Herkku-puhelin
Aikamoinen juttu
Poiju

Tästä kesästä on aikaa jo yli 15 vuotta kun olin melkein 18-vuotias.Asuin kotona vanhempieni luona. Minulla oli siihen aikaan seksifantasia eräästä samalla haja-asutusalueella asuvasta rouvasta. Kyseinen rouva oli naimisissa hänellä oli mies ja minua 2v vanhempi poika joka oli juuri saanut ajokortin. Minusta Raija oli myös aika upea ilmestys n. 40-vuotiaaksi naiseksi. tai miksi ei, olinhan monena iltana nukahtanut kulli kädessä ajatellen häntä.

Eräänä lauantai-iltana kun olin kotona ja katselin ikkunasta tyhjyyteen, tajusin, että lauantaisinhan on kaikilla ihmisillä tapana käydä saunassa. Sydämeni hakkasi jo pelkästä ajatuksesta nähdä Raija saunapuhtaana. No ajatuksista tekoihin. Lähdin kävelylle, ja suunnasta voitte olla varmoja. Sydän takoi, suu kuivui ja housuissa kiristi koko matkan, kun saavuin heidän talolleen. Ensin kävelin ohi ja keräsin rohkeutta ja tarkastelin hyvää paikkaa. No totta kai, tirkistelijän paikka on puun takana. Talon takana oli iso kuusi jonka taakse asetuin. Sydän hakkasi niin, että oli korvat haljeta, kun odottelin. Kului varmaan tunti katsellessa kaikenlaista hääräämistä, ei mitään mielenkiintoista.

Sitten alkoi saunavuorot poika meni ensin saunaan. Sillä välin Raija oli vaihtanut kylpytakkiin ja kuljeskeli ympäri asuntoa. Että teki mieli mennä ikkunalle katselee, mutta en uskaltanut. No poika tuli saunasta ja vanhemmat menivät. poika pukeutui ja laittautui. Hetken päästä jo auto käynnistyi etupihalla ja kaupunki kutsui. Hetken päästä tuli vanhemmat saunasta kylpytakit päällä, Raijalla pyyhe nutturalla pään päällä. Raija käveli suoraan olohuoneeseen ja riisui nutturan jolloin hänen pitkät hiuksensa valahtivat alas hän riisui myös kylpytakin jolloin näin hänen rintansa. Voi pojat mikä näky. Suuni kuivui ja polvissa tuntui heikolta. Otin heti vetoketjun auki ja aloin runkata. Raija otti kaapista jotakin, tutki sitä hetken ja laittoi takaisin. Katselin hänen vaaleata alastonta selkäänsä, kun nojasin olkapäälläni kuusen kylkeen ja jatkoin "kyllikin" kanssa naintia niin että sperma lensi kaaressa nurmikolle. Raija pisti kylpytakin päälleen ja haki keittiöstä oluen ja asettui ! sohvalle katsomaan televisiota. Minä itse juoksin kotiin ja se reissu tuli tehtyä.

Sitten siihen tirkistelyyn ja Raijaan jäi koukkuun, oli melkein pakko tilaisuuden tullen, eteenkin lauantai-iltaisin mennä kuusen taakse katsomaan kun Raija riisui, punnitsi itsensä ja merkitsi lukeman muistivihkoonsa. Se oli lähes sama kaava aina, mutta pakko oli mennä katsomaan, josko..

Oli hirveätä kun näin Raijan päiväsaikaan kävelyllä, kun hän hymyili ja tervehti. Haaveilin paljastavani ajatukseni hänelle, mutta en uskaltanut. Se kesä oli yhtä helvettiä, vain yhden asian ympärillä pyörimistä. Kesä kului. Sitten tuli SE lauantai..

Lähes tavalliseen, mutta tuomittavaan tapaani kuljin tutun kuusen taakse. illat oli jo vähän hämärtyneet. Naapurit naukkailivat olutta. Tutut saunarutiinit alkoi. Sama saunajärjestys ja punnitukset, mutta nyt runsas alkoholin juonti oli erilaista, vain poika oli mehulinjalla. Sitten tuli pariskunnan välille kova riita, jonka seurauksena isäntä lähti poikansa kyydissä pois kotoa. Raija jäi yksin kotiin. Minä rohkaisin mieleni ja siirryin ihan ikkunan taakse. Sisällä oli valot, joten ajattelin että minua ei helposti huomaa ikkunan takaa. Raija naukkaili grogilasista teräviä kylpytakki päällä ja käveli ympäri taloa. Hän meni puhelimen viereen tuolille istumaan ja soitti johonkin. hän puhui varmaan tunnin yhteen menoon välillä vain lasiaan täyttäen. kun Raija istui hänen polvensa paljas iho, pyörivä kapea nilkka ja punaiset varpaankynnet kiihottivat minua niin, että oli jo pakko hieroa housuja munien kohdalta. Kun hän lopetti puhelun asettui hän sohvalle television ääreen ja alkoi katsella. Edelleen hän naukkaili alkoholia. taisi olla vihaisella päällä kun hän kulki välillä, jo vähän hoiperrellen, sohvaa ympäri.

Raija nukahti tai sammui sohvalle, joten päätin mennä taloon sisälle. Sydän alkoi hakata kun kiersin talon eteen. Koitin ulko-ovea ja se oli auki lukosta. Hiljaa hiivin eteiseen vaikka sydämeni lyönnit kuulosti kuin rummun lyönneiltä. Menin pesuhuoneen pyykkikorille "aarteen etsintään" löysin sieltä Raijan valkoiset pikkuhousut, joita haistelin hieroessani housujeni etumusta. Kiimani nousi vääjäämättä ja järkeni sumeni kyrpäni ottaessa vallan minusta. Tungin housut taskuuni ja hiivin olohuoneeseen, missä Raija nukkui. Raija nukkui selällään toinen jalka lattialla ja toinen käsi roikkui sohvan vieressä puoliksi nyrkissä ja sävy sävyyn varpaiden kanssa lakatut kynnet kiilsivät. Kuuntelin hänen raskasta hengitystään, ja mietin hänen unensa syvyyttä. Kumarruin hänen ylleen ja haistelin hänen hengitystään. Se tuoksahti viinalle. Rohkaisin mieleni ja koskin häntä käteen.. Ei mitään reaktiota. Suuni kuivui kun hapusin solmua kylpytakissa, nyt näkisin SEN, josta olin jo pitkään haaveillut. Käteni vapisi ja sydämeni hakkasi, kun otin vyöstä kiinni. Kainaloni tuntui hikiseltä ja tuntui kuin kuset olisi tulossa housuun kun vedin varovasti solmua auki. Sitten solmu aukesi ja takin vasen puolisko valahti alas. Silloin hänen rintansa ja häpynsä paljastui. Arpi hänen alavatsassaan oli muisto synnytyksestä. Kun katselin Raijan alastonta vartaloa kaivoin kullini esille ja aloin vedellä nahkaa edestakaisin. Kosketin hänen rintaansa, Pyöreä rinta tuntui taivaalliselta. Asetin kullini hänen puoliksi nyrkissä olevaan käteensä ja nain sitä samalla kun hieroin hänen rintojansa. Hulluus ja kiima kulkee yhtä matkaa. Nuolaisin hänen rintaansa ja mansikkaa keskellä kumpua. Tungin sormeni hänen puoliavonaiseen suuhunsa, mitään reaktiota ei syntynyt. Nousin ylös ja asetin seisovan kullini hänen huulilleen, näky oli mahtava Raijan kauniit kasvot ja minun kullini. Vedin leuasta alaspäin ja yritin saada kulliani Raijan suuhun ja onnistuinkin terskan mitalta. Kullini oli haljeta kun pelästyin Raijan kääntäessä päänsä pois. Samalla hänen jalkansa avautuivat lisää. Se oli kuin kutsu minulle. Siirryin jalkopäähän, suutelin hänen varpaitaan, koskettelin kullillani hänen jalkapohjaansa ja varpaita. Siirryin ylemmäksi suutelin hänen polveansa ja reisien sisäpintaa, kunnes saavuin hänen vittunsa lähelle. Kosketin varovasti kielelläni hänen häpyhuuliaan. Ohimoni jyskytti himosta ja jännityksestä. Työnsin kieleni sisään hänen pilluunsa, Minun on pakko työntää kullini tuonne, ajattelin. Syljin pillun aivan märäksi ja asetuin polvilleni sohvan reunalle. Pelkäsin enemmän kuin kuolemaa, että hän heräisi, Samalla taas toisaalta toivoin sitä. Asetin terskani kiiltäville häpyhuulille ja aloin työntää kulliani sisälle. Samalla katselin Raijan kasvoja, että heräisikö hän. Kun kulli oli koko mitalta sisällä, ei tarvinnut sitä edes liikuttaa, niin hyvää se teki. silloin huomasin orgasmin väistämättä tulevan. En uskaltanut päästää sisään, vedin kullini pois ja nousin sohvan vierelle hänen rintojensa kohdalle. Nojasin toisella kädellä! ä sohvan selkänojaa ja runkkasin niin, että samalla terskani kosketteli hänen vasenta kovaa nänniä. Sitten sperma roiskahti hänen rinnalleen ja minusta tuntui että peräaukkonikin lensi sperman mukana, niin mahtava oli orgasmi. Pyyhin sperman paitaani ja pakenin vähin äänin paikalta.

Sen jälkeen minä en enää käynyt takapihalla kuin ajatuksissani pikkuhousut naamallani. Vieläkin minulla on samat housut kätkössäni jotka muistuttaa minua hullusta tempauksestani murrosiän pahimpaan aikaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute