Herkku-puhelin
Ihana yllätys saunassa
Tracy

Kävelen pihapolkua kohti saunamökkiä. On kesä ja olen ihanalla kesähuvilalla viettämässä lomaa. Mökki on ystäväni poikakaverin ja he kutsuivat minut tänne. Tarkoitus oli lähteä isolla porukalla pitämään hauskaa, mutta lähes kaikki joutuivat perumaan viime hetkellä. Jäljelle jäivät minä ja Karrin, ystäväni poikaystävän kaksi kaveria Tuukka ja Sammy. Rakastunut pariskunta on soutelemassa ja miehet luultavasti kalassa. Olen menossa siis saunaan rentoutumaan.

Riisun sortsini ja T-paidan saunan eteiseen ja siirryn suihkuun. Hieron aurinkorasvoja pois, iho on liukas. Olen jo saanut ihan hyvin rusketusta. Hivelen vartaloani ja olen iloinen, kun talvella tuli käytyä kuntosalilla. Kuljetan haaveissani käsiäni pitkin vartaloa ja minulla on outo tunne. Aivan kuin joku katsoisi minua. Saunan lasioven takana ei näy mitään, koska lamppu on saunasta palanut eikä kukaan ole muistanut tuoda uutta. Suljen suihkun ja siirryn löylyyn.

Astun sisään ja hätkähdän. Lauteilla istuu kaksi miestä, Tuukka ja Sammy. He virnistävät minulle ja kysyvät säikähdinkö. En ole ensimmäistä kertaa miesten kanssa saunassa, joten päätän ottaa rennosti. Sauna on pieni, mutta miehet tekevät minulle tilaa väliinsä. Heitän löylyä ja mietin, mitä pojilla on mielessään.

Istumme hetken hiljaa, mutta äkkiä Tuukka laittaa kätensä reidelleni ja kysyy, miten olen mökillä viihtynyt. Sammy ja Tuukka ovat kieltämättä hyvännäköisiä. He ovat Karrin kavereita korisjoukkueesta. Mutisen tummatukkaiselle Tuukalle jotain hyvistä säistä ja tunnen kuinka hänen kätensä liikkuu hitaasti reidelläni. Saunassa on melko hämärää, kun ikkuna on niin pieni. Sammy varmasti näkee, kun Tuukan käsi liikkuu yhä ylemmäs reittäni. Katson Sammya ja näen hänen kullinsa pystyssä. Se on melko pitkä, mutta ei liian paksu. Tunnen klitorikseni värähtelevän ja Tuukan käsi liukuu yhä lähemmäs sitä. Nojaudun taaksepäin ja alan nauttia tilanteesta. Olin oikeastaan katsonutkin Tuukka ja Sammya ja miettinyt, miten ihanaa olisi pitkästä aikaa saada miestä.

Sammy tarttuu rintaani ja Tuukan käsi uppoaa jalkoväliini kuin yhteisestä päätöksestä. Huokaisen, kun Tuukka työntää sormensa kostuneeseen vakooni. Sammy imee nänniäni ja se on aivan kova. Tartun Tuukan kaluun, joka on vain aavistuksen lyhyempi kuin Sammyn. Vedän esinahkaa edestakaisin ja mietin, miten fantastista olisi tuntea tuo sauva pillussani. Tuukka on työntänyt vakooni jo kaksi sormeaan ja nussin niitä huohottaen. Työnnän itseäni sormia kohti kuin en olisi koskaan saanut pilluuni mitään. Saunan kuumuus alkaa tuntua ylivoimaiselta ja kuiskaan, jos menisimme saunan eteiseen. Tartun samalla myös Sammyn penikseen ja haluni vain yltyvät, kun kaksi kalua sykkii vierelläni.

Laskeudumme lauteilta. Eteinen on tilava, siellä on iso pöytä ja jopa varasänky. Tuukka työntää minut pöydälle ja käyn siihen selälleni jalat harallaan. Tuukka tulee kasvojeni viereen ja työntää kulliaan kohti suutani. Avaan huuliani ja otan kovan kyrvän suuhuni imien sitä kiimassa. Tuukka tunkee kulliaan suuhuni ja otan sen auliisti vastaan nauttien puhtaan peniksen mausta. Imen Tuukan kyrpää ja pyörittelen kieltäni sen ympärillä. Tuukka huohottaa tunkiessaan syljestäni kiiltelevää kulliaan suuhuni.

Sammy nuolaisee vittuani ja värähdän. Pehmeä kieli lipoo jalkoväliäni ylhäältä alas ja minun on pakko liikutella lantiotani. Sammy pitää reisistäni kiinni ja nuolee kosteaa pilluani. Hän pyörittää klitorista kielenpäällään ja imaisee sitä välillä. Vaikeroin Tuukan kullin takaa. Sammy työntää sormensa minuun ja jatkaa nuolemista. Olen kuin taivaissa, kun lämmin kieli kiihottaa klitoristani ja sormi painaa g-pistettä. Kieli lipoo pilluani äärettömän kiihottavasti. Äkkiä sormi tulee pois. Sammy ottaa tukevamman otteen reisistäni ja tunkee sauvansa minuun sentti kerrallaan. Hieman käyrä kulli uppoaa pilluuni ja voihkin.

En enää pysty pitämään tahtia Tuukan kyrvän imemisessä. Tappi pillussani tuntuu niin hyvältä. Sammy nai minua kovaa ja työntyy syvälle. En ole aikoihin saanut miestä näin lujaa. Olen ääriäni myöten täynnä ja litisen, kun olen niin kostea nuolemisesta. Sammy hakkaa kyrpäänsä tiukkaan vittuuni ja olen laukeamaisillaan.

Juuri kun alan lähes huutaa nautinnosta, Sammy vetäytyy pois pillustani. Miehet nostavat minut pois pöydältä. Sammy menee makaamaan lattialle ja ohjaa minut päälleen. Laskeudun hitaasti pystyssä jöpöttävän kullin päälle. Sammy tarttuu ranteisiini ja vie ne selkäni taakse. Olen täysin alistettuna Sammyn naitavissa. Hän rynkyttääkin kaluaan vittuuni ja huudahtelen, kun kulli tekee niin hyvää sisälläni. Olen aivan kuuma ja heilun orgasmin partaalla. Tunnen jotakin peräaukkoni luona, sitä kostutetaan. Sammy työntää penistään lujaa, kun Tuukka tunkee oman kullinsa pyllynreikääni. Se ei mene helposti, mutta Tuukka onnistuu. Olen kahden miehen lävistämänä ja nautin olostani. Kaksi komeaa kullia hakkaa minua samassa tahdissa ja värähtelen nautinnosta. Kyrvät tuntuvat fantastisilta sekä pillussani että pyllyssäni. Olen aina toivonut pääseväni alistetuksi kahden miehen väliin. Tuukka puristaa samalla rintojani ja tuntemukseni moninkertaistuvat.

Kaksi kuumaa ja kovaa kullia nai minua ja silmissäni alkaa sumeta. Orgasmin aallot alkavat pyyhkiä ylitseni ja värähtelen. Kullit jatkavat nussimista ja miehet huutavat minulle: "Olet rietas tiukkapeppu!" "Saat oikein kunnolla kyrpää" "Kyllä tuntuu kulli hyvältä pikkupillussa!" Saan mielettömän orgasmin ja huudan miesten välissä. Näin hyvin en ole koskaan ennen saanut.

Tuskin pysyn jaloillani, kun miehet irrottavat otteensa. He eivät ole vielä saaneet. Sammy istuu sängylle ja minut kehotetaan hänen eteensä imemään kyrpää. Kumarrun ja otan sen suuhuni syvälle. Kyrpä on märkä pilluni nesteistä. Alan ottaa Sammylta suihin ja samalla Tuukka työntää sauvansa vittuuni takaapäin. Hän tarttuu pakaroihini ja nai minua eläimellisesti takaapäin. Tämä on lempiasentoni ja alankin kiihottua uudestaan. Orgasmi on lähellä ja imen kullia kiimassani. Se alkaakin sykähdellä ja pian Sammy ruiskuttaa spermansa minuun. Nielen ne ja Tuukalta tulee pilluuni. Samalla hetkellä alan taas itse nytkähdellä ja Tuukka ampuu nesteensä syvälle sisälleni. Olemme aivan uupuneita.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute