Herkku-puhelin
Itkisitkö onnesta, jos panisin sua kunnolla
vaimonpalvoja

Oikeastaan minä olen lähes syytön kaikkeen tapahtuneeseen. Mieheni sen kaiken aloitti jo kymmenkunta vuotta sitten, kun osti 25-vuotislahjaksi ryppyvoidetta. Sen jälkeen olen saanut muun muassa traktorin vauhtipyörän ja keinutuolin.

Mieheni edellisten syntymäpäivien alla keksin maksaa potut pottuina. Sähköpostini tulvi roskapostia, jossa mainostettiin Vigraakin väkevämpiä pillereitä. Tutkin vakuuttavia sivuja, näpyttelin luottokortin numerosarjan ja pistin tilauksen vetämään.

Hinta oli sen verran edullinen, että uskoin jo tulleeni huijauksen uhriksi, kun tilaustani ei kuulunut parissa viikossa. Olin jo unohtanut tempaukseni ja hankkinut oikean lahjan, kun yllättäen mieheni syntymäpäivien aattona sain erikoisen kirjekuoren ulkomailta. Jymypillerit olivat sittenkin tulleet perille saakka.

Paketoin pillerit veikeisiin lahjakääröihin ja ojensin ne aamulla samalla kun lapset toivat omia pakettejaan. Mieheni hekotteli lahjastani ja suukotteli niskaani kuin todisteeksi siitä, ettei pillereille todellakaan ollut tarvetta. Joitain stressaavien aikojen humalaisia iltoja lukuun ottamatta hänen kyvykkyyttään ei todellakaan tarvinnut epäillä.

Mieheni supatti korvaani, että kokeiltaisiin pillereiden tehoa illalla. Mutta iltaan mennessä lahjat oli unohdettu. Olimme kuskanneet lapset isovanhemmille ja ottaneet asemalta kyytiin Ramin ja Tiinan, jotka olivat kutsuneet itsensä kylään mieheni 34-vuotisjuhlien kunniaksi. Vieraspatjat olivat kortilla, sillä myös toinen mieheni lapsuudenkaveri Repa yhdessä avosiippansa Saijan kanssa oli asettunut taloksi.

Ilta alkoi hillityllä syöpöttelyllä ja hillittömällä juopottelulla. Me naiset olimme jo aika huppelissa, kun painelimme kikattaen saunaan. Saimme miesten viheltelyjä ja kehuja peräämme, kun viiletimme pyyhkeisiin kääriytyneinä takkahuoneen poikki. En tiedä, mitä kanssasiskoni olivat saaneet arvosanoiksi, mutta minulle huudettiin kolme kymppiä. Vahvimmassa humalassa oleva päivänsankari innosti heittämään pyyhkeen ja esittelemään koko komeuden. Kiusoittelin miestäni vilauttamalla hieman reittä ja painuin peppua keinutellen Tiinan ja Saijan perään.

Pidin peppuani hieman isona ja tissejä pienenä, mutta tiesin että pyyhkeeseen verhoutuneena kapea lantioni toi parhaat puoleni esiin ja keräsin miehiltä myönteistä palautetta.

Olin itsekin aika tuiterissa, mutta huomasin nopeasti, että Tiina ja Saija olivat ehtineet vielä paljon hilpeämpään kuntoon. Kaksikko kikatteli saunassa parien löylyjen jälkeen, enkä päässyt oikein samalle aaltopituudelle.

Huokailimme takkahuoneessa, kun miehet sipsuttelivat pyyhkeisiin kääriytyneinä saunaan. Istuskelin kiireettömästi siiderini kanssa, sillä Tiina ja Saija häärivät peilin edessä. Kaksikko alkoi olla sotamaalauksissa, kun miehet tulivat saunasta vilvoittelemaan.

Tiina ja Saija selvittivät, missä kaikkialla pitäisi illan aikana ehtiä käydä. Syntymäpäiväsankari intoili mukana, vaikkei enää tuossa kunnossa pääsisi niistä moneenkaan. Myös Rami yritti tehdä kaksikolle selväksi, ettei ravintolaan olisi mikään kiire.

Lopputuloksena oli, että miehet palasivat saunaan ja Tiina sekä Saija vetivät bilehepeneet ylleen ja lähtivät läheisen juottolan kautta kierrokselle. Tarkoituksena oli, että yrittäisin paimentaa miehet seuraavaan paikkaan tai suoraan yökerhoon.

Olin laittautumassa peilin edessä, kun mieheni hoiperteli kohta saunasta ja tarjoutui levittämään rasvaa peppuuni. Jossain toisessa tilanteessa olisin ollut tarjouksesta otettu, mutta kun saunassa istui kaksi vierasta miestä, palauttelin rintaliivit ojennukseen ja hätistelin miestäni takaisin suihkuun.

Hän puolustautui, että meidänhän piti kokeilla synttärilahjaa. Tiesin, että pillerit tuskin toimisivat hänellä enää tänään, mutta jääräpäisesti hän viiletti hakemaan lisää juomaa ja lahjaansa. Tuossa vaiheessa hänelle oli turha yrittää puhua järkeä, joten syököön vaikka koko purkin ajattelin.

Kuulin, kuinka hän alkoi rehennellä Ramille ja Repalle lahjallaan. Pidin vitsinä, kun miehet vaativat maistiaisia ja jatkoin laittautumista.

Vähän ajan päästä miehet tulivat pyyhkeisiin kääriytyneinä ja hipsivät takaani terassille vilvoittelemaan. Mieheni hoiperteli kohta perässä, mutta istahti olohuoneen sohvalle, ja uinahti kohta siihen.

Olin viimeistelemässä meikkiäni, kun Rami ja Repa pyyhälsivät takkahuoneeseen. He vinoilivat päivänsankarista, joka hyytyi kesken illan ja kehuivat lahjaani.

Kysyin, että ei kai ne hullut mennyt niitä napsimaan. Miehet nauroivat, että pitihän heidän varmistaa, ettei napit ole feikkiä. Rami hipsi taakseni, kun sivelin väriä ripsiini pikkuruisissa stringeissä ja tiukassa topissani.

Repa jatkoi kohti saunaa, mutta Rami sipaisi peppuani ja kehui, että vähän tuntuu jo vaikuttavan. Hän työntyi leikillään kankkuani vasten ja tunsin, kuinka miehellä jökötti. Käskin häntä painumaan takaisin saunaan rauhoittumaan.

Repa vetäytyi komea kohouma pyyhkeessään suihkuun. Mutta miehen leikkimielinen kiihko ja seisokki saivat minut kummasti tiedostamaan tuon mutikan vastakappaleen.

En ollut ikinä tuntenut minkäänlaista vetoa vieraisiin miehiin enkä edes hakeutunut tilanteisiin, joissa voisin sellaisiin ajautua. Mutta nyt mieheni ystävä sai minut valuvan kosteaksi. Tilanne oli hämmentävä, eikä hämmennystäni ainakaan vähentänyt se, että mieheni nuokkui tiedottomana sohvalla.

Kuulin suihkun kohinaa ja Ramin naurunremmellystä, kun kohentelin mieheni asentoa olohuoneessa. Samassa Rami ja Repa molemmat hipsivät takkahuoneeseen. Näky oli vaikuttava, sillä molemmilla seisoi pyyhkeen alla täyttä päätä.

Minua alkoi naurattaa koko tilanne. Sanoin, ettei miehistä taidakaan olla vähään aikaan baariin lähtijöiksi. Rami kaivoi innoissaan purkkia ja yritti lukea, kauanko vaikutus kestäisi. Repa suhtautui asiaan vakavammin ja mietti, mitä selittäisi avovaimolleen.

Rami pudotti pyyhkeensä ja paljasti kieltämättä muhkean kokoisen elimensä. Se seisoi lähes kiinni vatsassa suonikkaana ja ryhdikkäänä. Kysyin nauraen, pitäisikö minun hakea pojille joku leffa, että saisivat purkaa paineensa.

Samassa puhelimeni soi. Kaivoin kännykän valmiiksi pakatusta käsilaukusta. Toisessa päässä oli Tiina kuten arvasinkin. Meno tuntui olevan melkoinen ja hän kailotti, että he olivat siirtymässä jo seuraavaan paikkaan.

Kerroin, että äijät olivat innostuneet vielä saunomaan, eikä heillä tunnu olevan vielä mitään kiirettä lähteä baanalle. Sanoin, että tulisimme aikaisintaan yökerhoon.

Tiina ihmetteli, miksen minä jättäisi ukkoja ja lähtisi edeltä. Kerroin, että mieheni oli sen verran pöllyissä, että jään vahtimaan, ettei se lähde ainakaan yksinään mihinkään.

Hain kaikille siideripullot ja sipsutin nukkuvan mieheni ohi takkahuoneeseen, jossa istui kaksi miestä melat pystyssä. Kumpikaan ei ollut tehnyt elettäkään pukeakseen, vaan kaksikko hörppi juomaa tilanteelle naureskellen.

Repan jalkovälissä oli vähintään yhtä komea varustus kuin Ramillakin. Valtikalla oli reilusti enemmän mittaa, mutta se oli malliltaan solakampi, jotenkin kauniimpi. Saatoin vain kuvitella, kuinka sillä pitää naiset tyytyväisenä.

Tarkastelin ja vertailin miehiä kuin huumaantuneena.

Laskin pullot sohvan eteen pöydälle ja sipaisin ohimennen Ramin kuumana ja uhkaavana seisovaa paksua ohjusta. Kosketus tuntui iskevän kipinää koko mieheen.

Kuiskasin, että voisin vähän olla avuksi, jos olisimme hiljaa ja herättämättä miestäni. En edes odottanut vastausta, vaan hyväilin jo kiihkein liikkein molempia elimiä ja mittailin niiden muhkeutta käsissäni. Olin valuvan kiimainen, kun ajattelin, miltä ne tuntuisivat sisälläni.

Vedin Ramin sohvalta ylös ja ohjasin selälleen sen edessä olevalle pöydälle. Mies yritti hyväillä rintojani, mutta ohjasin kädet määrätietoisesti pois. Huijasin itseäni, että olisin vain auttamassa miehiä hädässä, en nussimassa mieheni kavereiden kanssa.

Pudotin märät stringini jalasta ja kipusin Ramin ylle. Tartuin kuumaan elimeen ja ohjasin sen kapeaa kolmiota lukuun ottamatta paljaaksi ajetulle vaolleni. Rami venytti minua ihanasti auki ja alkoi sitten painua hitaasti ja nautinnollisesti sisääni. Tyhjenin ilmasta samaa tahtia kuin tuo ihana rakkauden työkalu upposi minuun. Se tuntui taivaalliselta. Se täytti minut pelottavan sopivasti. Se oli tehty minun kiimaisen pilluni nussimiseen.

Kiihkoani kasvatti se, että Repa istui edessäni ja nautti näytöksestämme. Hän sipaisi välillä varovaisesti ja nolona täyttä päätä seisovaa käärmettään.

Aloin varovasti liikuskella allani huokaileva Rami sisälläni. Hänestä täytyi tuntua aivan samalta kuin minusta, sillä mies haukkoi henkeä iho kananlihalla. Tahtimme kiihtyi kuin saumattomasta sopimuksesta.

Käden ulottuvilla istuva Repa yritti välillä katsoa kiusaantuneena muualle, mutta katse palasi pian ajeltuun vakooni, jossa Rami teki rakkaudentyötään. Halusin antaa miehelle lisää kiihoketta ja heitin tiukan toppini lattialle. Paljastin rintani, joiden nännit nöpöttivät kovina.

Ratsastukseni tahdissa tärähtelevät tissini vaativat ehdottomasti huomiota. Tartuin Repaa käsistä ja ohjasin ne rinnoilleni. Samalla aloin hyväillä hänen kovana sojottavaa kaluaan. Vedin Repaa lähemmäksi niin, että sain upotettua sen kärjen suuhuni samalla kun jatkoin Ramin takomista haluvaollani. Repa alkoi käydä ainakin yhtä kuumana kuin mies allani. Enää en pystynyt kontrolloimaan vartalollani vaeltavia käsiä, vaan nautin pehmeistä käsistä ja huulista kaikkialla.

Rami kiepsahti altani ja käänsi minut pöydälle polvilleni. Hän tarttui takapuolestani ja painui ahnaasti takaa syvälle sisääni. Samalla Repa tuli eteeni ja aloin keinahdella kahden miehen välissä. Toinen työntyi minuun takaa ja toista yritin parhaani mukaan imeä edestä sisääni. Repan kyrvällä oli kuitenkin niin valtavasti mittaa, että tuskin puolet sen voimakkaasta varresta sopi suuhuni.

Huumaava tilanne sai minut purkautumaan ulvoen. Repa vetäytyi oman turvallisuutensa vuoksi kauemmas, kun kiljuin ja kynsin kaikkea mitä sain käsiini. Samassa Rami tulvahti kuumana syvälle sisääni.

Pilluni lypsi tuota ihanaa lihapalaa, joka kouristeli voimakkaasti ja pitkään. Samalla Rami kahmi rintojani ja näykki niskaani täysin tahdottomana.

Jäimme hikisenä huokailemaan pöydälle. En tajunnut ajasta ja paikasta mitään, kun Rami kierähti selästäni ja jätti paikkansa Repalle. Hän hyökkäsi ahnaasti edellisen miehen jäljiltä tulvivaan vakooni ja alkoi takoa kuin hengenhädässä. Yritin levittää täysin saanutta lihaani miehen nussittavaksi.

Kyrpä tunkeutui ihanan pitkälle ja herätti minussa pian uuden kiihkon. Yritin peppu pystyssä tarjota itseäni miehen nussittavaksi ja hän totisesti teki sitä. Lihamme läiskähteli kiivaaseen tahtiin yhteen, kun Repa vain kiihdytti tahtiaan.

Halusin tuon kauniin elimen paremmin hallintaani ja kiepsahdin miehen alta. Ohjasin hänet sohvalle istumaan. Tartuin suonikkaana seisovaan elimeen ja aloin laskeutua hänen päälleen. Tunsin itseni irstaaksi nartuksi, sillä sisältäni tulvahteli sohvalle siementä.

Repa ei antanut minun ratsastaa rauhallista tahtiani kuin hetken, kunnes tarttui minua polvien alta ja ponnistautui yllättäen seisomaan. Polvitaipeista kannatellen hän alkoi nussia minua edessään. Olin aivan avoinna ja elin tuntui löytävän parhaat sopukkani.

Tunsin minua pystyssä nussivan miehen voiman ja heilahtelin kuin sätkynukke, kun hän hyppyytti minua kyrpäänsä vasten. Tuo minulle uusi asento, kaikki se kiivaus ja huuma saivat minut valahtamaan aivan hervottomaksi. Puristin jalkojani miehen ympärille ja tulin häntä vastaan lähes tajuttomana.

Repa oli vienyt minut kyrpä syvällä sisälläni seinää vasten. Painuin sitä vasten, kun mies paneutui supistelevaan vakooni voimalla. Silmäni valuivat valtoimenaan, ja mieleeni tuli Gösta Sundqvistin itkisitkö onnesta, jos panisin sua kunnolla -riimi.

Repa kyykistyi huohottaen ja purkautui syvyyksiini turvallisemmassa asennossa. Kun jälleen aloin olla oikeassa ajassa ja paikassa, tajusin ettemme tosiaankaan olleet nussineet kovin hissukseen. Sipsutin suihkuhuoneeseen ja pesin tulvivan ja panemisesta hellän vakoni.

Myös kiivaat rakastajani seurasivat perässä ja tarjosivat innolla apuaan. Nautin kuumasta suihkuleikistä kahden miehen välissä ja tajusin, että molemmin puolin minuun yritti hakeutua jälleen kova kyrpä. Olimme lähtötilanteessa, eivätkä pillun makuun päässeet miehet aikoneet lopettaa leikkiämme tähän.

Karkasin kuitenkin suihkusta, kuivailin itseni ja kaivoin kännykän esiin. Tajusin, että olin ollut täynnä kiivasta miestä lähes tunnin.

Sipsutin tarkistamaan, ettei mieheni ollut herännyt metelöintiimme. Hän kuorsasi sohvalla. Kävin sulkemassa etuoven, jotta emme tulisi myöskään Tiinan ja Saijan yllättämäksi. Sillä aioin palata sarvet tanassa takkahuoneessa minua odottavien miesten saaliiksi.

Rami oli juuri toista kertaa syvällä sisälläni, kun kännykkäni jälleen soi. Yritin jutella Tiinalle normaalilla äänensävyllä, vaikka hänen miehensä samaan aikaan punnersi nautinnosta huokaillen päälläni. Kello lähenteli jo yhtä, ja naiset olivat juuri siirtymässä yökerhoon.

Tiina vähän ihmetteli, kun selitin, että äijät alkoivat olla niin väsyneessä kunnossa, ettei heistä varmaan olisi lähtijöiksi. Arvelin, että talo olisi hiljainen, kun he palaisivat. Kerroin, mistä vara-avain löytyy ja toivotin hauskaa iltaa kilpaa kailottavalle kaksikolle.

Heidät tuntien tiesin, että meillä olisi ainakin kolme tuntia aikaa ennen kuin he palaisivat. Rami ja Repa käyttivät sen todella tehokkaasti hyväkseen, eikä väsymyksestä ollut tietoakaan, kun he vuorotahtiin tutustuivat herkimpiin poimuihini.

En ole varsinainen peppuseksin ystävä, mutta huipensimme sessiomme varovaiseen tuplakokeiluun.

Kaiken sen jälkeen pelkäsin, etten saisi nussimisen hajuja tuuletettua takkahuoneesta.

Seuraavana aamuna meillä heräsi kolme krapulaista ja kolme pirteää juhlijaa. Huikea kokemus toi minun, Ramin ja Repan välille jännitystä ja vetovoimaa, mutta emme pilanneet hienoa muistoa ja suhteitamme uusintasessioilla.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute