Herkku-puhelin
Yllättävä pyyntö
Erik

Tapahtui kesällä heinäkuun helteisenä iltana. Oli viimeinen työpäivä ennen lomaa, pääsin lähtemään jo hyvissä ajoin ennen iltapäivä ruuhkaa. Pakkasin aamulla autoni valmiiksi ja, pääsin hieman aiemmin lähtemään ja viettämään ansaittua kuukauden lomaani mökille. Autossa oli onneksi ilmastointi, ulkona lämpötila +25 astetta ja kello lähenteli viittätoista. Matkaa oli vielä kolmekymmentä kilometriä jäljellä ennen kuin olisin perillä.

Puhelin soi, sisareni Susanna soitti ja sanoi että ovat poikenneet mökille tuomaan loma juomia minulle. Hän oli erään suuren panimon työntekijä ja sai edullisesti muutaman korin minullekin. Kiittelin tuliaisista ja totesin, kun olet liikkeellä lomallani niin poiketkaa perheesi kanssa talossa ja soitellaan.

Eipä siinä kauaa mennytkään kun puhelin jälleen soi, sisareni soitti hätääntyneesti, autoni ei starttaa. Totesin odottele nyt rauhassa, olen siellä kohta itsekin niin katsotaan mitä voin tehdä asialle.

Päästyäni perille, siellä hän avuttomana odotteli auton vieressä konepelti ylhäällä. Starttasin autoa, mutta se ei inahtanutkaan, auto oli aivan uusi iso Citroen. Pyysin että soittaa liikkeen huoltoon ja kysyy mitä tehdään? Susanna lopetti puhelun naama rutussa todeten, nyt ei tänään voida tehdä mitään, aamulla tulee hinausliike hakemaan auton korjaamolle.

Sanoin jää yöksi, pääset sitten hinausauton mukana kaupunkiin ja saat sijais auton siksi aikaa kun omasi on korjaamolla. Susanna totesi, kai minun on sitten jäätävä.

Purimme tavarat autostani ja sanoin käypä sinä kaupassa, sillä välin kun laitan kavin tippumaan ja saunan lämpiämään. Susanna lähti autollani kauppaan, puhelin soi ja ajattelin mikä hänelle nyt on tullut, ei kai minunkin auto ole jättänyt häntä matkalle? Ei onneksi, vaan puhelimessa oli ex vaimoni Laura. Olimme kolme vuotta sitten eronneet, mutta erostamme huolimatta pitäneet hyvät keskustelu välit toisiimme. Meillä oli kaksi aikuisikään varttunutta lasta, he olivat jo perustaneet omat perheensä toisaalle. Ex vaimoni Laura soitti ja kysyi missä päin lomailen? Sanoin, täällä mökillä olen aloittelemassa lomaani. Laura kysyi, voisiko hän poiketa, sillä on ohikulku matkalla! Poikkea vaan vastasin hänelle, hän kaarsi pihaan ja noustessaan autostaan kysyi onko Susanna myös täällä? Sanoin että on, mutta nyt kaupassa käymässä, ja autonsa teki stopin tähän pihaan joten, jää yöksi ja huomen aamulla pääsee hinausauton mukana vasta kaupunkiin.

No jopas sattui, juuri päivällä soiteltiin ja puhuttiin että olisi mukava tavata. He olivat saman ikäisiä sellaisia nelivitosia, taisivat olle vielä samassa kuussa syntyneitäkin. Sauna lämpeni ja kahvinkin olin laittanut juuri tippumaan. Samassa Susanna tuli kaupasta, arvatkaapa oliko siinä hetki iloista "kalkatusta" mökin pihassa kun he huomasivat toisensa?

Ex vaimoni sanoi, tämäpä sattui paremmin kuin hyvin. Hänellä ei ole mihinkään enään kiire, koska et sinäkään Susanna pääse kaupunkiin enään tänään, hänellä on kaksi pulloa viiniä autossa, joten otetaan tapaamisen merkeissä lasillinen tai kaksi.

En itse voinut olla asiaa vastaan, koska mökkimme oli yhteisomistuksessa, ex vaimoni kanssa ja tilaa oli hänenkin yöpyä. Vihdoin kun sain sanottua muutaman sanan väliin, että kahvi olisi valmista ja käyn katsomassa rannassa onko sauna jo lämmin ja saunomiskunnossa.

Tultuani takaisin ja ottaessani jääkaapista sinne ennestään jääneitä kylmiä saunajuomia sanoin, te naiset voisitte mennä nyt saunomaan. Laura tämä ex vaimoni katsoi hitaasti minua todeten yllättäen, Erik tottakai sinä tulet kanssaan saunaan, vai enkö hän enää kelpaa sauna seuraksesi? Ky kyllä, joo´o no tuota, kyllä kelpaat, ajattelin vain että voisit Susannan kanssa olla kahden, kun ette ole aikoihin nähneetkään toisianne ja jos teillä on niitä naisten juttujakin? Tähän siskoni, totta kai voit tulla kanssamme, olemmehan ennekin saunoneet ja uineet yhdessä.

Nielaisin kaksi kertaa salaa, sillä molemmat naiset ex että sisareni olivat sellaisia, kurvikkaita neitosia vaikka eivät enää nuoria olleetkaan, mutta ei heitä myöskään ikä päältäpäin katsottuna painanut. Me emme ole olleet kovin läheisissä tekemisissä kolmen viime vuoden aikana ex vaimoni kanssa, vaikka muuten olemmekin hyvissä keskustelu väleissä.

Itsekseni ajattelin tästä yllättävästä pyynnöstä, onhan se mukava nähdä onko ex vaimoni Laura muuttunut "Eevan" asussaan kovin paljoa kolmen vuoden takaisesta. Sisareni Susannan olin nähnyt "Eevan" asussa viime kesänä mökillä saunoessamme.

Erik ota sinä juomat ja tulet perässä, sillä me naiset tarvitsemme selänpesijän itsellemme. Naiset olivat jo ehtineet lauteille, siellä he istuivat olivat jättäneet minulle väliinsä paikan. Upeita naisia molemmat, tuo exän upeus ei riittänyt meidän avioliiton jatkumiselle. Syyt olivat muualla, niitä syistä en nyt tässä lähde kertomaan. Minulla ei ollut yhteisestä saunomisesta mitään vastaan.

Pukuhuoneessa ajattelin miten minun käy, olihan siitä vuosia kun viimeksi exän kanssa oltiin naitu, mutta saunomistahan tämä vain oli. Lauteilla istuessamme Laura kysyi jälleen yllättäen ja, henkilökohtaista. Koska olet Erik viimeksi saanut naista? ööh, ai jaaha no tuota onhan siitä parikuukautta ainakin vastasin. Hän ei ole sitten puoleen vuoteen antanut kenellekkään. Sisakoni ehätti kysyä, oletko Laura selbaatissa? En vastasi Laura, mutta ei ole ketään sopivaa tullut eteen.

Oli tainnut naisilla jo viini lasilliset ja siiderit ehtineet irrotella kielen kantoja, kun ovat näin estottomalla päällä. Yhtäkkiä tunsin kuinka Laura tarrasi kulliini kiinni, todeten on tämä ainakin vielä hengissä, minulla oli nimittäin alkanut kullini jäykistymään. Laura runkkasi jo kaluani voimalla, huomasin kuinka sisareni Susanna katseli Lauran ex vaimoni touhuja jalkovälissäni, seisovan kaluni kimpussa.

Tässä ette nyt ainakaan ala nusiin, kesken saunomisen. Sen jälkeen tehkää mitä haluatte laukoi sisareni. Nyt menemme uimaan ja sisälle ottamaan pari lasia viiniä.

Uimme ja saunoimme ja sitten siirryttiin sisälle nauttimaan viinistä. Laura oli riehakkaalla päällä ja samoin riehakkaaksi yltyi sisareni Susanna. Kello taisi lähennellä puolta yötä, kun viinit oli juotu. Yllättäen Susanna tokaisi Lauralle, hei katselin kuinka hieroit veljeni Erikin kullia saunassa, aiotko olla vielä puutteessa vaikka taitaisit saada hieman apua veljeltäni? No en hitossa ja samassa ex vaimoni pudotti kylpytakkinsa yltään ja tuli hajareisin syliini istumaan. Erik antasitko minulle vielä kunnolla kyrpääsi vittuuni? Eipä tuohon muuta kuin naidaan, itsekin tässä on oltu ilman. Olen saanut sisarestani sen mielikuvan ettei hän laittanut vastaan naisen läheisyyttä. Susanna pudotti yltään myös kylpytakkinsa ja asettui Lauran taakse ja alkoi hyväillä tämän rintoja.

Minulla oli kulli jäykkänä, kuin huomaamatta terska luiskahti liukkaiden häpyhuultensa väliin. Asento oli hieman hankala joten menin selälleni lattialle. Susanna sanoi: nouse Laura Erikin päälle, samassa olimme kaikki kolme toisissamme kiinni. Laura päälläni istuen kyrpääni sisäänsä ja Susanna hyväili estottomasti hänen rintojaan, tuo näky sai minut laukeamisen partaalle. Sain kuin sainkin vielä pidäteltyä laukeamistani, Laura ratsasti villisti päälläni. Hän alkoi lähestyä orgasmiaan joka muistini vahvistukseksi oli raju, Laura alkoi huutaa täyttä huutoa ja vittunsa tuntui puristuvan kullini ympärillä. Samassa annoin spermani ryöpytä exäni pillun syvyyksiin. Susanna oli hakenut sauvan jolla estottomasti runkkasi pilluaan, saaden itselleen voimakkaan orgasmin, hetken päästä jälkeemme. Laura toipui äkkiä orgasmistaan ja huomasin kuinka hänen kätensä hakeutui Susannan rinnoille ja se sai hänet lopullisesti laukeamaan.

Sisareni ei itseään ujostellut eikä näyttäytyä "Eevan" asussa, nauttiessaan hyväilyistään ja orgasmistaan kanssamme. Ilta oli todella yllättäviä pyyntöjä ja yllätyksiä täynnä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute