Herkku-puhelin
Huumaa Berliinissä
Viittamies

Tänä kesänä vietin Berliinissä vajaat pari viikkoa yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla. Lomani aikana tapahtui jotain aivan uskomatonta. Siitä syystä minun oli pakko kirjoittaa mitä tapahtui.

Majoituin Berliinin keskustasta noin 4 kilometrin päähän, ihan kivaan pikku hotelliin. Lomani olisi pitänyt alkaa jo alkuviikosta, mutta lupauduin kuitenkin lähtemään työmatkalle muutamaksi päiväksi. Teinkin nopeasti ratkaisun ja päätin jäädä töiden jälkeen Saksaan lomailemaan muutamaksi päiväksi. Pääsyynä oli tietysti jalkapallon mm -kisat ja kiinnostus Berliiniin. Ratkaisu jota en totisesti tullut katumaan. 3 päivän koulutussession jälkeen olin vapaa lomailemaan ja lompsinkin suoraan työpäivän jälkeen hotelliini. Hotelli vaikutti varsin mukavalta, sopivan pieni ja sivussa keskustan humusta. Olihan se hieman vaatimaton, mutta jäipähän rahaa johonkin tähdellisempään. Saatuani tavarani jotenkuten ojennukseen päätin mennä hotellin baariin imaisemaan kylmä huurteinen. Illemmalla ajattelin käydä jossain läheisessä oluttuvassa tutustumassa Saksalaiseen olutkulttuuriin. Huoneeni alapuolella oli reception, jonka vieressä oli huone josta sai olutta ja löytyi myös telkkaria ja internetiä.

Astuessani huoneeseen huomasin että jollakin hotellin asiakkaalla ja hotellin henkilökuntaan kuuluvalla oli ongelmia tietokoneen kanssa. Netti tuntui olevan luvattoman tahmea. Ajattelin mennä hieman auttamaan, sillä vaikutti siltä että molemmilla oli sormi suussa asian suhteen. Ranskalainen rouva selitti minulle että sivut vaihtuivat todella tahmeasti ja muutakin häikkää näytti olevan. Luultavasti koneella oli hurjasteltu ilman mitään suojausta ja sen takia kone oli tukossa. Asia oli, kuten ounastelinkin. Pistin ohjelmat rullaamaan ja hetken kuluttua oli muutama sata örkkiä poistettu koneelta. Netti alkoi toimia huomattavasti paremmin ja sivut vaihtui liukkaasti. Baarimikko oli selkeästi huojentunut ja tarjoutui tarjoamaan ilmaiset oluet hyvin tehdystä työstä. Istahdin mukavaan sohvatuoliin ja kylmä olut maistui hiton hyvältä. Hetken kuluttua nettiä selaillut ranskatar tuli esittäytymään ja lupautui tarjoamaan paikallisessa baarissa minulle juotavaa avusta. Vasta nyt kiinnitin tarkempaa huomiota kyseiseen leidiin. Tummat lyhyet hiukset, silmälasit ja sirot kasvot, jotka oli kehystetty silmälaseilla. Aika tavanomaisen näköinen, mutta tällä mimmillä oli aivan uskomaton vartalo. Mariella oli valtavan suuret rinnat, kapea vyötärö ja leveä lantio. Todella naisellinen pakkaus ja juuri sellainen josta minä pidän. Suostuin empimättä tarjoukseen ja yritin katsoa häntä suoraan silmiin rintojen sijaan.. Itse olen 30-vuotias ja arvelin että Marie olisi minua n. 10 vuotta vanhempi. Hänen nimensä oli siis Marie tai näin ainakin luulen että se kirjoitetaan.

Marie vaikutti puheliaalta, avoimelta ja ystävälliseltä ihmiseltä. Hän oli kovin kiinnostunut Suomesta ja tiesikin paljon asioita rakkaasta kotimaastamme. Varsinkin historiasta hän tiesi paljon ja siitä syystä hän oli lomailemassa Saksassa. Hän toimi opettajana ja oli Saksassa tutustumassa Berliinin historian kiemuroihin. Siirryimme hotellin baarista parin sadan metrin päähän perinteiseen saksalaiseen oluttupaan. Illasta tuli todella mukava ja en voinut muuta kuin hämmästellä kohdalleni sattunutta onnenpotkua. Hämyinen tunnelma ja Marien lakkaamaton puhevirta sai minut pyörälle päästäni. Vai liekö muutamalla saksalaisella oluella ollut osuutta asiaan. Myöhään illalla palasimme hotellille ja olin itse ainakin unien tarpeessa.. Olimme jo aikaisemmin sopineet että seuraavana päivänä tutustuisimme nähtävyyksiin. Marie lupasi toimia oppaana ja pitää minulle historialuentoja. Se sopisi minulle mainiosti, sillä en ollut tutustunut Berliiniin etukäteen oikeastaan ollenkaan ja olin aina ollut kiinnostunut historiasta. Vaihdoimme pikaiset halaukset ja kohteliaisuudet hotellin aulassa ja menimme molemmat omiin huoneisiimme. Olin pyörällä päästäni ja Marie oli todellakin hurmannut minut totaalisesti. Olin aivan tohkeissani seuraavasta päivästä ja haaveissani toivoin että pääsisin tekemään lähempääkin tuttavuutta Marien kanssa.

Heräsin aamulla varsin pirteänä huolimatta edellispäivän kaljoittelusta. Suihkun kautta loikin innoissani hotellin sovitulle aamiaiselle Marien kanssa. Marie lyöttäytyi pian seuraani, tosin naisellisesti 10 minuuttia sovitusta ajasta myöhässä. Marie tuoksui kesäiseltä ja näytti todella seksikkäältä farkuissa ja rennossa t-paidassa. Juttu lähti taas luistamaan liukkaasti eiliseen malliin ja pian pieni ruokailutila täyttyi suomalais-ranskalaisesta ilonpidosta. Maittavan aamiaisen jälkeen lähdimme metrolla kohti Berliinin keskustaa. Tarkoitus oli käydä katsastamassa Brandenburgin portti, Reichstag ja jatkaa siitä sitten Unter Den Lindeniä pitkin kohti todella korkeaa näköalatornia. Päivä sujui kuin siivillä Marien oivallisessa opastuksessa. Nähtävyyksien ohella tuijottelin Marien kurveja aina kun silmä vältti. Taisin pari kertaa jäädä tuijottamisesta kiinni Onneksi Marie ei siitä suivaantunut vaan vastasi siihen söpöllä hymyllä. Hän oli selvästi tyytyväinen saamastaan huomiosta. Päivän kääntyessä iltaan olimme molemmat melko uupuneita päivän talsimisesta ja päätimme siirtyä keskustan hälinästä lähemmäksi hotelliamme. Marie tiesi kivan ravintolan hotellimme läheltä ja päätimme mennä sinne syömään ja juomaan parit huurteiset. Marie tosin joi viiniä, mutta minulle maistui kylmä ja halpa warsteiner jota tuntui saavan joka paikasta. Erinomaisen aterian jälkeen intouduimme juomaan hieman edellisiltaa enemmän ja olimme molemmat loppuillasta jo melko hiprakassa. Välillämme oli selvää flirttiä ja pientä kosketteluakin tapahtui. Tänä iltana en enää ajatellut jäädä puolustuskannalla vaan mietin jo ovelia suunnitelmia miten saisin Marien kellistettyä sängylleni. Kello ollessa jo lähempänä puoltayötä kysyin Marielta haluaisiko hän jatkaa iltaa hotellilla. Sanoin että minulla olisi mainiota viiniä huoneessa, jos hän tahtoisi tulla ottamaan lasilliset. Marie sanoi että se olisi mukavaa ja hän tulisi mielellään naukkaamaan lasillisen viiniä ja turisemaan lisää. Aivoni tekivät jo kärrynpyörää ja taputtelin itseäni raivokkaasti selälle päässäni.

Kävelimme lämpimässä kesäillassa hotellille ja samalla kutittelin Marien hiuksia ja niskaa. Mari piti kättä lanteillani ja hihitteli pikkutyttömäisesti tyhmille jutuilleni. Olo oli kuin teininä ensimmäisten ihastusten kanssa. Hotellin aulassa Marie sanoi käyvänsä huoneessaan pesemässä päivän pölyt pois ja tulevansa pian koputtelemaan ovelleni. Itsekin päätin käydä pikaisesti suihkussa pesemässä nihkeän olon pois. Marie saapui huoneeseeni tovin kuluttua ja hän oli kerinnyt jo vaihtaa asuakin. Farkut oli vaihtunut lyhyeen hameeseen ja t-paidan tilalle hän oli laittanut tiukan syvään uurretun topin. Silmälasit hän oli myös jättänyt pois. Kaikista huomionarvoisinta oli kuitenkin se, että hän oli jättänyt rintaliivit kokonaan pois. Näky oli todella huikea, kurvia oli kuin formularadalla. Leukani putosi rinnuksille ja junttimaisesti jäin tuijottamaan tuota naista oviaukkoon. Marie kikatteli söpösti ja livahti ohitseni huoneeseen. Tökkäsipä vielä mahaankin ohimennen. Naurahdin itselleni ja seurasin kuinka Marie keinui eteenpäin ja istahti sängyn päätyyn. Kasasin itseni ja kaadoin pienellä toimistopöydällä muovimukiin valkoviiniä Marielle ja itselleni. Istahdin Marien viereen ja yritin saada jotain järkevää sanottua. Marie kiitteli mukavasta illasta ja kehaisi että oli ollut mukavaa viettää päivä Berliinissä komean seuralaisen parissa. Sanoin Marielle että ilo oli ollut kokonaan minun puolellani ja imartelin Marien olevan todella naisellinen ja seksikäs pakkaus. Marie hihitteli taas tyytyväisenä ja kysyi mistä pidin eniten hänessä. Sanoin että pidin hänen huumorintajustaan. Marie naurahti ja sanoi minua valehtelijaksi. Marie kysyi uudestaan ja tällä kertaan pyysi kertomaan totuuden. Sanojensa painoksi hän siirsi käsiään hieman yhteen ja pusersi rintojaan aavistuksen verran enemmän esille. Tällä kertaa sanoin että pidin hänen kivasta paidastaan. Marie sanoi että olen ihan mahdoton ja tietää kyllä aivan hyvin mitä minulla on mielessä.

Marie laski viininsä lattialle, nousi syliini ja suuteli minua kevyesti huulille. Vastasin suudelmaan ja laskin oman mukini lattialle. Otin Marieta niskasta kiinni ja suutelin takaisin astetta himokkaammin. Käteni vaelteli innokkaasti Marien selällä ja välillä taivutin Marien päätä taaksepäin ja näykin hänen kaulaa ja korvalehtiä. Marie selvästi piti tästä ja huokaili syvään ja puri seksikkäästi alahuultaan. Nousin sängyltä ylös ja laskin Marien seisomaan lattialle. Käänsin Marien ympäri ja jatkoin niskan ja korvien näykkimistä ja suutelemista. Samalla käteni siirtyivät Marien suurille rinnoille. Marie työnsi takapuoltaan kohti minua ja minä painoin hellästi takaisin. Housuissani oli humalatilasta huolimatta todella tukalaa ja Marie varmasti tunsi sen. Siittimeni oli kova kuin tanko kryptoniittiä ja pelkäsin että kohta repeää nahka.

Nostin Marien paidan pois, jotta pääsisin hieromaan paljaita jättimeloneja. Marien rinnat olivat jo hieman valahtaneen, mutta nännipiha osoitti edelleen eteenpäin ja mielestäni ne olivat parhaat näkemäni rinnat missään koskaan. Samaan syssyyn pudotin hameen lattialle. Se ei ollutkaan ihan helppoa sillä Marien leveä lantio teki hameen pudottamisesta hieman hankalaa. Marien takapuoli ei ollut enää kovin kiinteä, mutta olen aina pitänyt naisellisesta leveästä mallista, joten minua se ei liiemmälti haitannut. Mariella oli nätit stringit jalassa, mutta niitä en malttanut kauaa katsella. Pudotin stringit alas ja hieroin kädelläni Marien alavatsaa. Marie tarttui käteeni ja työnsi sen jalkojensa väliin. Mariella oli pieni tupsu häpykummun päällä, mutta muuten hän oli ajanut karvat kokonaan pois. Käteni vaelteli Marien häpyhuulten välissä ja klitoriksen koskettaminen sai Marien huohottamaan äänekkäästi. Sormeni vaelteli klitoriksen ympärillä ja välillä upotin sen sisään asti. Marien pimppi oli kostea ja niin ihanan pehmeä ja lämmin. Marie käännähti ja nosti paitani pois. Marien rinnat tuntuivat todella kiihottavalta paljasta rintaani vasten. Marien pusut olivat vaihtuneet himokkaisiin kielisuudelmiin ja välillä hän näykki kaulaani ja rintaani. Marie siirsi kätensä vyölleni ja alkoi avata housujani. Kullini tuntui olevan räjähdyspisteessä, mutta onneksi olin juonut jonkin verran, etten pikkupoikamaisesti lauennut housuihini. Marie repi housuni alas ja alushousuni lähtivät samassa rytäkässä nilkkoihin. Aisani seisoi majesteettisesti liikkumattomana lievästi ylöspäin käyristyen. Marie kyykistyi ja samalla hieroi kiveksiäni ja veti hitaasti esinahkaani edestakaisin. Marie katsoi himokkain silmin ylöspäin ja anelin häntä ottamaan melani suuhunsa. Marien otti tiukan otteen varresta ja upotti ylpeyteni kosteaan nieluun. Silmissä sumeni ja tuntui että jalat pettää saman tien. Kaiken esileikin ja eilisestä jatkuneen kiiman jälkeen tuntui mahtavalta kun Marie imi melaani antaumuksella.

Marie imi tattiani melko taidokkaasti ja välillä upotti koko komeuden rintojensa väliin. Nostin Marien kuitenkin melko pian ylös, sillä en tohtinut laueta heti hänen suuhunsa. Käänsin Marien taas ympäri ja taivutin hänet ottamaan tukea huoneen pöydästä. Marien työnsi takapuoltaan hieman törölleen ja näkymä oli todella kiihottava. Kapea vyötärö ja leveä lantio olivat tappava yhdistelmä. Otin toisella kädellä tukevan otteen Marien lantiosta ja toisella kädellä ohjasin valtikkani kohti Marien jalkoväliä. Sivelin pari kertaa kulliani Marien häpyhuulten välissä ja sitten työnnyin sisään. Paras hetki miehen elämässä on ensi työntö ja tällä kertaa tunne oli aivan uskomaton. Upotin makkarani terskan verran sisään. Marie oli melko pieni tyttö, liekö siitä syystä hänellä oli myös melko tiukka tavara. Se otti ihanan puristavat otteen miekastani vaikka se ei mikään mahtimela ollutkaan. Kehoni meinasi hajota atomeiksi ja lentää paratiisiin. Marien lemmennesteet valuivat jo reisiä pitkin, mutta silti meni muutama työntö ennen kuin sain kullini kokonaan sisälle. Vedin rauhallisesti pitkiä työntöjä ja Marien huohotus tuntui voimistuvan työntö työnnöltä. Otin tukevan otteen Marien lantioluista ja aloin takomaan toden teolla. Kauaa ei tarvinnut jyskyttää, kun lasti tuntui olevan lähdössä. En halunnut vielä tulla, joten hidastin hieman tahtia ja nostin Marien takaisin pystyyn.

Marie aneli minua panemaan häntä kunnolla. Siinä on jotain seksikästä ja irstasta, kun ranskalaisella aksentilla nainen haluaa tulla kunnolla nussituksi. Luikautin kullini ulos, käänsin Marien ympäri ja nostin syliini. Tällä kertaa Marie suorastaan vaati että jatkaisin panemista. Laskin Marien sängyn päälle ja samaan syssyyn työnnyin takaisin sisään. Pakkohan se oli naisen vaateita vaalia. Marie huokasi syvään ja laittoi silmät kiinni. Aloin takomaan Marieta oikein olan takaa. Marien rinnat heiluivat valtoimenaan ja huoneen täytti kiiman tuoksu ja irstas lätinä. Marien huokailut voimistuivat jälleen ja samalla hän mongersi jotain Ranskaksi. Marie oli lähellä orgasmia, mutta niin olin minäkin. Kauaa ei tarvinnut pumpata, kun tunsin että nyt se on menoa. Otin kullini ulos ja samassa lennähti pari sykäystä paksua spermaa Marien rinnoille ja vatsalle. Silmissä tummeni ja oli pakko ottaa toisella kädellä tukea sängystä. En ollut pariin päivää tyydyttänyt itseäni, joten tavaraa tuntui riittävän. Tuntui että olisin voinut lähteä lentoon ja haukata pilveä. Marie näytti hämmästyneeltä, mutta kuitenkin tyytyväiseltä. Aivan kun hän olisi ajatellut, että hänkö sai kaiken tuon aikaiseksi. Melkoinen ryöpsähdys sitä tulikin. Marie veti minut syleilyynsä ja suuteli intohimoisesti. Suutelimme hetken ja katsoimme toisiamme silmiin. Marie sanoi, että teen hänet onnelliseksi. Sanoin että aion tehdä hänet pian vieläkin onnellisemmaksi. Marie hymyili ja puri jälleen seksikkäästi alahuultaan. Tasasimme hengitystämme tovin, sitten nousin ja vedin Marien ylös.

Suutelin Marien niskaa ja sanoin että mennään suihkuun. Kävelimme käsikkäin vessaan ja ahtauduimme molemmat suihkukoppiin. Aloin isännän ottein suihkuttelemaan vettä ja putsaamaan spermoja Marien vatsalta ja rinnoilta. Marie kehui viriiliyttäni ja kieltämättä olin hieman itsekin ylpeä saavutuksestani. Marien naama loisti posket helottaen ja tukka märkänä hän näytti aika kauniilta. Pesin ja hieroin Marieta joka puolelta ja alapäässä alkoi jälleen tapahtua elämää. Marie hymyili ja kyykistyi ahtaassa suihkukopissa. Tällä kertaa Marie ei paljoa kiusoitellut vaan otti melani heti kosteaan nieluunsa. Ei tarvinnut kuin pari imaisua ja olin jälleen nautinnosta jäykkänä. Marie hieroi kassejani ja imi ahnaasti nahkapamppuani. Tällä kertaa annoin Marien imutella hieman pitempään, sillä se tuntui uskomattoman hyvältä. Hetken nautittuani päätin kuitenkin armahtaa Marien. Kopissa oli melko ahdasta ja nostin hänet seisomaan. Sammutin suihkun

ja nappasin pyyhkeen seinältä. Kiedoin Marien pyyhkeeseen ja kuivasin hänet joka puolelta. Sitten Marie kuivasi minut ja erityistä huolellisuutta hän käytti jalkoväliini. Karhea pyyhe ei ehkä tuntunut kovin hyvältä herkässä kalussani, mutta en viitsinyt valittaa. Vein Marin kädestä pitäen ulos ja ohjasin hänet sängylle. Riisuin Marien pyyhkeen ja Marie käännähti vatsalleen sängylle. Jäin itse hetkiseksi seisomaan ja katsoin Marien kaunista vartaloa. Kerrassaan upea takapuoli ja tuota minä pääsin paukuttamaan.

Marie pyysi minut viereensä ja tein työtä käskettyä. Laskeuduin Marien taakse ja aloin jälleen suutelemaan hänen niskaa ja korvanlehtiä. Aloin myös näykkimään ja hellästi puremaan, koska siitä Marie näytti tykkäävän. Marie myös tuntui pitävän siitä että otin häntä hiuksista kiinni ja hellästi tukistaen vedin hänen päätään hieman taaksepäin. Marielta pääsi vaimeita huokauksia ja hän alkoi jälleen työntää lantiotaan minua vasten. Otin pyyhkeen pois lanteiltani ja laitoin melani Marien jalkojen väliin. Siellä se oli ihanien reisin puristuksessa ja hankasi Marien häpyhuulia. Hetken kuluttua käänsin Marien ympäri. Marie oli hieman kananlihalla, joten nostin peiton päällemme. Aloin pikkuhiljaa hivuttautua alemmaksi. Imin ja hieroin Marien rintoja. Isoja rintoja oli mukava puristella ja Marien kovia nännejä oli kiva näykkiä ja suudella. Hetken päästä jatkoin matkaani alaspäin, sillä nyt oli Marien aika saada henkilökohtaista hoitoa. Suutelin Marien alavatsaa mutta varoin kuitenkin tarkoituksella koskematta hänen herkkiä alueitaan. Alavatsasta siirryin suutelemaan sisäreisiä ja Marien huokailut alkoivat voimistua. Marien kuiski hiljaa please sanaa ja laski kätensä pääni päälle. Samalla hän työnteli lantiotaan naamaani kohti. Laskin käteni Marien lantiolle ja painoin hellästi sen takasin sängyn syövereihin. Marie otti tiukasti kiinni hiuksistani ja suorastaan veti pääni kohti jalkoväliään.

Kiusoittelun aika taisi olla ohi. Levitin sormillani Marien häpyhuulia ja nuolin pari pitkää vetoa. Työnsi pari kertaa kieltäni sisään ja Marie alkoi suorastaan vuotaa. Työnsin pari sormea sisään ja aloin lipomaan Marien turvonnutta klitorista. Marie äännähteli matalalta ja välillä sekaan tuli vaimeaa inahtelua. Nuolin, suutelin ja näykin Marieta antaumuksella. Samalla sormeni vaeltelivat Marien kosteassa onkalossa. Pian löysin Marien uumenista kohdan, jonka koskettaminen sai aikaan hieman erilaista inahtelua. Tunsin itseni kanttoriksi joka soittaa maailman hienoimpia urkuja. Marien huohotuksen tempo alkoi kasvaa ja ounastelin, että hän saattaisi laueta pian. Aloin nuolla entistä kiivaammin, eikä tarvinnut kauaa odotella. Marien päästi pari todella äänekästä huohotusta ja säpsähti voimakkaasti. Marien lihakset jännittyivät ja hän päästi pitkän ja äänekkään aaaahh… parkaisun. Marien kroppa nyki voimakkaasti ja pikku hiljaa nautinnon ääni vaimeni. Kroppa nyki vielä hiljalleen pari kertaa ja Marie päästi pari hieman valittavaa huokausta.

Hetken annoin Marielle armon aikaa, mutta sitten nousin jälleen Marien päälle. Marie makasi silmät kiinni sängyllä ja näytti uupuneen raukealta. Homma ei ollut kuitenkaan vielä ohi. Kankeni oli vieläkin kova ja hellästi survaisin sen Marien sisälle. Marie nosti jalkojaan aavistuksen verran ylöspäin, mutta vaikutti edelleen poissaolevalta. Olin kuitenkin näkeväni pienen hymyn Marien huulilla ja aloin jälleen työstämään tuota upeaa naista. Marie nosti kätensä päänsä päälle ja rinnat velloivat upeasti työntöjeni tahdissa. Marie alkoi pikkuhiljaa elpyä ja nosti kantapäät pakaroitteni päälle. Olin jostain saanut uutta virtaa ja jyskytin niin että sänky rytkyi ja pillu lätisi. Tovin paukutin menemään, mutta sitten halusin vaihtaa asentoa. Siirryin Marien vierelle ja käänsin Marien lusikka-asentoon. Sujautin kullini Marien sisään ja aloin hitaasti pitkin vedoin nussimaan Marieta takaapäin. Marien lantion kaari oli todella upea. Kenties kaunein näky maailmassa on, kun nainen makaa kyljellään. Naisen kylki ja lantio muodostaa kauniin kaaren jota voisi katsella ja hivellä tuntikausia. Paljon kauniimpaa kuin mikään maisema tai taulu voi koskaan olla. Mariella tämä kaari oli erityisen upean johtuen leveästä lantiosta ja kapeasta vyötäröstä. Asetin käteni kaaren pohjalle ja painoin voimakkaasti melaani Marien sisään. Toisella kädellä haroin Marien hiuksia ja hellästi tukistelin, samalla näykkien niskaa. Ajoittain siirsin käteni Marien rinnoille ja hieroin niitä antaumuksella. Kasseissa alkoi tuntua taas kummaa kutinaa ja tiesin että kauaa tätä leikkiä ei voinut leikkiä.

Halusin vielä kerran vaihtaa asentoa. Nousin polvilleni ja vedin Marien takapuolen lantiosta ylös. Takaapäin survaisin itseni sisään ja aloin kiihdyttämään tahtia. Lantioni hakkasi Marien takapuolta ja käsillä haroin Marien heiluvia tissejä. Marien huohotus voimistui nopeasti ja yhtäkkiä hän kiljaisi ja sai voimakkaan orgasmin. Tunsin Marien sykähtelyt ja hän vaimensi huutonsa puremalla tyynyä. Rauhoittelin hetken ja vedin hitaita, pitkiä työntöjä. Tunsin kuitenkin että olisin pian laukeamassa ja aloin jälleen takoa Marieta oikein kunnolla. Marien huohotus oli muuttunut jo vaimeaksi valitukseksi ja päätin soittaa soolon. Kiihdytin tahtia kunnon loppukiriin ja eipä tarvinnut kauaa tykittää kun sperma lähti täyttymyksen pakottamana kasseista liikkeelle. Normaalisti joutuu laittamaan hieman teatteria peliin orgasmihuohotuksiin, mutta tällä kertaa ei ollut tarvetta. Huohotin äänekkäästi kuin savannin virtahevot ja kullini sykki nesteet kunnon paineella Marien uumeniin. Tällä kertaa ei aivan avauslastin kaltaista purkausta tullut, mutta orgasmi oli silti melko voimakas. Jälleen kerran olin tajunnan rajamaille ja klassinen musiikki soi kallossani. Vedin vielä pari pitkää vetoa Marien sisällä ja sitten luiskautin puoli kovan melani ulos maiskautuksen kera. Rojahdin uupuneena Marien viereen ja otin hänet karhumaiseen syleilyyn. Marie kääntyi kasvokkain ja tuntui kehräävän kuin kissanpentu. Olimme hiljaa hetken vaihdellen pikku suukkoja ja sitten kävimme suihkussa. Hellien hetkien jälkeen uuvahdimme lopulta ja nukahdimme sylikkäin.

Tämä oli ensimmäinen novellini ja ensimmäinen kirjallinen tuotokseni moneen vuoteen, joten parannettavaa on varmasti. En jaksanut viimeistellä tarinaa aivan loppuun asti. Tämä tapahtui minulle tänä kesänä ja itse asiassa taru ei loppunut tuohon yöhön. Olisin kiinnostunut kaikesta palautteesta jota voi lähettää osoitteeseen viittamies@hotmail.com. Jos kiinnostusta löytyy, voin kirjoittaa mitä tapahtui tuon yön jälkeen. Voin myös kirjoittaa keksittyjä tarinoita toiveiden mukaan, jos joku haluaa. Erityisesti naisten kommentit kiinnostaisivat.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute