Herkku-puhelin
Helteen haikuja
Tuula

Eilen olimme mieheni kanssa Pihlajasaaressa nakurannalla taas pitkästä aikaa. 5 euroa mennen tullen. Ehdimme maata omissa oloissamme jonkin aikaa, kun viereemme, ehkä liian lähelle tuli miespari. Toisella oli todella upea kroppa ja kalukin ihan ihanan näköinen. Mietin kuinka hukkaan tuo komistus menee, kun kiinnostus naisiin on nolla. Kuitenkin huomasin heidän, sen vähän pyylevämmänkin, vilkuilevan suuntaamme, joko minua tai miestäni?

Sillä upeakroppaisella alkoi näkyvästi kalu olla juhlakunnossa, paksummallakin elonmerkkiä oli. Mieheni ei oikein tiennyt miten olla. Täysi hetero kun on. Täytteli siinä muina miehinä sudokuja, kuten minäkin. Näiden kahden miehen kiinnostuminen meistä kuitenkin herätti jotain. Ehkä sittenkin meille? Paluulautalla he olivat mukana.

Caruselliin mentiin juomaan virkistävät juomat. Kaikki neljä. Juomia kyllä tuli yli tarpeen ja keskustelua homomiesten elämästä ja kaikesta muustakin. Lopulta olimme meillä kotona. Mieheni oli saanut liiaksikin ja nukahti sohvalle. Minulla vielä virtaa piisasi ja aloin kiusoitella, humalassa kun olin, heitä. Kumpikaan ei koskaan ollut ollut naisen kanssa. Pyylevämpää alkoi paljaan pimppini näkeminen selvästi kiinnostaa, komistus piti halunsa, kalunsa piilossa. Saisinko nyt kahta homoa? Mietin. Toista suuhun ja toista pilluun, toista pilluun ja toista pyllyyn, toista pilluun, toista ollenkaan.

Mutta silloin alkoikin aikamoinen meno. Kumpikin oli ollut ilman naista aina ja sen aisti, maistoi, tunsi. Sen tiukemman sain sisääni helposti, pyylevämpi samaan reikään olikin eri juttu, mutta onnistui. Tuntui aika ihanalta. Kaksi kovaa sisällä, ensi kertaa naisessa, juuri tulemassa. Ja tulihan sieltä. Koko lasti. Osan sain maiskautettua suuhuni. Näihin ääniin mieheni heräsi. Katseli hetken sekasotkua sohvalla ja kertoi haluavansa mukaan. Aika harvoin olen ottanut suihin mieheltä jolla on pyllyssä kova kulli, mutta nyt olen. Nyt kun rakastelemme, hän aina tahtoo silikonia pyllyyn.

Mutta ne kaksi miestä! Toiselta sain, toinen vain sohi. Pyylevämpi osaa, hoikempi taas ei.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute