Herkku-puhelin
Senja ja Mika osa 1
Mika

Minä ja Senja olimme asuneet koko ikämme naapureina vierekkäisissä omakotitaloissa ja vanhempamme olivat hyvää pataa keskenään joten tulimme tutuiksi jo hiekkalaatikkoiässä. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja olimme toistemme parhaat ystävät läpi lapsuuden ja murrosiän yli. Vanhempamme olivat sitä mieltä että meistä tulisi vielä joskus pari. Näin ei kuitenkaan vanhempiemme pettymykseksi käynyt ja löysimme kumpikin seurustelukumppanimme toisaalta jotka vaihtuivatkin pariin otteeseen. Olimme silti ystäviä keskenämme ja purimme aina sydänsurumme ja ensimmäiset seksikokemuksemme toisillemme. Näin jatkui parikymppisiksi asti jolloin tapahtui jotain. Aloimme etääntyä toisistamme emmekä enää kertoneet toisillemme seikkailuistamme ja muutenkin välimme muuttuivat väkinäisemmiksi. Emme enää soitelleet niin usein emmekä juuri tavanneetkaan. Hädin tuskin moikkasimme pihalla. Myös vanhempamme pistivät asian merkille ja törmätessäni Senjan äitiin kerran pihalla hänkin kyseli missä olin ollut kun en enää käynyt kylässä heillä?

Selitin jotain opiskelukiireistä ja muista menoista sekä aikeistani etsiä oma kämppä, enhän oikein osannut kertoa että olin alkanut katsella hänen tytärtään toisin silmin kuin ennen. En nähnyt enää hyvää ystävää vaan pahuksen hyvännäköisen nuoren hoikan naisen joka alkoi kiinnostaa aivan toisella tavalla kuin tähän asti enkä tiennyt miten olisin asiaan suhtautunut. Olihan kyseessä paras ystäväni. Seuraavana perjantaina Senja iltamyöhällä soitti ja pyysi kanssaan iltakävelylle. Tuota tapaa olimme harrastaneet aina kun toisella oli huolia ja piti päästä puhumaan niistä. Vaikka tilanne oli minulle vaikea niin en mitenkään voinut kieltäytyä. Odotin hetken pihalla kunnes Senja tuli surkean näköisenä ulos ja vaistomaisesti otin häntä kädestä kiinni lähtiessämme kävelemään. Kävelimme vaiti ja hetken kuluttua kauhukseni huomasin Senjan itkevän ja pelkäsin jotain todella vakavaa tapahtuneen.

Otin Senjan tiukasti syliini ja kysyin mikä hätänä? Pyyhin kyyneleitä poskilta ja katsoin Senjaa silmiin joista olin lukevinani surua ja hämmennystä. Tunsin palan omassa kurkussani ja sain kysyttyä koskeeko asia meitä? Senjan nyökättyä en voinut enää pidätellä itseäni vaan otin Senjaa leuasta kiinni ja suutelin hellästi. Tunsin Senjan jännittyvän ja pelästyin itsekin tekoani. En kuitenkaan päästänyt irti eikä Senjakaan pyrkinyt pois sylistäni joten rohkaisin mieleni ja suutelin uudestaan. Kuiskasin hänen korvaansa että tämä olisin halunnut tehdä jo kauan aikaa sitten. Vastaukseksi sain kauniin hymyn ja suukon. Seisoimme vielä hetken sylikkäin kunnes jatkoimme kävelyämme.

Senja kertoi että tämä oli vaivannut hänen mieltään koko talven muttei rohjennut ottaa asiaa esille kuten en minäkään. Suuntasimme kotiinpäin ja pihalla suutelimme vielä pitkään välittämättä vähääkään heiluvista keittiön verhoista Senjan kotona. Emme halunneet irrottautua toisistamme ja kysyvään katseeseeni Senja vastasi nyökkäämällä ja pyysi mukaansa sisään kadoten omaan huoneeseensa. Senjan äiti tuli eteiseen ja antoi kunnon halauksen ja kertoi arvanneensa ongelman muttei uskaltanut tehdä mitään jottei olisi pilannut välejämme. Yksi pieni virheliike olisi voinut erottaa meidät lopullisesti.

Senja tuli pian takaisin pienen laukun kera ja halaten äitiään ilmoitti tulevansa "joskus". Menimme sitten meille ja vanhempani hiukan hämmästyivät huomatessaan kuka oli mukanani ja ilmoitettuani Senjan jäävän yöksi olin kuulevinani äitini mutisevan "vihdoinkin" eli keskusteluja oli näemmä käyty naapurin kanssa. Kävimme yhdessä suihkussa enkä Senjan alastonta vartaloa katsellessani voinut estää kaluani jäykistymästä ja huomasin myös Senjan kiihottuvan vaikka totesikin ettei koskaan kuvitellut aiheuttavansa minussa moista reaktiota. Suutelimme kiihkeästi mutta totesimme että seksin aika ei ollut vielä. Huoneessani puimme alusvaatteet päällemme ja käperryimme sylikkäin sänkyyni ja puhuimme asoita selviksi. Totesimme olleemme hölmöjä kun emme uskaltaneet puhua asiasta vaikka muuten olimme puhuneet kaikesta mahdollisesta, mutta pelko täydellisestä välirikosta pidätteli molempia. Keskustelun lomassa kätemme vaeltelivat pitkin vartaloitamme ja Senjan käden sukeltaessa kalsareideni sisään tekemään tuttavuutta seisovan kaluni kanssa oli orgasmi lähellä. Emme kuitenkaan menneet pidemmälle vaan totesimme että tilanne vaatii vähän totuttelua ensin, olimmehan muuttumassa ystävistä pariksi. Aamulla herätessämme vaihdoimme pitkään helliä suudelmia kunnes nousimme ylös ja aloitimme ensimmäisen yhteisen päivämme.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute