Herkku-puhelin
Kovaa ja korkealta
thefuca

Koko päivän oli ollut sellainen olo että nyt äkkiä jotain säpinää. Siis tyypillinen olotila perjantaille ja nuorelle neidolle. Mieleni teki väistämättä lähteä jonnekin näkemään ja kokemaan, lähinnä kai se johtui miehen kaipuusta. Olin edellisenä yönä nähnyt ekstramärkiä unia tuntemattomasta miehestä ja mikä sopisikaan paremmin iltaani, kuin se että hän muuttuisi todeksi. Kilautin siis ystävättärelleni Anulle ja hän lupautui lähtemään seuraksi. Ilta tuli ja toi tullessaan tyypillisen kostean nousuhumalan.

Olen ollut aina sellainen ujo poikatyttö, että baareissa pyöriminen ei ole minua kiinnostanut, mutta sinne oli tarkoitus kuitenkin jossain vaiheessa mennä. Tämän vuoksi puin päälleni naisellisemmat vaatteet ja ajoin sääreni. Pyörin peilin edessä puolialastomana suihkun jälkeen ja Anu katseli minua. Olimme hänen huoneessaan kahden, tosin hänen pienempi koiransa nukkui rauhaisasti sängyllä.

- ”Kyllä sä näytät hyvälle, oli sulla sit vaatteet tai ei.” Hän tuli taakseni ja laski kätensä hartioilleni alkaen hieromaan niitä. Olin vähän ymmälläni hetken, mutta hieronta tuntui niin pirun hyvälle etten luikerrellut hänen otteestaan. Olin hämilläni, sillä olin aina ollut lesbo ja homojuttuja vastaan, enkä tiennyt mitä tuntea nyt kun kiihotuin Anun kosketuksesta. Hänen kätensä vaelsivat kupeitani alaspäin ja hivelivät nyt lantioitani. Tunsin Anun hengityksen niskaani vasten, se kiihtyi vähitellen ja hän laski suunsa kiinni ihooni. Näykkien ja nuollen hän maisteli niskaani, minun heikkoa kohtaani, joka sai minut himoitsemaan lisää. Taitoin käteni taaksepäin ja tunnustelin ystäväni pakaroita. Hän oli aina ollut pieni ja sievä tyttö, juuri sellainen jota kaikki pojat himoitsevat. Ja nyt himoitsin minäkin. Mieleni teki tunnustella oliko hän jo kosteana mutta sitten..

Ovi kuitenkin kävi ja Anun vanhemmat tulivat kotiin joten erkaannuimme hengittäen kiivaasti ja punastellen. Koira havahtui hetkeksi ja tuijotti minua kummissaan. Anu jätti minut pukemaan päälleni, kuulin hänen puheensa rivitaloasunnon ohuiden seinien lävitse. Siinä pukiessani katseeni kiinnittyi tietokonepöydällä oleviin palloihin. Niitä oli kaksi ja ne näyttivät siniseltä kirsikkaparilta, lähinnä niitä yhdistävän langan vuoksi. Kesti hetken ennen kuin tajusin mitä ne olivat; ei suinkaan palloja, vaan kuulia. Geishakuulia. Hiippailin hiljaa pöydän ääreen ja kurotin ottamaan kuulat pöydältä. Haistoin niitä erottaen naisellisen hekuman tuoksun. AAAaah. Mieleeni oli juuri putkahtanut irstas ajatus kun kuulin lähestyvät askeleet ja sujautin kuulat taskuuni. Ovi avautui ja Anun äiti tuli huoneeseen tervehtien iloisesti. Minä tervehdin häntä takaisin sievä puna poskillani ja istuimme toviksi rupattelemaan. Koira tuli uteliaana haistelemaan sormiani ja tunsin kuinka sen pieni kieli nuoli niitä puhtaaksi tuoksuista. Minun oli pakko paeta paikalta tekosyyllä vessahätä ja sieltä palattuani Anu sanoi lähtevänsä käymään pikaisesti käyttämässä toisen heidän koiristaan ulkona ja minä jäin hänen huoneeseensa valmistautumaan.

Makasin sängyllä selälläni ja katselin kattoon. Himoni olivat vain kasvaneet eikä oloani helpottanut kun kuulin outoa vikinää lattialta. Koira katsoi minua sängyn vieressä ja sen punainen penis oli tullut ulos tupestaan. HYI ÄLLÖÄ ajattelin ja heitin sitä pehmolelulla hennosti. Koira rupesi innoissaan nylkyttämään pehmolelua ja minä puolestani jatkoin sängyllä makoilua. Kaivoin taskustani geishakuulat ja pyörittelin niitä käsissäni. Laskin housuni ja hivelin niillä kosteaa pilluani. Mieleni teki jo voihkia, ja rapina lattiallakin yltyi. Yhtäkkiä ovi avautui ja Anun isä seisoi ovella. Hänen yllättynyt ilmeensä vaihtui hetkessä pilkkeeksi silmäkulmassa, kun hän sulki oven perässään ja asteli luokseni. Koitin selitellä epätoivoisesti jotain, mutta hän painoi minut takaisin selälleen sänkyyn ja avasi reiteni. Tunsin hänen hengityksensä alapäässäni ja aloin tahtomattani kiihottua tilanteesta. Ystäväni isä työnsi sormen pilluuni ja heilutteli sitä siellä sanoen ”Onpa meillä täällä kostea tyttö, tästä minä olenkin haaveillut, annas kun opastan sinua hieman”. Sitten hän työnteli sormeaan kiusoittelevan hitaasti sisääni ja räpläsi samalla klitoristani. Utelias yleisö seurasi lattialta meidän touhujamme, kun voihkin hiljaa. ”Äläh, et saa, tämä on väärin..Aah..lopetaah..” Hetken jo luulin käskyni tehonneen kun mies vetäisi sormensa sisältäni, tiukka pilluni tuntui pettyneeltä mutta sitten mies otti kuulat sängyltä ja rupesi työntämään toista niistä sisääni. Oh miten hyvälle se tuntui lupsahdettuaan sisään.

Makasin ystäväni sängyllä, toinen hänen geishakuulistaan sisälläni ja hänen isänsä katsoi jalkoväliäni kiihottuneena. ”Nyt et sitten lähde siitä mihinkään.” Hän kaivoi jäykän kalunsa housuistaan ja alkoi hitaasti runkkaamaan sitä edessäni. Hänen naamansa vääntelehti nautinnosta, sitten hän nousi ylös ja haki huoneen nurkasta, pyykkikorista likaiset alushousut. Mies nosti alushousut kasvoilleen haistaakseen oman tyttärensä tuoksuja, hän hengitti syvään koventuneen kalunsa kohoillessa kuin odottaen. Aah., hän urisi ja tarttui sitten munaansa. Mies kääri alushousut munansa ympärille ja alkoi runkkaamaan kiihkon vallassa minua tuijottaen. Katsoin häntä kiimaisena ja kuula kiristi pilluani ihanasti. Mies tuli taakseni ja siveli pilluani hetken, työntäen sitten toisenkin kuulan sisääni. ”Nyt puet sitten vaatteet päällesi ja olet koko illan kuin ei mitään olisi tapahtunut.” Hän komensi minua tiukasti runkaten samalla. Nousin ylös, puin päälleni ja istuin sängylle, mies tuli eteeni ja yritti työntää kovaa kaluaan suuhuni. En kuitenkaan avannut sitä, mikä raivostutti häntä. Mies tarttui minua kasvoista, otti kiinni nenästäni ja kun en saanut henkeä, minun oli pakko avata suuni. Samassa tunsin jo kuinka kova kalu kosketteli kurkkuani. Hän nai kiihkeäni minua, kunnes kuuli ulko-oven käyvän ja joutui lopettamaan kesken. Siistin kasvoni ja menimme yhtä matkaa olohuoneeseen. Oli kiihottavan outoa kävellä kuulat sisässään, Anu ja hänen vanhempansa läsnäollessa. Anun isä vilkuili minua välillä tiettävästi ja tunsin oloni hieman vaivautuneeksi. Pian me kuitenkin jo lähdimme kävelemään kaupungille ystäväni kanssa, olihan kello jo kohta puoli kaksitoista yöllä.

Tuntui kuin joka ikinen ihminen sinä iltana olisi tiennyt pikkusalaisuuteni. Tai oikeastaan ne kaksi pientä salaisuutta sisässäni. Alushousuni olivat ihan märät valuvista mahloistani. Anulla tuntui jo olevan kova meno päällä, enkä voi sanoa että minullakaan olisi tylsää ollut. Molemmat olivat bonganneet jo seuraa itselleen ja juttu luisti kuin mummun tussu, eikun siis tossu.

Anun mies (Mikko) oli ennestään tuttu hänelle ja he etenivät rutinoituneesti suudelmista kosketteluun. Pitihän meidän tietty drinkkejäkin välillä uusia ja siinä odottelu vaiheessa me tytöt poikettiin käymään naistenhuoneessa. Siinä pöntöllä istuessani, minun oli varulta pidettävä kättä alaalla, etteivät kuulat olisivat kolahtaneet alas. Tarpeet toimitettuani olin pesemässä käsiä kun Anu tuli taas taakseni ja näykkäsi korvaani. Katsoin häntä peilin kautta huomaten että olimme molemmat jo aika kunnossa. Hän puristeli pakaroitani ja työnsi kätensä housujeni haaroihin tunnustellen. ”Oletpa kosteana jo, taitaa olla aikamoinen uros sulla tuolla..” Ei anneta miesten odottaa hän sanoi ja lähdimme kikatellen takaisin pöytään.

Seuralaiseni käsi vaelsi ohkaisten housujeni haaroihin ja tunnusteli paikkoja hädin tuskin ennen kuin ehdin istua. Hän liikutteli huuliaan kaulallani näykkien, kuin Anu konsanaan ja minä sulin hänen käsissään. Kuulat hankasivat ja hieroivat vittuani ja kun käsi uudestaan ja uudestaan hinkkasi klitoristani housujeni lävitse, sain värisevän orgasmin. Anu lähti käyttämään Mikkoaan vessassa jo seuraavien drinkkien jälkeen ja pian he palasivatkin posket hehkuen. Minä olin runkannut seuralaiselta jo suurimmat paineet siinä pöydässä, kun hän oli kertonut joutuvansa pian lähtemään huomisten perhejuhlien vuoksi. Vaihdoimme kuitenkin numerot siinä valomerkin aikoihin. Anu talutti Mikkoa kohti kotia ja heidän rivitaloasuntoaan, mistä päättelin majoittuvani kuitenkin vierashuoneeseen, joka sijaitsi ystäväni huoneen vieressä. Kiimoissani ajattelin kuuntelevani kaikki sessiot seinän lävitse, aah.

Asunto oli hiljainen kun astuimme sisään. Anu ja Mikko aloittivat kiihkeän suutelun jo eteisessä ja vaatteet tippuivat tasaisesti koko matkalle aina sänkyyn asti. Seurasin menoa vierestä ja hetkeäkään hukkaamatta menin vierashuoneeseen odottelemaan shown alkua. Sänky narisi ja kuului epämääräisiä ääniä. ”Aah sä osaat aina niin hyvin nuolla..” .. Kun olin saanut (siihen meni ehkä pari minuuttia kun olin kuulien ansiosta kiihkoissani) menin käymään vessassa.

En osannut arvata etten ollut ainoa joka kuunteli jokaista hetkeä. Vessareissulla huomasin kuitenkin kuinka Anun vanhemmat omassa makuuhuoneessaan kuuntelivat himokkaina voihketta joka kantautui talon joka kolkkaan. Itsehillintä on kiimassa kovin vaikeaa toisille. Anun isä kaivoi sykkivän kalunsa esiin ja porautui kerta toisensa jälkeen vaimonsa sisään. Välillä pilluun joka valui nesteitä ja välillä perseeseen, jonka tiukkuutta hän kuului kiittelevän uristen. Katselin ovenraosta kun he jyystivät koira-asennossa selkä minuun päin ja aloin hivelemään vielä arkaa vittuani uudelleen. Aah, miten tuntui hyvälle. Olin niin märkä kuin ihminen vain voi olla, tai niin ainakin luulin. Talo hiljeni pikkuhiljaa ja painuin minäkin pehkuihin, tyytyväisenä ja tietämättömänä.

Sinä yönä näin ihanaa unta, niin kiihottavaa: Makoilin sängyllä ja tuntui kuin sadat kädet olisivat hyväilleet minua. Värisevä hieromasauva hieroi jalkoväliäni uppoamatta sisään. Unessani Mikko runkkasi itseään sänkyni vieressä ja laukesi sitten irstaasti päälleni. Nuolin hänen kaluaan puhtaaksi, jolloin se kohosi uudestaan. Mikko tuli viereeni makaamaan ja upottautui vittuuni. Hetkinen. Sitten heräsin ja tunsin kun joku makaa kiinni minussa ja nylkyttää minua kiihkoissaan. Liukas vittuni imi kalua hullun lailla, ja aloin voihkimaan.. kuiskin Mikon nimeä.. Sain taas järisyttävän orgasmin, ja mies kuiski korvaani ”tätähän sinä pikkupillu halusit, eikö vain ..” Uikutin hiljaa ..” KYLLÄ … kyllä halusin.. anna lisää.. lisää Mikko.. aah”.. Kun akti oli ohi ja käännyin katsomaan tyydyttäjääni, siinä ei ollutkaan Mikko, vaan Anun isä. Olin häpeissäni. Hän työnsi uudestaan kättään vittuuni hymyillen voittoisana. Käsi alkoi taas tuntua hyvälle, mm kuinka se hieroikaan pehmeästi..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute