Herkku-puhelin
Tampereen seminaari
masi

Tampereen seminaari

Jatkoa jutulle Pomon kanssa

Saavuimme Tampereelle hyvissä ajoin ennen seminaarin alkua, aikataulun mukaan tälle iltapäivälle pitäisi olla jonkinlaista tiimityötä. Leena ja Eija olivat kumpikin olleet koko tulomatkan ehkä liiankin hyvätuulisia. Minä olin nukkuvinani autossa, mutta huomasin kyllä etupenkkiläisten katseet, Leena, joka ajoi, kurkki koko ajan minua taustapeilistä ja Eijan niskat olivat varmaan lujilla kun hän joka välissä kurkki penkin välistä. Siis enhän minä saanut pikkuveljeäni, joka pullotti housujen vasemmassa lahkeessa, näkymättömiin sen koon vuoksi.

Kirjauduimme hotelliin, naiset lähtivät huoneisiinsa, mutta minä ajattelin käydä baarissa ennen huoneeseeni menoa, koska oli pari tuntia aikaa ennen virallisen ohjelman alkua. Ajattelin ettei se kai ole niin nuukaa vaikka ottaa muutaman neuvoa antavan, vaikka periaatteessa työreissulla ollaankin.

No kun baarissa ollaan, niin totta kai siellä oli myös hameväkeä paikan päällä ja parin Wicky on the rock’s:n jälkeen sitä tietenkin piti alkaa katsella naisia ”sillä silmällä”.

Vaikka tiesin, ettei ole paljon aikaa, niin menin tarjoamaan itseäni juttuseuraksi erääseen pöytään, jossa istui kaksi tyylikästä noin nelikymppistä naista, jotka näyttivät olevan jo hieman iloisella päällä, varmaankin nautittujen ohrapirtelöiden ansiosta.

– Oikeastaan me puhuimmekin juuri sinusta, olipa mukavaa kun tulit pöytäämme juttelemaan, sanoi toinen naisista.

-No mikä minussa niin ihmeellistä on että minusta riittää juttua noin kauniilla naisilla, minä sopersin, niin kuin en olisi tiennyt mistä on kysymys.

-Onko tuo sinun kalusi minkä kokoinen, kun se näyttää niin isolta tuolla housunpuntissa, sama nainen kysyi.

-On se reilu 20-senttinen näin lepotilassakin, sain jo alkoholin vaikutuksesta rohkaistuneena sanottua.

-Minä haluaisin nähdä sen livenä, olisiko se mahdollista, voitaisiin käydä vaikka meidän huoneessa kurkkaamassa sitä, hän kysyi ja hymyili.

Yritin kyllä sanoa ettei minulla ole paljoa aikaa, mutta naiset saivat minut ylipuhuttua ja kohta olimme jo heidän hotellihuoneessaan. Voi perhana, mitä minä olen tekemässä, ajattelin kun minulta vedettiin jo housut nilkkoihin ja toinen toinen naisista, joka ei ollut puhunut kanssani vielä mitään, tarttui kiinni kaluuni ja alkoi tehdä runkkausliikkeitä samalla kun hän hampaillaan näykki kiveksiäni. On sitä tyhmä, en edes tiedä naisten nimiä ja seisoin jo heidän edessään paisunut kaluni juhlakunnossa.

Tässä vaiheessa alkoi seminaarikiireet unohtua ja heitin loputkin vaatteet päältäni, huomasin jo seuralaistenikin olevan tässä vaiheessa Aatamin asussa. Nyt tuntui, ettei millään ole enää mitään väliä, pitää saada naista, oli kiire tai ei. Puheliaampi naisista oli kontallaan sängyn reunalla ihana takapuoli pystyssä, työnnyin häneen hitaasti takaapäin ja aloitin hitaasti rytmikkään naimisen. Toinen naisista puristeli takaapäin kiveksiäni ja kohta jo alkoi tuntua kihelmöintiä jolloin tiesin lopettaa rytmikkään naimiseni hetkeksi. Tiedän kokemuksesta, että voin näin pidentää aktia vaikka kuinka kauan.

Aloitin hetken kuluttua naimisen uudelleen, tällä kertaa voisi sanoa kunnon nussimisen, sillä tiesin etten laukea nyt vaikka kuinka takoisin päätä seinään. Samalla havahduin siihen, että joku yritti työntyä anukseeni, piti aivan pysähtyä ja odottamaan mitä oikein tapahtuu. Aluksi se ei meinannut mennä millään sisään, mutta hitaasti aukkoni venyi ja se työntyi sinne. En kyllä tiedä miten anukseni venyi, sillä siellä ei ole koskaan aikaisemmin ollut mitään vastaavaa. Arvelin sen olevan jonkin sortin dildon kun hän laittoi värinän päälle.

Tähän asti olin luullut, että se olen minä joka määrää tahdin ja mitä tehdään, mutta huomasin olevani siinä täysin väärässä. Muutaman työnnön jälkeen alkoi kiveksissäni jälleen kihelmöidä ja vedin kaluni vaginasta samalla kun sain elämäni orgasmin. Spermaa roiskui ylt’ympäriinsä, en tiedä mistä sitä riitti noin paljon alkuviikon seksihurjastelujen jälkeen.

Rojahdin selälleni sängylle dildo edelleen anuksessani, luulin että saisin hetken huilata, mutta se oli turha toive kun veltostuva elimeni sai sellaisen suihin oton, että se jäykistyi välittömästi uudelleen.

-Mulle kans, sanoi dildon kanssa hurjastellut nainen ja istui samalla hajareisin syliini, ohjaten jälleen juhlakunnossa olevan kaluni sisäänsä. Tuntui, että olen koko ajan hekumani huipussa, dildo sisälläni ja hän vain ratsasti ja ratsasti päälläni. Toinen naisista veti kohta dildon sisältäni samalla työntäen sormensa anukseeni näykkien samalla kiveksiäni hampaillaan. Jonkin ajan kuluttua ratsastaja taittui kaarelle koko vartalon jännittyessä orgasmin kourissa. Hän vetäytyi hitaasti edelleen täydessä juhlakunnossa olevasta kalustani ja rojahti kainalooni.

–Kerankin sai kunnon kalua, meidän pitää ottaa tämä joskus uudestaan, sanoivat naiset kuin yhdestä suusta, samalla heidän sormensa hivelivät levottomana pitkin vartaloani.

Samassa mieleeni tuli minkä vuoksi olin tullut tänne hotelliin. Valittelin naisille, että minkäs teet kun työt kutsuvat. –Otetaan joskus uusiksi paremmalla ajalla, sanoin ja annoin heille käyntikorttini samalla kun vetelin vaatteita päälleni.

Kävin pesulla huoneessani ja kiiruhdin Leenan huoneeseen, jossa olimme sopineen tapaavamme ennen päivän virallista ohjelmaa. Koputtelin ovelle, jolloin sisältä kuului huuto, -ovi on auki ei muuta kuin sisään vaan. Astuttuani huoneeseen katseeni kiinnittyi kahteen tosi hemaiseviin seksihepeneisiin pukeutuneisiin naisiin, jotka muuten olivat Leena ja Eija.

Nyt minulle alkoi vasta valjeta, että minkälaisesta tiimityöharjoituksesta oikein oli kysymys.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute