Iskuri.net
   chat
   forum
   tarinat
   artikkelit
   galleria
   amatöörit
   iskuri-treffit
 
   livekamera
   tekstiTV-chat
   elokuvat
   puhelinviihde
 

Lähetä oma tarinasi!  <<< takaisin
 
Potku munille
 Likainen Harri 26.09.2005
 
 
Katselen sivusilmällä nuorta naista joka juttelee jonkun teknisen puolen kaverin kanssa huoneen toisella puolella. Jonna on mukavan näköinen nainen, fiksu ja herttainen. Todellinen onnenpotku että hän on minun osastollani. Jonna vilkaisee minuun päin. Hänen hymynsä hyytyy hetkeksi. Huokaisen hiljaa itsekseni. Tyttöparka ei vielä ole oppinut työelämän pelisääntöjä.

Teknisen osaston kaveri lähtee. Jonna jää yksikseen siemailemaan juomaansa. Menen hänen luokseen.

-Iltaa Jonna. Mitäs pidät juhlista?

Hän onnistuu tällä kertaa hymyilemään aidon näköisesti. Tai ehkä hän on jo nautiskellut sen verran virvokkeita, että hänen ei tarvitse näytellä.

-Ihan hauskat, herra osastopäällikkö.

-Mukava hotelli, hyvä että firma järjestää tällaiset kemut työntekijöilleen, yhteishenki paranee.

Isken Jonnalle silmää tuttavallisesti. Hän on hetken varuillaan mutta hymyilee sitten takaisin. Lasken lasini pöydälle ja menen aivan hänen vierelleen. Silmäilen nopeasti ympärillemme ja varmistan, että kukaan huoneessa ei näe mitä teen toisella kädelläni. Taputan Jonnaa pyllylle ja jätän käteni tunnustelevasti sen päälle, sivelen hänen pakaroitaan. Jonnan kasvot punertuvat.

-Olet hoitanut työtehtäväsi hyvin. Voi olla, että vakinaistan työpaikkasi ensi kuussa. Sinähän haluat vakituisen työpaikan vai kuinka?

-K..Kyllä, herra osastopäällikkö.

Jonnan ääni vapisee hieman ja hän kääntää katseensa jonnekin huoneen nurkkaan.

Ensimmäisellä kerralla, kun taputin häntä takapuolelle toimistolla, hän riuhtaisi käteni pois. No, häneltä jäi sen kuukauden bonus saamatta. Pelisäännöt on jokaisen joskus opittava.

Kumarrun hänen puoleensa.

-Tiedät kai, että työpaikkasi vakinaistamisen lisäksi voin halutessani korottaa kuukausibonustasi. Siitäkin asiasta voidaan keskustella. Minulla on huone varattuna täältä hotellista, voimme keskustella asiasta siellä tänä iltana. Minun täytyy vielä harkita ennen kuin vakinaistan työpaikkasi tai korotan bonustasi. Tiedäthän, määräaikainen työsuhteesi voidaan myös jättää kokonaan uusimatta. Jos minä niin päätän.

Tunnen Jonnan vavahtavan. Hän vetää syvään henkeä. Tyttöparka tuntuu olevan lähes itkun partaalla.

-Minä… en tiedä, haluanko… keskustella asiasta hotellihuoneessa, herra osastopäällikkö

-Se olisi kovin ikävää. Työpanostasi tarvitaan. Vaikka ei se tietenkään välttämätön ole.

Jonna kääntää päänsä minua kohti ja katsoo silmiin. Silmät kiiltävät, mutta kyyneleitä ei näy.

-Minä en ole mikään sellainen tyttö.

-Etpä tietenkään, Jonna. Etpä tietenkään.

Tiedän että ääneni kuulostaa ivalliselta. En voi olla hymyilemättä leveästi. Jonnan silmissä välähtää jokin uudenlainen katse. Hän pakottautuu hymyilemään eikä hänen äänensä vapise kovin pahasti.

-Hyvä on, jutellaan. Mutta minä en haluaisi puhua hotellihuoneessa. Täällä ovat kaikki työkaveritkin. Olisi parempi jos he eivät tietäisi. Voisimmeko puhua vaikka hotellin takana olevalla parkkipaikalla.

Mietin ajatusta. Itse asiassa ei olisi minunkaan kannaltani hyvä, jos minun nähdään menevän kahdestaan hotellihuoneeseen alaiseni kanssa. Syrjäisellä takapihan parkkipaikalla olemme suojassa katseilta eikä sinne eksy tähän aikaan kukaan. Nyökkään hänelle.

-Hyvä idea. Olet fiksu tyttö.

-Jospa minä lähden sinne ensin. Tule viiden minuutin kuluttua perässä. Minä en haluaisi että kukaan muistaa meidän lähteneen yhdessä.

Jonna hymyilee jotenkin ovelan näköisesti sanoessaan sen. Sitten hän poistuu.

Viisi minuuttia myöhemmin lähden vaivihkaa juhlista. Kukaan ei tunnu huomaavan. Kiirehdin hiljaista käytävää pitkin hotellin takaovelle ja aukaisen sen. Parkkipaikka on himmeästi valaistu ja korkean pensasaidan ympäröimä. Se on suojassa uteliaiden katseilta. Yhtään autoakaan ei ole pysäköitynä, vaan etupihan parkkialue on riittänyt kaikille vieraille tänään. Saamme olla rauhassa. Hienoa.

Kestää hetken, ennen kuin huomaan Jonnan. Hän seisoo parkkipaikan hämärimmässä nurkassa. Menen hänen luokseen yrittäen näyttää arvokkaan esimiesmäiseltä. Jonna katselee minua mietteliään näköisenä. Kävelen suoraan hänen eteensä, hymyilen itsevarmasti, ojennan käteni ja tartun hänen rinnastaan kiinni, puristelen sitä. Parasta hoitaa asia heti niin, ettei jää mitään epäselvyyksiä. Jonnan ääni on hiljainen.

-Herra osastopäällikkö.

-Tiedät varmasti miksi tulimme tänne, Jonna.

-Kyllä tiedän. Todellakin.

Hän ojentaa kätensä jalkoväliini ja hieraisee kovenevan kullini housuihin nostattamaa kohoumaa.

-Kalusihan on iso. Haluaisin nähdä sen. Voisitko…

Vedän nopeasti kengät jaloistani ja sitten housut ja alushousut. Olen ilman housuja, kalu paljaana.

Jonna hymyilee tyytyväisen näköisenä. Hän vetäytyy pari askelta ikään kuin tarkastellakseen tilannetta. Hänen hymyssään on jotain outoa. Se näyttää pikemminkin saalistajan kuin saaliin hymyltä.

-Todellakin iso kalu. Levitätkö hieman jalkojasi, haluaisin nähdä sen vielä hieman paremmin…

Noudatan hänen pyyntöään epäröiden. Hän mittailee katseellaan jalkoväliäni.

Nyt minun oma ääneni on epävarma.

-Sinun pitää riisuutua myöskin, jotta pääsemme asiaan.

-Niinkö luulet?

Hän astuu vielä hieman kauemmaksi, katselee minua suoraan silmiin ja hymyilee sydämellisemmin kuin koskaan aiemmin. Sitten vielä yksi nopea vilkaisu jalkoväliini. Tajuan viimein hänen aikeensa, mutta liian myöhään. Hänen oikea jalkansa on jo vauhdissa.

En mitenkään ehdi reagoida. Potku on säälimättömän luja, mutta ennen kaikkea se osuu täsmälleen sinne mihin hän haluaakin. Tunnen hetken ajan miten Jonnan kenkä iskeytyy alhaaltapäin musertavalla voimalla paljaita kiveksiäni vasten, litistäen ne hetkeksi oman kehoni ja hänen jalkansa väliin. Sitten tunnen vain miten koko keskivartaloani repii hirvittävä tuskan aalto. Kädet lennähtävät refleksinomaisesti jalkoväliin pitelemään muniani, vaikka on jo aivan liian myöhäistä suojella niitä. Jalat pettävät altani ja rojahdan hitaasti suoraan maahan rähmälleni. Haluaisin huutaa, mutta kurkustani kantautuu vain epäselvää tuskaista korahtelua. Jään kiemurtelemaan tuskissani Jonnan jalkojen juureen, polttavan kivun raadellessa sisuksiani jalkovälissä ja alavatsassa. Hengitykseni salpautuu, tunnen oksennuksen maun suussani kun yritän epätoivoisesti haukkoa ilmaa keuhkoihin. Jostain kaukaa tajuntani rajamailta kuulen Jonnan äänen, jossa on samaan aikaan kylmyyttä ja voitonriemua.

- Sattuuko? Niin pitääkin.

En tiedä miten kauan aikaa repivä kipu jatkuu, mutta se tuntuu hyvin pitkältä. Viimein lamaannuttavimman tuskan huntu hälvenee hieman silmiltäni ja alan taas pikkuhiljaa tajuta maailman ympärilläni. Enää ei tunnu siltä kuin joku raatelisi alapäätäni hajalle, mutta sen tilalle tulee ilkeä, jomottava kipu joka sykkii jatkuvana nivusissani. Puristan käteni pallieni ympärille ja yritän turhaan saada kivun loppumaan. Tajuan hämärästi että Jonna katselee kärsimystäni, välillä näen maan tasalta hänen säärensä ja kenkänsä jossain näkökenttäni rajoilla, mutta en pysty nousemaan edes polvilleni, puhumattakaan siitä että voisin yrittää tehdä hänelle mitään. Hengitykseni alkaa hiljalleen taas kulkea enkä voi olla ähkäisemättä ja valittamatta tuskissani vaikka en haluaisi tehdä sitä Jonnan kuunnellessa. Yritän estää kyyneleitä nousemasta silmiini.

Viimein Jonna astelee aivan eteeni, ja kuulen hänen äänensä jostain yläpuoleltani. Se kuulostaa nyt korvissani kuin jonkin jumalattaren ääneltä, itsevarmalta ja ylemmyydentuntoiselta. En pysty kohottamaan päätäni nähdäkseni enempää, mutta hänen kenkänsä ilmestyvät kasvojeni eteen.

-Keskustellaanpa nyt hieman meidän pikku erimielisyyksistämme. Minä olen mielestäni ansainnut vakituisen työsuhteen ja myös korotetut bonukset. Oletko samaa mieltä?

Hän heilauttaa kevyesti jalkaansa jalkovälini suuntaan vihjailevalla eleellä. Pelon puistatus kulkee sisälläni ja näkyy varmaan myös kasvoiltani, sillä Jonna naurahtaa alentuvasti. Kivun aallot vyöryvät yhä sisälläni, enkä halua antaa hänelle aihetta käyttää jalkaansa uudelleen. Jostain saan sen verran voimaa että pystyn ähkäisemään vastauksen.

-O.. olen…

-Hyvä. Olet näköjään oppinut mikä on sinun paikkasi tässä maailmassa. Niin iso ja röyhkeä… ja sitten, vain yksi nopea sivallus, ja matelet maassa avuttomana. Muista, että minä voin laittaa sinut ryömimään milloin tahansa halutessani.

Vääntelehdin vielä pitkään maassa kädet jalkovälissä kivun säteillessä kiveksistäni. Jonna ei poistu paikalta vaan tarkkailee minua hymy huulillaan selvästi tilanteesta nauttien. Lopulta kipu jalkovälissä vaimenee hiljalleen sen verran että pystyn hyvin hitaasti ja varovaisesti nousemaan polvilleni. Joudun samalla irrottamaan käteni munilta ja jättämään ne hetkeksi suojattomiksi. Odotan asfaltilla polvistuneena peloissani uutta nöyryyttävää iskua. Jonna kuitenkin siirtyy eteeni ja katselee minua huvittuneen ylimielisenä.

-Nyt saat vielä pyytää nöyrästi anteeksi käyttäytymistäsi minua ja muita naisia kohtaan.

Tiedän että minulla ei ole vaihtoehtoja.

-An…teeksi.

Puhuminen on yhä vaivalloista. Lasken katseeni maata kohti.

-Toivottavasti emme joudu enää palaamaan näihin asioihin tämän jälkeen. Ja jos vielä kerrankin yrität kajota minuun kädelläsi, niin perhekalleutesi saavat uudelleen tutustua kenkääni.

Jonna hymyilee vielä kerran, eikä siinä hymyssä ole mitään teeskenneltyä. Sitten hän lähtee kohti hotellia ja jättää minut parkkipaikalle kontilleni. Hänen peppunsa keinahtelee seksikkäästi, mutta minä en tule siihen koskemaan enää milloinkaan. Tiedän jo nyt että tulen täyttämään Jonnan toiveet tinkimättömästi. Yksi kerta riittää, en halua enää kokea tällaista tuskaa.

Pelisäännöt on jokaisen joskus opittava.

*********

Palautetta saa antaa.
 
 
 Sivusto uudistuu! Tarinapalaute ei ole käytössä.
 
Lähetä oma tarinasi!  <<< takaisin
 
Copyright © Herkku.net 2003 - Palaute