Herkku-puhelin
Kesäirstailua (1)
*X*

Aurinko paistaa kuumasti kun istun suuren maatilan portailla ja annan silmäni levätä keinussa istuvassa 18-vuotiaassa kaunottaressa, vielä niin tyttönen mutta... kuitenkin. Skottiruutuinen lyhyt hame, punaisen seassa hieman mustaa ja valkoista. Valkoinen hihaton paita yrittää peittää pyöreät ja kimmoista rinnat. Pikimusta tukka ja ruskeat silmät, säärissä ja käsivarsissa kaunis rusketus. Ujo mutta veikeä hymy sekoittaa varmasti miehen kuin miehen pään. Joku serkun serkku. Oikea namu.

Olemme jonkinlaisessa sukukokouksessa. En ole tavannut useita heistä vuosiin, sillä työni on vienyt minua ympäri maapalloa asentelemaan satamanostureita. Niinpä olenkin viihdyttänyt ihmisiä tarinoillani maailmalta, ja pistänyt samalla merkille niiden tekevän vaikutuksen myös tuohon nuoreen kaunottareen. Aina kun tarinoidessani katseeni on kohdistunut häneen, olen saanut palkakseni kauniin ja ujon hymyn. Tyttöparka ei tiedäkään millaiselle isolle pahalle sudelle hymyilee, mitä kaikkea setä onkaan maailmalla oppinut ja mitä tuhmia juttuja setä voisikaan opettaa hänelle. Jos hän kiltisti pyytäisi....

Nelisen päivää tyttöä nauratettuani alan tekemään vaivihkaisia tunnusteluja.

- Yöt ovat kuumia, täytyy nukkua ikkuna auki. Aitta taitaa olla viileämpi? Kysyn neidolta.

- On sielläkin kuuma, jätän usein oven raolleen ja pienen ikkunan auki niin vähän vetää.

- Eikö sinua pelota että joku hiipii yöllä aittaasi? Kysyn vitsaillen.

- Eipä sinne kukaan täällä eksy. Tyttö vastaa hymyillen leveästi.

- Älä ole niin varma. Sanon silmää iskien ja saan tytön selvästikin hieman hämilleen. Mutta hymy säilyy kauniilla kasvoilla edelleen, epäröivänä.

- Joudutkohan ensi yönäkin pitämään aitan oven raollaan? Kysyn hymyillen.

Ilmeet vaihtelevat epäröivinä neidon kasvoilla, yrittäen keksiä mitä ajan takaa. Lopulta hän kääntää katseensa kädessään olevaan jäätelöön ja vastaa.

- Taidan minä jättää oven raolleen. Arasti hymyillen hän vilkaisee nopeasti minua ja pakenee paikalta.

Kun yö ja hiljaisuus on laskeutunut maatilan ylle, odotan vielä toista tuntia ennenkuin avaan asuntoautoni oven ja astun ulos. Tupakkaa poltellen tarkkailen ympäristöä ja totean reitin olevan selvä. Sammutan tupakan ja suuntaan kohden kaukaisinta aittaa.

Livahdan raollaan olevasta ovesta sisään hämärään aittaan. Pieni ikkuna vastakkaisella seinällä valaisee huonetta niin että näen neidon tummat hiukset vaaleaa tyynyä vasten. Sinisessä yöpuvuntapaisessa ei ole hihoja ja se ylettyy reisien puoleen väliin tytön maatessa vatsallaan sängyllä poski tyynyä vasten. En tiedä nukkuuko hän kun istun varoen leveän sängyn laidalle. Mittailen katseellani vartalon kiihottavia muotoja, joita ohut kangas myötäilee. Kapea vyötärö, lantion kaaret, pyöreät pakarat, kiinteät ja hoikat sääret.

Lasken käteni kevyesti tytön selälle, alkaen tehdä hidasta ja kevyttä liikettä. Silmät pysyvät kiinni ja hengitys jatkuu rauhallisena. Kosketan myös pitkiä hiuksia mitkä ulottuvat lähes puoleen selkään, mieleni tekisi vetää pää ylös ja painaa huuleni tytön täyteläisille ja pehmeille huulille. Mutta täytyy olla kärsivällinen, ei saa pelästyttää herkullista saalista tiehensä. Niinpä jatkan hyväilyä alemmas, kunnes kourassani on upea pakara, pyöreänä ja pehmeänä. Hyväilen molempia pakaroita ja tunnen kaluni nousevan seisomaan shortseissani. Käteni jatkaa alemmas ja tunnen reisien paljaan ihon. Silmät pysyvät edelleen kiinni, vaikken usko enää tytön nukkuvan. Hitaasti liu’utan kättäni ylemmäs yöpuvun alla, reiden sisäpintaa hyväillen, odottaen jännittyneenä mitä vastaani tulee. Vastaan tulee vain pehmeää ja lämmintä ihoa, yöpuku on siis ainoa vaate lämpimässä kesäyössä! Kun sormeni hipaisevat neidon jalkoväliä, hän kääntää toisen poskensa tyynylle, kasvot seinään päin. Hymyilen itsekseni ja hivutan yöpaitaa ylemmäs, niin että eteeni paljastuu alaston takamus.

Hyväilen paljaita pakaroita ja reisiä kevyesti tytön maatessa aloillaan. Siirrän toista jalkaa hieman erilleen ja sormeni pääsevät hyväilemään neidon paljasta häpyä. Häpukumpu on pehmeä ja lämmin kun hivelen sitä, sormissa tuntuu myös pehmeää karvoitusta josta osa on selvästikin ajeltu pois. Samalla kun käteni hyväilevät pakaroita, reisiä ja häpyä, kuiskailen hiljaa kuinka hyvältä hänen ihonsa tuntuu ja kiihottavalta hän näyttää. Pian sormeni hyväilee liukasta lihaa lämpimien reisien välissä. Ja lopulta sormeni alkaa tunkeutua hitaasti tiukkaan pilluun. Samalla kun sormeni tunkeutuu yhä syvemmälle, kerron kuinka hyvältä se tuntuu sormessani. Pian aitassa kuuluu hiljainen litinä kun sormeni liikkuu edestakaisin kosteassa ja tiukassa pillussa, ja huomaan kuinka tytön sormet puristelevat tyynyn reunoja.

Samalla kun käteni työskentelee tytön reisien välissä, kerron hiljaa kuinka voin kuvitella miltä tuntuisi jos sormeni paikalla olisi penikseni. Kuinka hyvältä tuntuisikaan tunkeutua hänen lämpimään ja liukkaaseen pilluun, tuntea sen tiukka puristus. Liikkua hitaasti edestakaisin, nautiskellen. Välillä kiihdyttäen, painautua juurta myöten, painautua pakaroita vasten.

Lopulta kosteaan litinään sekoittuu hiljainen vaikerointi tyynyä vasten, ja huomaan kuinka tytön pakarat nytkähtelevät. Silloin tartun tyttöön ja käännän hänet selälleen. Jollain lopultakin hänen pillunsa on aivan kasvojeni edessä. Kosteana, turvonneena ja kiihottavana. Tyttö peittää käsivarrellaan silmänsä ja minä kumarrun hänen reisienväliinsä. Neito puree huultansa, muttei voi estää hiljaisia voihkaisuja kun kieleni ja huuleni leikkivät vuosien kokemuksella hänen pillun kimpussa. Kunnes neidon lantio kouristelee kasvojani vasten ja kieleni lipoo hunajan hänen värisevältä pillultaan.

Tyttö makaa raskaasti hengittäen sängyllä, yöpuku irstaasti vyötäröllä, kun suutelen märillä huulilla neidon täyteläisiä huulia.

- Jätätkö ensi yönäkin oven auki? Kuiskaan.

- Joo-o. Tyttö kuiskaa katkonaisesti. Nuolaisten punaisella kielellään huuliaan.

Minä poistun aitasta pallit räjähtämäisilläni, uskotellen itselleni että mitä kärsivällisempi olen, sitä parempaan lopputulokseen pääsen.

Seuraavana päivänä saan osakseni punastelevia hymyjä ja jokainen hymy kiristää pallejani yhä tiukemmaksi ja tiukemmaksi. Miehet yrittävät katsella epätoivoisina muualle kun tyttö liikkuu ympäriinsä kevyissä kesävaatteissaan. Minä hymyilen sisäänpäin, ajatellen että minäpä olen jo päässyt herkuttelemaan tytön karkilla, ja pian saan sitä lisää sekä paljon muutakin.

Pitkän odotuksen jälkeen koittaa taas yö ja hiivin neidon aittaan, tytön maatessa selällään ja pelkässä yöpaidassaan peittojen päällä. Istun jälleen sängyn reunalle ja lasken käteni kaunottaren vatsalle. Hyväilen hitain liikkein ohuen kankaan peittämää litteää vatsaa ja kysyn:

- Nukutko?

- En. Tyttö kuiskaa takaisin hetken epäröityään.

Aloitan jälleen etenemään hitaasti ja varoen. Hyväilyjä sieltä sun täältä, yöpaidan hivuttamista ylös, jne. Kunnes neito makaa lopulta yöpaita kainaloissaan, alastoman vartalon hehkuessa hämärässä aitassa. Hyväilen pyöreitä ja pehmeitä rintoja, kiusaan kovia nännejä huulillani ja kielelläni. Kainostellen neito avaa reitensä kun toinen käteni lipuu vatsan yli hänen reisien väliin. Pian sormeni liukastelee alhaalla, samalla kun suuni herkuttelee nuorilla rinnoilla. Minun kiihottuessani yhä enemmän, kun alaston vartalo kiemurtelee vieressäni, nännit kovina ja tiukka pillu märkänä.

Nousen ylös ja riisun t-paitani, sekä lopultakin myös shortsini joista pomppaakin heti esiin kova ja himokas kaluni. Tytön tuijottaessa jyhkeää penistäni, avaan hänen reitensä ja asetun niiden väliin polvilleni. Hymyilen rohkaisevasti neidolle ja asetan muhkean terskani piukkojen mutta kosteiden huulten väliin, otan hyvän asennon ja alan tunkeutumaan sisään.

- Oh! Oih! Aiih... Neito vaikeroi kun hitaasti mutta varmasti kova kaluni tunkeutuu hänen sisäänsä.

- Noin... pian se tuntuu paremmalta.... rentoudut vain... Rauhoittelen neitoa kun otan välillä pakkia ja työnnyn taas kerta kerralta syvemmälle.

- Oi...Oijoi.... Tyttö vikisee kiihottavasti ja puristuu kaluni ympärillä tiukasti.

Pienet kädet puristelevat välillä käsivarsiani ja välillä lakanoita kun lopulta pääsen naimaan hitaasti mutta kunnolla.

- Ou jee, mikä pillu. Huokaan, hämärässä aitassa soiden rytmikäs litinä ja kiihottava voihke.

Välillä tartun neidon jalkoihin ja vien ne olkapäilleni, välillä tartun nilkoista ja levitän reidet apposen auki.

- Ai! Älää... Neito voihkii kun painan hänen reidet rintaa vasten, jolloin kullini uppoaa syvälle pienen pillun syövereihin.

Lopulta kun tunnen orgasmin olevan tuloillaan, päästän tytön reidet alas ja jatkan hitaasti ja hellästi. Niin että neitoselle jää hyvä maku, jolloin on toivoa saada lisää tätä namia. Härskimpiin juttuihin täytyy johdatella tällainen lähes kokematon neitonen hitaasti ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute