Herkku-puhelin
Kaksi naista
Sandman

Olin illan päätteeksi saanut puhuttua itseni kahden itseäni nuoremman tytön kämpille. Tytöt olivat hieman ujoja ja kikattelivat hermostuneesti tilanteelle. Tytöt kertoivat olevansa kavereita ja olleensa pitkään ilman miestä, jolloin minä olin tokaisut, että voisin kyllä tulla auttamaan tänä iltana. Siitä se sitten oli lähtenyt ja nyt tässä oltiin kahden hieman pulskemman tytön kanssa loppu iltaa viettämässä. Sari on tytöistä tummempi ja tuhdimpi kauniilla kasvoilla suotu, rinnat sopusoinnussa koko vartaloon. Leena taas on vaalea, mutta erittäin isoilla rinnoilla varustettua söpöläinen.

Menen Sarin luokse ja kaappaan hänet suuteluun. Kikatus loppuu ja Leena on kävelemässä pois, ajatteli varmaan, että me jatkamme tästä kahden. Kaappaan kuitenkin Leenan kiinni ja otan hänet myös syleilyyn. Sanon tytöille, että eiköhän jatketa yhdessä kun yhdessä ollaan tänne tultu. Hermostuneen naurun jälkeen saan myöntävän vastauksen ja suutelua kummaltakin tytöltä. Ehdotan, että riisumme Sarin ensimmäiseksi ja saan heti Leenalta kannatusta asiaan. Käskemme Leenan kanssa Saria seisomaan paikallaan että voimme riisua hänet. Punastunut Sari tottelee nätisti mitä käskemme. Ensin riisumme pois Sarin paidan ja hyväilemme kumpikin Sarin vartaloa. Koskettelen Sarin rintoja ja kehotan Leenaa tekemään samalla tavalla. Hyväilemme Sarin rintoja ja päätämme, että ne on nähtävä paljaina ja niin saa liivit lähtökäskyn. Tykkäämme näkemästämme niin, että riisumme vauhdilla Sarin täysin paljaaksi.

Seuraavaksi riisuutumiskäskyn saa Leena. Katselen samalla kun vapautamme Leenaa vaatteista miten tuhti-Sari keinahtelee herkullisesti liikkuessaan. Sarin iso peppu liikkuu laajalla liikkeellä hänen kävellessä ja pari kertaa napautankin kimakan läpsäsyn persaukselle. Leenan rinnat ovat vielä hetken Sarin puuhastelun jäljiltä liivien peittämät, mutta eivät kauaa ja ne todella ovat isot. Leivomme kumpikin Sarin kanssa Leenan rintoja ja kehumme niitä vuoronperään. Myös Leena pääsee hyvin nopeasti Eevan asuun.
Sitten kaksi kurvitarta katsahtavat minuun ja näyttävät, että olisi minun vuoro ja niin kaksi tyttöä kilpaillen alkaa poistaa minusta vaatekerroksia. Siinä ei aikaa käytetä kun olen ilkosillani ja tytöt huomaavat, että olen oikeasti heistä todella onnessani kun kankeni seisoo täydessä tanassa. Sari menee polvilleen ja ottaa koko komeuden suuhunsa. Sarin työskentely veitikallani on aivan uskomattoman hyvän tuntuista. Leena taas tuo suuret rintansa minulle hyväiltäväksi ja suutelee minua. En voi tässä ihanassa käsittelyssä kestää kauaa vaan laukean Sarin suuhun melkein heti.

Tytöt katsovat minuun vähän, että tässäkö tämä oli? Mutta ei todellakaan, jos olen kaksi näin nättiä tyttöä saanut hoideltavaksi, niin ei sitä heti lopeteta. Sanon Sarille, että kun on siinä lattialla jo valmiiksi niin, että pyllistä meille. Hitaasti ja epäröiden, mutta kuuliaisesti Sari menee polvilleen ja nostaa pyllynsä kattoa kohti. Menemme Leenan kanssa Sarin taakse ja kehumme hänen vartaloa. Silittelemme peppua, reisiä ja selkää. Samalla kun annan muutamia pusuja persposkille ja reisille, huomaan vanan tulevan ulos kosteikosta. Sanon Leenalle, että taitaa Sari tykätä tilanteesta. Leena katsoo ja silittelee lisää. Minä puolestaan maistan Sarin kosteikkoa ja se saa Sarin ulvahtamaan nautinnosta. Hetken nuoltuani upotan yhden sormistani pimpsaan ja ei mene kuin hetki kun Sarin ulvoo jo huomattavasti kovempaa laukeamisestaan.

Sari on nousta ylös, mutta painamme Leenan kanssa hänet takaisin alas. Leena sanoo, että myös hän haluaa leikkiä Sarilla. Vuoron perään Leenan kanssa sormeilemme Sarin pippiä päältä. Noro alkaa jälleen valua Sarilta. Upotan sormeni Sarin sisälle ja kehotan Leenaa tekemään minun jälkeeni samalla tavalla. Vuoron perään teemme näin kunnes huomaamme, että Sari on jälleen tulossa. Lopetamme hetkeksi ja Sari anoo, että jatkaisimme. Lupaamme Leenan kanssa jatkaa ihan heti. Kun Sari on jälleen rauhoittunut, lipaisen kielelläni Sarin ryppyreiän päältä, mikä saa Sarin päästämään hassun äänen. Leena tekee saman heti minun jälkeeni. Teemme näin muutaman kerran kun lisäämme siihen vielä vuoroittaiset pimppa upotukset. Sari alkaa olla jälleen valmista, mutta odottelemme jälleen Leenan kanssa hetken, että Sari rauhoittuu. Sitten alamme uudestaan upottamaan sormiamme vuoron perään Sarin pimpsaan. Kun vinkkaan Leenalle, että upottaisimme sormiamme myös Sarin ryppyreikään Leena melkein räjähtää innostuksesta. Minä aloitan taas, vien kiiltelevän sormeni ruusunnupulle ja painan hitaasti sisään. Kuulen miten Sari jännittyy ja hengitys lakkaa. Leena silittelee Saria ja kun otan sormeni ulos laittaa Leena omansa tilalle. Jatkamme hetken näin ja kun Sari on tottunut tilanteeseen. Näytän Leenalle, että jatkaa sormettamista Sarin kireälle puolelle. Minä vaihdan sormeni ja alan sormettamaan kosteikon puolella. Sari laukeaa todella äänekkäästi ja koko nainen vapisee laukeamisen voimasta.

Hetken silittelemme vielä maassa olevaa Saria Leenan kanssa kunnes hän on jälleen valmis nousemaan ylös. Sitten kumpikin tytöistä katsoo minuun ja arvuuttelevat, että mitäs seuraavaksi. Sanon, että Leena pöydälle selälleen meidän leikittäväksi. Leena menee keittiön pöydälle makaamaan selälleen ja Sari menee käymään makuuhuoneessaan ja palaa takaisin hieromasauvansa kanssa. Sari sanoo, että tarvitseehan meillä olla lisää leluja. Sarin vatsakumpu kohoilee hänen maatessa pöydällä ja odottaessaan mitä tuleman pitää. En voi olla hieromatta Leenan isoja valahtaneita rintoja. Otamme Leenan aivan pöydän reunalle ja huomaamme Sarin kanssa, että myös Leena on nauttinut illasta. Nuolen hetken Leenan pillua puristelen samalla Sarin rintoja. Myös Sari haluaa nuolla Leenan pimppaa, joten teen hänelle tilaa. Vuoropelillä nuolemme Leenalle ensimmäisen nautinnon huipun. Silittelemme Leenaa ja varsinkin hänen rintoja odottaen, että hän rauhoittuu ja palaamme takaisin hänen pulleiden reisien väliin. Sari upottaa sauvansa Leenan sisälle ja näyttää minulle sormeaan ja Leenan peppua. Naurahdan ja käännämme myös Leenan nelinkontin asentoon pöydälle. Otan sauvan pois ja kostutan sormeni Sarin tehdessä niin heti minun perään. Sitten sauva takaisin ja alan upottamaan sormeani hitaasti Leenan tiukkuuteen. Sari matkii minua ja teemme näin useamman kerran. Näytän myös Sarille, että tämä jatkaa sormettamista ja Sari jatkaa. Minä alan tehdä edestakaista liikettä Leenan sisällä olevalla sauvalla. Leena laukeaa välittömästi ja voimakkaasti.

Seuraavaksi siirrymme pehmeimmille seuduille eli makuukammarin puolelle. Mennemme kaikki sängylle Leena avaa reitensä ja Sari aloittaa nuolemisen. Minä menen pyllistelevän Sarin taakse ja otan tukevan otteen tuosta mahtavasta peräsimestä. Upotan jäykän kankeni lämpimään odottavaan koloon. Kuulen lilutusta samalla kun nain hitain vedoin Saria takaapäin. Tällaista suuremmista naista on ihana naida kun näkee koko naisessa naimisen liikkeet. Leena sanoo, että hän haluaa nähdä kun Saria naidaan. Niinpä hän nousee ylös ja tissit hölskyen hän tulee Sarin taakse. Leena levittelee Sarin persposkia nähdäkseen paremmin, kun minä menen hänen sisälle. Samalla käytän tilaisuuttani hyväkseni ja puristelen Leenan isoja rintoja. Sitten otan Leenaa niskasta kiinni kun hänen poskensa on Sarin persposkea vasten ja annan kullini hänelle imutettavaksi. Kiltisti hän sen ottaa ja muutaman kerran teen Leenan nättiin suuhun naimisliikkeitä. Sitten sujautan takaisin kullini Sarin sisälle. Leena kastelee suussaan sormensa ja upottaa sen Sarin ryppypuolelle. Leena kuiskaa jotain Sarille ja sitten näyttää minulle, että minun tulisi naida Saria sinne.

No, ei siinä montaa kehotusta tarvita. Otan kiiltelevän kullini ulos ja vien Sarin mahtavan persauksen keskikohtaan. Leena silittelee Saria ja katsoo lumoutuneena kun upotan rautani hitaasti sisälle. Kun olen kokonaan sisällä suklaapuolella, odotan hetken ennen kuin aloitan jälleen naimisen. Leena nousee suutelemaan minua ja ajattelen, että olen taivaassa kun pääsen naimaan tällaista herkkupersettä ja samalla leikittelemään tällaisilla rinnoilla mitä Leenalla on. Leena pyytää, että otan kullini ulos, että hän voi nähdä Sarin perseen aukinaisena, ovat kuulemma sellaista katselleet pornoleffoista. Teen työtä käskettyä ja Leena levittää Saria auki. Leena käyttää sormeaan aukinaisessa pyllyssä, kunnes minä menen jälleen takaisin. Leena pyytää, että uudestaan ja tällä kertaa hän jälleen poski poskea vasten. Olen ihan, että en voi uskoa tätä todeksi. Niin otan jälleen kankeni ulos ja sujautan sen suoraan Leenan suuhun. Leenan suusta vien kullini taas Sarin sisälle, ja Sari laukeaa todella voimallisesti. Sari lysähtää mahalleen ja minä tulen ulos. Leena kuitenkin ottaa vapautuneen seisokin oraaliseen hoitoonsa ja laukean melkein saman tien hänen suuhun.

Menen selälleni makaamaan sängylle. Leena nousee hajareisin naamalleni ja käskee hoitamaan minulle uuden seisokin kun kerran hän vei edellisen. Sarin paksut sormet alkavat puristaa vartta kun terskanpää uppoaa suuhun. Levittelen Leenan häpyhuulia samalla kun nuoleskelen. Myös Leenan mahaa silittelen mitä pystyn. Kun olen saavuttanut jälleen täyden tanan, vaihtaa Leena istumaan sen päälle. Hitaasti hän upottaa minut sisälleen. Leena nojautuu eteenpäin niin, että hänen rintansa tulevat oman rintakehäni päälle. Suutelemme myös samalla kun Leena aloittaa ratsastamisen. Tällä aikaa myöskään Sari ei ole ollut toimettomana, vaan on käynyt hakemassa hieromasauvansa ja se on selvästi rasvattu. Eli taidan tietää mitä on tulossa Leenalle Sarin osalta. Sari menee Leenan taakse ja Leena kuiskaa minulle, että Sari nuolee hänen persreikää. Katsahdan Saria, joka nyökkää. Otan Leenasta kunnon otteen ja painan hänet aivan kiinni itseeni. Tunnen kuinka Leena jäykistyy kun Sari vie sauvansa Leenan rypylle. Niin alamme naida Sarin kanssa Leenaa yhtä aikaa. Sari laukeaa pitkään ja vapisten. Saan osakseni suudelmia kummaltakin onnelliselta tytöltä.

Koska minulla on vielä viriiliyttä jäljellä, pyydä seuralaisiani sängylle kontilleen, sillä haluan vielä kokeilla kummakin peppua. Tottelevaisesti saan eteeni kaksi isoa peppua valmiina ottamaan minut vastaan. Ensin upotan kaluni syvälle Sarin peppuun. Otan ulos ja vaihdan Leenan peppuun. Teen näin muutaman kerran, mutta näin kauniit peput ja tilanteen kiihottavuus pistää lastin taas liikkeelle. Kun ilmoitan tytöille tulevasta purkauksesta nousevat tytöt polviasentoon ja heitän mällit heidän rinnoille.

Ennen kun käymme nukkumaan päätämme käydä vielä suihkussa, jossa lupaudun saippuoimaan kummankin vuorotellen. Olen haltioissani kun suihkussa saippuoin naisteni kurvikkaita vartaloita. Kun olen kummakin suihkuttanut, ei uudelleen herännyt seisokkini jää huomaamatta. Sari ottaa saman tien suuhunsa ja Leena alkaa saippuoida takalistoani. Leenan saippuoimissa on syynsä, sillä tunnen kuinka hän upottaa sormensa sisälleni. Sari ilmoittaa, että hän haluaa myös ja niin Leena tulee ottamaan vuorostaan minulta suihin ja saan myös naida häntä rintojen väliin. Tällaisessa käsittelyssä onneksi tulen nopeasti ja kuivauksen jälkeen siirrymme nukkumaan, kaikki kolmistaan. Aamulla saatamme jatkaa…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute