Herkku-puhelin
Kiimainen emäntä
vieras

Olin taas vaihteeksi yökylässä kaveri Jarin ja hänen tyttöystävänsä Satun luona. Ilta oli sujunut tavanomaiseen malliinsa. Satu oli saunonut ensin ja sitten oli ollut minun ja Jarin vuoro. Sen jälkeen olimme sitten nauttineet kuka saunaoluensa, kuka siiderinsä ja keskustelleet samalla kaikenlaista.

Heräsin aamuyöstä joskus kolmen maissa siihen, että minulla oli valtava tarve käydä kusella. No, eihän siinä muu auttanut, kuin lähteä vessan suuntaan. Kulkiessani Jarin ja Sadun makuuhuoneen ohi en voinut olla pysähtymättä. Oven takaa kuului ääniä joita jäin hetkeksi kuuntelemaan. Kuulin Sadun äänen huohottavan: ”Aaah – aaah – kovempaaaah.”

En kuitenkaan viitsinyt jäädä enempää salakuuntelemaan heidän intiimejä leikkejään, vaan jatkoin matkaani vessaa kohden. Istahdin WC:n istuimelle pimeässä – yöllä se on usein tapanani – ja lorotin pönttöön. Muistellessani makuuhuoneesta kuuluneita ääniä tunsin kuinka kaluni alkoi jäykistyä. Voi perkele – eihän siinä muu auttanut kuin ottaa homma omiin käsiin. Aloin runkata puolijäykkää kaluani kun vessan ovi rapsahti yllättäen auki. En ehtinyt tehdä mitään kun Satu jo astui sisään ja sytytti valot.

”Anteeksi”, hän sanoi huomatessaan minun istuvan pöntöllä. Sitten hän huomasi myös kaluni joka seisoi jo kattoa kohti. ”Taisit kuulla mitä me Jarin kanssa touhuttiin”, hän sanoi. ”No…”, ehdin vain sanoa kun hän jatkoi: ”Täytyy varmaan sitten auttaa miestä puutteessa.” Ennen kuin hämmästykseltäni ehdin jatkaa lausettani, Satu olikin jo polvillaan edessäni ja nuoli ja imi jäykistyvää kaluani. Tunsin kuinka hän puristeli pallejani samalla kun kyrpäni upposi syvälle hänen huuliensa väliin. Halusin kuitenkin itsekin mukaan toimintaan joten pyysin häntä lopettamaan kyrpäni imemisen hetkeksi. Asetuin kylpyhuoneen pehmeälle matolle makaamaan ja Satu tuli 69-asentoon päälleni. Sitten hän imaisi jälleen kyrpäni himokkaiden huuliensa väliin. Tässä asennossa näin kuinka hänen nussimisesta vielä turpea pillunsa kiilteli kasvojeni yläpuolella.

Häpyhuulien välistä valui vielä muutama tippa Jarin spermaa. Siitä välittämättä aloin nuolla hänen pilluaan. Välillä pitkin lipaisuin ja välillä hänen paisunutta klitoristaan imien. Hänen pillunsa oli läpimärkä ja valui limaa ympäri kasvojani – tunsin myös kuinka polte hänen suussaan olevan kyrpäni varressa lisääntyi. Siitä huolimatta jatkoin pillun nuolemista, kunnes kuulin Sadun alkavan voihkia äänekkäästi ”Aaah – ooh, älä lopeta – nuole mun kiimavittua”, Satu huohotti. Painoin kieleni syvälle hänen häpyhuuliensa väliin ja jatkoin nuolemista. Lähestyvästä orgasmistaan huolimatta Satukin otti taas kyrpäni suuhunsa ja silloin tunsin kuinka siemeneni syöksähtivät liikkeelle. Spermaa tuntui ryöppyävän kuin paloletkusta Sadun suuhun. Myös hänen lantionsa alkoi täristä ja entistä voimakkaampi huuto purkautui hänen huuliltaan ”AAIIIOOOHH”, Satu ulisi. Vihdoin hänkin rauhoittui ja asetuimme matolle rinnakkain makaamaan – hänen kasvonsa minun spermoillani kuorrutettuna ja minun hänen pillunsa limoilla.

Siinä maatessamme kylpyhuoneen ovi kävi jälleen. Säikähdin koska tiesin että talossa ei ollut muita meidän lisäksemme kuin Jari. Yllätyin kuitenkin toistamiseen kun kuulin hänen sanovan, ”Hyvä että Satu huolehtikin vieraastakin, eihän tässä talossa saa puutteeseen jäädä.” Käännyin katsomaan ja näin että Jarin kyrpäkin sojotti jäykkänä ylöspäin. Sitten hän jatkoi, ”mutta eiköhän se olisi isännän vuoro taas.” Satu nousi ylös ja seurasi Jarin perässä ulos kylpyhuoneesta. Minäkin nousin ja seurasin heitä – halusin nähdä mitä seuraavaksi olisi vuorossa. Kun pääsin makuuhuoneeseen, Jari makasikin jo selällään vuoteella ja Satu seisoi hajareisin hänen päällään. Sitten Satu alkoi laskeutua kyykkyyn – ja kohta Jarin mahtava meisseli oli jo hänen häpyhuulillaan. Satu laski koko painonsa sen varaan ja kohta kyrpä olikin juurtaan myöten Sadun vitussa. Tämän jälkeen alkoi hidas ratsastus – häpyhuulia venyttäen kiiltävä kyrpä liukui ulos Sadun pillusta – ja upposi taas läiskähdyksen säestämänä juurtaan myöten hänen sisäänsä. Vähitellen ratsastuksen tahti kiihtyi. Satu nousi yhä nopeammin ylös ja seivästi itsensä jälleen Jarin mahtikulliin.

Näin kuinka Sadun rinnat pomppivat naimisen tahdissa ja kuulin kuinka hänen suustaan alkoi jälleen kuulua kiihtyvää huohotusta ja irstaita kehotuksia, ”Aaah – ooh – pane mua sun jättikyrvällä – aah – AAAHHH!” Sadun selkä taipui kaarelle hänen lauetessaan jälleen kerran mahtavaan orgasmiin. Jarin kyrpä luiskahti ulos hänen limaisesta vitustaan ja ruiskutti spermaa ympäri lakanoita. Vähitellen he rauhoittuvat jälleen ja hengityksen tasaannuttua Jari kysyi minulta ”Mitäs tykkäsit – tai kyllähän sen sinun kalusta näkee.” Niin – kyrpäni seisoi taas kohti kattoa kuin rautakanki. ”Älä mieti – siinä sinulle on vastapantu liukas vittu”, Jari sanoi.

Satu makasi selällään hänen vieressään ja nosti säärensä kattoa kohti. Sitten hän levitti ne V-kirjaimen muotoon. Mitäpä muuta olisin taaskaan voinut kuin kiivetä vuoteeseen. Asetin kyrpäni Sadun häpyhuulille ja hieroin niitä terskallani. ”Työnnä se kyrpäsi sisään ja nussi mua kunnolla”, Satu käski minua. Survaisin kalun kerralla pohjaan niin, että kuulin Sadun ulahtavan sen upotessa hänen vittuunsa. ”Just noin – nai mun vittu puhki”, Satu ärisi. Vedin kyrpäni melkein ulos asti ja junttasin sen taas voimalla pohjaan. Sisään – ulos – sisään. Jokaisella työnnöllä Sadun huulilta purkautui ulvahdus. Nussin häntä niin kovaa kuin vain pystyin.

Tunsin kuinka hän lypsi kyrpääni vittunsa lihaksilla. Mahtavat läiskähdykset säestivät naimistamme – kohta tunsin kuinka Sadun vittu alkoi kostua entisestään. Jyystin häntä kuin viimeistä päivää naisen ulistessa allani. Limaa ja nesteitä pursui hänen vitustaan sängylle hänen lauetessaan mahtavaan orgasmiin. Kohta annoin oman lisäni nesteisiin – tunsin kuinka spermalastini syöksyi taas liikkelle. Tunsin kuinka kyrpäni sykähteli pumpatessani viimeisenkin pisaran Sadun vitun perukoille. Vihdoin lysähdin väsyneenä hänen vierelleen vuoteelle. Vähän ennen nukahtamistani kuulin Jarin sanovan Sadulle ”Taisi vieras vihdoinkin saada tarpeekseen – entäs sinä.” Sen jälkeen luulin vielä kuulevani pillun litinää ja nukahdin.

-No, taisihan tämä olla fantasiaa-

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute