Herkku-puhelin
Kahden naisen kesken
jassu

Olimme koko kesän ajan sopineet viiden tytön kesken, että lähtisimme mökillemme porukalla. Jotenkin se reissu oli venynyt kesäloman viimeiselle viikolle kesätöiden sun muiden suunnitelmien takia ja odotus vain kasvatti innostusta. Päivä oli upea, ja pakkasin mukaan kevyttä kesävaatetusta yhdeksi yöksi. Ensiksi haimme äitini kanssa tytöt kyytiin ja tunnin matka sai alkaa täpötäydessä autossa.

Kolmen maissa iltapäivällä pääsimme mökkitielle. Olimme käyneet kaupassa matkan varrella ja viinapullot oli hankittu jo etukäteen. Kaikki sujui siis suunnitelmien mukaan. Mökki sijaitsi rauhallisella alueella, mökkinaapureista ei ollut tietoakaan ja oma ranta oli pihassa. Rannalla oli vielä erikseen rantasauna, josta pääsi mukavasti suoraan uimaan. Äitini antoi vielä viime hetken sääntöjä ja ohjeita, kunnes lähti ajamaan kohti kotia.

Me menimme laittamaan rantasaunan päälle. Päätimme lähteä ottamaan aurinkoa rannalle paukkujen kera ja vaihdoimme bikinit päällemme. Koska olimme vain tyttöjen kesken, ei tarvinnut ujostella, vaan laitoimme pelkät alaosat. Olin jo kauan ihaillut Maria, täydellisen kaunista tyttöä. Siinä hän nyt seisoi rinnat paljaana edessäni. En voinut irrottaa katsettani hänestä. Olisin niin halunnut koskea pyöreään, ei kovin suureen rintaan. Punaiset nännit olivat kovina johtuen varmaankin viileästä tuulesta. Aloin kostua.

Katsoin, kun Mari asettui pyyhkeen päälle makaamaan selälleen ja sulki silmänsä. Olisin halunnut asettua hänen päällensä ja nuolla hänen vartaloaan. Minun oli lopulta pakko kääntää katseeni pois, sillä tytöt eivät tienneet seksuaalisesta suuntautumisestani...

Ilta alkoi viilentyä ja lähdimme sisälle pukemaan päällemme. Aloimme olla jo pienessä sievässä ja meno alkoi villiintyä. Tanssimme musiikin tahdissa toisissamme kiinni ja se kiihotti minua todella. Koskettelimme tyttöjen kanssa toisiamme tanssiessamme ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Marin nännit nöpöttivät topin läpi, sillä hän ei ollut laittanut rintaliivejä alle. Käänsin kuitenkin katseeni heti pois, etten olisi seonnut täysin.

Otimme vielä pari paukkua ja lähdimme pikkuhiljaa saunaa kohti. Saunan eteisessä riisuessamme katseeni siirtyi taas Mariin. Nyt hän oli täysin alasti. Hän oli ajanut karvoituksensa pieneksi tupsuksi ja se näytti hyvältä. Menin Marin viereen saunassa. Koska sauna oli pieni ja meitä kuitenkin oli viisi, jouduimme olemaan aivan kiinni toisissamme.

Puheenaiheemme siirtyi rintojen kokoon ja kerroin, etten pitänyt rinnoistani, koska ne olivat niin erikokoisia. Mari tarttui niistä kiinni, koska halusi kokeilla niiden kokoeroa. Olin aivan kiimassa ja voihkaisin hieman. Mari irrotti kätensä, ja tajusin virheeni. Mari katsoi minua, mutta muut tytöt eivät olleet tainneet huomata sitä. Minua vitutti, joten sanoin lähteväni pois saunasta. Mari sanoi lähtevänsä myös ja tuli perääni.

En mennyt mökkiin sisään, vaan kävelin mökin taakse nurmikkoalueelle istumaan. Huomasin myös Marin tulevan sinne. Mari ei sanonut mitään, käveli vain eteeni ja tiputti pyyhkeensä. Hän laittoi minut maahan makaamaan ja tuli päälleni. Mari näykkäsi nänniäni, joka kovettui saman tien. Hän pyöritteli kivikovaa nänniä kielellään ja laittoi kätensä jalkoväliini. Olin aivan märkä ja kiihottunut.

Mari laskeutui kielellään hitaasti alaspäin, kunnes tuli vihdoin häpyhuulieni luokse. Hän levitti jalkojani entisestään ja alkoi pyöritellä kieltään jalkovälissäni. Se tuntui taivaalliselta. Ynähdin ja Mari vain jatkoi samaa tahtia. Olin aivan orgasmin partaalla, mutta halusin pitkitellä mahtavaa oloa. Käskin Maria hidastamaan. Hän lopetti jalkovälistä nuolemisen ja käänsin hänet alleni. Siinä hän nyt oli, mitä olin aina halunnut tehdä.

Aloin hieroa Marin rintoja ja samalla suutelin häntä. Maistoin omat nesteeni Marin suusta ja se vain kiihotti entisestään. Marin nännit nöpöttivät, ja pyörittelin niitä sormieni välissä. Työnsin kieleni Marin kosteaan alapäähän ja tunsin ihanan imelän tuoksun. Olin aivan räjähdyksen partaalla. Aloin pyöritellä kieltä kovaa vauhtia ja Mari voihki kovaan ääneen. Pelkäsin muiden tyttöjen palaavan saunalta ja kuulevan, mutta en voinut lopettaa. Mari oli aivan kiimoissa. Pyörittelin kieltäni vielä hetken, kunnes hän sai orgasmin. Hänen vartalonsa tärisi ja hän huohotti kovasti. Sitä kesti jonkin aikaa, kunnes minäkin halusin saada osani.

Mari makasi maassa, ja vein itseni hänen naamansa päälle. Mari alkoi taas nuolla ja käytti samalla myös sormiaan. Olin aivan märkä. Hän käänsi minut maahan makaamaan ja nuoli minua vielä rajusti alapäästä, kunnes sain elämäni mahtavimman orgasmin. Mari jäi päälleni makaamaan enkä olisi halunnut sen hetken loppuvan koskaan. Tärisin Marin alla ja pidin käsiäni hänen pyöreällä pepullaan.

Maattuamme jonkin aikaa tajusimme lähteä sisään, mutta onneksi muut tytöt eivät olleet tulleet vielä. Menimme pesulle yhdessä, mutta emme uskaltaneet tehdä mitään, sillä muut tytöt olisivat saattaneet tulla minä hetkenä hyvänsä. Välillä kuitenkin hieman salassa koskin Marin rintoihin ja alapäähän, mutta vain huomaamattomasti. Ilta jatkui normaalisti, eivätkä tytöt koskaan saaneet tietää meidän leikeistämme yhtään mitään.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute