Herkku-puhelin
Festarimuisto
Jonttu -72

Tämä tositarina sattui eräillä rockfestivaaleilla viime kesänä. Joudun käymään työni puolesta rokkijuhlilla aina silloin tällöin.

Vaikka lähestyn jo 35 vuoden ikää, tulee aina ajoittain telmittyä itseään huomattavasti nuorempien naiseläjien kanssa. Liekö nuorekas ulkonäköni, joka saa kahdeksantoistakesäisen kiinnostumaan tällaisesta vanhemmasta pukista, joka on vielä kaiken lisäksi varattu.

Törmäsin Annuun (nimi muutettu) erään kolmepäiväisen festarin päätöspäivänä. Työhommat oli jo hoidettu, joten päivä livahti kaljahanojen äärellä. Annu oli siro, vaaleatukkainen, mustiin pukeutunut teinigoottipimu. Hän ilmoitti iäkseen 19. Juttelimme levottomia olutkarsinassa kuunnellen samalla läheisellä lavalla soittavaa heviyhtyettä. Molemmat olivat pienessä huppelissa.

Vaikka ilma oli tukahduttavan helteinen, hänellä oli jalassaan mustat nahkahousut. Peppu oli suorastaan täydellinen, pieni ja kiinteä, se keinahteli viettelevästi, sai pikkuveljeni levottomaksi. Ihmettelin ääneen, kuinka hän voi pukeutua nahkaan tällaisella säällä. Annu totesi naureskellen, että voisin riisua housut, jos ne kerran noin paljon haittaavat. Rohkaisin mieleni ja kysyin, onko hän jo saanut munaa näillä festareilla. Hän kertoi nussineensa perjantai-iltana kahden pojan kanssa, mutta hommasta oli puuttunut hohto kovan kännin takia. Pian tilanne korjautuisi, sillä Annu vastasi myöntävästi lemmenkutsuuni. – Mulla on tehnyt munaa mieli koko päivän, hän totesi. Sillä hetkellä tiesin pääseväni panemaan tätä teiniprinsessaa.

Hotellini sijaitsi vain reilun kilometrin päässä. Matkalla kysyin, millaisesta ”meiningistä” Annu pitää. – No vähän rajummasta joo, hän vastasi. Ikäerokaan ei tuntunut tätä neitoa haittaavan.

Sisällä huoneessa tein baarikaapista drinkit meille molemmille. Istuimme sängyn reunalle. Vaihdoimme pitkän kielisuudelman, jonka jälkeen riisuin Annun ja vein hänet suihkuun. Pesimme toisemme, ja Annu otti minulta suihin suihkun alla. En halunnut kuitenkaan laueta hänen siroille kasvoilleen, joten käskin lopettamaan lutkutuksen muutaman minuutin kohdalla.

Huoneessa komensin Annun nelinkontin sängylle. – Sä oot ollut tuhma ja nyt saat rangaistuksen! Otin vyön ja läimin sillä pienelle pepulle – auts, lupaan olla kiltisti, tyttö vikisi. Annu kiihottui valtavasti kovemmista otteista. Sitä saa mitä tilaa.

Seuraavaksi nuolin hänen kuumana sykkivää pilluaan. Pian hänen kroppansa tärisi orgasmin tullessa. – Nyt saat munaa joka reikään, uhkasin. Käänsin hänet selälleen ja nostin tytön jalat olkapäilleni. Asetin tyynyn pepun alle ja aloin tunkeutumaan tiukkaan teinivittuun. Se tuntui ihanalta, oli laueta heti, mutta sain kiihkoni laimeamaan ajateltuani jotain muuta. Myös Annu nautti joka solullaan hänen sisällään liikkuvasta kyrvästä. – Ai vittu kun tuntuu hyvälle, hän voihki raukeana. – Mua ei ookkaan nussittu pitkään aikaan näin kunnolla, hän vaikersi.

Vartin jyystämisen jälkeen menin makaamaan selälleni ja Annu tuli selälleni päälleni. Koska tyttö oli suht pieni ja minä melkein 190-sentttinen, tämä asento toimi hienosti. Porauduin syvälle Annun uumeniin, suutelin hänen niskaa, korvaa ja hieroin käsillä pieniä, kiinteitä rintoja. Hän vikisi kiimasta. Samoin tein minäkin ja eikä mennyt kauaa kun laukesin hänen vittunsa uumeniin. Unohdimme kiimoissamme kortsun, joten spermavana valui Annun reisille. – Sää näytät ja tunnut ihanalta, kehuin Annua. Hän oli todella kaunis.

Tein meille toiset drinkit. Ei mennyt kuitenkaan kauaa kun aloin nuolla Annua uudestaan. – Haluaako tyttö toiseenkin reikään, kysyin. – Herra on hyvä ja panee, vastasi tämä rivosuinen teini. Työnsin peukalon hänen perseeseensä samalla kun nuolin kiimaista vittua, joka oli ajeltu melkein paljaaksi - festarikuntoon. Annu voihki äänekkäästi - meidän naimisen taisi kuulla koko hotelli.

Kun kyrpäni oli juhlakunnossa, sivelin aurinkovoidetta sen päälle ja aloin tunkeutua tytön peppuun sivuasennosta. Kun paikat oli aukaistu, komensin Annun nelinkontin. Läimäytin pepulle kämmenellä ja tukistin kevyestä tytön hiussaparoista. Annu huusi lujaa, kun iso kulli painui pohjaan asti. – Nyt saa tyttö kunnolla munaa perseeseen, uhkasin. Annu ei vastannut mitään. Nussin rytmikkäästi joitakin minuutteja ja Annu näytti nauttivan todella paljon. Koska toista lastia ei vielä kuulunut, ja kun Annun peppu tuli helläksi, päätin nussia häntä lähetyssaarnaaja-asennossa. Annu saikin melko pian jättiorkun, kun käskytin häntä kyrvälläni. Painoin lujaa hänen hartioistaan ja otin kevyesti hänen kurkustaan kiinni. Naimisen litinä täytti huoneen. Toinen spermalasti purkautui Annun kipeäksi naituun vittuun. Naimisen jälkeen hän nuoli kyrpäni puhtaaksi. Käperryimme viltin alle ja torkahdimme hetkeksi. Sitten kävimme syömässä hotellin aulassa ja vielä ennen hyvästejä nussimme kerran. Kylläpä olivat paikat hellinä tämän jälkeen. – Mulla oli ihanaa, Annu kehui kyytejä.

Annu asuu pohjoisessa, ja minä täällä pääkaupunkiseudulla. Tuskinpa siis näemme enää, mutta muisto tuosta kiimaisesta iltapäivästä elää vahvana.

Täytyneekin hommata oma teinilelu täältä Hesan seudulta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute