Herkku-puhelin
Vieraissa
Tuula

Olimme jo pitkään miettineet, mieheni kanssa, kolmen kimppaa. Kaksi miestä ja minä. Kaksi ihanaa kullia, toinen tuo tuttu ja toinen täysin vieras. Miten sen selvittäisin? Imaisenko? Otanko suihin? Häneltä vai häneltä? Vai molemmilta?

Saimme hotellihuoneen etuajassa, HH-Honors pelaa edes jossain. Mieheni sai joitain 17e kuponkeja. En tiennyt tulevasta muuta kuin lupauksen. Ihanan kihelmöivän lupauksen. Tähän iltaan, yöhön, olen ollut valmis jo pitkään.

Kävin kylvyssä, siinä hotellissa oli ihana poreamme huoneessamme. Luulin olevamme kahden. Erehdyin. Mieheni ja tuo vieras olivat alastomina MINUA odottamassa! Molemmilla ihanan kovannäköinen kulli kovana. Putosin melkein polvilleni näyn edessä, kaksi ihanuutta silmissäni ja kohta minussa. Katselin ja nautin näystä. Molemmista. Tiesin saavani. Arvasin jotain uutta olevan tekeillä. Kuin yhteisestä merkistä nuo värkit lähenivät, toisen otin suuhuni, toisen käteeni ja kohta toinen oli minussa ja hetken päästä toinen, mieheni laukesi minuun. Tuntui ihanalta tuntea se märkä, tiesin saavani vielä toisenkin. Kohta nielin kaikki, mitä hän, vieras minuun laittoi.

Aamulla heräsin neljän käden hyväilyyn. Kaksi miestä, mieheni ja hän pitivät minua niin hyvänä, että ihanampaa aamua on vaikea kuvitella. Sain hierontaa, selkään, niskaan, jaloille, pimppiin. Annoin suuta molemille erikseen ja yhtä aikaa. Sain molemmat. Tulivat lähes yhtä aikaa. Lepäsimme tunnin tai pari. Aamupalalle emme ehtineet, mutta olinhan saanut "lihaa" oikein kunnolla. Miestäni takaa pyllyyn, vierasta pimppiin ja yhtä aikaa! Olin otettu. Kirjaimellisesti. Tuntui kivalta. Silloin ja myöhemminkin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute