Herkku-puhelin
Hytissä:)
veckändä:)

Hei taas kaikki lukijat ja kiitos runsaasta palautteesta:)

Kerron nyt seikkailustani noin 20 vuotta sitten ruotsin laivalla. Tosi tarina.

Olin silloisen tyttöystäväni (Jatta) ja hänen isosiskonsa (Tanja) ja hänen miehensä (Pena) kanssa ruotsin risteilyllä. (Meillä oli sama hytti.)

Matka alkoi tuttuun tapaan baarissa istumisella. Juotiin ja juotiin. Eli tuttua suomalaista ajan vietettä. Jossain vaiheessa pokkana ehdotin Tanjalle, että lähtis mun kanssani tanssii. Tanjahan lähti oikein mielellään. Aluksi tuli normaalia diskohumppaa, mutta aika hyvä säkä kävi mulla, kun aika nopeasti tuli hitaita. Tiukasti Tanjan vyötäröstä kiinni ja vedin naisen kiinni lähelle itseäni. Tanja ei ollenkaan pyristelyt vastaan, vaan painautui vielä tiukemmin kiinni minuun. Hänen rintansa jotka luoja oli suonut aika isoiksi painautuivat minuun kiinni Ja seisokki oli valmis. Tanja vain hymyili.Puhalsin ensin hänen vasempaan korvaansa. Tanja käänsi päätään ja suuteli suoraan suulle nopean suudelman. Sanoi vielä, että ei nyt enempää. Kumminkin meikäläisen käsi hyväili Tanjan pientä pyllyä. Tanssimme muutaman hitaan vielä ja minulla koko ajan seisoi tuskallisesti. Tanja supisi jotain korvaani koko ajan, mutta viinan höyryt+ melu ympärillä+ ajatus seksikkäästä naisesta kiinni minussa estivät kyllä tarkkaavaisen kuuntelun.

Palasimme takaisin pöytäämme. Pena ja Jatta molemmat olivat ruvenneet kinastelemaan jostain tyhmästä asiasta. Älytöntä huutamista molemmilla, ihan kuin he olisivat olleet pari. No tilattiin pöytään lisää kaljaa. Se rauhoitti tilannetta. Pena olikin jo aika humalassa, mutta kalja maistui. Itse en halunnut juoda yhtään enempää. Tanjakin joi vain muodon vuoksi vähän. Jatta taas joi oikein kunnolla. Näin ilta kului. Jossain vaiheessa tulimme kaikki siihen tulokseen, että nyt pitäisi lähteä nukkumaan. Näin teimmekin. Meillä oli yläsänky Jatan kanssa ja Pena sekä Tanja nukkuivat meidän alapuolellamme. Itse luikahdin nopeasti sänkyyni. Katselin himoiten molempia naisia jotka peilin edessä riisuutuvat. Kaunis näky. Varsinkin kun Tanja huomasi himokkaan katseeni. Hän hymyili. Ei kestänyt kauankaan kun toivotimme kaikki toisillemme hyvät yöt.

Odotin hiljaa paikoillani. Kuuntelin Jatan tasaista hengitystä. Myöskin alhaalta kuului kuorsausta. Nousin varovasti sängystä. Laskeuduin tikkaat alas ja menin vessaan. Jätin oven tarkoituksella auki. Olin ovensuussa pikkuhousuisilleni. Katsoin alasänkyä kohden. Vedin hiljaa munani esiin ja hitailla vedoilla vedin esinahkaa edes takaisin. Olin varma, että Tanja näkee mitä teen. Tanja nostikin päätään sängystään. Laittoi sormen suulleen. Molemmat olimme ihan hiljaa ja kuuntelimme hyvin tarkkaavaisesti ylimääräisiä ääniä hytissä. Tanja nousi varovasti pois Penan vierestä. Itse menin Muna pystyssä Tanjan eteen. Nyt meitä ei enää estänyt mikään. Suutelin kunnon kielareita tämän ihanan naisen kanssa, samalla hyväilin näitä pehmeitä ja niin ihania rintoja. Tanjakin oli tarttunut varmalla otteella minun peniksestäni kiinni. Kumpikin oli todella kiihkoissaan. Käteni löysi helposti hänen pikkuhousujensa alle. Pieni karvatuppo oli vai kiihdytys minulle mennä syvemmälle. Sormeni löysivät hyvin liukkaat paikat. Kumpikin olimme niin kiimoissamme, että nyt emme välittäneet enää mistään. Käänsin naisen toisin päin ja painoin hänet nojaamaan tikkaita vasten. Revin hänen pikkuhousunsa pois tieltä. Samalla työnsikin jo vehkeeni häneen sisään. Ihana tunne. Alkoholi oli onneksi turruttanut vähän aivoja ettei heti lentänyt mällejä.

Raivokkaasti nain naista takaapäin. Tanjakin ynisi kunnolla. En kestänyt kauaa kun laskin ekan lastin syvälle kohtuun. Tanjakin nojasi vielä hetken tikkaisiin. Minulla oli edelleen penis hänen sisällään. Pyysin häntä nyt ottamaan minulta suihin, että saatais lisää acsonia. Ei tarvinnut 2 kertaa pyytää. Hyvää suu hoitoa sainkin. Syvälle spermainen penikseni upposi naisen suuhun. Ja seisokki olikin jo valmis. Nyt menimme makaamaan lattialle. Ihan perinteinen lähetys saarnaaja asentoon. Molemmat olimme kuumina. Emmekä todellakaan olisi huomanneet jos joku nyt olisi herännyt ja huutanut meille. Saimme nopeasti saman rytmin. Työnsin oikein urakalla hänen sisäänsä penistäni. Samalla Tanja työnsi vastaan ja keinutti lannettaan. Taas rupesi selkärangassa tuntumaan tuttu tunne lähestyvästä huipusta. Onneksi tajusin nyt ruveta ajattelemaan oikein tylsiä ajatuksia (esim 4 kurkkuinen kaasari, ja miten se puretaan ja kasataan) Tämä auttoi kummasti. Molemmilla rytmi kiihtyi ja valehtelematta saimme molemmat samaan aikaan mahtavan orkasmin. Lepäsimme päällekkäin lattialla. Minä edelleen naisen sisällä. Pieniä herkkiä suudelmia annoimme toisillemme samalla. Kerroin ihailevain hänen muotojaan todella. Hänkin sanoi pitävänsä minusta ja olevansa olleen vähän aikaa jo puutteessa.

Tunsin miten vehkeeni paisui taas hänen sisällään. Ja taas lähti hitaasti poraus kone käyntiin. Nyt acti kesti todella kauan. Olimme molemmat tämän jälkeen hikisiä sekä raukean onnellisia. Makasin Tanjan vieressä lattialla vielä. Leikin sormillani hänen nänneillään. Tanja sanoikin, että elä kiusaa mua. Häntä halutti ihan selvästi vielä. Tanja kääntyikin minun päälleni 69 asentoon ja nyt sain oikein urakalla nuolla omia spermojani tästä maailman ihanimmasta paikasta. Nuolin pitkillä vedoilla ensin. Sen jälkeen keskityin klitorikseen. Työnsin sormenpään hänen tiukkaan pylly reikäänsä. Nainen oikein kehräsi päälläni. Tanjakin imi ja nuoli vehjettäni antaumuksella. Tuntui taivaalliselta. Laukesin hetken päästä Tanjan suuhun. Nousimme ylös lattialta ja suutelimme toisiamme hellästi vielä hetken. Sen jälkeen Tanja meni vessaan pesemään itseään. Minä kömmin yläsängylle Jatan viereen. Jatta nukkui kylki asennossa pikkarit ja t-paita päällään. Nyt olin jo niin raukeana, että en jaksanut muuta kuin laskea Jatan pikkareita laittaa penikseni häpyhuulien viereen. Ja painauduin Jattaan kiinni. Sekä puristin hellästi hänen rintaansa. Tanjakin kömpi oman miehensä viereen. Kuiskasimme toisillemme hyvät yöt. Nukahdin nopeasti

Heräsin aamulla siihen, kun Jatta nuoli minun vehjettäni antaumuksella. Ihana tapa jota suosittelen myös toisillekin. Ruotsin risteilylläkin voi olla todella hauskaa :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute