Herkku-puhelin
Kiimainen tarina
DJ

Nainen makasi sängyllä vatsallaan, puolialastomana, vain valkeat pikkuhousut peittivät hänen pyöreät ja muodokkaat pakarat. Hän oli odottanut tämän hetken tulevan, että nainen makaisi työpäivän jälkeen puoliunessa vuoteessaan. Itse hän oli pukeutunut hihattomaan valkeaan ihonmyötäiseen aluspaitaan ja timmeihin boksereihin. Mies asettui naisen viereen vuoteelle ja alkoi hieroa naisen hartioita persikan tuoksuisella hierontaöljyllä. Hän hieroi hartioita hitain ja hellin ottein jotta rentous valtaisi naisen mielen ja kehon.

Kädet kulkivat kuulaalla iholla hivuttautuen kohti alaselkää ja pyöreitä pakaroita, joita mies oli jo tovin ihaillut. Mielessään hänen teki mieli jo ”iskeä” kiinni noihin ihaniin pakaroihin mutta hillitsi halunsa, naisen mielihyvä oli nyt tärkein. Kädet hipaisivat peppua kun hän siirtyi käsittelemään jalkateriä ja pohkeita. Hän huomasi naisen pepun hieman värähtävän ja kohoavan hänen hipaisusta. Mies asettui jalkopäähän siten että naisen jalat lepäsivät hänen sylissään ja jatkoi hieromistaan. Alati hänen katseensa kiinnittyi naisen vartaloon ja varsinkin pakaroiden väliin.

Siirtyessään säärien käsittelyyn siirsi hän naisen jalkojaan siten että nainen joutui hieman raottamaan jalkojaan, jolloin miehelle ”paljastui” pikkuhousujen peittämä häpyhuulten kohouma sekä huulten välinen vako. Pikkuhousuissa näkyi myös pieni kostunut alue josta mies päätteli että on tehnyt oikeat liikkeet tätä hieroessaan. Kädet kulkivat nyt säärten sisäpintaa pitkin kohti jo hieman kostunutta pimppiä.

Sääriä hieroessaan mies hipaisi tarkoituksellisesti naisen häpyä kevyesti ja taas nainen värähti. Mies otti naista kevyesti lantiosta kiinni ja nosti naisen peppua ylöspäin jotta pystyisi riisumaan naiselta alushousut pois. Nainen makasi nyt sängyllä polvet hieman koukussa, peppu pystyssä ja yläosa sängyllä. Kädet tarttuivat pikkuhousujen reunaan lantion kohdalta ja veti niitä alas hitaasti, hieman viivytellen, paljastaen ensin pyöreät pakarat ja lopuksi hennon karvan peittämän pimpin. Nainen huokasi ja työnsi lantiotaan hieman taaksepäin jolloin pimppi raottui sen verran että paljasti vaaleanpunaiset turvonneet pienet häpyhuulet.

Miehen oli maltettava mielensä vaikka penis jo pyrki ulos boksereista. Saatuaan naiselta alushousut pois asetti hän tyynyn naisen alavatsan kohdalle jolloin peppu jäi koholleen paljastaen hävyn koko ihanuudessaan, otti käsiinsä lisää öljyä ja alkoi hieroa pakaroita vahvalla otteella. Nainen oli selvästi kiihottuneessa tilassa ja nautti miehen kosketuksesta. Hetken hierottuaan nousi hän ylös, otti ensin paidan pois lihaksikkaalta vartaloltaan ja lopuksi bokserit, vapauttaen jo mahtavassa erektiossa seisovan kyrpänsä. Kyrvässä ei ollut esinahkaa lainkaan joten punainen turvonnut terska oli täysin paljas. Hän asettui naisen viereen makaamaan siten että seisova kyrpä oli naisen kasvojen edessä.

Naisen kiihottaminen jatkui pakaroiden hieronnalla, välillä häpyhuulia koskettaen jotta kiihottuneisuus säilyisi. Nainen puolestaan alkoi hyväillä erektiossa seisovaa kyrpä hitain vedoin joka kiihotti naista entisestään, miehestä puhumattakaan. Jonkin ajan kuluttua pakaroita hieroessaan otti mies esille mukanaan tuomansa tekopeniksen, eli dildon. Tätä nainen ei aluksi huomannut, tunsi vain jonkin paksun tylpän, kulkevan hänen kostean vakonsa välissä siten että vain dildon kärki vain kostui. Mies kuljetti dildoa klitorikselta aina peppureiälle asti kevyellä painolla, härnäten. Välillä hän käynnisti vibraattorin hetkeksi ja sammutti sen yhtä nopeasti, ei makeaa pimpin täydeltä. Aikansa härnättyään ryhtyi hän hitaasti työntämään dildoa naisen sisään, jonne dildo luikahtikin suuren kosteuden vuoksi. Kuljettaessaan dildoa pimpissä hieroi hän samalla klitorista vapaaksi jääneen käden sormilla.

Orgasmi oli jo tullakseen mutta mies keskeytti tekonsa aina kun naisen laukeaminen oli lähellä. Kyrpää nainen puristi entistä tiukemmin, kuin osoittaen miehelle että vähän rajummin kiitos. Hän itsekkin oli jo laukeamispisteessä joten hän siirtyi naisen taakse, otti dildon ulos ja työnsi kyrpänsä pimppiin hitaalla liikkeellä. Lantio liikkui edestakaisin, välillä hitaammin, välillä nopeammin. Välillä hän otti kyrpänsä ulos jotta ei olisi lauennut ja työntyi taas uudelleen sisään. Lopuksi mies käänsi naisen selälleen, ihaili hetken hänen täyteläisiä rintoja kyrpä tanassa ja työntyi uudelleen kosteaan pimppiin. Välillä hän liikutti penistään edestakaisin pimpissä, välillä hän työntyi niin syvälle kuin kyrpää riitti ja liikutti lantiotaan, välillä hän kohottautui hieman ylemmäs naisen päälle siten että kyrvän varsi painautui klitorista vasten ja liikutti lantiotaan sivuttais suunnassa. Nainen oli jo aivan huipulla käsien tarrautuessa miehen käsivarsiin. Naisen huohotus ja pimpin puristus kiihotti miestä myös huippuun ja molemmat laukesivat yhtäaikaisesti. Lopuksi maattiin raukein sängyllä toisiaan hivellen.

Mister X

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute