Herkku-puhelin
Iso kalu, varmempi saanti!
Kari

En väitä, että iso kyrpä takaisi aina nautinnollisempaa seksiä tai että koolla ylipäätään olisi todellisessa rakkauselämässä niin väliä. Olen silti huomannut, että suuren kyrvän lumon perässä moni nainen on ollut halukas kokeilemaan uutta ja luopumaan jopa periaatteistaan. Petipuuhiin olen päässyt muutaman haluamani naisen kanssa melko pitkälti kookkaan kyrvän ansiosta. Naisellinen kokeilun- ja nautinnonhalu on sopivissa oloissa koitunut edukseni ja ovi makuukammariin on auennut.

--

Yksi mahtavimpia muistojani nuoruudesta noin kymmenen vuoden takaa reilu parikymppisenä on pikkuserkkuni Vaula. Vietimme kesän viimeisiä lomaviikkoja perheen mökillä kalastellen, grillaillen, uiden ja saunoen. Vaula, 19, oli menossa naimisiin parin kuukauden päästä Timonsa kanssa. Nuorten liitto oli hyvällä pohjalla. Tavallaan kadehdin Timoa: Vaula oli nuori, kaunis ja elämässään eteenpäin pyrkivä. Ei mikään välinpitämätön nykynuori. Edessä siinsivät toiveet lääkärin ammatista, omakotitalosta ja lapsista. Vaulan ja parikymppisen Timon häitä touhuttiin perheissä oikein tosissaan.

Eräänä iltana Timo lähti isäni kanssa melkein viiden kymmenen kilometrin päähän isoon kaupunkiin ostamaan rapumertoja ja muita kalastusvälineitä. Itse en koskaan ole ollut niin kalamiehiä, että olisin innosta puhisten nostanut järvestä saksiniekkaa tai muuta eväkästä. Miehet lähtivät matkaan, tarkoitus oli tulla takaisin ennen puoltayötä. Istuimme Vaulan kanssa pirtin pöydän ääressä ja pelasimme Uunoa. Telkkari soi vaimeasti vieressämme ja taoimme korttia pöytään. Muutaman oluen ja limun siivittäminä naureskelimme yhdessä tulevan anopin älyttömyyksille, joista Vaula osasi kertoa melko paljon. Ei ollut anopilla ja miniällä selvästikään häävi suhde.

- Mua on alkanut tää juttu epäilyttää ja vaivata.

Vaula alkoi paljastaa suhteestaan asioita jotka saivat nuoren tytön todella mietteliääksi. Olin yllättynyt, kuinka Timon perhe asetti Vaulalle ja Timolle suuria vaatimuksia elämän suhteen. Raha ja hyvinvointi tuntuivat olevan keskeisiä asioita.

- Kyllä me varmaan ollaan onnellisia, kävi elämässä miten hyvänsä, Vaula sanoi ja minä myöntelin.

- Lähdetkö saunaan, kysyin. Rantasauna alkoi olla lämmin. Kesäilta oli kauneimmillaan. Vaula sanoi lähtevänsä mielellään ja sanoi käyvänsä vaihtamassa uikkarit ylleen. Kohta neiti tulikin pyyhe ympärillään, bikinit vaihdettuina. Suuntasimme saunalle, aurinko alkoi laskea järven selkää myöten. Kohta olisi yö.

Vaula juoksi vielä tuvalle vastaamaan puhelimeen. Hetken aikaa kuului sanailua joka kiristyi loppua kohden. Vaula tuli saunalle.

- No jo on. Timon ja Eeron auto on tehnyt tenän siellä Iisalmessa. Joutuvat jäämään ehkä yöksi mun tädille joka asuu siellä, Vaula sanoi. Ihmettelimme auton hajoamista juuri nyt. Toisaalta hyvää oli se, että sammui siellä eikä paluumatkalla kotiin parin päivän päästä.

Hyppäsimme lauteille ja annoimme löylyn hyväillä. Vaula soljautti pyyhkeen päältään, alta paljastui bikinien verhoama ruskettunut vartalo. Tyttö oli ollut töissä mansikkamaalla poimijana ja saanut väriä mukavasti.

- Bikineissäkö siellä poimitaan?

- Joo, tule itse kokeilemaan joskus. Kuuma siinä tulee eikä mulla muutenkaan ole mitään sitä vastaan että aurinkoa saan, Vaula sanoi ja nauroi.

Katsoin tyttöä päästä varpaisiin hiljaisuuden vallatessa saunan. Vaula oli ollut mielestäni aina kaunis. Vaalearuskeat, puolipitkät hiukset usein ponnarille nostettuina. Isot silmät ja pieni nenä. Somat sääret, kapea lantio ja litteä vatsa. Sitten kiinnitin huomiota jälleen siihen asiaan, joka oli rassannut miehistä mieltäni koko sen kesän joka kerta, kun olin nähnyt Vaulan uima-asussa: tytöllä oli vartalon sorjuus ja suoranainen gasellimaisuus huomioon ottaen todella suuret rinnat. Katseeni jäi jälleen kiinni noihin punaisten bikiniliivien kannattelemiin meloneihin ja samalla heitin löylyä rimpuillen irti hekumallisista ajatuksistani, jotka olivat minuun iskeneet tahattomasti aikaisemminkin. "Voi Vaula, mitkä rinnat olet saanut!", mietin.

Kävimme uimassa kirmaten laiturilta veteen, joka hiljalleen viileni kesän kääntyessä loppuaan kohti. Monta kesää olikin tullut täällä vietettyä.

Laiturilla nousin ensin ylös uimasta ja suunnistin saunalle. Katsoin jälkeeni laiturille, ja siellä Vaula parahiksi nousi vedestä. Kylmässä kovettuneet nännit piirtyivät bikinikangasta vasten. Juuri sellaiset kuin pitääkin. Vaula juoksi saunalle kiviä pitkin ja tietysti minun katseeni sai seurata kun ihanat rinnat pomppivat ylös ja alas. Juuri kylmässä kutistunut kaluni alkoi kihelmöidä sen merkiksi, että nyt oli meikäläinen saanut nähdä jotain todella mielenkiintoista.

- Umh..hrr..kylmää on jo!

Vaula säntäsi viereeni lauteille. Löylyä kiukaalle ja lämpö palasi jäseniimme. Nojauduin taaksepäin seinään, enkä välittänyt, vaikka uimahousujeni kohouma varmasti näkyi. Minun tapauksessani, kun varrella on mittaa seisokissa 24 cm ja paksuuttakin mukavasti, kätkeminen ei yksinkertaisesti ole edes mahdollista. Huomasin, että totta kai Vaula kiinnitti siinä huomiota aisaani. "Antaa tytön katsoa", mietin. "Mitäs itse väläyttelee herkkurintojaan vähän turhan anteliaiden bikiniliiviensä kanssa". Tiesin, etten ollut oikeassa. Vaulalla sattui olemaan niin isot tissit, että niiden kätkeminen ei ollut helppo juttu sekään.

Tilanne huomioon ottaen hieman liian pitkä hiljaisuus katkesi kun Vaula alkoi kysellä naisellisia kysymyksiä.

- Kuule, saako tuleva rouva kysyä erään hieman arkaluontoisen kysymyksen, Vaula aloitti vähän huvittuneena.Katse oli sunnattu ikkunasta järvelle. Tyttö oli selvästi rohkaissut mielensä.

- No, kysy?

- Kuinka iso sun elin on?

Sitten tikahdutettua kikatusta. Vaula pyyteli anteeksi.

- Siis sori hei, mä olen ehkä ottanut pari siideriä liikaa. Sori oikeesti. Unohda!

- Haluutko tietää kuitenkin, kysyin. Minua huvitti ja kiihotti tilanne samanaikaisesti. Olin imarreltu kyrpäni saamasta huomiosta, mutta ei tässä ollut tarkoitus mennä liian pitkälle. Kohta varmaan Timon ja isän auton ovet paukkuisivat pihalla. Leikki loppuisi mukavasti eikä sitä tarvitsisi sen enempää miettiä.

- No, kerro!

Kerroin mittani Vaulalle, joka kohotti kulmiaan. Laskeskeli ja vertaili selvästi johonkin.

- No huh huh. Aika iso... enpä tiedä ketään jolla olisi yhtä iso! Vaula pyöritti päätään eikä enää kehdannut katsoa minuun.

- Mikäs tulevan rouvan kuppikoko on? Puhutaas nyt kiinnostavat asiat selviksi, sanoin ja yritin tavoitella samaa huumorivivahdetta kuin Vaula, vaikka ääneni paljasti, että halusin tietää tuon asian kiikeästi.

Sitten sain itse laskettavaa. Vaulan kuppikoko vaihteli d:n ja dd:n välillä.

- Kiitos tiedosta. Eli ne ovat juuri niin valtavat kuin miltä näyttävät, pääsi suustani ja nyökkäsin suunnaten tällä kertaa minä katseeni ulos ikkunasta.

Mökille kivuttiin hiljaisuuden vallitessa. Kyllä nyt kuului koodiin unohtaa keskustelu ja siirtyä asialinjalle. Tässä oli meikäläisen kanssa tuleva rouva, joka ei missään tapauksessa ollut pantavien listalla. En aavistanut että joku olisi eri mieltä.

Mökissä Vaula vaihtoi ylleen kylpytakin, minä yöasun, jossa löysät bokserit ja hihaton t-paita. Ilokseni olin kesän mittaan ehtinyt treenata tavallista enemmän, ja lihaksistoni oli ihan mukavassa kunnossa samalla kun vatsakin oli pysynyt varsin hyvässä kuosissa. Vaihdoimme ajatuksia illan aikana tästä ja tuosta, mutta totta puhuen aavistin, että jotain peruuttamatonta tuo saunakeskustelu oli saanut aikaan. Vaula oli selvästi alkanut himoita parruani eikä asiaa helpottanut se, että tuon muotovalion naisen paneminen alkoi minustakin tuntua vastustamattomalta ajatukselta. Kun Vaula jälleen ohitti minut lukiessani muka kirjaa kiikkustuolissa, saatoin vain arvailla, oliko kylpytakin alla mitään peittämässä noita ihanan isoja, mutta kiinteitä rintoja sekä mukavasti kaareutuvaa pyllyä, jota laiturilla oli myös tullut ihailtua useana iltana.

- Hyvää yötä, Vaula sanoi ja meni makuukammariinsa. Se siitä sitten. Ehkä hyvä niin.

Luin vielä hetken, pesin hampaat ja suunnistin sitten omaan sänkyyni sammutettuani valot. Huomenna asia saisi olla unohdettu. Palattaisiin normaaliin järjestykseen yhden iltahetken ajatustason hekuman jälkeen. Mielessäni vilisti silti joukko illan parhaita otoksia, kun Vaula nousee vedestä ja nautiskelee löylystä. Kyrpäni osakseen saama ihailu lämmitti myös mieltä.

Olin jo nukahtamassa, kun Vaulan huoneesta kantautui tekstiviestin ääni. Sitten kuului naputtelua, Vaula vastasi siis jotain. Timo laittoi varmaan kullalleen väliaikatietoja. Sitten käytävästä kuului askelia ja kuulin kuinka Vaula tuli kohti huonettani ja astui ovesta sisään.

- Kop, kop... nukutaanko täällä jo? Vaula kysyi äänellä joka ei ollut nukkunut hetkeäkään.

Tiesin kyllä mitä tehdä. Menin kuin automaattiohjaukselle.

Sanaakaan sanomatta heitin peiton päältäni ja astuin Vaulan luokse. Käteni laskeutuivat lantiolle, Vaulan kädet ripustautuivat kaulaani. Paula alkoi sopertaa jotain rakkauden kaipuusta ja siitä, kuinka Timo tuntui olevan aina niin etäällä. Hellyyttä ei saanut ja seksikin oli mitäänsanomatonta suorittamista. "Suomeksi: haluat kokea, miltä tuntuu naida isoa kyrpää, ennen sitoutumista avioliittoon Timon kanssa", mietin tuhmasti mutta todennäköisesti aivan realistisesti.

Timo ja isä jäisivät Iisalmeen yöksi, oli tekstari kertonut. Me olisimme kahden. Kuun valossa sain sitten kokea kai ihanimman hekuman hetken, mitä kuvitella saattaa. Ikkunasta loistava kuu valaisi kauniisti, kun riisuin Vaulan yltä kylpytakin. Se valahti vuoteelle paljastaen altaan Vaulan suuret rinnat, kauniin lantion ja karvoituksen. Suutelin kiihkeästi Vaulan kaulaa ja kuuntelin, kun tyttö huokaili ja hengitti kiihottuneena. "Kari, voi... Kari!" Vaula sopersi nimeäni. Käteni vaeltelivat suutelun lomassa pakaroilla ja pillulla. Tuntui olevan jo valmista. Kaadoin tytön sängylle ja käytin hetken kauniin, suloisen pillun suutelemiseen ja nuolemiseen. Sopukat tulivat tutuiksi, käteni puristelivat ahnaasti Vaulan valtavia rintoja ja tyttö voihki huumassa. "Kari... ihanaa.. Kari.. sinä.. olet mahtava!".

Sitten oli minun vuoroni järjestää "patsaanpaljastus" eli se hetki josta nautin paljon: kyrpäni paljastaminen naiselle, joka jo malttamattomana odotti miekkani näkemistä.

- Ootko valmis, kiusasin istuen hajareisin selällään makaavan Vaulan lantion päällä polvillani siten, että kyrpä teki mahtavan teltan boksereitteni alla.

- No vielä kysyt! Näytä se aseesi ja ala panna!

Vaula oli heittänyt pois viimeisenkin häveliäisyyden ja vaati jo malttamattomana, että mahtielimeni alkaisi lypsää kypsää kirnua. Bokserit alas, ja iso kyrpäni ponnahti heilahtaen esille. Naurahdin samalla, kun Vaula kohahti kiihottuneena.

- No voi... siis aivan mahtava! Voi juko...

Sitten en enää kysellyt. Polvet koukkuun, terska kosteille pilluhuulille ja pari varovaista nykäisyä. Vaula voihki alla mutta iso terska suoriutui läpi pillun lämpimään uumeneen. Ja mikä pillu! Ei liian pieni jotta mahtimelani sopi vaivatta sisään, mutta luonnollisesti tämän kokoisen kyrvän ympärillä puristaa vako kuin vako. Siis lyhyesti: täydellinen panopillu meikäläiselle. En pahemmin kysellyt siinä mieltymyksiä, koska arvelin, että Vaulan tarpeisiin kuului saada miestä joka panee eikä kysele. Olin oikeassa. Puristin Vaulan jalat vasten tytön rintaa, ja ulotuin hyvin vähän kauempaakin survaisemaan sauvani ihanaan pilluun. Sitten pidin nilkoista ylhäällä kiinni ja nytkytin menemään. Vaula voihki ja huohotti ylistäviä sanoja melani koosta ja siitä kuinka täydeltä tuntuu. Ehkä vähän epäkiitollisenakin tietona sain siinä kuulla, kuinka Timon normaalikokoinen kyrpä ei ollut mitään verrattuna omaan valtikkaani.

- Sun pallitkin on ihan julmetut! Kunnon tennispallot!

Vaula haroi ja hieroi kyrpääni koko ajan samalla kun nain. Hän piti kiihottunutta hyrinää aina kun ei voihkinut kuuluvasti tai huohottanut panemiseni tahdissa. Ymmärsin samalla, että tehtäväni oli juuri se, mitä kuvittelinkin: olla Iso Kalu, ei muuta. Ei Vaula minusta mieheksi muutoin haaveillut, kunhan halusi kunnon melaa ja kiellettyä nautintoa.

Sitten kokeilimme ratsastusta. Vaula julisti hajareisin päälläni, että satulatappi oli sitä kokoluokkaa, että rodeo tapahtuisi vähän ilmavammin. Varsi yksinkertaisesti ei mahtunut sisälle koko mitalla. Kyrpä solahti sisään, Vaula pomppi päälläni, varsi kiilsi eritteistä ja meikäläinen sai välillä lepotauon, mitä nyt tuin polvilla vähän takaa. Niin ja kädet tietysti vaivasivat niitä ihania, isoja rintoja. Oli niissä muuten kokoa!

- Vaula... sun rinnat on valtavat! Siis aivan käsittämättömän ihanat, ylistin.

- Tiedän... puristele vaan mahtimela ihan sydämes kyllyydestä! Kyllä tekee hyvää saada kunnon isoa kyrpää! Vaula oli tietoinen rintavarustuksensa koosta ja hymyili häpeämättömästi kun näki miten ihaillen ja kiihkeästi meloneja hyväilin.

Vaula oli lauennut jo alkuvaiheessa ensi kerran ja ratsastuskin päättyi pieneen ihanaan orgasmiin.

- Nyt Kari... takaapäin. Lujaa, niin lujaa kuin haluat!

Kuun valossa seisoin sängyn vieressä, ja Vaula asettui kontilleen pylly pystyssä eteeni sängylle. Iso kullini etsi hetken paikkaansa, mutta sitten se Vaulan ahnaiden pikku kätösten ohjaamana löysi pillulle. Siinä seurasin kuun valossa, kun melani lypsi vauhdikkaasti Vaulan ihanaa pillua. Kädet kourivat isoja rintoja. Tyttö voihki jo kuuluvasti ja alkoi pyytää että laukeaisin. Sen verran iso kyrpä haittaa naimapuuhia, että naisen paikat eivät kestä kauan. En kauaa kestänyt vaan laukesin sisälle karjahtaen pari kertaa Vaulan nimen.

Yömme oli siitä eteenpäin täynnä hellyyttä ja läheisyyttä. Kiellettyä mutta molempien mielestä ansaittua. Aamulla meidät löydettiin omista vuoteistamme. Vaula sai Karinsa ja he elävät onnellista elämää yhdessä. Me emme enää eksy Vaulan kanssa samaan aikaan saunaan, vaikka vuodet ovat vierineet. Kumpikaan ei halua, että vanha suola alkaisi janottaa. Mutta muistot, ne säilytän mielelläni!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute