Herkku-puhelin
Ihana ilta
Tanja

Olin kavereitteni kanssa juomassa. Meillä oli aluksi todella hauskaa. Poikaystäväni oli tietenkin seurassamme. Kuitenkin porukka alkoi lähteä, ja minä ja poikaystäväni menimme heille. Siellä ei ollut ketään kotona, ja arvelinkin jo mitä oli tapahtumassa. Istahdimme sängylle ja kuuntelimme musiikkia ja juttelimme, ja hän alkoi hieroa alapäätäni ensin housujen päältä, sitten hän hivutti kätensä housujeni sisään. Samalla suutelimme kiihkeästi. Aloin hieman hymähdellä nautinnosta, ja hän ehdotti että jos mentäisiin peiton alle. Suostuin välittömästi.

Sitten hän alkoi riisua minua, ja hetkessä olin aivan ilkosillani. Hänkin riisui nopeasti ja sujahdimme peiton alle. Me suutelimme ja samalla hän hieroi alapäätäni. Nousin ylös ja otin hänen kalunsa suuhuni. Hetken aikaa imin hänen kaluaan, kunnes oli jo hänen vuoronsa. Asetuin takaisin makuulle ja hän alkoi nuolla klitoristani. Voihkin nautinnosta, ja hän työnsi sormensa märkään pilluuni. Hän tuli päälleni ja asetti kalunsa pillulleni sitten hän alkoi työntää sitä sisälleni. Se oli aivan mahtavaa. Eikä mennyt kauaakaan kun hän oli jo tulossa, hän otti kalunsa pois sisältäni ja laukesi rinnoilleni.

Nousin taas ylös ja rupesin nuolemaan hänen kaluaan. Hetken nuoltuani hän toi taas kalunsa pillulleni. Hän työntyi sisääni ja voihkin taas. Se oli ihanaa ! Kello tulikin jo paljon ja ajattelin lähteä kotiin. Puimme päälle ja suutelimme kiihkeästi. Hän saattoi minut ovelle ja suutelimme taas, en olisi halunnut lähteä mutta oli pakko. Suutelimme vielä kerran ja lähdin onnellisena rappusia alas ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute