Herkku-puhelin
Sanna saa ja antaa
Hessu

Muutos suhteessa tapahtui nelisen vuotta sitten. Sanna oli ollut firman porukan kanssa messuilla esittelytehtävissä neljä päivää. Sieltä tultuaan hän oli jotenkin poissaoleva. Illalla pujahdin hänen peiton alle ja hivutin käden paljaille reisille. Mutta hän sanoi olevansa väsynyt eikä halunnut rakastella. Seuraavana iltana yritin uudestaan ja hän oli hiukan suostuvaisempi, mutta jotenkin vaisu. Tavanomaiset esileikit olivat menossa ja hän oli kostui hyvin. Minä olin tosi innokas, kaluni seisoi ja tykytti kun Sanna siveli sitä edestakaisin. Juuri kun olin nousemassa hänen päälleen, hän pysäytti minut.

- Minun ehkä pitäisi kertoa jotain, hän sanoi hiljaa ja katsoi minua silmiin jotenkin oudosti. Hän jatkoi kaluni hyväilemistä ja jäin odottamaan jatkoa.

- Olen ollut vähän tuhma…. tuhma tyttö.

Sanoin jotain epämääräistä ja kuuma aalto tulvahti sisälläni. Vähitellen Sanna pääsi alkuun ja kertoi kuinka hän oli messuilla jossain iltapirskeissä tutustunut mukavaan mieheen. Ja loppuillasta mies oli tullut Sannan huoneeseen. Sydän jyskytti ja päässäni kohisi, suuta kuivasi enkä pystynyt sanomaan mitään.

- Ajattelin, että sinun olisi hyvä tietää millainen vaimo sinulla on, Sanna vuodatti. – Aika tuhma, eikös niin?

Vähitellen sain kysyttyä mitä huoneessa tapahtui. Sanna painautui tiukasti ninuun kiinni.

- Haluatko varmasti tietää?

Nyökkäsin. Sanna oli pitkään hiljaa, huokaisi ja sanoi.

- Mitä nyt miehen ja naisen välillä…. rakasteltiin.

Siinä se oli. Vaimoni kertoi olleensa sängyssä toisen miehen kanssa! Vatsanpohjassani kouraisi, poskia kuumotti ja tuntui etten pystynyt hengittämään kunnolla. Sain kuitenkin kysytyksi lopulta millaista se oli ollut.

- Ihan mukavaa, Sanna sanoi hetken miettimisen jälkeen.

Muistan sen yön jokaisen hetken. Valtavaa sisäistä myllerrystä, Sanna vieressä, hiljaisia yön tunteja, epävarmuutta tulevasta. Johonkin aikaan yöstä olin nukahtanut hetkeksi ja kun heräsin, kaluni seisoi kivikovana. Halusin Sannaa valtavasti ja painuin hänen viereensä, kokeilin kosteaa pillua ja nousin reisien väliin. Rakastelimme rajusti, puhumatta sanaakaan, suutelimme kiihkeästi toisiamme ja laukesin aika nopeasti.

Seuraavana päivänä emme puhuneet asiasta mitään, illalla sängyssä olin taas valtavan kiihkeä ja painuin Sannaan kiinni. Mutta nyt ennen kuin työnnyin sisään, Sanna halusi jutella. Yölamppu paloi, hän työnsi peiton päältäni ja siveli kulliani. Hän nojasi toiseen kyynärpäähänsä ja katsoi kulliani ja sitten minua silmiin.

- Kulta…. minun on kerrottava vielä jotain. Ajattelin, että sinun pitäisi tietää.

Mitähän vielä? ajattelin.

- Tämä on ihan hyvä, Sanna aloitti ja tunnusteli kulliani. – Mutta….

- Niin?

- Henrillä oli iso…, Sanna huokaisi.

Voiko olla totta? Ensin sain tietää vaimoni olleen uskoton ja sitten hän vielä kertoo saaneensa isompaa. Ja miksi hän sen halusi kertoa.

- Ethän loukkaannu, kulta, mutta ajattelin, että sinun on hyvä tietää kaikki siitä yöstä ja miehestä. Ehkä ymmärrät sitten minua paremmin. Eikö niin, kulta? Haluathan tietää kaiken?

En tiedä mitä naisen logiikkaa tuo oli, mutta minun ajatukseni kiersivät päättymätöntä ympyrää ja sisälläni velloi ja kurkkua kuristi Sivelin Sannan hiuksia pystymättä sanomaan mitään, hän painoi päänsä rinnalleni ja jatkoi kullini puristelua.

- Henrillä oli ihanan iso, sellainen paksu… paljon isompi kuin tämä, Sanna naurahti ja kääntyi antamaan minulle suukon. – Ethän suutu, että kerron? Haluan, että tiedät mitä sinun tuhmeliinivaimo on tehnyt ja millaista saanut.

Ja se yö oli vieläkin kuumempi kuin edellinen, Sannalla oli jokin ihmeellinen halu jakaa kokemuksensa kanssani ja sen hän tosiaan teki. En pystynyt vastustamaan, tai sitten en halunnut. Olin kuitenkin kiihottunut, jostain ihmeen syystä, vaikka samalla tunsin valtavaa mustasukkaisuuden tuskaa. Omituinen tunteiden sekamelska. Sain kuulla kuinka Sanna oli aluksi säikähtänyt Henrin isoa, suurinta koskaan näkemäänsä. Hän oli samalla pelännyt että se satuttaisi mutta samalla halunnut sitä valtavasti. Henri oli ollut taitava ja varovainen, oli tehnyt pitkään kielihommia niin että Sanna oli valmis ottamaan ison vieraan sisään.

- Tuntui että halkean, Sanna naurahti ja hehkutti kokemustaan. – Mutta Henri tuli sisään hitaasti, vähän kerrallaan ja se alkoi tuntua tosi hyvälle.

Henri oli rakastellut Sannaa ensin tavallisessa asennossa päältä. Kohta Sanna oli lauennut rajusti ja pienen lepotauon jälkeen Henri oli kiepauttanut Sannan päälleen ratsastamaan.

Myöhemmin yöllä Henri oli ottanut Sannan vielä takaa.

- Sain aivan valtavan orkun, Sanna huokaili vieläkin ja minä ajattelin kuinka en ollut koskaan saanut Sannaa laukeamaan siinä asennossa.

Tuon viikonlopun jälkeen elämämme muuttui. Sanna tarjoutui muuttamaan pois, jos haluaisin.

- Ei sinun tarvitse katsella tällaista tuhmeliinivaimoa, hän sanoi.

Parin viikon päästä Sanna kertoi Henrin tulevan työmatkalle kaupunkiimme. He olivat sopineet tapaamisesta, mutta jos kieltäisin Sanna peruisi. Kysyin haluaisiko hän itse tavata ja hän sanoi haluavansa. Joka päivä ennen tapaamista Sanna kysyi, mitä mieltä olin ja sanoin että hän saa itse päättää. Mutta se ei riittänyt hänelle, hän halusi minun sanovan halusinko hänen menevän vai en.

Tapaamista edellisenä iltana sain sanotuksi, kuiskasin Sannan korvaan:

- Minä haluan, että sinä menet ja…

- Ja mitä? hän tivasi. – Kerro.

- Menet hotelliin Henrin luo ja… annat.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute