Herkku-puhelin
Vain yksi tapaus
aviopari

Olemme yli nelikymppinen aviopari, jolla seksielämä alkoi kaivata jotain piristystä.

Olimme mielikuvitusrasteluissamme harrastaneet parinvaihtoa jo kauan, mutta tositoimiin päätimme alkaa vasta toissa kesänä, kun pääsimme kahdestaan pienelle lomamatkalle.

Oli etsitty samaa haluava pari internetin seurahakusivulta ja sovittu tapaamisesta. Hotellihuone oli varattu ja jännittyneinä odoteltiin vieraita. Kerron nyt lyhyesti mitä tapahtui. En kannusta parinvaihtoon, mutta... Emme itse enää ehkä asiaa tule harrastamaan, mutta jossain tuolla lantionpohjassa vieläkin…

Seija ja Kari olivat juuri sellaisia kuin sähköpostin kautta saamamme kuva näytti, meitä pari vuotta vanhempia, suurin piirtein samaa kokoa ja näköä kuin mekin. Alussa oltiin vähän noloina ja ujosteltiin. Olimme sopineet, että ilman kummempia tutustumisia käymme asiaan, istuttiin kuitenkin kiireimmäksi aikaa. SE alkoi yksinkertaisesti sillä, että miehet rupesivat katselemaan meitä naisia sillä silmällä. Tunsin Karin katseen rinnoillani ja koko vartalollani. Katse alkoi tehota ja muutin asentoani niin, että säärtä paljastui stay uppien yläosaan asti. Mustasukkaisuus valtasi hetkeksi kun huomasin Seijan availevan kesämekkonsa nappeja hitaasti niin, että vaaleanpunaiset ainakin D- koon liivit tulivat mieheni silmien ahmittaviksi. Vastavetona riisuin puseroni. Tätä riisuuntumista jatkui pitkään, ajantaju pakeni ja kiihko lisääntyi hetki hetkeltä. Miehet olivat jo pikkuhousuisillaan kun paljastimme rintamme. Hieman vahingoniloisena vilkaisin miestäni, kun Seijan liiveistä paljastui isot mutta roikkuvat rinnat. Olin hetken ylpeä pienistä hädin tuskin b-rinnoistani. Mutta mieheni tuntui saavan Seijan tisseistä sellaisen säväyksen, että boksereista törröttävä penis tuntui lähtevän lentoon. Huoneessa oli hämärä ja olimme ruuvanneet jalkalamppuun punaisen lampun, jotta iän tuomat näkymät silottuisivat. Itselläni ei esim sääret ole aivan siloiset, mutta mustat stayupit peittivät virheet tehokkaasti. Seijalla oli melkoisen pyöreä maha ja hän oli ilmoittanutkin pitävänsä bodyn osittain yllään. Nyt oltiin siinä tilanteessa, että molemmilla naisilla rinnat paljaina, minulla pikkarit Seijalla body, molemmilla mustat stayupit, miehelläni silkkibokserit, joissa kalu oli paisunut sellaiseksi etten ennen ollut nähnyt, ja, ja, ja Karilla niin pienet mustat pöksyt että jäykkä kalu oli puoleksi ulkona.

Kari ja minä jäimme pienelle sohvalle mieheni ja Seijan siirtyessä sängylle. Olimme sopineet tyydyttävämme toisemme muulla tavoin kuin naimalla, joten kaikki oli ihanaa hidasta koskettelua käsillä ja suulla. Hommaa kesti lähes tunnin, vaikka mainitsen vain muutaman asian. Ihana hetki oli kun Kari riisui pikkarini hitaasti nauttien. Kun otin Karin kivikovan kalun käteeni, oli se ensimmäinen kerta kun koskin toisen miehen herkintä paikkaa. Vapisin ja minua heikotti. Koskin kaksin käsin ja suukottelin terskan päätä. Mieheni ei päässyt Seijan rinnoista eroon, ja näinkin Seijan käden aina välillä käyvän omalla vaollaan, mutta miehenikin aina sitä välillä suukotellen. Seija laukesikin omaan käteensä mieheni aina vain ahmiessa hänen rintojaan. Kari osasi hyväillä jalkoväliäni. Olin limainen kuin kalapussin pohja ja sain ihanan orkun Karin huulille. Aivan kuin minusta olisi lentänyt jotain hänen kasvoilleen. Hän paksulla äänellä aneli lupaa tulla sisääni, mutta laukesi samassa käteeni. Tähän voihkaisuun yhtyi myös mieheni, joka laukesi Seijan ollessa hänen päällään ja peniksen rintojen välissä. Seija tuntui vielä olevan vireessä ja pyysi mieheltäni ”toista jätskiä”. Se tuntuikin tulevan aika nopeasti. Itse olin tullut tyydytetyksi jo kertalaakista, miehistä puhumattakaan. Vuorotellen käytiin pariskunnittain suihkussa. Sanottiin kiitokset ja heipat. Tästä tapauksesta on riittänyt virtaa avioseksiimme ainakin tähän päivään asti.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute