Herkku-puhelin
Nyt tahdon!
Tuula

Aamulla heräsin todella kiimaisena. Miehellänikin oli aamujöpötys, vaikka olimme viettäneet todella villin illan ja yön. Osin nussien ja osin nukkuen. Aamupano tuohon kulliin ei vaikuttanut ollenkaan hassummalta ajatukselta. Touhutippa se jo siellä ilkkui, tahtoi tulla imaistuksi. Ja ei kun kiinni, maiskuttelemaan, imemään ja maistelemaan tuttua proteiinia. En ehtinyt itse saada. Tämä tietää työpaikalla parille miehelle lounasaikaan muutakin kuin Janssonin kiusausta.

Mietin ja haluan matkalla sinne.

Tänään tahdon saada heitä kunnolla, kuten aina, mutta eritavalla, katsotaan ovatko siihen valmiita, valmiina. Sen nuoremman otan heti aluksi suuhoitoon. Pariksi minuutiksi. Vanhempi saa kohta, pillua. Takaa. Irrotan nuoremman suustani, huulistani. Vaikka maistui aika hyvältä. Vanhempi tulee takaa vauhdilla, olen hänet siihen opettanut. Heilautan pyllyä ja hän on ulkona.

Kerron toiveeni saada kahta miestä, kovaa miestä ja kullia pilluun. He tulevat suostumaan. Toivottavasti! Tahdon tuntea heidät samassa reiässä, molemmat ovat minulle tärkeitä. Vaatii yhteistyötä, sitä varmasti tarvitaan. Haluan tuntea heidät molemmat, yhtä aikaa. Vaikka ei mahtuisikaan, varmasti mahtuu (kahden lapsen äiti) tuntisin kaksi kullia. Ihanat, kovat, sinertävät suonet.

Tähän tämä naispomo aikoo nämä kaksi aamupalaverin jälkeen "pakottaa". Illalla saan taas kotona turvallista, pesu,pisu,pesu sexiä. Ihanaa saada miestä, miehiä.

Aina kun haluttaa!!!

Tuula.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute