Iskuri.net
   chat
   forum
   tarinat
   artikkelit
   galleria
   amatöörit
   iskuri-treffit
 
   livekamera
   tekstiTV-chat
   elokuvat
   puhelinviihde
 

Lähetä oma tarinasi!  <<< takaisin
 
Navettapano
 renki 04.10.2005
 
 
Tänä aamuna oli sellainen tunne, että pitäisi saada ihka oikeaa pillua, joten eikun matkaan kohden Maijun maataloa. Astelin toiveikkaana verkkareissani taloon. Maijulla on vaaleat kiharat hiukset ja punaiset posket ja ennen kaikkea hän isokokoinen ja rehevärintainen. Hänellä oli yllään kirkkaansininen nailoninen työtakki ja punainen muoviesiliina, joka oikein korosti hänen suuria rintojaan. Muistelin ihailleeni hänen rehevyyttään jo silloin kun hän oli lähikaupassa myyjänä. Maiju sanoi minulle, että tulit sitten hänelle rengiksi ja iski silmää. Hän tiesi mistä on kysymys.

Lähdimme sitten navettaan, sillä lypsyaika oli esillä. Karjakeittiön nauloissa roikkui erilaisia haalareita ja työtakkeja. Maiju otti naulasta ruskean kokohaalarin ja antoi sen minulle ja käski vaihtaa päälleen. Katselin ympärilleni missä voisin riisua omat vaatteeni ja vaihtaa ylle haalarit. Hän huomasi, että kainostelin jotenkin tilannetta, jolloin hän sanoi, että riisu vaan, on hän ennenkin mut nähnyt. Niin kuin olikin. Itse hän mitään välttelemättä avasi työtakkinsa napit, jolloin havaitsin, ettei hänellä ollut takin alla muuta kuin mustat alushousut. Isot rinnat velloivat, kun hän otti takin päältään. Hän vielä ikään kuin ohimennen kohotteli käsillään rintojaan. Minäkin riisuin itseni kalsareisilleni. Maiju sanoi, että kaikki pois alta, sillä navettahommissa tulee kuitenkin kuuma ja iski taas silmää. Emäntä kietaisi ylleen sinisen navettakin ja päähänsä huivin, katselin sivusilmällä kuinka hän asetteli isot tissinsä takin alle. Jalkaansa hän veti pitkävartiset kumisaappaat. Emäntä katseli kädet lanteilla minun pukemista ja totesi, että kyllä vaatteet miehen tekee. Puettuani päälle tunsin itseni tosi miehekkääksi, sillä olinhan oikein työmiehenhaalarit päällä. Maiju sanoi myös minulle, että miehen kokoinenkin sinä jo olet.

Maiju istahti karjakeittiön penkille ja kaivoi esille tupakat. Hän tarjosi minullekin ja tietenkin otin, sillä olinhan jo ennenkin poltellut. Maiju iski minulle silmää ja sanoi, että rengille on kaikki sallittua. Istahdin toiselle penkille emäntää vastapäätä ja katseeni osui väkisinkin emännän rintoihin, sillä ne pullottivat navettatakin kaula-aukosta. Hän myös siirteli toisella kädellään tissiänsä takin alla. Tunsin kuinka kullini koveni haalareiden sisällä, kun katselin ehtoisaa emäntää. Poltettuamme tupakat astelimme navettaan. Minä ryhdyin paskan luontiin ja emäntä lypsämään. Emäntä pyllisteli lehmän sivulla, kun hän pyyhki lehmän utareita. Pyllistellessään hänen navettatakkinsa helma nousi ja mustat pikkuhousut vilahtelivat tukevien reisien välistä. Kullini koveni entisestään, kun katselin salaa emännän touhuja.

Emäntä istahti lehmän alle jakkaralle ja asetti lypsysangon jalkojensa väliin samalla hän nosti navettakin helmoja ylös paljastaen reitensä. Kohisten alkoi maito suhahdella terässankoon, kun tottuneen lypsäjän kädet vetelivät utareista. Lehmä huiski emäntää hännällään, jolloin emäntä sanoi minulle, että tulepa pitämään lehmää hännästä. Menin lehmän taakse ja otin toisella kädellä hännästä kiinni, toista kättä pidin haalarin taskussa, jotta olisin saanut peiteltyä kullini seisomisen. Katseeni taisi välillä nauliutua emännän isoihin tisseihin, varsinkin silloin kun toinen tissi pullahti takin alta esiin. Maiju lypsi lehmän loppuun, eikä välittänyt siitä, että omakin tissi oli osittain paljaana. Noustuaan lehmän alta istumasta hän muljautti tissinsä takaisin navettatakkinsa alle, vilkaisi minuun ja iski taas silmää. Hän vilkaisi myös pullottavaa haalarinetumustani - ainakin minusta tuntui siltä.

Lypsy oli tehty ja alkoi pikkuvasikoiden juottaminen. Menimme molemmat karsinan reunalle ja karsinan reunan ylitse annoimme vasikoille juoma-astiat. Nojailimme karsinan reunaan ihan vierekkäin, kun Maiju yhtäkkiä otti minua kaulasta kiinni ja pussasi poskelle. Taas hän sanoi, että rengille on kaikki sallittua ja iski silmää. Hän kiersi kätensä vyötäisilleni ja asetti kämmenensä sepalukseni päälle kullini kohdalle ja sanoi, pitäisköhän tämäkin lypsää kun tuntuu niin täydeltä. En saanut sanaa suustani, mutta en myöskään yrittänyt päästä pois emännän otteesta vaan päinvastoin painauduin lähemmäs hänen kylkeään. Maijun käsi hieroi kovettunutta kulliani haalareiden päältä. Määrätietoisesti hän työnsi minua karsinan vieressä olevien heinäpaalien päälle. Tunsin kuinka päässäni kohisi, sillä tuntemus oli sanoinkuvaamaton.

Maiju työnsi minut istumaan heinäpaalin päälle ja asettui jalkojeni väliin. Hän pulpautti tissinsä navettatakin kaula-aukosta ja työnsi tissit kasvoilleni ja hieroi kasvojani tissien välissä. Hänen kätensä avasi sepalukseni nappeja ja lypsäjän sormet hakeutuivat kullini ympärille. Hänen kätensä lypsi kulliani kuin äsken lehmän tissiä. Välillä käsi hiveli kiveksiäni. Emännän käsi oli iso ja lämmin. Olin haljeta. Makasin selälläni paalien päällä ja kullini sojotti haalarinsepaluksesta kohden navetan kattoa, kun emäntä vetäytyi hieman. Sanoin hänelle ”ÄLÄ LOPETA”, jolloin emäntä sanoi minulle, että vastahan tämä alkaa.

Katsoessani emäntään huomasin hänen vetävän pikkuhousuja jalastaan ja avaavan navettatakkinsa kokonaan. Hän sanoi minulle ”Katso poika mitä taas on tarjolla”. Hän nosteli tissejään ja hiukan kyykistyen levitteli jalkojaan, jolloin mustakarvainen pillu paljastui. Hän istahti jalkojeni päälle hajareisin ja veteli molemmin käsin kulliani ja sanoi, että onpas mukava seiväs. Sitten hän nousi ylöspäin ja saman tien istahti päälleni niin, että kullini oikein sujahti hänen märkään pilluunsa. Hänen perseensä tanssi kullini päällä ja hän hoki ”TULE, TULE, TULE”. Puristelin ja vatkasin emännän suuria tissejä, jolloin hänen kurkustaan kuului korahduksia. Tunsin kuinka valtava lataus lähti kullistani ja aallot kulkivat kroppani läpi. Emäntäkin värisi päälläni kuin mandoliininsoittaja. Orgasmimme olivat lähes yhtäaikaisia. Olimme hetken paikallamme ja huohotimme molemmat kuin höyryveturit.

Emäntä nousi päältäni ja minä jäin makaamaa raukeana paalien päälle kulli ulkona haalareista. Katselin emäntää, kun hän kietaisi takin ympärilleen ja ajattelin, että onpa pakkaus. Emäntä nappasi käteensä lypsinliinan ja kuivasi kullini siihen. Sitten hän pujotti kullini haalareiden sisään ja napitti haalarini. Hän suuteli minua ja rutisteli syliinsä ja sanoi, että jatkuu pirtissä.

Vaihdoimme vaatteita karjakeittiössä, emäntä puki ylleen sinisen nailonisen työtakkinsa, muttei laittanut alle mitään. Minulle hän antoi puhtaat lappuhaalarit. Hän kertoi pukiessamme rakastavansa naimista navetassa ja yleensäkin työvaatteissa. Hän sanoi haalareiden kiihottavan häntä, joten sen vuoksi tulisin pitämään aina jonkinlaisia haalareita kun kävisin hänen luonaan panolla.

Kävelin Maijun perässä pirttiin ja katselin kuinka perse pyöri hänen kävellessään edessäni. Tunsin kullini alkavan taas seisomaan. Emäntä meni tiskipöydän luo ja kumartui juomaan suoraan hanasta, jolloin hänen perseensä paljastui ja mustakarvainen koste vittu paistoi kuin aurinko. Menin hänen taakseen ja painoin sormeni hänen märkään vakoonsa. Toisella kädellä vapautin kullini sepaluksesta. Nopealla survaisulla työnsi kullini emännän vakoon ja aloin työntelemään. Emäntä hoki, että nytpä hän saikin oikein sonnin taloon. Työntelin kulliani emännän märässä vaossa hiljalleen ja sanoin, että sonnithan tykkäävät kunnon hiehoista. Maiju liikutteli takapuolta työntöjeni tahdissa ja availi samalla työtakkinsa. Siirsin käteni hänen tisseilleen jotka heiluivat työntöjen tahdissa. Sitten hän sanoi, että mennään sänkyyn ja menimme koko ajan naiden kohden kamaria, ohjailin kumarassa kulkevaa emäntää edelläni.

Emäntä heittäytyi sitten selälleen ja avasi valtavat reitensä, punainen pillun vako odotti märkäni, kun nousin hänen päälleen. Emäntä huusi ja rynkytti allani, kun painoin häntä oikein kunnolla. Iloinen litinä vain kuului hänen pillustaan. Laukesin kuin tykin suusta ja valahdin emännän syliin voihkien. Makasimme raukeina jonkin aikaa, kunnes emäntä nousi ja haki pyyheliinan. Hän kuivasi taas kullini ja laittoi sen tottunein liikkein haalareiden sisään. Hän sanoi minulle, että poika tätä tulet saamaan niin paljon kuin haluat – ei kun poikkeat aina kun mielesi tekee.
 
 
 Kerro mielipiteesi tästä tarinasta tai ota kirjoittajaan yhteyttä!
Muista kirjoittaa sähköpostiosoitteesi jos haluat saada kirjoittajalta vastauksen.
 
Nimimerkkisi:  
E-mail:  
Palautteesi:  
  Automaattivastausten ehkäisemiseksi kirjoita alle oikealla olevat kolme numeroa (esim. 123).
 
Lähetä oma tarinasi!  <<< takaisin
 
Copyright © Herkku.net 2003 - Palaute