Herkku-puhelin
Kesäkuun helle
koulutyttö

Kesäkuun helle sai Jennin olon nihkeäksi, joten hän päätti ottaa viileän suihkun ennen kuin lähtisi ulos.

Suihkun viileydestä huolimatta Jennin olo oli kuumottava. Käden eksyessä alas hän tunsi oman kosteutensa, eikä se johtunut suihkusta. Jenni väänsi veden kylmälle hillitäkseen kiimaansa, mutta saman tien hän tunsi miten hänen nänninsä kovettuivat ja värähdys tuntui koko kehossa, eikä se helpottanut hänen oloaan, päinvastoin..

Suihkun jälkeen Jenni puki päälleen mustat pitsi stringinsä ja niihin sopivat mustat rintaliivit. Ilta oli lämmin joten hän valitsi kaapista päälleen ohuen kesämekkonsa, joka päästi ruskettuneet sääret oikeuksiinsa, mustat korkeakorkoiset sandaletit tehostivat vaikutelmaa. Jennin katsoi eteisen peiliin ja näki kesän päivettämän, pitkähiuksisen, hoikan 19-vuotiaan brunetin. Jenni tunsi olevansa valmis terassi-iltaa varten ja astui ulos ovesta.

Astuessaan ovesta Jenni näki hikisten asfalttimiehien lopettelevan urakkaansa hänen kotitalonsa edustalla. Joukko hyvin toissään ruskettuneita miehiä vilkuili hyväksyvästi Jennin kulkiessa ohitse. Miesten katseet eivät jäänet huomaamatta vaan hän keikutti hyvin muodostunutta tanssijan takapuoltaan askeltensa tahdissa ja sai palkinnoksi pitkän vihellyksen yhdeltä aitaan nojailevista uroista. Jenni tunsi taas tutun kuumotuksen…

Jenni käveli bussipysäkille päin ja samassa näki tutun hahmon pysäkkikatoksen suojassa.

Se oli hänen lukion matematiikan opettajansa, ruskeasilmäinen 28-vuotias, monen tytön päiväunien kohde pitkillä tylsillä iltapäivän matematiikan tunneilla. Hän tervehti asiallisesti entistä opettajaansa, joka tervehti takaisin, mutta samassa kysyi miten Jennin kesäloma oli lähtenyt käyntiin ja miten kirjoitukset olivat menneet. Jenni vastasi olleensa tyytyväinen ja uskovansa pääsevänsä jatkamaan opiskelujaan haluamaansa paikkaan. Kesälomansa hän kertoi alkaneen iloisissa merkeissä. ’Aivan’ opettaja vastasi ja iski silmää. Ele sai Jennin hämilleen. Ileksi kutsuttu opettaja huomasi tämän ja totesi, että pitäähän sitä ylioppilaslakkia vähän juhlistaa. ’Kyllä opettaja vielä muistaa omankin nuoruutensa’ Ile naurahti. Ja välähdys ruskeissa silmissä sai Jennin olon vielä astetta heikommaksi.

Bussi saapui pian ja molemmat nousivat siihen. Bussi oli täysin tyhjä. Jenni asttui istumaan bussin keskivaiheille ja hänen yllätyksekseen opettaja pyysi lupaa istua hänen viereensä. ’Opettaja on hyvä ja istuu’ Jenni vastasi. Pysäkin vaivautunut tunnelma oli poissa ja he juttelivat niitä näitä bussin kulkiessa kohti keskustaa. Pian Jenni havahtui ja huomasi ajaneensa ohi oman pysäkkinsä. ’Voi ei, mun olis pitäny jäädä kolme pysäkkiä sitten’ Jenni totesi harmistuneena. ’no jäädän molemmat tässä sitten, tää on mun pysäkki’ Ile vastasi. Jenni katsoi kummastuneena miestä ja tämä lisäsi ’Siis meneehän niitä busseja takaspäinkin, ellet ollut tulossa mun luo.’ Ja poikamainen virnistys levisi Ilen kasvoille. ’vitsi,vitsi’ hän kiiruhti lisäämään nähdessään entisen oppilaansa tyrmistyneen ilmeen. Mutta Jenni oli pian leikissä mukana. ’Tietty oon tulossa jos sä tarjoat mulle jotain juotavaa’ Jenni sanoi ja räpsytti sinisiä silmiään. ’Tottakai, en mä anna sun läkähtyä tonne bussiin. Mä asun ihan tossa kulman takana, tälläsellä ilmalla kylmä limu varmaan maistuu..’ Jenni tosiaan tajusi vasta nyt miten kuuma bussissa oli ollut, hikipisaran valuessa hänen kaulallaan. Mutta Jenni tunsi kosteuden aivan jossain muuallakin… Opettajan tarjous oli todella päässyt yllättämään..

Pian he olivat jo perillä. Ile astui Jennin edellä rappuun. Jenni katsoi opettajaa takaapäin päästä varpaisiin. valkoinen kauluspaita korosti leveitä hartioita ja shortsit peittivät alleen varmasti yhtä treenatun takapuolen. Hän muisti opettajan joskus maininneen luokassa tennis- ja lenkkeily harrastuksensa…pian Jenni havahtui ajatuksistaan Ilen päästäessä hänet edellään hissiin. Hissin ovi paukahti kiinni heidän perässään ja tunnelma palasi vaivautuneeksi, joka johtui varmasti hissin ahtaudesta, tai sitten se vain johtui Jennin levottomasta mielentilasta yhdistettynä komean mies opettajan läsnäoloon.

Ikuisuudelta tuntuneen hissimatkan jälkeen Ile päästi Jennin edellään asuntoonsa. Rennosti sisustettu kaksio oli Jennin mielestä viihtyisä. Ile kehotti häntä istumaan ja lähti keittiön hakemaan juotavaa. ’Limu on nyt päässyt loppumaan ,mutta käviskö sulle siideri?’ Joo, kiitos.’

Ile ojensi kylmän juotavan ja istui Jennin viereen sohvalle. Hetkeksi tuli aivan hiljaista. ’Opettaja taitaa asua yksin?’ saman tien Jenni katui typerää kysymystään. ’Näin on’, muuta vapaana on parempi, näin kesällä varsinkin.’ Ile totesi naurua äänessään.

Jenni nyki vaivautuneena hameen helmaansa joka tuntui nousevan koko ajan ylemmäs hänen istuessaan sohvassa. ’Kato vaan ihan rauhassa ympärilles, mä käyn hakemassa meille vähän jäitä.’

Pian Ile palasi huoneeseen puoli täyden jääpala muotin kanssa. ’ sä voit eka koetta irrottaa tosta ittelles jäähdykettä.’ Jäiden irrottaminen muotista ei ollutkaan kovin yksinkertaista. Jenni poimi jääpalan lattialta lasiinsa. Hän yritti irrottaa toista palaa muotista, mutta epäonnistui taas , pala lensi kaaressa suoraan sisään Jennin kesämekon avarasta kaula-aukosta. Jennin pompatessa pystyyn hän onnistui myös kaatamaan siiderin suoraan syliinsä. ’Helvetti’ Jenni sähisi harmissaan. Ile katsoi näkyä huvittuneena. Jennin musat alushousut kuulsivat kostean vaalean hameen läpi. Pian Ile toi hänelle pyyhkeen. Jenni koetti pyyhkiä sillä sohvaa johan nestettä oli myös päässyt valumaan. Anteeks hirveesti,’ Jenni sopersi hämillään . ’ei se mitään, sä voit kyllä käydä pesemässä noi siiderit pois..’ Jenni otti pyyhkeensä ja lähti kohti Ilen osoittamaa kylpyhuonetta. ’Kiitti ’ hän huikkasi mennessään.

Veden jälleen virratessa pitkin Jennin alastonta kehoa hänen mieleensä tuli likainen ajatus... jota hän pelästyi ensin itsekin, mutta sitten hän varovasti raotti kylpyhuoneen ovea. ’ voisitsä tuoda mulle puhtaan pyyhkeen.’ Jenni huhuili ovelta ja meni takasin suihkuun. Pian Ile raotti varovasti ovea huomatessaan Jennin suihkuverhon takana hän astui peremmälle. ’Tääl ois tää sun pyyhe’ ’Tuo se tänne vaan , en mä sua syö ’ Jenni otti pyyhkeen, kietoutui siihen, Ilen katsoessa häveliäästi muualle ja astui suihkusta. Ile oli poistumassa huoneesta. ’hei älä karkaa minnekään! Musta on ollu varmaan sulle liikaa vaivaa, mutta saanhan mä hyvittää sun herrasmiesmäisen käytökses?’ ’T-tottakai..’ Jenni katsoi Ilea pitkään ja otti askeleen lähemmäs. ’Mä vaan ajattelin kun opettajalla ei ole naisystävää, niin kai siitä on jotain haittaakin, Jenni sanoi antaen katseensa liukua alaspäin ja astui samalla aivan lähelle miestä., tämä varmaan saattoi haistaa hänen kiimansa suihkusta huolimatta.

Vino hymy kohosi opettajan kasvoille. ’Tietysti, mä näin mitä sä oot vailla, jo siellä pysäkillä. Kyllä nää teinipillut tiedetään, kun on tarpeeks kuuma mikä vaan kelpaa.. Näytähän mitä osaat.. Jenni polvistui opettajansa eteen ja tarttui tämän vyöhön ja antoi housujen tippua . Boksereissa pullotti jo lupaavasti, eikä jenni aikaillut laskiessaan nekin maahan. Hänen silmiensä edessä oli isoin aisa mihin hän oli lyhyen seksielämänsä aikana törmännyt. Pelko valtasi äkillisesti Jennin, miten tuo mahtava kalu mahtuisi hänen suuhunsa, saatikka kireään nuoren naisen pilluun, kosteudesta huolimatta, mutta katumiselle ei ollut mahdollisuutta.. Varovasti hän nuolaisi terskan päätä. Hetken kullia kiusattuaan Jenni tunsi kuinka Ile tarttui häntä hiuksista ja työsi aisansa Jennin nieluun, hän kakoi hetken ,mutta alkoi pian hurmiossa imeä mahtavaa sarvea. ’ouh, juuri noinnnhh…Jenni imi ja pyöritteli kieltään ja tunsi kuinka suuri kulli paisui entisestään hänen nielussaan. ’Nouse ! sä et pääse näin helpolla, saat mitä tulitkin hakemaan…’ Ile vei hänet olohuoneen sohvalle.

Jennin istuessa sohvalla Ile riisui loputkin vaatteensa ja ruskettunut treenattu kroppa tuli esille koko komeudessaan. Näyn kruunasi komeasti seisova vähintään 25 cm pitkä kalu.

Ile polvistui ja riuhtaisi tytön jalat erilleen. Hän suuteli ensin sääriä nousten pikkuhiljaa ylemmäs reisien sisäpintaa. levittäen siististi ajellun pillun huulia hän nuolaisi varovasti pitkän lipaisun saaden tytön värähtämään. Kieli teki taitavaa työtään pitkin nuoren pillun pituutta. Ile imi klittaa voimalla. ’ahhhhhoiiihh…uh’ karkasi Jennin huulilta, pään heiluessa puolelta toiselle. ’tätähän sä tulit oikeesti hakemaan, eikö niin?’ ’Kyllä opettaja.. Älä vaan lopetaaaah..’ samalla Ile työnsi sormensa syvälle tytön sisälle. ’aiiihhh.nyt, nyt tuleeee..’ Jenni kirkui vahvan orgasmin ravisuttaessa tyttöä.

Jennin vielä maatessa sohvalla orgasmin uuvuttamana Ile tarttui häntä lanteista ja nosti hänet mahalleen selkänojan päälle. Nuori perse oli kuin tarjottimella ja Ile työntyi voimalla kosteaan pilluun takaapäin ja aloitti kovan naimisen. Jennin huulilta purkautui yllättynyt voihkinta. Ile hidasti tahtia ja painoi kalunsa voimalla pohjaan saakka. Jennistä tuntui että hänen kireä rakonsa ei kestäisi enempää. Ile työnsi sormensa kireään peppureikään ja runkkasi sitä voimalla naidessaan nuorta persettä. Jenni värähti kuin sähköiskun saaneena. Uusi orgasmin aalto värisytti hänen kehoaan. ’aaaaah. Nai mua kunnolla opettajaaaaa..oooiih’ Kullin ympärillä puristeleva tiukka pillu oli liikaa ja opettaja purkautui voimalla, karjuen nuoren pillun uumeniin.

Hetken he makasivat hikiset kehot yhteen liimautuneina sohvalla huohottaen ja kävivät suihkussa, jossa oppilas sai palkita opettajansa vielä kerran kunnon suihinotolla.

Jennin mekko oli ehtinyt jo kuivua hänen poistuessaan opettajansa asunnolta tyytyväinen hymy kasvoillaan…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute