Herkku-puhelin
Opettajatar ja Rehtori
Oppilas

Sovimme netissä päivämäärän, jolloin tulisin kurssillenne. Saavun aamulla sovittuun aikaan rautatieasemalle. Tulet minua vastaan laiturille. Tunnistan sinut lähettämästäsi valokuvasta. Olet vielä seksikkäämpi oikeassa elämässä kuin kuvassa.

Asemalta siirrymme nopeasti asunnollenne, joka toimii seuraavien vuorokausien ajan koulutuspaikkanani. Heti kun olemme päässeet ulko-ovestasi sisään tulee Opettajattarelta ensimmäinen käsky: ”koulutusasu päälle, aikaa minuutti!”. En heti ymmärrä mitä tarkoitat koulutusasulla. Läpsäytät minua poskelle ja sanot julmasti: ”Koulutuksen ajan olet tietysti alasti, jollei toisin käsketä. Vaatteet pois heti!!” Ymmärrän, että tästä hetkestä eteenpäin minulla ei enää olisi omaa tahtoa vaan Opettajatar saa täydellisen vallan määrätä tapahtumien kulusta. Heti kun olen saanut riisuttua itseni alastomaksi, laitat käteni kiinni toisistaan käsiraudoilla, joiden välissä on noin 30cm pitkä ketju, sekä kaulaani pannan, josta voit vetää minua haluamaasi suuntaan. Olen häpeissäni seisoessani edessäsi ilman rihman kiertämää, vain käsiraudat ranteissa, panta kaulassani. En ehdi häpeillä kun sekunnin kun uusi käsky tulee: ”Polvillesi ja katse maahan!”

Polvistun oitis eteesi. Kiertelet ympärilläni ja tarkastelet ulkomuotoani. Läpsäyttelet avoimella kädelläsi molemmille pakaroilleni ja samalla puhut käskevällä äänellä: ”Jotta ymmärrät asemasi koulutuksessa ja minun asemani sinun Opettajattarena, tulee sinun osoittaa minulle täydellistä kuuliaisuutta ja totella käskyjäni välittömästi. Tämän ymmärtääksesi saat suudella minun kenkiäni ja jalkojani”. Ojennat mustaan nahkasaappaaseen puetun jalkasi suuni eteen. ”Nuole sitä!” kuuluu käskysi. Nuolen saappaasi kärkeä pitkin lipaisuin. Kun olen nuollut kenkäsi pohjaa lukuun ottamatta kokonaan vaihdat jalkaa ja on toisen saappaan vuoro. Kun toinenkin saapas on nuoltu puhtaaksi ja kiiltäväksi, on suuni aivan kuiva kun annat seuraavan käskyn. ”Riisu kenkäni ja sukkani”. Tottelen käskyäsi mahdollisimman ripeästi. Kun olen saanut riisuttua kenkäsi ja sukkasi, työnnät isovarpaasi suuhuni. ”Puhdista!” annat lyhyen käskyn. Imen ja suutelen varpaitasi. Jalkasi ovat hieman hionneet saappaissa, joten varpaasi maistuvat hieman kitkerälle. Kun olen saanut nuoltua kaikki 10 varvastasi lopetan nuolemisen. Läiskäiset minua avokämmenellä välittömästi pystyssä olevaan tapapuoleeni. ”Kuka antoi luvan lopettaa? Nuole varpaidenvälit!”. Jatkan nuolemista. Kun olen saanut nuoltua varpaidenvälisi olet tyytyväinen ja käsket lopettamaan. Puhut määräävällä mutta opettavaisella äänellä: ”Tämä oli ensikosketuksesi koulutukseesi. Asemasi jalkojeni juuressa tulee sinulle selväksi koulutuksen aikana.” Tämän sanottuasi nykäiset pannasta minut ylös ja sanot: ”Seuraa perässä”.

Seuraan sinua kohti olohuonetta, jossa käyt istumaan sohvalle. Näytät sormella eteesi lattiaan ja sanot: ”tuohon koulutusasentoon!”. En ymmärrä mitä tarkoitat koulutusasennolla ja jään seisomaan hölmistynyt ilme kasvoillani. ”Eteeni polvillesi ja naama kohti lattiaa, kuriton oppilas, tai tulee rangaistus!!!” huudat vihaisesti ja singahdan polvilleni eteesi niin nopeasti kun pystyn. Ilmoitat, että tämä on koulutuksen aikana perusasentoni. Minun tulee olla polvillaan kouluttajan edessä, katse lattiassa odottamassa kouluttajan käskyä. Seuraavaksi pidät minulle luentoa kurssin aikana noudatettavasta määräyksistä. Ensimmäiseksi ilmoitat, että tästä lähtien sinua kutsutaan Rouvaksi Opettajattareksi ja jos en noudata käskyjä tai olen muuten tottelematon, tulen saamaan siitä ankaran rangaistuksen. Jos sen sijaan olen hyvä oppilas ja noudatan Opettajattaren käskyjä ja pidän hänet tyytyväisenä, mitä tahansa hän pyytääkin, tulisin saamaan siitä palkinnon. ”Tässä koulutuksessa Opettajattaren perseennuolennasta tulet saamaan ihan uuden käsityksen” sanot ja hymyilet leveästi.

Ilmoitat, että ensimmäisenä oppituntina on kotitaloutta. Nykäiset kaulapannastani ja käsket: ”Konttaa perässä”. Konttaaminen on vaikeaa sillä ketju käsirautojeni välissä on aika lyhyt ja vedät rivakalla vauhdilla minua kohti siivouskomeroa. Käsket: ”Ota imuri ja mene imuroimaan keittiön lattia. Lattialla ei saa olla yhtään roskaa 3 minuutin päästä”. Nousen ylös ja otan imurin ja menen keittiöön. Tunnen itseni noloksi imuroidessani alasti keittiön lattiaa, mutta imuroin niin hyvin ja nopeasti kuin osaan. Saan juuri imuroitua koko keittiön kun tulet ovelle ratsupiiska kädessäsi. Toteat: ”Tarkistetaanpa miten olet selvinnyt”. Tönäiset kuin huomaamatta leikkuulautaa, niin että laudalla olleet leivänmurut tippuvat lattialle ja huudat: ”Mitäs tämä on? Etkö sinä kuriton oppilas osaa edes imuroida. Kerran jätit muruja lattialle, saat myös syödä ne.” Otat niskastani kiinni ja painat suutani kohti lattiaa. Näykin kuuliaisesti kaikki lattialle jääneet muruset pois. Nyt olet tyytyväinen.

Seuraavaksi kotitaloustunnilla opetellaan lattianpesua. Käsket minun hakea ämpärillisen vettä ja pienen rätin, joka toimii moppina. ”Kerran et osannut edes imuroida, pitää minun jäädä valvomaan osaatko pestä lattian. Lattianpesun katseleminen on niin tylsää, että saat viihdyttää minua pyörittämällä tuota tiukkaa persettäsi samalla kun puunaat lattian puhtaaksi. Mene kontalleen ja ala kuurata!” Menen kontilleni ja käyn hankaamaan rätillä lattiaa. Tulet taakseni ja läiskäiset piiskalla pakaroihini. ”Pyöritä sitä kunnolla tai saat hännän”. Yritän pestä lattiaa niin hyvin kuin kahlituin käsin pystyn ja samalla pyrin pyörittämään pystyssä olevaan persettäni puolelta toiselle kuin naistanssija. Juuri kun olen saamassa lattianpesun valmiiksi, tempaiset käsirautojen ketjusta ja vedät minut keittiön pöydän viereen. Avaat käsiraudat, mutta vain hetkeksi ja laitat raudat pöydän metallisen jalan ympärille.

Olen käsistäni kiinni pöydän jalassa kun tulet istumaan selkäni päälle ja kuiskaa ilkikurisesti korvaani: ”Tuo kiinteän neitseellinen perseesi on minun omaisuuttani ja teet sillä mitä haluan”, läpsäytät takapuoltani pari kertaa piiskallasi ja poistut takanani olevasta ovesta. Jään kontilleni keittiön lattialle perse pystyssä odottamaan. Hetken päästä tulet takasin. Sanot ankaralla äänellä: ”Kerran et osaa edes pyörittää persettäsi kunnolla, vaan olet oppimaton koira, niin pitäähän koiralla olla koiran häntä.” Pakokauhu valtaa minut. Mitä tarkoitat hännällä? Se selviää kun sanot: ”Anustappi laitetaan hännäksi joko rasvan kanssa tai ilman rasvaa. Saat itse valita. Jos haluat rasvaa pitää sinun anoa nöyrästi sitä. No, laitetaanko rasvaa vai ei?” Yritän anella mahdollisimman anovalla äänellä: ”Hyvä Rouva Opettajatar, olkaa niin hyvä ja armelias , että rasvatkaa huolimattoman oppilaan peräreikä ennen kuin laitatte hännän. Teen mitä vain haluatte ja yritän olla parempi oppilas jos saisin teiltä hieman rasvaa peräaukkooni.” Naurahdat ivallisesti ja toteat: ”Säälittävää, mutta saat tipan rasvaa”. Olen huojentunut, sillä anukseeni ei ole koskaan työnnetty mitään ja pelkään, että se sattuu ja toivon rasvan vähentävän tulevaa kipua. Samalla tunnen kuinka sormesi levittää voidetta reiälleni ja työnnät tapin aukkoni suulle. Yritän rentoutua niin paljon kuin mahdollista. Yht’äkkiä työnnät raa’asti tapin sisääni. Kipu saa minut ulvahtamaan. Työnnät tapin paikoilleen ja käsket olemaan minun hiljaa. ”Jos vielä metelöit kun sinua koulutetaan, saat rangaistuksen ja laitan sinulle suukapulan. Seuraavalla kerralla häntä on puolta isompi. ” Tulet eteeni ja irrotat käsiraudat pöydänjalasta ja laitat raudat kuten ne olivat ennen hännän asettamista.

Kotitaloustunti ei ollut vielä ohi. ”Nyt saat harjoitella tarjoilua. Kerran sinulla on koiran häntä, saat myös liikkua kuin koira. Tuo minulle lasillinen mehua olohuoneen sohvalle. Varokin läikyttämistä.” Kaadan lasillisen mehua jääkaapista, menen takaisin polvilleni ja alan kontata keittiöstä kohti olohuonetta. Konttaaminen käsiraudoissa ja lasi toisessa kädessä ei todellakaan ole helppoa. Selviydyn kuitenkin jollain ihmeen kaupalla tuomaan lasin sinulle läikyttämättä. Kun ojennan sinulle drinkkiäsi, huomaat, että muutama hikipisara on tullut siivouksen lomassa otsalleni. Naukkailet kylmää mehuasi hymy kasvoillasi ja sanot: ”Osaathan sinäkin jotain. Koiralla taitaa olla kuuma, haluatko jotain juotavaa?” Vastaan nyökkäämällä myöntävästi ja hymysi leviää. Juot lasisi loppuun ja otat kaulapannastani kiinni. Käsket: ”Konttaa perässäni!”

Vedät minua kaulapannasta kohti vessaa. Päästyämme sisälle vessaan sanot: ”Seuraavaksi on mukavampaa koulutusta. Saat palkinnoksi läikyttämättä tuodusta mehusta juoda vähän mehua. Tämä tunti onkin yhdistetty juomatauko ja opettelua wc-käyttäytymiseen.” Käsket minut istumaan suihkun lattialle ja siirrät käteni käsiraudoista edestäni selkäni taakse ja lukitset raudat uudestaan. Tönäiset minut makaamaan selälleni. Seuraavaksi otat housusi pois ja sanot ”nyt pääset maistamaan jo kertaalleen Opettajattaren juomaa mehua.” Tulet seisomaan pääni yläpuolelle ja käsket: ”Suu auki!! ja jokainen pisara on nieltävä. Jos likaat vessan lattiaa, saat sen myös puhdistaa – suullasi ja lisäksi tulee ylimääräinen rangaistus.” Avaan suuni niin auki kuin mahdollista ja laskeudut hajareisin kasvojeni päälle. Häpysi on aivan suuni päällä. Levität sormillasi häpyhuuliasi ja lämmin kultainen suihku alkaa virrata suuhuni. Suihku on niin voimakas, että kaiken nieleminen on vaikeaa. Viimein lopetat ja nostat itseäsi hieman.

Katsot minua alaspäin ja huomaat, että pari pisaraa kultaista nestettäsi on leuallani. Huomaan tämän ja lipaisen kielelläni äkkiä tipat suuhuni ennen kuin ehdit sanoa mitään. Katsot minua silmiin ja sanot vaativasti: ”Etkö sinä koira osaa edes kiittää saamastasi juomapalkinnosta !!?!” Sanon nopeasti ”Kiitos maukkaasta juomastanne Rouva Opettajatar”. Vastaat: ”Tällä kurssilla ei ole paperiosioita, joten sinun suusi saa toimia paperina. Alahan nuolla puhtaaksi.” Työnnät virtsaa valuvan pillusi suuhuni ja alan nuolla virtsaisia häpyhuuliasi ja vaginaasi pitkin vedoin. Kun olen saanut nuoltua kaikki pissatipat pois, et nousekaan pois. Huomaan, että nautit pitkän kieleni työskentelystä. Pillusi alkaa pikkuhiljaa kostua. Yht’äkkiä käsket ”Riittää” ja nouset kasvoiltani ylös. Repäiset rajusti kaulapannastani minut ylös lattialta.

Vedät minua kaulapannasta kohti ovea, joka on kiinni. Avaat oven, jonka takana paljastuu makuuhuone. Sanot ovella: ”Tämä on erityisluokka. Täällä sinulle opetetaan erityistaitoja. Nyt saat opetella, miten teet opettajattaren tyytyväiseksi. Tämä on yksi tärkeimmistä oppitunneistasi. Ensimmäiseksi harjoitellaan kieliä.” Käyt istumaan sängyn reunalle. Käteni ovat edelleen selkäni takana kiinni käsiraudoissa kun käsket ”opetusasentoon!!” Laskeudun eteesi polvilleni ja vedät rajusti kasvojani kohti sängyn reunalla olevaa pilluasi. Käsket vaativalla äänellä: ”Nyt poika nuolet, ja nuolekin kunnolla! Jos en ole tyytyväinen tulee rangaistus” Alan nuolla häpyäsi parhaan taitoni mukaan. Välillä minun on vaikeaa hengittää, sillä vedät kädelläsi voimakkaasti kasvojani itseesi. ”Kovempaa, kieltä syvemmälle!” käsket. Nuoletat itseäsi ikuisuudelta tuntuvan ajan. Viimein tulet rajusti vavahdellen suuhuni. ”Kohtalaista kielityöskentelyä” kommentoit taitojani. Samalla huomaat että kaluni seisoo räjähtämispisteessä. Irrotat käteni selkäni takaa ja lukitset ne uudelleen sängyn päätyraudoitukseen. Makaan X-asennossa selälläni.

Otat kyrvästäni kiinni ja sanot: ”katsotaan mihin tästä pikku pippelistä on. Nyt harjoitellaan vielä Opettajattaren tekemistä tyytyväiseksi sekä myös sinun kestävyyttäsi. Varokin ruikkimasta tuolla säälittävällä vehkeelläsi”. Nouset päälleni ratsastamaan. Tahtisi kovenee koko ajan ja hetkessä hypit päälläni rajusti. Hetken päästä alat huohottamaan, vartalosi jäykistyy kun saat rajun orgasmin. En kestä enempää vaikka kuinka yritän pidättää niin myös minulta tulee. Lasken spermani syvälle pilluusi. Huomaat tämän ja katsot minua vihaisesti silmiin. ”Jumalauta! Kuka käski tulla? Enkö minä kieltänyt ruikkimasta? Oppitunnin ohjelmassa oli tyydyttää minut antamalla kolme orgasmia. Yksi nuoltuna ja kaksi pippelilläsi. Kerran sä et osaa pidättää niin nyt sitten tehdään niin, että annat viimeisen orgasmin nuolemalla. Minä en todellakaan saa helposti toista orgasmia nuolemalla, joten valmistaudu pitkään koitokseen. Mutta ensin siivoat tekemäsi sotkun.” Nouset ylöspäin ja lasket nesteitä valuvan vittusi naamalleni. ”Nuole koko alue puhtaaksi ja sitten kun on kaikki spermat sekä muut roiskeet on nuoltu ja nielty, niin voit aloittaa nuolemaan hellästi sitä orgasmia.” Pillustasi suorastaan virtaa sinun nestettäsi ja spermaani.

En pidä spermani mausta, mutta yritän nuolla ja niellä parhaan taitoni mukaan ilman maistamista. Nuoltuani useita minuutteja laitat sormesi sisällesi ja tarkistat, että koko emätin on nuoltu puhtaaksi. Työnnät myös sormesi suuhuni nuoltavaksi puhtaaksi ja sanot: ”Puhdasta tuli, aloita orgasmin nuoleminen.” Nuolen, imen ja näykin klitoristasi. Nuolen niin hyvin kuin osaan 15 minuutin ajan. Kieleni on aivan turtana, enkä jaksa enää liikuttaa sitä nopeasti. Otat käsilläsi hiuksistani kiinni ja tukistaen alat painamaan suutani ja nenääni pilluasi vasten samalla kun hankaat turvonnutta pilluasi edestakaisin naamaani vasten yhä kiihtyvällä vauhdilla. Viimein saat haluamasi kolmannen orgasmin. Nouset ylös naamaltani. Naamani on kokonaan nesteittesi peitossa ja kieleeni koskee. ”Kielitunti on ohi. Rangaistukseksi tottelemattomuudesta saat mennä nurkkaan häpeämään kestämättömyyttäsi.” Avaat käsiraudat sängyn päädystä ja lukitset raudat uudestaan niin että käteni ovat kiinni edessäni. Menen nurkkaan opetusasentoon. Tulet taakseni ja alat piiskaamaan pakaroitani ja jokaisella lyönnillä sanot sanan: ”Muista - ettet - enää - koskaan - tule - Opettajattaresi - sisään. - Se - on - vain - rehtorin - etuoikeus.” Piiskaamisen jälkeen pakarani ovat tulipunaiset ja arat.

Tunnin kuluttua piiskaamisesta komennat minut pois nurkasta. Iltapäivä menee palvellessani sinua ja tehdessä pikkuaskareita. Ohjelmassa on jalkojesi ja hartioittesi hierontaa. Tarjoilen ruuan sinulle sohvalle. Kello neljän aikaan viet minut makuuhuoneeseen ja kytket käteni käsiraudoista sängyn viereisen patterin putkeen kiinni. Sanot: ”Rehtori tulee kohta koulutuskeskukseen tarkistamaan oppilaan. Muista, että olet koulutusasennossa ja pidät suusi kiinni.” Jään sängyn viereen lattialle patteriin kiinnitettynä istumaan lattialle ja odottamaan. Kohta kuulen kun ulko-ovi avautuu ja askeleet kuuluvat eteisestä. Juttelette jostain eteisessä. Sanot: ”… tuolla se odottaa kytkettynä patteriin. Sitten askeleet etenevät olohuoneeseen, enkä kuule mistä keskustelette.

Säpsähdän kun ovi aukeaa. Miehen hahmo jää ovelle seisomaa ja opettajatar kävelee luokseni ja sanoo: ”Tässä on Rehtori. Hän on paikan pomo ja tottelet tietenkin myös hänen käskyjä”. Seuraavaksi me Rehtorin kanssa pidämme sinulle yhdessä koulutusta. Ensimmäiseksi saat katsoa ja oppia miten Rehtori tosimiehenä tyydyttää naisen. Ehkä myöhemmin sinullekin löytyy hommia.” Sitten otat Rehtorin kädestä kiinni ja menette sängylle. Rehtori on suurikokoinen, n. 190cm pitkä ja melko lihaksikas n. 35–45-vuotias. Hän katsoo minua alaspäin ja sanoo ”nyt alkaa oppitunti”. Riisut Rehtorilta housut ja suuri penis pullahtaa esiin. Vaikka omani on 18cm pitkä, on tuo elin varmasti yli 5cm pitempi ja huomattavasti paksumpi kuin omani.

Opettajatar ottaa Rehtorin elimen suuhun ja alkaa imeä sitä. Penis saa nopeasi verta sisäänsä ja seisoo ylväästi. Sitten Rehtori asettaa Opettajattaren makaamaan selälleen sängylle, aivan eteeni. Asettuu reisiesi väliin ja aloittaa naimaan rauhallisin vedoin. Kuulen Opettajattaren huokailujen ja Rehtorin murahtelun seasta litinän kun iso mulkku kyntää märässä pillussa. Rehtori kiihdyttää koko ajan vauhtia ja Opettajattaren voihkiminen kovenee. Hetken päästä Opettajatar saa ensimmäisen orgasmin. Rehtori ei kuitenkaan hiljennä tahtia vaan tikkaa jalkojen välissä kuin kone. Sänky natisee allanne ja nainti jatkuu todella pitkään. Opettajatar saamassa uutta orgasmia kun Rehtorikin alkaa ärähdellä. Samaan aikaan kun Opettajatar tulee uudestaan, ampuu Rehtori lastinsa syvälle sisälle. Huohotatte molemmat eläimellisesti päällekkäin. Rehtori kierähtää päältä pois ja näen kun hänen spermaisen mulkkunsa vetäytyvän pois pillusta. Opettajattaren avonainen pillu valuu mahlaa ja Rehtorin siemennestettä. Rehtori pyörähtää Opettajattaren viereen sängylle, sanoo ” Toivottavasti otit oppia, kohta pääset tarkastelemaan jättämiäni opetusjälkiä lähempää.”

Nyt Opettajatar taas muistaa minut. Katsot minua ja sanot: ”Olipas se taas menoa. Paikat tulee helliksi kun Rehtorilla on niin iso kyrpä. Kohta saat siivota minut Rehtorin käsittelyn jäljiltä. Mutta hellästi, paikat on tosi arat.” Rehtori katsoo minua ivallisesti ja naurahtaa: ”nyt säälittävä oppilas on sinun vuorosi”. Koko Opettajattaren jalkojen väli kiiltelee märkänä nesteistä. Ohut spermavana valuu pillusta ulos. Opettajatar pyörittelee sormiaan pillun huulilla ja levittää spermaa suuremmalle alueelle jalkojensa välissä. Sitten Opettajatar ottaa kaulapannastani kiinni ja nykäisee minua. Työnnät pillussasi käyneitä sormia suuhuni ja sanot: ”Tässä vähän alkupalaa ennen kuin pääset ruokailemaan päivällistäsi. Nuolen ja imen sormesi puhtaiksi jonka jälkeen nykäiset päätäni kohti avonaista pilluasi. ”Ruoka-aika! Töihin siitä!! .. ja kaikki on nuoltava ja nieltävä. Minä tarkastan jälkesi. Rehtori saattaa haluta toisen erän, eikä varmasti halua nähdä sotkettua pillua.” Rehtorin sperma haisee ällöttävälle ja vedän vaistomaisesti päätäni taaksepäin. Huomaat tämän ja suutut. ”Suu auki saatana! Syöt juuri sitä mitä käsketään! Nyt kieli pilluun kuin olisi jo!!” Vedän varovasti kielelläni pilluasi pitkin. Rehtorin spermaa pulpahtaa emättimestäsi suuhuni. Meinaan kakoa, mutta nuolen urhoollisesti ja yritän niellä maistelematta. Vihdoin pillun ympäristö, häpyhuulesi ja emättimesi on nuoltu puhtaaksi. Tutkit työni tulokset, hymyilet ja tokaiset ”Hyvä. Nyt me haluamme olla rehtorin kanssa kahdestaan.”

Kaivat jotain yöpöytäsi laatikosta, nouset ylös sängystä ja tulet luokseni. Sanot: ”Oppilaan nukkumaanmenoaika.” Laitat korviini earit ja päähäni hupun, jossa on silmäaukkojen edessä laput. Nyt en näe enkä kuule mitään. Aikaa kuluu ja nukahdan. Olen varmaan nukkunut useita tunteja kun herään läiskäytykseen poskeeni. Otat hupun pois päästäni ja valo sokaisee silmäni. ”Suu auki!” komennat. Avaan suuni niin auki kuin saan. Laitat suuhuni renkaan, joka estää liikuttamasta suutani. Se jää apposen auki, voin liikuttaa vain kieltäni. ”Sehän pukee sinua.” sanot ivallisesti. ”Rehtori on niin kiimaisella tuulella, että määräsi sinulle vielä tunnin lähiopetusta.” Huomaan Rehtorin seisovan kylpytakissaan makuuhuoneen oven suulla. Sitten hän kävelee luokseni ja sanoo ”Pitäähän Rehtorinkin testata oppilastaan.” Samalla hän avaa kylpytakkinsa vyötä ja takin raosta näkyy Rehtorin löysänä roikkuva mulkku.

Rehtori ottaa munastaan kiinni ja työntää sen avonaiseen suuhuni. Yritän panna vastaan, mutta käteni ovat selkäni takana kiinni käsiraudoissa ja Rehtorin kädet pitävät päätäni paikallaan. ”Ime se pystyyn. Aikaa 2 minuuttia!” Yritän imeä sen minkä rengas suussa pystyn. Vähitellen Rehtorin muna kasvaa suussani ja kohta se on täysin jäykkänä. Yllättäen Rehtori vetäisee munansa pois suustani ja heittää minut vahvoilla käsillään makaamaan sängyn päälle selälleni, pääni sängyn jalkopäähän osoittaen. Opettajatar kiipeää sängylle ja asettuu päälleni kontilleen. Hänen pillunsa vain 10cm päässä silmieni yläpuolella. Rehtori ilmestyy sängyn päähän seisomaan ja sanoo määräävällä äänellä: ”Nyt alkaa lähiopetus. Tehtävänäsi on nuolla opettajattaren klitorista samalla kun panemme. Jos emme ole tyytyväisiä työskentelyysi panemme seuraavaksi sinua.” Kauhistun ajatuksesta, että Rehtori tunkeutuisi valtavine kyrpineen minuun, joten työnnän kieleni renkaan läpi ulos niin pitkälle kuin pystyn.

Opettajatar laskee lantiotaan muutamalla sentillä, joten yletän kielelläni hänen pilluunsa. Samalla Rehtori asettuu opettajattaren taakse ja ohjaa valtavaa mulkkuaan häpyhuulille, jotka ovat vain muutaman sentin pääni yläpuolella. Yritän lipoa ja nuolla Opettajattaren häpykieltä samalla kun Rehtorin mulkku tunkeutuu häpyhuulten välistä sisään pilluun. Kuulen, kun Opettajatar alkaa voihkimaan äänekkäästi. Ajattelen, että tämän täytyy tehdä Opettajattarelle hyvää kun samalla nuollaan klitorista kun iso muna nussii takaapäin. Saan varmistuksen kun Opettajattaren pillu alkaa valumaan nestettä norona avonaiseen suuhuni. Rehtori kiihdyttää tahtia ja takoo kyrpää sisään kiihtyvällä vauhdilla. Pillu litisee kun huomaan, että Rehtorin kivekset ovat nousset ja aavistan, että kohta on laukeaminen lähellä. Opettajatar huutaa suoraa huutoa ja pyörittää takapuoltaan ympyrää, jotta minun on mahdotonta pystyä nuolemaan kokoajan. Sitten Rehtori tarraa Opettajattaren lantiosta kiinni, painaa kyrpänsä pohjaa myöten pilluun ja ärähtelee. Huomaan kun siemenjohtimet pumppaavat spermaa syvälle pillun perille. Rehtori vetää kyrpänsä irti Opettajattaren vaginasta ja suuri spermavana tippuu suoraan avonaiseen suuhuni. ”Puhdista meidät molemmat!” Rehtori käskee ja painaa spermaisen munansa suuhuni. Yritän imeä munaa puhtaaksi ja välttää kakomista kun Rehtori työntää munansa aivan nieluuni asti. Viimein hän ottaa munansa pois suustani.

Kuulen päältäni Opettajattaren voipuneen äänen: ”Alat kehittyä kieliopinnossa. Saat palkkiona iltapalaksi kermapiirakkaa” ja työntää spermaa tippuvan pillunsa suulleni. Nuoltuani Opettajattaren puhtaaksi, hän nousee päältäni pois ja Rehtori riuhtaisee minut sängystä pois. Tipun sängyn päädyn taakse lattialle. Opettajatar sanoo: ”Saat nukkua siinä päiväpeitteen päällä. Lepää kunnolla, sillä huomenna on paljon opetusta”.

jatkanko?

Dominoivilta naisilta ja pareilta palautetta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute