Herkku-puhelin
Kovaa kyytiä
N25hki

Oli perjantai-ilta ja olin juuri saapunut kotiin töistä. Tänään oli myös syntymäpäiväni, täytin 25 vuotta. Vaihdoin jakkupukuni hieman mukavampaan kotiasuun, koska oli hiostava kesäpäivä.

Mekko oli kevyttä ja se leijaili säärieni ympärillä kun kävelin ympäri asuntoani. Rintaliivit ja alushousuni olin ottanut pois, koska kotona en enää pitänyt siitä, että rintani olisivat kahlehdittuna. Olen todella ylpeä rinnoistani. Ne ovat aivan samankokoiset ja vielä ne eivät roikkuneet vaan nännit katsovat ylpeästi ylöspäin. Mieheni aina sanoo, että ne ovat kuin luotu käsiteltäviksi, koska ne pursuavat juuri sopivasti käsien yli kun niitä puristelee.

Mietin jännittyneenä, että muistaisiko mieheni syntymäpäiväni. Yleensä hän ei muista, mutta ainahan tyttö saa toivoa kunnon kyytiä. Hieman häpeillen ajattelin myös erästä kiihkeää sähköpostiviestiä, jonka olin laittanut hänelle viime viikolla... Siinä kerroin salaisimmatkin fantasiani. Mieheni ei kuitenkaan ollut vastannut mailiin.

Aloin laittaa ruokaa odotellessani miestäni, Paulia kotiin. Parvekkeen ovi oli auki ja sieltä puhalteli mukavan leppeä kesäilma. Lauleskelin itsekseni musiikin mukana, enkä huomannut Paulia, joka yhtäkkiä painautui selkääni vasten niin, että vatsani painui vasten tiskipöytää. Ehdin juuri sanoa, että hei, kun hän karjaisi, että "Narttu hiljaa! Tänään määrään minä!" Niinpä pidin varmuuden vuoksi suuni kiinni ja odottelin jännittyneenä ja hieman kiimaisena mitä tuleman pitää. Tähän asti mieheni oli ainakin noudatellut fantasiaani.

Yhtäkkiä mieheni työnsi kätensä mekkoni miehustaan ja nosti rintani kauluksen yli näkyville. Toisessa kädessään hänellä oli kaksi jääpalaa, jotka salamannopeasti painoi vasten nännejäni. Jalkani meinasivat lähteä altani, niin suuri oli säpsähdys. Jääpalat hieroivat ihanasti nännejäni ja tunsin, kuinka pilluni alkoi jo kostua. Mieheni nosti miehustan ylös jääpalojen ja nännieni päälle kastellen koko etumuksen.

Korvaani kuiskattiin, että kumarru eteenpäin. En heti tajunnut totella, joten pyllylleni läpsähti kämmen aika kovaa ja toinen kämmen painoi yläselkääni vasten tiskipöytää. Hameenhelmaani nostettiin ja hetkeksi mieheni poistui penkomaan ostoskassia joka oli jaloissamme lattialla. Sieltä löytyi sauva, jossa oli myös peppureiälle oma sauvansa. Silmäni suurentuivat kauhusta, koska toinen reikäni oli vielä koskematon. Tämä ei ainakaan kuulunut fantasioihini! yritin nousta ylös, mutta nyt mieheni käski minun totella häntä tai muuten hän näyttää leikillään ottamamme alastonkuvat työpaikallani pomolleni. Niinpä jäin nojaamaan pöytään ja odotin jännittyneenä mitä tuleman pitää...

Nännini olivat todella herkät vasten märkää kangasta ja metallista tiskipöytää. Tunsin kuinka vakoani pitkin valui liukastetta. Pauli lorautti sitä ihan kunnolla peppureiän kohdalle, josta sitä sitten kiihottavasti valui myös pillulleni. Mieheni ilmeisesti huomasi jännitykseni, koska polvistui taakseni ja aloitti sormellaan pilluni kiihottamisen. Hän levitti pillunhuuliani molemmilla käsillään ja nuolaisi oikein syvään. Huuliltani pääsi voihkaisu.

Mieheni aloitti klitorikseni nuolemisen ja samalla työnsi kaksi sormeaan pilluuni ja aloitti niiden rynkyttämisen sisälläni. Laitoin omat sormeni nänneilleni ja aloin puristella niitä. Ah, kun tuntuu hyvälle. Aloin nousta kohta huippua, mutta juuri kun olin saavuttamassa mieheni työnsi aika kovakouraisesti sauvan sisääni sekä pilluun, että peppureikään. Kiljaisin kivusta, koska sauva ei todellakaan ollut mikään pieni.

Toinen käsi alkoi painaa uudestaan selkääni ja pyllyni nousi yhä enemmän koholleen. Sauva alkoi liikkumaan sisälläni ja pikkuhiljaa kivun tilalle tulee nautinto. Sauva molemmissa rei'issä tuntuu hieman omituiselta mutta ah, niin kiihottavalta. Sauvan vauhti kiihtyy koko ajan, mutta nyt tällä kertaa orgasmini estää oven avaus. Yhtäkkiä keittiössäni seisoo mieheni paras ystävä Joni. Karahdan punaiseksi ja yritän nousta. Pauli ei päästä minua vaan pakottaa minut pysymään asennossa ja jatkaa häiriintymättä sauvan työntämistä molempiin reikiini. En voi estää itseäni kiihottumasta tilanteesta ja tiedän, että orgasmini ei ole enää kaukana. Tuntuu todella kiihottavalta kun Joni seisoo ihan reikieni vieressä ja katsoo suurin silmin sauvan liikettä. Joni ottaa oman kyrpänsä pois housuista ja alkaa hyväilemään itseään. Nousen taas kohti orgasmiani ja juuri ennen sitä, mieheni lopettaa liikkeen ja kuiskaa korvaani: 'jos haluat nyt saada niin sinun pitää totella meitä tämä päivä. Annat meidän panna sinua joka reikään niin kauan kuin me haluamme! sopiiko?' Minä huohatan orgasmin partaalla, että:' Kyllä! pankaa mua! antakaa mulle!'

Niinpä sauva alkaa liikkua sisälläni uudestaan! yhä kovempaa ja kovempaa. En pysty keskittymään enää mihinkään muuhun kuin siihen, että saan. Lopulta orgasmi tulee, jalkani meinaavat lähteä altani ja lysähdän tiskipöytää vasten rentona. Pauli vetää sauvat hitaasti sisältäni. Värähdän, mutta jään odottamaan seuraavia käskyjä. Lopulta tunnen vasemmalla puolellani Jonin tunkevan kyrpäänsä käteeni ja oikealla puolella Pauli kuorii juuri omaansa pois housuista. Hetken kuluttua molemmissa käsissäni on kyrvät ja runkkaan ja nuolen niitä vuorotellen, samaan aikaan liukastevoiteet valuvat pitkin sääriäni lattialle. Samalla mietin onnellisena, että tämän syntymäpäivän muistan kyllä ikuisesti...

Jos haluatte jatkoa, niin kommentteja tulemaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute