Herkku-puhelin
Naapurin namu 3
viola

Oli jo syksy. Ja faijalla synttärit. Mulle oli löytynyt duunipaikka keittiöstä. Eikä mulla ollut oikeestaan mitään sitä vastaan. Tylsää ois ollut istua olkkarissa koristeena, niin kuin pikkusysteri osaksi oli koitunut. Kuunnella tylsiä keski-ikäisten juttuja. Keittiössä sain olla rauhassa. Tiskailin kuppeja valmiiksi seuraavia vieraita varten. Oli kuuma. Mutsi oli sanonut, että veden tulee olla kuumaa, että pöpöt kuolee kupeista. Siinä hommassa alkoi olla kuumaa vesi ja ite tiskaajakin. Ja lämmöt sai nousemaan sekin, että tiesin naapureiden tulevan. No mitäs niistä ite naapureista, mutta niiden tytär oli vävyn kanssa myös siellä. Ja se pari oli myös tulossa synttäreille. En ollut ihanaa vävyä nähnyt sitten "veneilyn". Koska koulut olivat alkaneet, olivat nekin häipyneet duuneihinsa kotipaikkakunnalleen. tytär, Liisi, oli liikunnanopettaja ja vävy, Ville, joku teknisen työn opettaja. Mutta ne olivat nyt tulleet ihan varta vasten faijan synttäreille.

Vaatteeni oli suunnitellut ihan Villeä ajatellen. Halusin miellyttää sitä. Tiesin sen rakastavan rintojani. Olin laittanut valkoiset pitsiset liivit ja paidaksi kireän valkoise paitapuseron. Paidasta ajattelin avata ylimääräisen napin auki.... kunhan vain Ville saapuisi. Alaosana oli musta, polven yläpuolelle ulottuva, suora hame. Ja sukkina, ihon väriset stay upit. Tunsin oloni hiton naiselliseksi. Kihisin kuumana hameeni alla. Stringit jätti pakarat paljaiksi ja tuntui ihanalta kun hameen silkkinen vuori hyväili paljaita pakaroita. Kidutin itseäni. Enhän mä mitenkään voisi saada vävyä, Villeä, sinä iltana.

Päivä alkoi hämärtyä iltaan kun naapurit vihdoin saapuivat. Ennen naapureita oli ollut oikea rysäys vieraita. Pesin kuppeja, lautasia ja lusikoita keskittyneenä. Havahduin kun kuulin Villen matalan äänen eteisen puolelta. Sydän pampahti kurkkuun. Kuivasin kädet, tarkistin onko paita hyvin, avasin sen ylimääräisen napin ja menin eteisen puolelle. Tiesin siellä olevan Liisinkin. Se oli pieni tumma, pienirintainen nainen. Ihan vastakohta mulle. Mutta tää mun ihana salaisuus...Ville. Se oli komea. Se huomasi heti mut. Pitkänä miehenä se hymyili sieltä muitten takaa mulle. Iski varovasti silmää. Mulla velloi perhoset vatsan pohjassa. Se mies oli taas herkkua. Se tervehti mua kädestä. Sillä oli päällä valkoinen paitis. Avonainen kaula-aukko paljasti ruskettuneen ja karvaisen rinnan. Jalassa sillä oli farkut... kattelin sen persettä sen kävellessä kahvipöytää kohti. Ja hameeni alla alkoi lämpötila nousta. Eikä tunteita viilentänyt se, että palasin työni ääreen ja jatkoin kuuman veden kanssa tiskaamisen.

Pienen tovin olin siinä ehtinyt tiskailemaan, kun Ville tuli keittiöön. Ihan vierelleni. Sen käsi hipaisi lantiooni. Käännyin kohti tummia silmiä, ne katseli mua.

- Onko kuuma? se kysyi sillä matalalla, kiihottavalla äänellään.

- On... naurahdin hiljaa.

Ville ojensi kätensä. Otti edessäni olevasta kuivauskaapista vesilasin.

- Mä haluaisin vapauttaa noi sun rinnat kireän paitas puristuksesta...se kuiskas korvaani ja

Häipyi saman tien lasinsa kanssa olohuoneen puolelle. Että se uskalsi. Keittiössä ei ollut ketään mun lisäksi, mutta väkeä kulki ja meni joka puolella. Joku ois voinut kuulla sen kuiskauksen. Ja sen vaimo istui olohuoneessa. Se oli niin härskiä, että se kiihotti. Kielletyn hedelmän maku... se oli sitä. Mun ei olis saanut haluta, mutta halusin kuitenkin. Mä halusin taas sitä kullia. Himoitsi saada sen kuumaan jalkoväliini, työntämään sen silkinpehmän, kovan kullin sisääni. Ja mielikuva sen miehen alastomasta vartalosta jäi piinaamaan mieltäni jatkaessani töitäni.

Naapureiden kanssa juhlinta alkoi muuttua kosteammaksi. Viini ja olut alkoi virrata viimeisten virallisten vieraiden jälkeen. Mutsikin relas ja istui sohvalla viinilasi kädessä. en halunnut pilata sen iltaa. Oma-aloitteisesti aloin siivoilla pöydästä pois kakkuja ym.

- Viola, ne voileipäkakut vois viedä alas kellariin! Mutsi hihkas sohvalta.

Nyökkäsin ja katoin epätoivoisena sitä kasaa. Siinä oli yhteensä neljä kakkua. Ne kaikki pitäis rehata sinne. Noh... ei auta. siirtelin kakut keittiön puolelle ja pakkailin niitä säilytysrasioihin. Kun VIlle tuli vierelleni.

- Haluutsä apua? se sanoi ja katseli mua.

Puna levisi poskilleni. Illan aikana en ollut kehdannut katsella sen suuntaan. tuntui, että katseeni jo paljasti tunteeni sitä miestä kohtaan. Ja nyt se seisoi siinä vierelläni.

-Nää kaikki pitäisi viedä kellariin... vastasin.

VIlle nappasi kaksi kakkua kainaloonsa.

- Okei, näytä tietä... se aloitti tuli lähemmäs ja jatkoi - mä tulen perässä, se kuiskas.

Sydän pamppaillen otin omat kakkuni ja avaimet.

- Laittakaa ne sinne ylähyllylle! hihkasi mutsi vielä kun olimme olko-ovella.

Jalassani oli korkkarit ja niillä oli hieman huteraa kävellä pimeässä. Korko painui pehmeään nurmikkoon ja sain keskittyä tosissani etten kaatuisi kakkujen kanssa. Ville oli ihan perässäni.

- Harmi kun on pimeää... en näe sun perseen keinuntaa.. se kuiski.

- Ole hiljaa... vastasin napakasti.

- Miks...VIlle naurahti vienolla matalalla äänellään.

- No niinpä... mutisin.

Kellarissa se ihana mies auttoi kakut sinne mutsin haluamalle ylähyllylle. Katselin sen kapeeta lantioo, pyöreitä pakaroita, kun se kurkotteli ylähyllylle. Olo oli kuin kissalla kermalautasen äärellä. Pisti kehräämään.

- Okei, homma tehty... Ville sanoi ja kääntyi muhun päin.

- Oisko sulla vielä jotain muuta... se sanoi.

Korkokengät napsahti kovalla betonilla, kun otin pari askelta taaksepäin. Seinä oli heti takanani.

- Mennään takas... sanoin kuiskaten.

VIlle tuli eteeni. Aivan kiinni muhun. Painoi mua seinää vasten.

- Miksi...se supisi ja suuteli poskelleni.

- Ne pian ihmettelee missä viivytään... vastasin.

Lempeä, hellä käsi vaelsi vartalollani. Kosketti paljasta kaulan ihon, laskeutui alaspäin vatsalle, lantiolle ja vielä alaspäin.. alle hameen helman. Hyväili, kiusas mua. sai mun kiihottumaan. Kostea suu suuteli kaulaani.

- Nehän on kaikki jo kaljahöyryissä, ei ne tajua ajankulua... VIlle kuiskasi.

Sen molemmat kädet oli hameeni alla. Ne hyväili taas niin taitavasti sukkien verhoamia reisiä.

Kuuma lantio painui lujemmin mua vasten.

- Aina sä yllätät... Ville huohotti suutani vasten ja antauduin sille suulle, kielelle. Se oli märkää, kiihottavaa. Ja olin leikissä mukana. Vapisevat käteni eksyi kapealle lantiolle. Kädet puristeli paljaita pakaroitani, niin hellästi se osasi taas kaiken tehdä. Mistä se tiesi sen kaiken... osasi kiihottaa mut niin nopeasti.

- Nämä... Ville sanoi ja sen sormet oli jo avaamassa paitani nappeja. Laski liivien olkaimet alas ja pullautti muhkeat rintani esille. Rinnoilla oli kuuma. Nännit ja nännipiha oli suuret ja pehmeät. Ja herkät.

- Näitä on ollu ikävä... kähisi se iso mies, kädet hyväili rintojen ulkoreunalta lähtien, otti ne niiden isojen käsien syliin.. puristeli, kiusasi nännejä. Kostea kieli lipaisi nänniä, pehmeänä, kuumana. Se säväytti. Se oli kuin sähköisku joka johti suoraan jalkoväliini. Tarrauduin kiinni siihen tummaan hiuspehkoon. Painoin lujemmin sitä suuta rintojani vasten. Ja siitä se mies innostui. Kädet pusersi rintani taas yhteen ja se imeä lutkutti kumpaakin rintaa samaan aikaan. Imi lujaa... mun kädet laskeutui alas kiimaiselle lantiolle. Hieroi sitä paksua kullia joka odotti farkkujen alla ulospääsyä.

- Viola... mun ihana VIola.. se voihki kähellä äänellään..

Kädet nosti hameeni ylös, sormet ujuttautuivat sukkien sisälle, hieroivat paljaita reisiäni. Kuumat kädet nousivat ylöspäin, sormet löysivät kuuman jalkovälini, tunkeutuivat märkyyteeni.

Klittani sai sitä tuttua käsittelyä. Se mies tiesi mitä teki. Se käänsi mut naama seinää vasten. Nojasin käsilläni seinään. Työnsin persettäni vasten sitä kuumaa syliä joka hieroi vasten mua. Kuulin kun vyö ja vetskari avautuivat. Suljin silmäni ja levitin jalkojani. Otin korkokengillä napakan otteen lattiasta. Huokasin syvään kun tunsin kuuman, silkkisen kalun hierovan reisilläni, pakaroillani. Sormet hieroi klittaani edelleen. Välillä kädet puristivat rinnoillani. Mun jalat tärisi jo odotuksesta.

- Työnnä se muhun... ulisin

- Anna mä hoidan sut eka... se mies huohotti.

Kellarin täytti mun märän vitun litinä, kun Ville hieroi mua. Ja mä työnsin itseäni sitä seisovaa kullia vasten.

- Voi ristus... Ville huokasi kun sain sen kullin nalkkiin. Ohjasin sen kuuman, paksun kullin sisälleni.

- Pane mua... huokasin

Ja se mies pani. Otti kiinni lantioltani ja pani. Syviä, kovia työntöjä. Se oli yhtä litinää, voihkintaa ja mun korkojen hakkaamista lattiaan. Ville laukaisi mut pelkällä panemisella. Sen kulli hieroi jotain ihmepaikkaa mussa ja sai mua laukeemaan rajusti. Tärisevin jaloin otti vastaan sen ison kullin laukeamisen. Rintani hieroivat vasten viileää kellarin seinää, isot kädet puristivat mua lujemmin Villeä vasten. Ja se laukesi mun sisälle ... lujaa...

Muutama minuutti myöhemmin kävelin Ville perässä sisälle, rinnat arkoina, jalat täristen ja mäihät valuen pitkin reisiäni. Sisällä menin suoraan vessaan ja pesin pois sen isokullisen miehen mäihät reisiltäni ja olin tyydytetty

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute