Herkku-puhelin
Mäkeä laskemassa (vaimo antoi vieraalle)
Miehesi

Olin tammikuussa silloisen vaimoni ja lapsieni kanssa Itävallassa laskettelemassa. Myös vanhempani olivat mukana lapsia vahtimassa. Liittomme oli mennyt vähän heikonlaisesti jo pidempään ja seksielämäni vaimoni kanssa ei oikein toiminut. Olin kovasti puhunut vaimolleni, että kokeilisi ihmeessä vierasta munaa. Vaimoni oli kyllä kiinnostunut ideasta, mutta ei ollut kuulemma halukas antamaan kenelle tahansa noin vain. Minua ajatus taas kiihotti äärettömästi, olinhan runkannut sitä ajatellen satoja kertoja.

No lähdimme illalla kaksistaan baarikierrokselle. Vaimoni, joka oli silloin 31, on hyvännäköinen hoikka pitkähiuksinen brunetti. Rinnat ovat vähän kokeneet kovia lasten kanssa, mutta sääret ovat kerrassaan upeat ja seksikkäät. No siinä juotuamme ja baareja kierrettyämme vaimoni näki yhdessä baarissa ruotsalaisen miehen. Siinä meni ehkä noin 30 sekuntia, kun vaimoni alkoi suudella miehen kanssa silmieni edessä. Katselin sivummalta ja sanoin vessaan mennessäni, että anna miehelle pillua. Vaimoni sanoi vain, että ei. Joka tapauksessa näky oli musta todella kiihottava ja kaluni seisoi kuin viimeistä päivää. Siinä oli vähän noloa selitellä asiaa muille suomalaisille, jotka olivat paikalla.

Illan edetessä katselin vaimoani miehen kanssa, ja näin kuinka mies hyväili vaimoani sieltä, missä vain minä olin aiemmin käynyt. Sitten vaimoni katosi jonnekin. Sydämeni tykytti ja aloin yhtä aikaa kauhuissani ja äärimmäisen kiihottunut. En nähnyt vaimoani tuntiin missään. Arvasin, että vaimoni on varmasti nussimassa tämän ruotsalaisen kanssa. Minun oli pakko mennä ravintolan vessaan vetämään käteeni. Olihan suurin haaveeni toteutumassa mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Sain lopulta vaimoltani tekstarin, että lähdetään takaisin hotelliimme. Taksimatkalla kyselin ja tivasin vaimoltani illan tapahtumista. Vaimoni kertoi, että oli nainut miehen kanssa naisten vessassa. Miehen muna oli kuulemma ihanan paksu. Vaimoni kertoi nauttineensa munasta täysin rinnoin ja oli saanut elämänsä ensimmäisen orgasmin ilman mua miehen kanssa. Mies ei kuitenkaan ollut lauennut vaimoni sisään, kun vaimollani ei ollut kumeja mukana ja miehelläkään ei niitä ollut mukanaan. Vaimo kertoi myös antaneensa pienestä pakkasesta huolimatta miehen nuolla pilluaan pikkukaupungin kadulla.

Munani seisoi kuin kanki. Kun pääsimme isoon hotellihuoneeseemme (kaikilla oli omat huoneet) riisuin vaimoni ja tunnustelin hänen vastanaitua pillua. Haaveeni oli toteutunut. Aloin hitaasti naimaan vaimoni märkää pillua tietäen, että se oli juuri saanut vierasta munaa. Tunne oli äärimmäisen kiihottava. Pannessamme vaimoni kertoi joitakin yksityiskohtia miehen kanssa nussimisestaan. Vaimoni yritti peittää voihkintaansa kaikin keinoin, mutta ei voinut itselleen mitään. Vaimoni laukesi äänekkäästi voihkien. Kyrpä kovana nain vaimoani lähetyssaarnaaja asennossa ja laukesin vaimoni sisälle. Katsoin kuinka spermavana valui vaimoni avonaisesta pillusta. Pitkästä aikaa oli todella ihanaa ja kiihottavaa naida vaimoani.

Seuraavana päivänä mua vitutti todella rankasti illan tapahtumat. Kirosin itseäni ja vaimoani eikä laskettelusta meinannut tulla yhtään mitään. Illalla vaklasin vaimoni kännykästä, että hän oli ollut yhteydessä tähän ruotsalaiseen, joka toivoi näkevänsä vaimoni vielä uudestaan. Vaimoni oli kuulemma todella kuuma ja seksikäs nainen. Sanoin asiasta vaimolleni, joka oli myös kiinnostunut saamaan tuon ison ja paksun munan sisäänsä vielä uudestaan. Vaimoni pyysi, että lähdettäisiin vielä kerran siihen samaan raflaan. Jos vaimoni lähtisi yksin, niin se olisi jotenkin ollut epäilyttävää, joten lähdimme taas yhdessä matkaan. Emme halunneet kertoa vanhemmilleni, että suhteemme oli tosi heikossa tilassa. Lähdimme matkaan tietäen, että vaimoni tulisi voihikimaan toisen miehen edessä tarjoten pilluaan naitavaksi.

Kävelimme ravintolaan sisälle. Mies ei ollut vielä siellä, mutta vaimoni sai tekstarin, jossa mies pyysi vaimoani toiseen ravintolaan. Kysyin vaimoltani, että onko hänellä kumeja mukana, kun vaimoni ei käyttänyt pillereitä juuri silloin. Vaimoni sanoi, että ei ole, mutta mies oli luvannut ottaa niitä mukaansa. Vaimoni lähti sinne ja minä jäin istumaan tuopin ääreen. Join tuoppini ja lähdin kävelylle. Ajattelin, että olen todellinen aisankannattaja. Jotenkin aika meni tosi hitaasti. Sitten näin ohimennen vaimoni ruotsalaismiehen kainalossa. He suutelivat hotellin edessä kiihkeästi ja menivät sisään. Munani pongahti pystyyn. Menin takaisin ensimmäiseen ravintolaan ja sen vessaan vetämään käteeni ajattelemaan vaimoani antamassa pilluaan vieraalle. Näin silmissäni miehen työntämässä paksua munaansa vaimoni kiimaiseen märkään pilluun. Siinä odotellessani kävin vielä pari kolme kertaa vetämässä käteeni ravintolan vessassa. Lopulta sain tekstarin, että vaimoni olisi tulossa takaisin ekaan ravintolaan yksinään.

Ajaessamme taksilla takaisin omaan majapaikkaamme tenttasin taas vaimoani. Vaimoni kertoi kuinka mies oli nainut häntä posliinimunallaan ensin lähetyssaarnaajassa. Tivaamiseni jälkeen vaimoni myönsi, että se oli tuntunut taivaalliselta ja hän oli voihkinut kiiman vallassa voimatta itselleen mitään. Oli kuulemma tuntunut ihanalta, kun paksu muna tunkeutui pillun huulten läpi sentti sentiltä syvemmälle. Sen jälkeen ruotsalainen oli nainut vaimoani takaa päin ja tämä oli lauennut vaimoni sisään. Kumi oli siis taas unohtunut. No onneksi kaikkien laskelmien mukaan kyseessä olivat ne varmat päivät.

Hotellin ovesta sisään päästyämme työnsin käteni vaimoni pikkareihin ja tunsin vieraan miehen spermat vaimoni pillussa. Se tuntui jotenkin epärealistiselta ja sairaan kiihottavalta. Huoneeseen päästyämme riisuimme nopeasti ja nain vaimoani. Vaimoni pillu oli väljempi kuin yleensä ja lisukkeena olivat ruotsalaisen miehen spermat. Spermat tekivät pillusta todella liukkaan ja tuntui, että kitkaa ei ollut juuri lainkaan. Silti se tuntui taivaalliselta. Vaimoni yritti taas tukahduttaa voihkintansa mutta ei voinut pienille voihkaisuille mitään. Vaimoni laukesi pari kertaa ja hokien olevansa huorani. Minä vastasin, että oli ihanaa kun olit viimein antanut pillua muillekin. Vaimoni lupasi antaa jatkossakin. Laukesin lopulta koristen vaimoni sisään.

Harmillisesti erosimme pian tapahtuman jälkeen...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute