Herkku-puhelin
Pihtailijalle
munaa

Osaksi kuvitteellinen ja osaksi tosi tarina.

Olen avioliitossa jo 10.tä vuotta. Vaimoni on tavallisen näköinen vaalea ihanapeppuinen konttoristi.

Seksi, hmm, saan panna perseeseen, suuhun ja sitoa hänet sänkyyn pantavaksi. Siinäpä se...

Olin taas ollut puutteessa jo viikon ja silloin alan viikonloppuna juomaan viinaksia ärsytykseeni. Vaimo oli vielä töissä kun minä tulin kotiin haaveilemaan hyvästä seksistä lasi kourassa. Naapuri, ohikulkija...kuka vain, vaan eipä kukaan.

Soitin kaverilleni Harrille ja pyysin häntä tulemaan meille iltaa viettämään koska en halunnut viettää / pilata sitä vaimoni kanssa.

Illalla kun vaimokin oli jo kotona ollut jonkin aikaa, tuli Harri meille kylään ja tarjosin heti olutta, vodkaa ja grillasimme makkaratkin odotellessa saunan lämpiämistä. Mieleni oli kohentunut sen verran, että toki tarjosin vaimollenikin juomista ja osallistui tuokin jo vähän illan viettoon.

Olimme Harrin kanssa heittämässä löylyjä ja aika välin kävimme tupakalla pihalla oluiden kera ja milloin vain Harrin silmä vältti, tarjosin eukolleni kaluani imettäväksi. Vaimo aukaisi suunsa ammolleen ja minä työnsin sisään niin pitkälle kuin uskalsin ääniä syntymättä, mutta kyllä Harri ne oli kuullut. Saunassa hän ei voinut olla kysymättä, että oliko näin, paninko Tiinaa suuhun?

Panin toki... kun kerran kelpasi. Silloin mietin, pitäisikö panna Tiinaa Harrin kanssa. Niinpä ehdotin Harrille pientä testiä, hän menee tupakille ja tarjoaa kaluaan vaimolleni ja jos tulee joku riita, niin minä olen kyllä Harin puolella ja kerron sen olleen minun idea.

Harri lähti ja minä heitin löylyä ja kaluni alkoi seisoa, kun mietin että Tiinaa imee vieraan miehen kalua, posket klommolla. Heitin vielä löylyä ja avasin oven mennäkseni tupakille. Tullessani alakertaan, vaimoni istui sohvalla katsoen tv.tä ihan tavallisen näköisenä ja minä menin ulos, jossa Harrikin oli.

"No, ottiko se?"-kuiskasin

"Kyllä vaan... ja imee niin helvetin hyvin"-Harri - "Hiero pusseja ja veti niin syvälle kuin voi..."

"Tekiskö mieli panna..." sanoin

"Vaikka heti tuossa sohvalla!" -Harri

"Tehdään sitten niin, että panemme molemmat. Jatketaan vielä tähän samaan malliin"- totesin

Niinpä annoin Harrin aina ensin mennä löylystä "tupakalle" ja minä sitten perässä.Kuulin ihan selvästi ne äänet saunaan...

"SLURPPS...KRÖH...!"

Tiesin Tiinan imevän Harrin kalua ja odotin vain että kuulen Harrin menevän ulos jotta voisin tulla alas, alakertaan.

Kulkiessani Tiinan ohi, tämä katsoi minuun tarkkailevaisesti...tiesinkö mitään...Pihalla, Harrilla ei ollut edes pyyhettä vyötäröllään ja kalu seisoi niin imetyn jäkkänä kuin vain voi.

"Mihin sun pyyhe jäi?"- kysyin

"Ai hitto...se on siinä sohvalla..."

"No, nyt mä tiedän mitä Tiina katsoi..."- totesin. Eihän Harri voi saada pyyhettä, jos seison tässä...

"Kuules Harri... Odota tässä parin tupakan verran ja mene vasta sitten saunaan, Pysy siellä kunnes tulen"- sanoin.

Menin sisään ja näin Harrin pyyhkeen nyt olohuoneen lattialla, ei sohvalla.

"Onks tää Harrin pyyhe?" Kysyin Tiinalta.

"En mä tiedä"

"Se on näköjään aika huppelissa, heh heh."- ja jatkoin - "Tuus Tiina tänne. Mene sinne yläkertaan sänkyyn,"

Tiinan riisuutuessa ja mennessään kontilleen sänkyyn, katsoin tuota jumalaista, ihanaa pyöreää persettä joka näytti kaiken salailematta mitään. Otin huivin ja sidoin Tiinan silmät... jalat, vaikka ne olikin irstaasti levällään, sidoin sängyn päätyihin kiinni ja kädet kiinnitin sängyn pää-puoleen, päätyyn kiinni.

Menin Tiinan taakse ja nuolin pillua, se oli ihan närkä. Nostin kielelläni tuota limaa pepun-reijälle ja pyöritin siinä kieltäni. Kyrpäni seisoi julmetun kovana ja tiesin etten kestäisi sekuntiakaan, jos tuonne työnnän.

Nousin ylös sängystä ja katselin tuota näkyä. Vaimo sidottuna... side silmillä...pillu ja perse-reikä odottivat vain kalua.

Nousin taakse ja työnsin kalun pilluun...hitaasti... Tiina ymähteli....voihki...mitä syvemmälle menin...en koskaan työnnä loppuun asti...joten aloin vetämään pois päin pikkuhiljaa ja Tiinan perse pysyi paikoillaan...kyrpä tuli pikkuhiljaa pois reiästä kunnes se lurpsahti ulos sojottaen suoraan pepunreikään... laskin kädellä kalun alemmas pillun tasalle ja katsoin kuinka kyrpä alkoi kadota Tiinan sisään...pikkuhiljaa...Tiina voihki...ynisi...puristi sormiaankin varmasti yhteen ja taivutti niskaansa ylemmäksi...tartuin hiuksista kiinni kaksin käsin... RYSÄYTIN PERILLE ASTI!! Tiina huusi... ulvoi...minä pyöritin kalua pillussa pitkään ja annoin tulla...spermat meni perille asti....

Otin kalun pois reiästä ja laitoin sen Tiinan suun eteen, joka vaistomaisesti heti tuntiessaan huulillaan jotakin, avasi suun. Työnsin sisään ja ravistelin vartta jotta viimeisetkin tipat lähtisi kalun päästä, Tiinan toiseen päähän....

Nousin pois ja hain Harrin paikalle.

"Nyt saat rakas vaimoni...toista kalua!" - sanoin

Harri asettui Tiinan taakse ja minä katsoin kuinka tämä alkoi tunkea mulkkuaan vaimoni sisään. Tiina voihki kiihkoissaan ja minä katselin kuinka Harrin muna liukui Tiinan sisälle kuin juna, edestakaisin liikettä... minulla alkoi seistä joten menin Tiinan eteen ja kosketin vain terskalla Tiinan huulia, niin kalu katosi ahnaaseen suuhun välittömästi. Sänky liikkui edestakaisin kun minä ja Harri panimme molemmista päistä tuota pihtailijaa....raivon vallassa!!

Sitten Harri sai ja lysähti Tiinan päälle...pyynnöstäni vaihdoimme paikkaa ja Harri putsautti kalunsa Tiinan avustuksella, sillä aikaa kun minä asetin kivikovaa kalua hieman ylemmäksi, kuin missä pillu on... Harvoin saan niin vapaasti asetella terskaa peräreikään kuin nyt....Tiina pyllisti enemmän ja mumisi jotakin muna suussa...terska muljahti perseeseen ja perse sävähti, onhan terskani aika iso, vähän isompi kuin hk. sinisen pää, mutta muuten samanlainen...

Terska tukki heti tuon pienen persereiän ja katsoin kuinka se upposi sisään pikkuhiljaa....sentti kerrallaan...varsi alkoi liikkua sisään...kohta olin puolivälissä ja varsi liikkui hiljaa eteenpäin... savutti puolivälin ja liukui edelleen... Harri alkoi panemaan eukkoani vähän kovempaa, tarttui tätä niskasta kiinni ja työnteli hieman rajummin suuhun. Katsoin kuinka rietas näky sängyssämme oli... paksu kulli matkalla vaimoni perseeseen ja toinen kulli jyysti eukkoni suuta...aloin vetämään kalua ulos päin hitaasti, ja näytti siltä kuin sen ulos tuleminen ei loppuisi...juuri kun sisällä oli enää vain terska, aloin liikuttamaan kullia takaisin perseeseen... taas paksu ja pitkä kulli sukelsi vaimoni perseeseen, kunnes tulin juuria myöten sisään.

Harri liikutti kaluaan vaimoni suussa jo villiä tahtia ja minä aloitin panemisen... otin kaksin käsin kiinni pakaroista ja nousin kyykky-asentoon ja työntelin surutta koko kalun pituudelta edestakaisin perseeseen samalla kuin Harri rohkeni työntää kaluaan Tiinan suuhun syvemmälle ja syvemmälle. Tiina veti miehiä sisäänsä minkä kerkesi ja molemmat meistä työnsi oman mielihalunsa mukaan... vain antaakseen spermojen tulla...Yhtäkkiä Tiina alkoi kurluttamaan...Harri syöksi spermansa Tiinan kurkkuun ja siitä mitä näin...mitä kuulin... pamautin kyrvän perseen perukoille asti, pohjaan asti...ja annoin tulla kupillisen verran spermaa.

Kun vedin kalun ulos Tiinan perseestä... oli tuo persereikä aika ottaneen näköinen, suuri pyöreä musta reikä, josta alkoi valua jotakin valkoista ulos... irrottaessani Tiinaa siteistä, näin hänen sekalaiset hiuksensa...suupielistä valui vielä Harrin spermaa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute