Herkku-puhelin
Ihana suomalaismies
saparopää

Istuin ravintolan baaritiskin jakkaralla ja maistelin viiniä. Tunsin, että minua seurattiin katseella ja yritin tavoittaa katsojan. Olen tummahiuksinen, leikkisä ja rehevä nainen, tai tytöksi itse itseäni sanoisin. Kohautin humalassa harteitani kun en löytänyt katsetta jonka tunsin vartalollani.

Otin viinilasin käteeni ja lähdin etsimään ystävääni joka oli tullut kanssani tanssiravintolaan.

Kiersin tanssipaikan ja menin seisomaan vähän sivummalle ja katselin kuinka parit liikkuivat tanssin mukana.

Nenääni tunkeutui ihana sikarin tuoksu ja vedin sitä syvään sisääni, eroottinen tuoksu joka voimistui. Tunsin, että ihan takanani, melkein minussa kiinni seisoi joku, hänen hengityksensä tuntui lämpimänä niskani iholla. Tunsin nännieni kovettuvan ja hengitykseni hidastuvan ja voimistuvan jännityksestä.

En halunnut kääntyä, vaan halusin tämän hetken jatkuvan ja kidutin itseäni siinä ihanassa tunteessa, miehen tuoksu. Musiikki soi huminana taustalla, en käsittänyt sitä ollenkaan. Ihmisten puhe kuului korvissani yhtenä puurona.

Se joku puhalsi sikarin savua ohi kasvojeni, takaapäin ja hengitin sitä. Tunsin kuinka se joku haisteli niskaani ja kuiskaa käheällä äänellä -hmmmm, ihaanat saparot, hmmmm ihanalta naiselta tuoksut. Sitten minua tartutaan vahvalla kädellä lantiosta ja pakotetaan kääntymään. Edessäni on noin 45-vuotias pitkä ihana suomalaismies siistissä puvussa. Hänen paksut hiuksensa ovat vähän sekaisin ja hän katsoo minua alta kulmien seksikkäästi. Silmäkulmissa näen seksikkäitä naurunryppyjä.

Hän maistaa huuliani pehmeästi, mutta vaativasti ja pidän siitä miehekkyydestä jonka tunnen huulillani. Tunnen haluavani helliä ja koskettaa tätä miestä joka paikasta.

Hän ottaa kädestäni ja lähdemme kävelemään alakertaan kohti narikkaa jossa minulla on takki. Mies tilaa taksin, seisomme kadulla odottamassa sitä. Mies hymyilee minulle ihanasti ja hymyilen takaisin. Voi kuinka seksikäs hän on siinä seisoessaan!

Taksi tulee ja mies avaa minulle takaoven, istuutuu viereeni ja kertoo hotellin nimen johon menemme. Kosketan hänen puvuntakkiaan kauluksien kohtaa ja kravattia, ne ovat arvokkaan näköiset. Matka on lyhyt ja nousemme autosta. Hän avaa hotellin oven ja ottaa avaimensa vastaanotosta. Hississä hän suutelee otsaani ja hymyilee ja iskee silmää minulle.

Kuljemme käytävää ja hän avaa oven huoneeseensa. Tartun hänen käteensä ja suutelen hänen karheaa miehistä leukaansa ja riisun samalla häneltä takin pois. Mies huokaisee. - Otatko jotain juotavaa? Hän kysyy karhealla äänellään. Ravistan päätäni, hassu mies, minulla tuntuu jo alushousuissa kostealta ja mies kyselee juotavaa...Olen malttamaton.

Katson miestä silmiin ja riisun takkini ja annan sen pudota lattialle. Mies katsoo minua. Napitan paitani auki ja hieron d-kokoisia rintojani hitaasti mustapitsisten rintaliivieni päältä. Mies kääntää päätään kallelleen katsoessaan rintojani, hän ei tiedä mihin kätensä laittaisi siinä seisoessaan noin 3metrin päässä minusta. Napitan housuni auki ja käännyn selin mieheen. Lasken hitaasti housuni alas niin, että mies näkee enemmänkin kuin takapuoleni. Nostan jalkani vuorotellen ja saan housut pois kokonaan jättääkseni ne siihen. Miehen koura on eksynyt housujen päälipuolelle sepaluksen kohdalle puristaen kaluaan. Miten seksikkäältä se näyttääkään.

Avaan rintaliivini ja kävelen miehen eteen nännit terhakkaasti pystyssä. Otan miehen kädet käsiini ja ohjaan ne rinnoilleni. Suutelen miestä vaativasti ja puristan hänen elintään joka on kovana housuissa. Hengähdän siitä ihanasta tunteesta jonka kädessäni tunnen, tiedän saavani leikkiä sillä kohta. Napitan miehen paidan auki ja löysään kravatin pois. Ihana leveä miehekäs rintakehä ja suutelen sitä ja ahmin siitä miehistä tuoksua. Avaan samalla miehen housut ja vedän ne nopeasti alas. Lyhyissä kalsareissa näkyy kova voimakkaana ja valmiina nautintoon.

Menemme vuoteen viereen ja polvistun miehen eteen. Vedän hänen kalsarinsa alas ja ihana kova elin jököttää siinä silmieni edessä. Nuuhkaisen sitä nenä koskien sen vartta, tuoksuu siittimelle. Annan huulien koskettaa sen päätä ja laitan kielen ulos, kuljetan kieltä sen vartta tyveen saakka ja takaisin päähän. Mies tarttuu saparoihini. Otan koko kovuuden suuhuni niin syvälle kun saan ja puristan huuleni tiukasti sen ympärille. Se on lämmin ja kova ja mies murahtaa nautinnosta, ihana karhea voihkaisu, joka saa minut kiihottumaan entisestään. Toinen käteni vaeltaa alushousuihini ja etusormi löytää pian perille liukkaaseen klitorikseen. Huohotan siitä hyvästä olosta joka sisälläni myllertää kun saan imeä miehen ihanaa kovuutta ja samalla tyydyttää itseäni. Huomaan imeväni hurjasti miehen elintä sillä voimalla joka aiheutuu tulevasta klitorisorgasmista joka tulvii pikkuhiljaa ja saa koko kehoni hytkymään ja vavahtelemaan. Mies murahtaa taas ja se kuuluu himokkaalta ja haluavalta.

Nousen seisomaan käsi kokoajan runkaten miehen kovaa kalua ja ohjaan miestä vuoteelle selälleen. Tulen hajareisin hänen ylleen ja asetan hänen kalunsa kosteille huulilleni. Istun hiukan alemmas niin että kalun pää pujahtaa sisääni. Ynähdän nautinnosta ja mies puristaa halukas katse silmissään rintojani. Nousen vähän ylös ja taas vähän alemmas, kiusoittelen ihan terskan päällä ja hieron klitoristani. Naurahdan onnesta, leikittelen miehen melkein hulluusrajalle. Sitten yhtäkkiä istun ihan alas kalu kokonaan syvällä itsessäni ja nousen nopeasti ja taas leikin kalun päällä. Mies huohottaa allani ja vetää lanteistani minua istumaan alas asti, istun. Liikuttelen lantiotani hieroen miehen kalua sisässäni ja tunnen taas klitorisorgasmin tulevan ja se saa minut hytkymään miehen päällä. - saakeli! Mies kiroaa ja nousee ylös työntäen minut kontalleen ja työntyen sisääni rajusti. Miehen kourat pusertavat pakaroitani ja hän puskee sisääni kovalla voimalla. Tunnen orgasmin tulevan ja puserran käteni peittoon inistessäni nautinnosta. Mies karjaisee kuin leijona orgasmin saadessaan ja lätkii kämmenellä pakaraani nautinnosta jonka saamme. Mies nykii vielä muutaman kerran sisässäni ja vetää sitten kalunsa minusta. Spermat valuvat reisille ja mies lätkii kalullaan pakaroitani. - Ihana saparopää olet. Mies kuiskaa korvaani. ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute