Herkku-puhelin
Aamuinen herääminen
Vaimo on parasta

Ensimmäisessä tarinassani siis kerroin, kuinka aloin huomata merkkejä vaimoni seksuaalisessa avautumisessa. Vaimonihan on aikaisemmin ollut melko varautunut seksin suhteen ja nautiskelu on ollut kiellettyä. Nyt kuitenkin olen alkanut saada seksiä todella halusta ja sehän sopii minulle hyvin.

Oli kulunut parisen viikkoa ensimmäisen tarinan illasta. Oli sunnuntaiaamu ja emme olleet rakastelleet edellisenä iltana saunan jälkeen, koska molemmat olimme varsin väsyneitä. Lapset jo melskasivat olohuoneessa ja kaikessa rauhassa vaimon kanssa heräilimme. Tiedän, että varsinkin naiset ovat aamuisin halukkaita harrastamaan seksiä ja tunsinkin vaimo kiihkon ottaessani hänet kainalooni ja hyväillessäni häntä hellästi selästä. Vaimoni painautuikin tiiviimmin kylkeäni vasten ja hengitti jo kiihkeästi vasten korvaani. Minulla itselläni taas aamuisin seksin tarve on vähäisempi, mutta toki patukka on silti valmiina myös silloin jos sitä vähänkin ärsyttää. Vaimoni käsi hakeutuikin hyväilemään penistäni ja aiheuttaen sen paisumisen, mutten silti tuntenut tarvetta rakastella vaan lähinnä tunsin tarvetta käydä vessassa.

Rakastelustahan ei tulisi mitään, sillä lapset voivat tulla aivan yllättäen huoneeseemme ja toki he huomaisivat äänistäkin meidän touhumme. En muutenkaan tykkää rakastella salaa pikaisesti, vaan homman täytyy mielestäni tapahtua ilman kenenkään häirintää kaikessa rauhassa. Niimpä käännyinkin kyljelleni vaimoa päin vain päästäkseni hänen jo kovakouraisestakin penikseni hyväilystä irti. Hetken mielijohteesta tulikin mieleeni koittaa myös vaimoni häpyä, että mitäs sinne kuuluu. Hyväilin ensiksi rintoja ja totesin nännien olevan jo aivan kovana, jatkoin hitaasti hyväillen kohti vaimoni vatsaa ja viimein työnsin käteni jo häpykarvoitukselle. Siitä hitaasti hyväillen kohti häpyhuulia siten, että koko pillu oli käteni sisässä. Levitin sormillani varovasti häpyhuulia ja työntäessäni keskisormen niiden väliin totesin pillun olevan uskomattoman liukkaan ja halukkaan. Vaimo nosti lantiotaan ylemmäksi, jotta pääsisin paremmin käsiksi hänen herkkupilluunsa. Käteni oli huonossa asennossa, joten riisuin vaimoni pikkuhousut kokonaan pois, jotta pääsisin paremmin hyväilemään. Vaimoni levittäessä reitensä levälleen, niin sitten päätin päästää vaimoni paineista käsin ihan ilman rakastelua.

Huomasin, että vaimo nautti ihan oikeasti minun hyväilystäni. Hän vatkasi häpyään vasten kättäni ja huokaili korvaani ja totesi minun olevan ihanan. Olikin ihan mukava seurata vaimoni reaktioita kun otin klitoriksen käsittelyyn ja kuinka hän reagoi koko pillun hyväilemisestä. Tyynnyttelin välillä vaimoa, ettei lapset kiinnostuisi puuhistamme sillä hänen huokailunsa alkoivat olla jo aika äänekkäitä. Varsin helposti vaimo sai orgasmin ja koko vartalo jännittyi hänen lauetessaan. Vaimoni kuiskaili korvaani, että se oli ihanaa ja hänkin haluaisi tehdä minullekin hyvää, mutta vastasin, että ”illalla sitten”.

Vaimo oli seksuaalisesti kiihottunut kokopäivän ja ohi kulkiessaan hyväili etumustani. Päivällä sitten laitettuaan lapset ulos hän tulikin luokseni ja suuteli minua tavalla joka ei jätä arvailuille varaa, sekä vei minut kädestä vetäen makuuhuoneeseen, ja kysyi joko nyt tahtoisin sitä hyvää. Olin hetkessä ilman vaatteita ja täytyy sanoa, että hyvää sainkin ihan uuden kertomuksen edestä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute