Herkku-puhelin
Sisäoppilaitoksen opetukset
tikkunekku

Olin juuri saanut käsiini uuden koulupukuni. Sovitin sitä ja kääntyilin peilin edessä, mutta mielestäni se ei vain istunut päälleni. Olin luonnostani naisellisen kurvikas ja vaikka vyötäröni olikin kapea, oli lantioni sen verran leveämpi, että minun piti nostaa hameen vyötärö tavallista ylemmäs. Yritin uskotella itselleni että se ei ollut liian ylhäällä ja että kukaan ei huomaisi sen lyhyyttä. Vanhempani päättivät laittaa minut sisäoppilaitokseen sillä isäni työ vaati jatkuvaa muuttamista ja he halusivat että minä kuitenkin voisin opiskella ja asua mahdollisimman pitkään samassa paikassa. Tekee tasapainoiseksi, he sanoivat.

Sopeuduin kouluun suhteellisen nopeasti, konservatiivinen ympäristö ei haitannut kun ympärillä oli kuitenkin ystäviä, joilla oli avoin mieli. Olimme tyttöystävieni kanssa harmittomasti kaksimielisiä ja sinäkin päivänä olimme kemian laborointitunnilla vain hihitelleet Cosmopolitanin mukana tulleelle mieskalenterille. Miten muuten voivat nuoret tytöt viihdyttää itseään turhauttavan siveellisessä koulussa jossa pojat ja tytöt erotettiin asuntoloiden pitkällä välimatkalla ja opettajien haukansilmillä.

Illalla kauan koulutuntien loputtua kävelin kirjastosta asuntoloille päin. Katselin hajamielisesti käytävän ikkunoista rakennuksen sisäpihalle, kun yllättäen eteeni ilmestyi pitkä hahmo. Säikähdyksessä pudotin kantamani paperit ja ne levisivät lattialle jalkojeni juureen. Koulun historian lehtori katsoi tuimasti minuun ja laski sitten katseensa lattialle levinneisiin papereihin, joiden välistä oli luiskahtanut esiin Cosmon mieskalenteri.

”Välittömästi työhuoneeseeni Neiti Miller” hän sanoi tiukasti ja käveli ohitseni määrätietoisesti odottaen minun korjaavan tavarani ja seuraavan häntä.

Vedin tummapuisen oven perässäni kiinni astuttuani hänen työhuoneeseensa. Suuri puinen työpöytä dominoi koko huonetta jossa sen lisäksi oli vain kirjahyllyt ja kaksi tuolia. Lehtori viittasi minua istuutumaan tuolille.

”rikotte koulun sääntöjä säädyttömyydellänne” hän sanoi työpöytänsä luota katse tiukasti minuun lukkiutuneena.

”Ensinnäkin päivyrivalintanne tuo kaikkien nähtäväksi liikaa paljasta pintaa, enkä salli moisia irstauksia kouluun tuotavaksi.” Hänen sormensa naputtivat pöydän pintaa rivakasti enkä tiennyt mitä vastata.

”Anteeksi –” yritin, mutta hän jatkoi nopeasti kuin ei olisi kuullutkaan sanojani.

”Toiseksi, neiti Miller, asettakaapa jalkanne vierekkäin eteenne, niin että polvenne koskevat yhteen. Niin on siveellistä istua.”

Tein työtä käskettyä vaikken täysin ymmärtänyt kuinka olin ollut käytökselläni epäsiveellinen.

”Avatkaapa sitten jalkanne ja siirtäkää ne niin kauas toisistaan kuin vain pystytte.”

En ollut uskoa korviani. Epäröin hetken ja punastuin varmasti, mutta lehtorin kasvot olivat edelleen yhtä vakavat ja totesin hänen olevan tosissaan.

Vedin jalkani irti toisistaan ja hivutin ne hiljaa levälleen, kantapäät edelleen maassa.

”tiedättekö mitä, Neiti Miller, minulla on suora näköyhteys jalkoväliinne”

sydämeni hakkasi ja poskiani kuumotti, mihin lehtori tällä pyrki.

”teidän hameenne on liian lyhyt tai liian ylhäällä, mahdollisesti molempia. Tämä ei ole hyväksyttävää.”

Nostin käteni vetääkseni hametta alemmas ja hivutin jalkojani takaisin yhteen, mutta lehtori nosti sormensa pystyyn ja sanoi tiukasti:

”Älkää liikkuko, olkoon tämä teille opetus. Jalat auki”

Pidin jalat auki ja tunsin lehtorin tiukat silmät reisilläni.

”Leveämmälle auki Neiti Miller” Lehtori käski,

”en pysty enempää” sanoin hiljaa.

”tee kuten käsketään, Miller, keksikää jotain.”

Otin käsilläni tukea tuolin reunoilta, työnsin lantiotani hieman eteenpäin ja venytin jalkani niin auki kuin vain oli mahdollista. Polvisukkani tuntuivat valuvan ja vatsassani tuntui kova humahdus. En tiennyt mitä ajatella.

”Aivan niin, kyllähän te siihen pystyitte. Tulkaahan nyt tänne.” lehtori sanoi rauhallisesti.

Nousin tuolista ja kävelin hitaasti pöydän luokse. Lehtori otti pöydän laatikosta paperia ja kynän. Hän asetteli paperin pöydälle ja ojensi kynän minulle.

”kirjoittakaa paperiin niin monta kertaa kuin siihen mahtuu: ’en enää tuo pornokalentereita kouluun’” Nojauduin kirjoittamaan ja lehtori seisoi vieressä ja katseli.

Olin saanut valmiiksi yhden lauseen kun lehtori siirtyi taakseni ja sanoi:

”nojautukaa taaksepäin. Takapuoli ylös, neiti Miller.” lopetin kirjoittamisen ja katsahdin olkani yli.

”en käskenyt lopettaa, jatkakaa kirjoittamista. Teidän tulee kirjoittaa koko ajan, ymmärrättekö?” Hän tiuskaisi. Nyökkäsin ja laskin kynäni takaisin paperia vasten samalla työntäen takapuoltani häneen päin.

Hän nosti hamettani ja hiveli valkoisten pitsialushousujeni pintaa kädellään. Yritin parhaani mukaan jatkaa kirjoittamista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän siveli pikkuhousujeni pitsistä pintaa pakaroillani ja hivutti kättään reisieni väliin. Minua kuumotti.

”Nämä pitää saada pois, ne ovat siveettömät, minun täytyy takavarikoida ne.” Hän ujutti sormensa pikkuhousujen reunan alle ja veti niitä alaspäin, mutta lopetti paljastettuaan takapuoleni.

”sinä saatkin tehdä sen itse. Mutta kuten sanoin, älä lopeta kirjoittamista. Haluan kuitenkin että hivutat alushousut jalastasi.”

Yrittäen edelleen kirjoittaa, posket kuumottavina ja punaisina, mietin kuumeisesti kuinka saisin pikkuhousut jalastani käyttämättä käsiäni.

Kääntelin lantiotani yrittäen hivuttaa pikkuhousuja alemmas. Ne tuskin liikkuivat milliäkään. Ne olivat kaikenlisäksi vielä niin ylhäällä, että jalkojen liikuttaminen vain työntäisi niitä ylemmäs.

”sinun täytyy pyörittää lantiotasi” kuului lehtorin ääni jostain takaani.

Tottelin käskyä ja yritin liikuttaa lantiotani pyörivässä liikkeessä ja kuinka ollakaan, pikkuhousuni valuivat sentti sentiltä alemmas. Hetken päästä pystyin jo käyttämään sääriäni ja pian pitsiset pikkuhousut olivatkin jo nilkkojeni ympärillä.

”niin sitä pitää” lehtorin matala ääni kantautui korviini. Tunsin hänen kätensä pakaroillani. Hän hyväili ja leipoi hieman kovakouraisesti terhakoita pakaroitani. Kirjoitin neljättä lausettani kun lehtori poimi pikkuhousuni jalkojeni juuresta ja laittoi ne pöydän laatikkoon.

Hän käveli takaisin taakseni ja hävisi näkökentästäni. Tunsin hennon ilmavirran paljailla ja sileillä häpyhuulillani. Olin ajellut ne samaisena aamuna ja paljas iho oli tuntoherkkä. Lehtori puhalsi varovasti häpyhuulilleni ja siveli kädellään taas takapuoltani ja reisiäni.

” Sievä pikkupillu, Kerrohan, oletko neitsyt?” hän kysyi yllättäen. Jalkovälissäni tykytti, enkä voinut sille mitään.

”En ole, herra lehtori.” sanoin heikosti yrittäen keskittyä kirjoittamaan paperille sanaa ”porno”.

Lehtori sormeili häpyhuuliani ja levitti ne täysin auki. Käteni tärisi, mutta minun täytyi yrittää jatkaa kirjoittamista. Pilluni sykki kuumana ja malttamattomana kun rehtori katseli sitä ihaillen.

”kaunis”, hän sanoi tutkiskellen. Hän siveli häpyhuulten reunoja, sormi kaartoi ja pysähtyi klitorikseni päälle. Valuin reisilleni, enkä voinut sille mitään.

”älkää, olkaa kiltti lehtori” sopersin, mutta turhaan. Lehtori jatkoi kuin ei olisi kuullutkaan.

Lehtori kastoi sormensa mahlassani ja pyöritteli klitoristani sormillaan. Hengitin syvään ja katkonaisesti, kynä putosi kädestäni.

”kirjoita” käski lehtori

”e – en voi” sopersin ääni väristen.

Käsi irtautui jalkovälistäni ja iskeytyi napakasti pakaroitani vasten. Älähdin säikähdyksestä. Nostin kynän nopeasti käteeni.

”sinä olet ollut siveetön ja rikkonut koulun sääntöjä. Sinä ansaitset opetuksen” sanoi lehtori ja läimäytti pakaroitani uudelleen. Inahdin hiljaa. Hän läpsäisi jälleen, hiveli jalkoväliäni yhden pitkän vedon ja sitten käsi iskeytyi taas pakaroilleni. Takapuoltani kuumotti ja se hehkui varmasti punaisena, mutta en voinut muuta kuin huohottaa kivun ja nautinnon sekaisesta tunteesta. Yritin kaikin voimin kirjoittaa.

Lehtori käveli taas pöytälaatikon luo ja avasi sen. Hän siirtyi takaisin taakseni ja avasi taas häpyhuuleni ammolleen. Sormi tutki taas intiimeimmät paikkani ja työntyi pilluuni hitaasti. Jalkani tärisivät ja pelkäsin lysähtäväni siihen paikkaan. Lopulta hänen kasvonsakin olivat jo pakaroideni välissä ja lehtorin kieli yhtyi mukaan. Hän leikitteli klitoriksellani, pyöritellen ympyröitä herkimmän kohtani päällä ja nuollen koko posliinista komeutta pitkin vedoin, se seikkaili nälkäisesti tutkien koko pilluni. Kieli kiusasi tuskastuttavasti samalla kun sormi toistuvasti ja röyhkeästi työntyi sisääni ja vetäytyi taas ulos.

”voih..ahhh” ynisin kun kaksi sormea työntyi sisääni ja rehtorin toinen käsi kurottautui vatsaani hivellen rinnoilleni. Hän ujutti toisen kätensä napinlävestä sisään ja nopealla nykäyksellä repäisi kauluspaidan etumuksen auki. Lehtorin suuri käsi leipoi himokkaasti rintojani ja puristeli nännejäni rintaliivien läpi toisen käden pumpatessa sisälläni kiihtyvällä voimalla.

Huokailin jo kaiketi ääneen yrittäen edelleen kirjoittaa, viimeisiä lauseita paperille, sillä yllättäen lehtori lopetti vakoni nuolemisen ja veti sormensa moiskahtaen ulos minusta. Huojentuneena ajattelin, että kiusaamiseni olisi jo ohi, en enää kestänyt himoa, joka jyskytti pillussani. Olin kuitenkin väärässä ja saisin todeta sen vielä monta kertaa.

Yllättäen kuulin hiljaista surinaa takaani ja jähmetyin. K-kirjain, jota olin juuri piirtämässä paperille, singahti radaltaan ja venyi tunnistamattomaksi, kun tuo tärinä koveni ja sisääni tunkeutui jokin sormea suurempi esine. Lehtori työnteli tärisevää ja kiemurtelevaa hieromasauvaa sisälleni ja katseli haltioituneena kun sauva upposi pilluni uumeniin ja levitti sen äärimmilleen vetäytyessään ulos. Pilluni avautui täysin lehtorin ahneille silmille ja hän myhäili hiljaa nauraen tilanteelle.

”Tästä pikkupillu tykkää, eikö vain neiti Miller?”

”voih.. ahh.. ei” huokailin kun tärinä pillussani voimistui lähes sietämättömäksi.

Huohotin raskaasti ja lehtori veti hieromasauvan ulos ja kutitteli klitoristani sillä. Tärisevä sauva raivasi tiensä liukkaiden punaisten häpyhuulteni väliin ja kiemurteli klitoriksellani, enkä voinut enää pidätellä vaan tulin inisten ja kiemurrellen järisyttävän orgasmin kourissa.

”aaa..aaaa..aaa…aaahhh” kuulin itseni huutavani vaikka yritin purra huultani etten päästäisi ääntä.

Lehtori naurahti takanani ja sammutti hieromasauvan. Hän kurkisti olkani yli paperiani ja sanoi hitaasti:

”paperille mahtuu vielä”

uupuneena jatkoin raapustamista, kun lehtori siveli turvonneita häpyhuuliani ja jomottavia pakaroitani.

”Mielestäni teidän tulisi korvata minulle tämä huono käytös, eikö neiti Miller?”

Kuulin takaani kahinaa ja vetoketjun äänen. Tunnen kuinka lehtorin paisunut kalu painautui pakaroitani vasten sykkivänä. Lehtori tarttui kaluunsa ja painoi sen häpyhuulilleni, hän siveli sillä pilluani ylös ja alas viimein pysähtyen aukolleni. Rystyset valkoisina puristin kynää kun lehtori alkoi työntyä sisääni. Suuri kalu tunkeutuu pilluuni hitaasti ja lehtori huokailee levitellen pakaroitani nähdäkseen kaiken.

”aahhh hh..aa” huokailen kun täytyn vähä vähältä enemmän ja lehtorin kalu katoaa sisääni täyttäen minut äärimmilleni.

”neidillä on hyvin tiukka pikkupillu, kuinka miellyttävää, olette oiva opetettava, neiti Miller”

Lehtori alkoi työnnellä edestakaisin, pumpaten kaluaan syvälle pilluuni ja takaisin ulospäin. Työnnöt nopeutuivat ja pian tärähtelin pöydällä työntöjen tahdissa. reiteni iskeytyivät pöytää vasten jokaisella rajulla työnnöllä enkä voinut kuin huohottaa.

”oih oih oih, lehtori.. aaaaah” kuulin huutavani ilman kontrollia

Lehtori nai minua rajusti takaapäin pöytää vasten. Hän läimäisee pakaroitani työntöjen tahdissa ja kuumottaville pakaroille iskut ovat kirveleviä

”aih, ei, ah, ai” inisin avuttomana lehtorin käsien painaessa lantiotani.

”aaaaaaaaahhhh..” kuulin lehtorin murahtavan ja jotain ryöpsähtää sisälleni voimakkaasti. Lehtori irtautui minusta ja pukee taas päälleen, mutta painaa selkääni merkiksi, etten saa vielä nousta. Hän hengitti syvään ja veti sitten tuolin alleen ja istui kasvot taas pilluuni päin.

Hän levitti pakaroitani ja siveli sormellaan mehuja sisältäni anukselleni.

”mitäs tälle tehdään” hän kysyi. Kurkkuuni nousi pala ja pelko kouraisi sisuskalujani.

”e – ei mitään, ei sinne mitään. Ei mahdu, siellä ei ole koskaan ollut mitään, ei sinne voi..” sopersin hätäisesti.

”ahaa”, lehtori sanoi tyytyväisenä, ”mutta tehän sanoitte, että ette ole neitsyt. Vai sillä lailla, olettehan te osittain sittenkin. Noh, hyvä on, ei sitten tällä kertaa, mutta mielestäni teitä tulee valmistella.”



Hän avasi taas pöytälaatikon ja otti esiin pienen tuubin. Sitten hän kiersi pöydän eteeni ja nosti kynttilän pöydältä. Hän katsoi minuun ja sanoi:

”eihän tämä nyt niin iso ole, harjoitellaan vaan. Tämä on oppilaitos, täällä opitaan uusia asioita.”

Lehtori kiersi taakseni ja kuulin epämääräistä kolinaa ja rapinaa. En voinut sanoa mitään vastustukseksi, sillä pelkäsin siitä koituvan jotain vielä enemmän.

”Olen valmis” sanoin ja laskin kynän pöydälle.

”niin, hienoa, no sitten jatketaan” hän sanoi ja tunsin taas sormet pakaroillani.

”tarkoitin kirjoittamista, herra lehtori.” sopersin jännittyneenä.

”aivan, mutta vaikka sinä olet valmis sillä saralla, niin minä en ole valmis täällä. Koska minä olen lehtori ja sinä oppilas, on minun päätettävissäni koska olemme valmiit.” Lehtorin ääni oli matala mutta rauhallinen. Hän otti lanteistani kiinni.

”sinun täytyy nojautua edemmäs vatsallesi pöydälle, muuten tämä voi olla hankalaa.” hän työnsi lanteitani eteenpäin ja hivuttauduin vastalauseetta eteenpäin vatsalleni pöydälle.

Lehtorin lämmin hengitys tuntui taas pakaroillani ja hänen kielensä kutitteli pyllynreikääni ahnaasti. Lehtori levitti mehujani pyllyni reiälle ja siveli siihen vielä jotain viileää ja liukasta.

”yritähän rentoutua” hän sanoi keskittyneesti. Kynttilän kylmä varsi tuntui pillullani kun lehtori hyväili sillä minua pitkin vedoin ja sitten tunsin kynttilän kovan pään pyllynreiälläni. Hitaasti mutta varmasti lehtori alkoi työntää kynttilää anukseeni ja kynttilän varren paksutessa paine aukollani tuntui oudolta, hieman kivuliaaltakin, mutta enemmän kuitenkin hämmentävän miellyttävältä.

”uhh.. o..ai” ähisin kynttilän työntyessä neitsytpyllyyni.

”noin, olipa tiukka!” hän sanoi ilahtuneen kuuloisena kun kynttilä oli sisälläni. Hän liikutteli sitä edestakaisin toisella kädellään ja hyväili klitoristani toisella. Tärisin taas jaloistani ja huokailin kihelmöivän tunteen levitessä koko jalkoväliini.

Rehtori veti kynttilän ulos ja taputti hellästi pakaroitani nousten ylös.

”Se saanee olla tarpeeksi opetusta sinulle tällä kertaa. Olekin kunnolla, ja jos et ole.. ”

Sanoi lehtori matalalla äänellä,

”niin joudut takaisin tänne nuhteluun…”

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute