Herkku-puhelin
Ammattimies
koivu ja tähdet

Herään tokkuraisena ja kahtatoista näyttävä herätyskello tuntuu mulkoilevan ärtyneesti unenpöpperöistä naamaani. Hiukseni valuvat sekaisena pehkona pitkin tyynyä ja huuleni ovat totaalisen hellinä viime yöstä. Haroessani kädellä lakanaa vierelläni havaitsen, että yöllinen adonikseni on hävinnyt kesäyön hämärään. Aamupissalle marssiessani laulattaa, mutta laulu vaihtuu kirahdukseen, näköjään toisetkin huuleni ovat hellinä yöllä saamastani perusteellisesta käsittelystä. Suihkussa hieron itseäni perusteellisesti, rintani ovat arat, mutta nännini nousevat taas pystyyn, ottamaan vastaan hyväilyt, viime yön kuumat muistot täyttävät pääni juovuttavampina kuin mikään viini. Käteni hiipii kohti reisieni väliä, saippuan liukastama sormi tavoittaa häpyhuuleni, pakottaa ne erilleen, kiusaa klitorista. Alan runkata, suihkun lämmin vesi hakkaa rintojani, yhä arkoja nännejäni, voihkin ääneen. Survon sormeni häpyhuulieni väliin, imitoin viimeöisen muukalaisen taitavaa mulkkua, edestakaisin. Rintojani puristellen ja kaksi sormea syvällä vitussani laukean. Tuntuu kuin väsymykseni valuisi suihkuveden mukana viemäriin, oloni on raukea mutta levännyt, vaikka olen nukkunut vain muutaman tunnin.

Pyyhkeen jäljiltä puolikosteana ja mahdollisesti kyttäävien naapureiden iloksi alastomana marssin keittiöön. Laitan kahvin tippumaan ja kurkkaan ulos ikkunasta. Siellähän se, naapurin mies, istuu keittiön pöydän vieressä ja kurkkii tapansa mukaan kohti minun puoliavoimia ikkunoitani. Katselkoon kunnolla, raukka, tuumin ja marssin kohti makuuhuonetta, jossa leväytän verhot selkosen selälleen ja alan siistiä sänkyä, edelleen alasti. Vastapäisen talon runkkari ja keittiössä röpsöttävä kahvinkeitin tahdittavat huonosti sängyn petaamista, joten laitan cd:n soimaan ja Blue Öyster Cultin ’Don’t fear the reaper’ jylisee makuuhuoneeseen. Pöyhiessäni lakanoita niiden välistä pöllähtää lattialle paperilappu, ruutupaperia, pikkulehtiöstä kiireessä revitty, sisältäen lyhyen miehisen viestin: ”Olisin viipynyt pitempäänkin, mutta työ ikävä kyllä kutsui. Soittele…” ja puhelinnumero. Ihan periaatteesta en miesten perään soittele, mutta tämän uroksen kohdalla harkitsen todella vakavasti tekeväni poikkeuksen, oli viime yö sen verran huikea. Nyt en kuitenkaan aio kiirehtiä, onhan käsillä kesälomani viimeiset päivät. Laitan lapun yöpöydällä olevan kirjan väliin kirjanmerkin kaveriksi. Tyhjennän pyykkikorin koneeseen ja laitan koneen jylläämään. Koneen aloitellessa möykätä kylpyhuoneessa kiskon t-paidan ja shortsit ylleni, lyön sandaalit jalkaan ja marssin lähikauppaan hakemaan jotain pientä aamupalaa kahvin jatkeeksi.

Tulen kaupasta pienen pussini kanssa ja avaan oven, pussi tipahtaa käsistäni ja alan kiroilla. Perkeleen pesukone on päättänyt juhlistaa lomani loppua levittämällä vedet pitkin asuntoa! Lyön ulko-oven kiinni ja kahlaan kohti kylpyhuonetta, korkokenkieni kelluessa ivallisesti vastaan. Sammutan pesukoneen ja suljen hanan, potkaisen kirottua rakkinetta kylkeen, ei tällaista kerta kaikkiaan voi tapahtua kesäloman viimeisellä viikolla. Kylpyhuoneen lattialavuaari alkaa kurlaten taistella vedenpaisumusta vastaan, minä heitän rättiä pitkin lattioita ja kaivan esiin puhelinluettelon keltaisia sivuja. Ammattimiehiä sivu toisensa perään, laitan silmät kiinni ja sormen umpimähkään jollekin riville, tulkoon kuka hyvänsä, ei tilanne tästä voi enää pahentua, ajattelen. Soitan nopeasti ja mies linjan toisessa päässä lupaakin tulla katsomaan konetta tunnin sisällä. Laitan pyykkitelineen auki keskelle olohuonetta ja siihen kuivumaan eteisestä koko kenkävarastoni ja kirjaston kirjaraukat, joita oli nippu lattialla ennen kuin pesukoneeni päätti tehdä lakon. Itsekseni kiroillen haen rätin ja saavin kylpyhuoneesta ja alan kuivata olohuoneen lattiaa. Ovikello soi, mies haalareissa ja lippalakki silmillä kera lupaavan kokoisen pakin saapuu. ”Potilas on kylpyhuoneessa.” hihkaisen olkani yli, sen kummemmin miestä noteeraamatta ja palaan olohuoneeseen siivoamaan ydintuhon jälkiä.

Kylpyhuoneesta kuuluu kolinaa ja kilinää, miehisen askartelun ääniä. Minä konttaan pitkin olohuonetta ja riepotan rättiä edelläni, tumma tammiparketti alkaa jo osoittaa jotain mahdollisuuksia pelastumisesta. ”Tiiviste täytyy vaihtaa ja kuulalaakeritkin on sodanaikaisia, tulee kuitenkin hiukan halvemmaksi korjata, kuin ostaa kokonaan uusi kone, eli mitäs nyt tehdään? ” kyselee korjausmies kylpyhuoneesta. Miehen äänessä on jotakin, mikä saa aikaan kumman tunteen alavatsassani, ”Korjaa vaan.” vastaan. Saavi alkaa olla täynnä vettä ja marssin kylpyhuoneeseen tyhjentämään sen. Korjausmies on puoliksi pesukoneen sisällä, koneessa olleet vaatteeni on nostettu siististi lavuaariin. Tyhjennän saavin wc-pönttöön ja nostelen naiselliset hepeneni lavuaarista pesuvatiin. Haaroista revittyjen sukkahousujen kohdalla poskilleni nousee puna, ”Mitä remonttireiska mahtoi näistä ajatella”, tuumin.

Mies vain ruuvailee jotain koneen sisällä, hyräillen itsekseen. Hyräily tekee taas saman kumman tunteen alavatsaani, alan kostua, käsittämätöntä. Tyhjän saavin kanssa palaan kuivaamaan olohuoneen lattiaa. Konttaan ja moppaan, kasvoni alkavat punoittaa. Yllättäen selkäni takaa kuuluu ”Kone on kunnossa, olisi palkanmaksun aika.” , korjausmies on hiipinyt kylpyhuoneesta taakseni kuin kissa. Yllätyn ja pelästyn, ensimmäisen kerran katson korjausmiestä kunnolla kasvoihin. Ei voi olla totta, viimeöinen adonikseni hymyilee seksikkäästi korjausliikkeen lippalakin alta. Alan nauraa, nauruni muuttuu lähes kehräykseksi, kun mies tarttuu minua lanteista ja vetää takamukseni kiinni haalareissaan jo komeana kohoavaan pullistumaan. ”Ehdin jo hyvän aikaa katsella rouvan luuttuamista, korkeamman tason erotiikkaa.” hän sanoo ja hieraisee housujensa pullistumaa kädellään. Hänen taitavat kätensä tarttuvat vyötärööni, avaavat shortsieni napit, kiskovat shortsini polviin. Olen nelinkontin ja alan huohottaa, kun hänen kostea kielensä löytää jo tihkuvan vakoni. Olen täysin valmis hänen tulla ja täyttää kuumalla elimellään ja hänhän tulee. Haalarin nepparit paukkuvat auki, sepalus aukeaa ja kuninkaallinen kyrpä kohoaa ylväänä näkyviin. Elimellä on kokoa jopa enemmän kuin muistinkaan ja koko tuo ruhtinaallinen mitta uppoaa odottavien häpyhuulieni väliin. Kirahdan. Konttaamme pitkin lattiaa kuin pienet eläimet, hänen muhkea kyrpänsä soutaa kosteassa vaossani, litinä ja huohotus täyttää pienen asuntoni. Makuuhuoneesta kuuluva hevimetallin räime tahdittaa kiihkeää nussimistamme, hänen näppärät ammattimiehen sormensa löytävät rintaliivieni hakaset, avaavat ne. Rintani ponnahtavat vapauteen, hänen sormensa tarttuvat nänneihini ja löytävät klitorikseni, voihkin.

Hän tarttuu minua kiinni vyötäröstä ja pakottaa reiteni yhä enemmän erilleen, hänen polvensa työntyvät omieni väliin. Hänen kätensä tarraavat pakaroihini, puristellen, hieroen, kiihottaen, en pääse pakoon lähestyvää laukeamistani. Kaiken aikaa kyrpä liikkuu kosteassa vitussani edestakaisin, litinä ja kiihko yltyy. Alan huutaa kuin eläin, vittuni aloittaa oman sykkivän liikkeensä, johon hänen kyrpänsä vastaa kasvamalla jos mahdollista vielä suuremmaksi, täyttäen minut. Olen niin kiihottunut, etten pysty laukeamaan, hänenkin kiihkonsa vain kasvaa. Hän siirtyy istumaan lattialle ja alkaa nostella minua lantiosta. Olen seivästettynä tuohon valtavaan parruun, liu’un ylös ja alas sen koko pituudelta, tunnen, miten valtava laukeaminen lähestyy. Yhä vain hän liikuttaa minua, minua seivästetään, lopulta alan laueta niin, että silmissäni mustenee. Hänkin antaa periksi omalle laukeamiselleen, sykkivässä pillussani tunnen, miten hänen ihana elimensä pumppaa kuuman laavansa minuun.

”Ensin ajattelin, että pilailet, kun tunnistin äänesi ja tämän osoitteen.” hän sanoo ja rutistaa minua. ”Et kertonut, että olet ammattimies, jolta löytyy työkalut joka lähtöön.” minä pilailen ja tunnen sisälläni, miten hän alkaa paisua uudestaan. Nousemme ylös olohuoneen lattialta ja hän ohjaa minut kohti kylpyhuonetta. Ammattilaisen ylpeydellä hän kehottaa minua laittamaan pyykit koneeseen, hymyillen, kun viskaan haaroista revenneet sukkahousut wc-pöntön kannelle, enkä koneeseen. Laitan koneen käyntiin, uskomatonta, kirottu rakkine käy jopa hiljaisemmin kuin uutena. Hän riisuu minut hitaasti täysin alastomaksi, ujuttaa risaiset sukkahousut jalkaani, kääntää minut vatsalleen hurraavan pesukoneen päälle ja alkaa nuolla pilluani pitkin vedoin. Jalkojani alkaa heikottaa, tämä on liian uskomatonta ollakseen totta. Pesukoneen lähtiessä linkoamaan hän nussii minua koneen päällä, kunnes luulen, että tajuni lähtee. Jään huohottamaan täydellisesti lauenneena, kun hän pesee kyrpänsä puhtaaksi ja napittaa haalarinsa kiinni. Pakki kädessään hän sanoo vielä kylpyhuoneen ovelta ”Tämä ei muuten kuulu normaaliremonttiin, jäät minulle kahvit auki.”. ”Illalla, kun pääset töistä?” kysyn. ”Illalla.” hän vastaa, hymyilee ja lähtee.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute