillä. Orgasmia oli pian mahdotonta välttää.

Vedin liukkaan sormen pillusta ja aloin nuolemaan villisti tuoksuvan märkää pillua. Kieleni tutki ja pyrki joka sopukkaan. Jokaisen pitkän nuolaisu päätyi koskettamaan klitorista. Haukoit henkeäsi ja lantiosi vapisi jännityksestä.

Tunsin orgasmisi lähestyvän, enkä voinut pidätellä enää omaani suusi käsittelyssä.

Kaluni purki kuumaa laavaa syvälle suuhusi. Voihkien jatkoin pillun nuolemista kunnes äännähdyksesi saavuttivat huipun. Orgasmit saivat meidät jatkamaan nuolemista villisti, kunnes orgasmi hellitti otettaan.

Kieleni hyväili vielä pillua leikitellen, mutta varoi koskemasta klitorikseen, joka olisi saanut sinut värähtämään. Annoit helliä suukkoja puolijäykälle kalulle, joka oli juuri purkanut lastinsa suuhusi.

Lopulta käännyit ja kasvomme oli lähekkäin. Huulilla maistui seksi, joka sai janoamaan pian lisää, mutta sitä ennen keräsimme voimia sylikkäin. Olimmehan vasta päässeet alkuun.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute