Herkku-puhelin
Asuntonäyttö
tarinankertoja

Olin etsinyt sijoitusasuntoa jo hieman pidemmän aikaa. Koska asialla ei ollut kiire, enkä itse muuttaisi asuntoon, seurasin markkinoita kaikessa rauhassa. Periaatteesta en käynyt joukkonäytöillä, enkä miespuoleisten asunnonvälittäjien esittelyissä, vaimoni hoiti ne.

Olin myöhässä - katsoin kelloani - hemmetti, jo parikymmentä minuuttia. Tietenkään minulla ei ollut välittäjän puhelinnumeroa. Parkkipaikkaa oli todella vaikea löytää kantakaupungista näin töiden jälkeen. Kiersin samoja kortteleita ainakin kolmatta kertaa.

Tuossa, juuri sen talon edessä, johon olen menossa!

Varttuneempi rouvashenkilö astui citymaasturiinsa, jään odottamaan hänen lähtöään. Kaunis nainen, totean. Viisikymppinen, luulisin. Jalassa mustat korkeakorkoiset saappaat ja päällä turkki, muuta ei päälle päin näy.

Nainen sulkee auton oven. Kytken vilkun päälle. Mitään ei näytä kuitenkaan tapahtuvan. Maasturi ei käynnisty, eikä valot syty. Ajan ohi. Lopulta löydän vapaan paikan hieman kauempaa. Juoksen puolittain samalla kellooni vilkuillen. Ylitän kadun maasturin kohdalla, se seisoo edelleen paikallaan. Katson sisään hieman huurtuneesta ikkunasta. Nainen istuu kuljettajan paikalla, erotan hänen turkkinsa. Muita ei autossa näy. Joku muukin täytyy sisällä kuitenkin olla, sillä nainen on nostanut jalkansa koukkuun kojelaudalle. Polvipituisten saappaiden yläpuolelta paljastuu mustat stay up -sukat. Erotan selvästi sukan ja paljaan reiden rajan. Pikkuhousuja naisella ei näytä olevan, ei ainakaan enää tässä vaiheessa. Niiden sijasta naisen jalkovälistä paljastuu miehen pää, kaikesta päätellen varsin nuoren miehen pää.

Nainen hymyilee minulle. Naurahdan, ja jatkan matkaa

"Terve. Mä olen Heikki. Sori, mä oon tosi pahoillani, että oon tällä lailla myöhässä, en meinannut löytää millään autolle paikkaa", sanon sisään asuntoon astuessani.

"Hei. Niina", nainen sanoo ojentaen kättään: "Ei se mitään, mulla on täällä vielä toinen näyttö tänään."

Kierrän asunnon. Vilkuilen välillä välittäjään. Kaipaa kunnostusta, ajattelen. Asunto siis, ei välittäjä. Ruskeat avokkaat kätkevät sisäänsä kauniit jalat tummanruskeissa, ohuissa sukkahousuissa. Vaaleanruskea villahame ulottuu polvien tasalle. Tummanruskea, kenties silkkinen paita peittää naisen ylävartalon, jonka olkapäille pitkät vaaleat hiukset putoavat avoimina. Kaulassaan naisella on ohut kultaketju, ja vasemmassa nimettömässä kaksi sormusta, joita nainen pyörittelee sormillaan.

"Miltä näyttää?", välittäjä kysyy. Havahdun. "Hyvältä", vastaan, ehkä hieman punastuen. Tai no, en usko, että varsinaisesti punastun.

"Taloyhtiön tilinpäätös ja isännöitsijäntodistus löytyy kansiosta", välittäjä sanoo ojentaen minulle välitysyhtiön logolla varustetun vaalean pahvikansion. Avaan sen. Lasken kansion sitten kuitenkin keittiötasolle, jota vasten asunnonvälittäjä nojaa. Lasken itsekin toisen käteni tason reunalle. Nainen katsoo minua silmiin.

"Kuule Niina", sanon: "Mitä mieltä sä olet?"

"Ai mistä?", nainen vastaa.

"Asunnosta, tietenkin", sanon hymyillen.

Kaunis välittäjänainen punastuu, aivan selvästi. "Niin tota... tämä on mielestäni edullinen sijaintiinsa nähden."

Asetan toisenkin käteni keittiötasoa vasten, jolloin nainen jää käsieni väliin. Hän katsoo ensin hetken aikaa kättäni, mutta kohottaa sitten katseensa silmiini. Katson naista syvälle silmiin. Kasvomme ovat hyvin lähellä toisiaan.

"Oletko sitä mieltä?", kysyn.

"On mulla yks toinenkin, joka vois kiinnostaa sua", nainen sanoo.

"Niin mikä?", vastaan.

"Asunto", nainen sanoo punastuen jälleen.

Kumarrun alas. Asetan käteni naisen pohkeille ja hyväilen niitä hellästi. Nainen sulkee silmänsä. Kohotan käsiäni hitaasti ylöspäin paljastaen sukkahousujen peittämät, kauniit, kiinteät reidet.

"Sä tunnut hyvältä", nainen sanoo vetäen syvään henkeä.

"Niin sinäkin Niina", vastaan ja suutelen sukkahousun peittämää reittä. Kohotan hametta edelleen ylöspäin. Käteni liukuvat hitaasti pakaroiden päältä lantiolle, sormeni kietoutuvat sukkahousujen yläsauman nyörin alle. Aloitan laskemaan sukkahousuja ja pikkuhousuja yhdessä, hitaasti ilman minkäänlaista kiirettä, alas.

"Mitä sä teet...?", Niina kysyy.

"Riisun sut", vastaan.

Lasken sukkahousut reisille, jonka jälkeen työnnän molemmat käteni jalka kerrallaan sukkahousun ja reiden väliin laskien ne alas nilkkoihin. Nousen seisomaan. Suutelemme kiihkeästi. Naisen kieli etsiytyy suuhuni hänen samalla avatessaan housuni napin ja vetoketjun ja työntäen kätensä boksereideni sisään. "Mmmm...", nainen sanoo löytäessään kovan kaluni: "Aika kiva..."

Suutelemme uudestaan.

Nostan sitten naisen istumaan keittiötasolle ja kumarrun hänen jalkojensa väliin. Niina ei vähään aikaan ole näyttänyt jalkovälilleen partakonetta, totean nuolaistessani turpeita, kosteita häpyhuulia. Kiimaisen pillun tuoksu kulkeutuu nenääni ja kieltä pitkin suuhuni.

"Mä en oo koskaan...", Niina sanoo, mutta lause katkeaa kieleni pään koskettaessa hellästi hänen klitoristaan. "Uuh!", pääsee sen sijaan hänen huuliltaan.

"En mäkään", sanon, mutta jätän sanomatta tämän olevan minulle ehdottomasti ensimmäinen kerta, kun nussin kaunista kiinteistövälittäjää myytävän asunnon keittiötasolla.

Kaivan kivikovan kaluni housuista ja suoristan selkäni. Nainen nostaa jalkansa ylös ja levittää niitä tarjoten itseään ja kaunista, karvaista pilluaan minulle. Jotenkin ajeltu jalkoväli on siistimpi, ja sopisi tälle kauniille naiselle paremmin...

Mutta ei tämä homma karvoista ole kiinni. Kumarrun Niinan nilkoissa olevien sukkahousujen alta ja asetan kaluni pitkittäin Niinan häpyvakoon. Kuljetan kovettunutta kyrpääni häpyvaossa ees-taas. Ninan vartalo värähtää terskani kulkiessa hänen klitoriksensa yli.

"Sä tunnut ihanalta...", Niina sanoo.

Suutelen Niinaa hellästi. "Samoin", vastaan, ja se on ehdottomasti totta. Tämän kauniin kiinteistövälittäjän kiimainen pillu tuntuu todella hyvältä!

Vedän lantiotani hieman taemmas ja ohjaan kädelläni kovan kaluni Niinan vaginan suulle. "Kuule, eiks meidän pitäis...", Niina sanoo, mutta lause jää taas kesken työntäessäni kaluni syvälle hänen sisäänsä.

"Jeeesus!", Niina huudahtaa.

"Eikun Heikki", sanon hymyillen. Niina avaa suljetut silmänsä ja katsoo minuun, purskahtaa sitten nauruun. Se muuttuu voihkaisuksi kullini tunkeutuessa uudestaan syvälle hänen kosteaan pimpsukkaan.

Avaan Niinan paitapuseron napit ja rintaliivit, jotka on kiinnitetty kätevästi kuppien välistä. Kaikkien rintaliivien pitäisi olla tällaiset! Suutelen liivien alta paljastuneita kauniita, kiinteitä rintoja, joiden nännit nöpöttävät terhakkaasti.

"Ethän laukee mun sisään", Niina pyytää, kunnes voihkaisee jälleen nostaessani käsilläni Niinan reidet hänen vatsaansa vasten ja työntyessäni syvälle hänen kuumaan pimppaan.

Katson Niinan kauniita kasvoja, joilta kuvastuu peittelemätön nautinto. Mieleeni palautuu nainen citymaasturin sisältä. Tämä johtuu kenties siitä, että näen hänet seisomassa keittiön ovella.

"Me oltiin sovitu näyttö seitsemäksi...", hän sanoo. Tunnistan miehen pään, vaikken aiemmin kasvoja nähnytkään; hän ei voi olla kahtakymmentä vuotta vanhempi.

"No näytä vaan", sanon naiselle: "Mä jo vähän näinkin auton ikkunasta - ja hyvältä näytti."

Niina yrittää työntää minua pois jalkojensa välistä, mutta painan lantioni hänen lantiotaan vasten ja kullini syvälle Niinan ihanaan pilluun.

Turkkiin pukeutunut nainen katsoo minuun ensin hieman hämmentyneenä, mutta hymyilee sitten. "Niinkö?", hän toteaa ja jatkaa: "Ei tuo pahalta näytä tuokaan."

Vetäydyn taemmas Niinan sisältä, aivan huulille. "Komee kalu", nainen turkissa sanoo.

"Eikös vaan", totean työntäessäni sen hitaasti Niinan sisään. Sitten vedän kaluni ulos, tällä kertaa kokonaan ja työnnän sen uudestaan, vielä hitaammin syvälle Niinan kosteaan, kuumaan pimppiin. Niina voihkaisee ja sulkee silmänsä.

Nainen avaa ympärillensä kiedotun turkin. Se putoaa alas jalkoihin. Turkin alla ei ole mitään. Ei yhtään mitään, paitsi naisen ikään nähden erittäin hyvänä pidetty vartalo runsaine rintoineen ja täysin paljaaksi ajeltuine pilluineen.

"Poikani ystävä Tero esittelikin minulle jo kielellisiä kykyjään, mutta luulen, että haluan maistaa hieman munaasi", nainen toteaa minulle.

"Mikäs rouvan nimi on?", kysyn.

"Hillevi", nainen vastaa.

"Kuulepas Hillevi", sanon työntyen jälleen syvemmälle Niinan ihanaan pipsukkaan, valmiina laukeamaan: "Se on nyt sellainen juttu, että mä ajattelin hoidella tämän Niinan tässä."

"Tero voi tehdä sen", Hillevi toteaa lähes kylmästi.

Vetäydyn ulos Niinan sisältä. Katson Niinaa silmiin. Niina katsoo ensin minua, sitten Hilleviä, ja lopuksi Teroa. Tero on kaivanut sepaluksestaan teräksenjäykkänä seisovan nuoren kalunsa.

Suutelen Niinaa ja työnnyn uudelleen hänen sisäänsä. Paha tilanne. Tiedän, että kahteen peräkkäiseen laukeamiseen en enää tällä iällä pysty, jos poiketen useimmista seksitarinoista pystyy juuri kukaan muukaan. Niina tuntuu todella hyvältä. Toisaalta, Hillevi näyttää aivan järjettömän seksikkäältä posliinisine pilluineen. Vedän kaluni ulos ja kumarrun sivuun Niinan jalkojen välistä.

"Hei, mitä sä... etkai sä...", Niina sanoo osoittaen sanansa minulle, mutta lause katkeaa jälleen Teron asettaessa paljaan peniksenä Ninan valmiiksi viritetylle pillulle.

Kävelen Hillevin eteen ja suutelen häntä. Hillevi polvistuu ja ottaa minut suuhunsa. Hän on tehnyt tuota aiemminkin, totean Hillevin hyväillessä taitavasti kielellään ja huulillaan terskaani. Niinan pillun valmiiksi hyvään vauhtiin saama kullini on lähes laueta Hillevin suuhun hänen suudellessa kaluani intohimoisesti. Otan kädelläni kiinni Hillevin vaaleista, lyhyistä hiuksista ja kohotan hänet ylös.

Katson ympärilleni. Olohuoneessa oleva sohva on ainoa asunnossa oleva kaluste. Ohjaan Hillevin, jolla on jalassaan nahkasaappaat ja mustat stay upit, ei nitään muuta, sinne.

"Sä olet aivan järjettömän seksikäs", totean Hilleville katsoessani edessä seisovaa kyrpääni, jonka haluan työntää tuon seksikkään viisikymppisen kiimaiseen pilluun.

"Kiitos", Hillevi sanoo: "Mä haluan tuntea sut sisälläni."

Työnnän Hillevin sohvan käsinojan yli. Hänen jalkansa heilahtavat ylös, otan niistä kiinni käsilläni ja levitän ne. Kumarrun hieman, jolloin kaluni koskettaa Hillevin kaunista, kiihottavaa pimpsavakoa. Hillevi ottaa kaluni käteensä ja hyväilee sillä itseään. Ulommat häpyhuulet vetäytyvät kullini tieltä paljastaen sisemmät, melko kookkaat huulet, jotka ympäröivät turpeaa, kiiltävää terskaani.

"Pane mua", Hillevi pyytää, tai ehkä se on enemmänkin ystävällinen komento. Tässä vaiheessa sitä ei tosin tarvitse erikseen pyytää. Työnnän kaluni sisään Hillevin pyhimpään. Hän vetää henkeä kaluni tunkeutuessa syvälle hänen ajeltuun pilluunsa.

"Ummm... tunnut hyvältä", Hillevi sanoo.

En sano mitään, vaikka Hillevin paljas, aikuinen pimpero tuntuu kullini ympärillä jumalaiselta. Vedän itseni takse ja työnnyn taas sisään, nyt kovaa. Hillevin pillu on aivan märkä. Tero on todennäköisesti saanut sen kosteaksi jo kielellään, sitten näky minusta Niinan sisällä ja nyt kaluni, joka työntyy Hillevin kokeneeseen pilluun yhä uudestaan ja uudestaan. Rynkytän Hilleviä nyt ihan tosissaan, hän vaikeroi ääneen. Työnnän kauniin rouvan jalkoja levitettyinä häntä kohti lantioni painautuessa Hillevin esiin nousevia kiinteitä pakaroita vasten. Kyrpäni on kivikova. Kauniita hyväkroppaisia viisikymppisiä ei ole ihan joka oksalle, mutta kun sellainen ajeltuine pilluineen sattuu eteeni, jeesus, että se saa minut kihottumaan!

Hillevin pillu tuntuu taivaalliselta kaluani vasten. Tiedän tulevani aivan kohta, mutta yritän pitkittää autintoa. Näen Hillevinkin saavan hetkenä minä hyvänsä, se saa minut pinnistelemään, vaikka haluaisin täyttää jo Hillevin ihanan pimpin piimälläni.

Niina voihkii keittiöstä. Tiskipöytä kolisee Teron nussiessa Niinaa nuoruuden innolla. "Eih! Voih! Juuh!", Niina toistelee yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kiljaisee: "Eiiii..., et kai sä lauennu mun sisään... Miten mä selitän tän mun miehelle...?"

Katsomme Hillevin kanssa toisiamme, hymyilemme. "Mä haluan sun ruiskuttavan spermasi mun sisään", Hillevi sanoo.

Vetäydyn ulos Hillevin sisältä ja annan hänelle orgasmin kielelläni. Hillevi sulkee silmänsä ja antaa orgasmin ravistella vartaloaan häpyhuulilta koko kehoon.

Hillevin vielä toipuessa työnnän kovan, kookkaan kullini jälleen hänen sisäänsä. Työnnän kaksi kertaa sisään ja ulos kunnes tunnen spermani ruiskuavan ulos kyrvästäni kuumaan pesään.

Hillevi hymyilee minulle. "Se oli ihanaa nuori mies. Ostetaanko asunto yhdessä ja tullaan toistekin?"

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute