Herkku-puhelin
Kaksi vanhempaa naista aamulla
Jay Hendriks

Pasi heräsi. Ensiksi hän huomasi, että Paula ja Anna olivat hänen kalunsa kimpussa. Sitten hän hoksasi, että hänet oli sidottu käsistä ja jaloista liinoin sängyn päätyihin kiinni. Jalat olivat kumpikin sängyn kulmissa kiinni, joten hän oli leveässä haara-asennossa. Kädet olivat yhdessä hänen pään yläpuolella. Hän olisi hieman huolestunut, jolleivät naiset olisi herättelemässä hänen kaluaan.

Pasi oli nukahtanut Annan ja Paulan väliin eilisiltana kiihkeän illan päätteeksi. Nuoresta miehestä kahden naisen huomio oli enemmän kuin imartelevaa.

Oli turhaa protestoida sitomisesta kun Anna nuoli hellästi jäykistyvän kalun vartta ja Paula imi sekä nuoli hellästi kivespusseja.

"Ooohhhh", Pasi huokaisi.

"Ai? Heräsit jo", Anna sanoi ilkikurisesti ja keskittyi vuorostaan kiveksiin Paulan keskittyessä puolijäykkään kaluun.

Paulan kieli tunnusteli terskan alapintaa ja reunoja. Pasi yritti työntää lantiotaan eteenpäin, mutta Paula osasi vetäytyä sopivasti taaksepäin.

"Sot, sot", Anna naurahti.

Molemmat naiset nuolivat kalun varrella pitkiä lipaisuja kohti terskaa. He nauttivat kuin yhteisestä jäätelöpuikosta. Nuori mies halusi kärsimättömästi, että toinen naisista ottaisi kalun suuhun. Toistaiseksi naiset leikittelivät kalulla.

Kalu jäykistyi täyteen erektioon. Hitaasti Paula ohjasi kalua suuhun. Samettiset huulet ottivat terskan vastaan. Paulan pää liikkui pientä liikettä. Anna keskittyi imemään kiveksiä.

"Ooohhh...juuri noin", huohotti Pasi.

Paula otti kalun niin syvälle suuhun kun sai. Sitten hän otti kalun varresta kädellä kiinni ja aloitti suulla sekä kädellä rytmikkään liikkeen.

Anna tuli hajareisin Pasin kasvojen yläpuolelle. Pasille ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin nuolla Annan kosteaa pillua. Anna otti käsillään sängyn päädystä kiinni ja huokaili pää takakenossa.

Pasi työnsi kieltä naisen pilluun ja nuolaisi pitkiä lipaisuja. Nuori mies teki työtään kiihkeän innokkaasti. Anna liikutti lantiotaan edestakaisin ja ohjasi kieltä klitorikselle. Hänen reitensä värisivät kiimasta.

Kalu seisoi Paulan käsittelyssä uljaana ja nainen halusi sen sisälle. Paula nousi myös hajareisin Pasin lantion yläpuolelle. Hän otti kalusta kiinni ja hieroi pari kertaa terskaa vasten märkää pillua. Hitaasti Paulan lantio laskeutui ja kalu liukui pilluun.

Paula aloitti hitaan ratsastuksen. Välillä hän pyöritti lantiotaan ja haki sopivaa asentoa, jossa Pasin häpyluu hieroi sopivasti klitorista.

Huoneen täytti kolmen ihmisen kiimaiset äänet. Annan lantio liikkui villisti vasten Pasin kasvoja. Paula ratsasti ja lypsi pillulla kalua omaan tahtiin.

"Saanko kohta sitä kalua?", Anna pyysi. "Vaihdetaanko paikkoja?"

Naiset vaihtoivat paikkoja. Anna ohjasi kalun sisälleen ja Paula asettui Pasin nuoltavaksi. Pasin kasvot kiiltelivät naisten eritteistä ja se tuntui vain saavan miehen entistä kiimaisemmaksi.

Paula uikutti Pasin kielen löytäessä klitoriksen. Anna ratsasti rauhallisessa tahdissa pitkää liikettä, joka tuntui hänestä parhaalta. Pasi voihki tukahtuneesti siihen malliin, että nuori mies on hilkulla laueta. Anna rauhoitti tahtia ja lopetti lähes lantioliikkeen.

"Haluan imeä kalua", voihki Paula.

Anna nousi kalun päältä ja istuutui sängyn päähän sormeilemaan pillua. Hänen toinen käsi hyväili rintoja.

Paula kääntyi 69-asentoon ja imi Pasin kalua kiihkeästi. Nuori mies vaikeroi ja pyöritti kieltään Paulan klitoriksen ympärillä.

"Päästäkää käteni vapaaksi?", Pasi pyysi.

"Vain jos Paula haluaa", Anna vastasi. "Olet nyt Paulan leikkikalu."

Paula antoi kielen liukua pitkin kalun suonikasta vartta. Sitten hän otti jälleen kiimaisesti suihin ja hipelöi kiveksiä. Pasin kieli työntyi syvälle pilluun kuin oli mahdollista ammentaen uutta kosteutta. Anna katseli heitä ja masturboi.

Paula nousi äkisti Pasin päältä ja nousi jälleen satulaan, mutta tällä kertaa kasvot Pasin jalkoihin päin. Hän ohjasi kalun sisälle ja hieroi toisella kädellä klitorista ja kiveksiä.

Anna tuli hajareisin Pasin rinnan päälle ja tarjosi nännejä miehen suuhun. Pasi imi ja nuoli Annan nännejä himokkaasti.

Paula hengitti katkonaisesti. Hänen sormensa hieroi klitorista samalla kun kalu pumppasi edestakaisin pillussa. Paulan vartalo jännittyi ja hän huusi kimeästi orgasmin puistellessa vartaloa.

Pasin hengitys kiihtyi. Orgasmista supisteleva pillu ja rintoihin hukkuminen alkoi olla liikaa.

"Älä laukea vielä", Anna varoitti.

Paula nousi uupuneena Pasin päältä, jolloin Anna pääsi ottamaan räjähtämispisteessä olevan kalun sisälleen. Nainen aloitti villin lantio liikkeen ja työnsi Pasin pään rintojen väliin. Nuori mies huohotti kuin loppukirissä.

Hän purkautui rajusti Annan sisään. Nainen jatkoi villiä lantioliikettä pumpaten kalua tyhjiin. Pasi vavahteli ja hamusi kuin hengenhädässä nännejä suuhunsa.

Anna otti loppukiriä hieroen klitorista vasten kalua. Pasi voihki ja vavahteli yhä uudelleen kun hänen kaluaan lypsettiin orgasmin jälkeen.

Anna jännittyi, huudahti ja valahti sitten Pasin päälle. Nainen värähteli ja liikutti lantiota hiljaa. Hän yritti pitää kalua sisällä mahdollisimman pitkään.

Uupunut Paula tuli heidän viereensä ja irrotti samalla liinat sängyn päädystä. Annan hiukset lepäsivät Pasin kasvoilla. Nainen hymyili.

"Voimmeko pitää sinut koko päivän?"

Paula siirsi Annan hiukset syrjään Pasin kasvoilta. "Tänään on sunnuntai, eikä sinulla ole mihinkään kiirettä. Täällä sinulla on kaikki mitä tarvitset."

Ennen kuin Pasi ehti sanoa mitään, Paula painoi huulensa vasten hänen suutaan. Ja kun suudelma päättyi, Anna suuteli Pasia, ettei kieltävä vastaus ollut mahdollinen.

Mihinpä Pasi karkaisi, kun kaksi naista piti häntä sängyssä aloillaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute