Herkku-puhelin
Taivas maan päällä
Jone

Näin syksyn pimeydessä on lämmittävää muistella mukavaa nuoruuden kesää. Aikaa on kulunut jo kaksikymmentä vuotta, mutta muista sen kun eilisen. Parhaan kaverini Vesan kanssa vietimme koko kesän suosikkiuimarannallamme uiden ja pelaillen.

Olimme juuri täyttäneet kahdeksantoista vuotta ja siinä iässä olimme kumpikin vielä hyvin kokemattomia, naisia kyllä katseltiin sillä silmällä, mutta alastomana olimme niitä nähneet vain pornolehtien sivuilta. Lehdet oli piilossa meidän kerrostalon kellarissa ja monen monituista kertaa katselun päälle oli pakko tarttua seisovaan kulliin ja vemputettava spermat lattialle.

Vaikka tämä yhdessä runkkailu oli meistä ihan normaalia, niin sammutimme kuitenkin valot tumputuksen ajaksi. Sitten jälkeenpäin tasoittelimme spermat kengillä hieman niinkuin piiloon.

Kauniina kesäaamuna olimme saapuneet rannallemme jo hyvissä ajoin ja kun vaidoimme uikkareita uimakopissa, tämän tarinan alkutahdit löi kierivät kolikot jotka lähellä oleva mies tiputti taskustaan lattialle.

"Sinne perkele menivät" kiroili mies, kurkki seinän vieressä olevan penkin alle, keräili pyyhkeensä ja puhisi ulos. Uteliaana mekin menimme polvillemme ja huomasimme että seinän vieressä oli viimeinen lattialauta pois. Sinne oli varmaankin helppo lakaista hiekat lattialta ja pitää näin paikat puhtaana.

"Pääsisköhän tonne alle mistään, siä voi olla vaikka kuinka paljon rahaa" Vesa tuumi mietteliäänä. Meillähän oli ainainen puute tupakkarahoista.

Niinpä ulos mentyämme tutkimme uimakoppia aivan uusin silmin. Koppi on hieman vaatimaton nimitys, sillä keltainen laudasta rakennettu laitos oli pitkä ja siinä oli toisessa päässä naisten puoli ja toisessa meille tuttu miesten. Vahvat betonijalat pitivät koko hoitoa ilmassa ja alaosa oli tiiviillä rivotukseella varustettu. Näin uimakoppi oli saatu istumaan epätasaiselle kalliolle suhteellisen suoraan.

Helposti sitten, hieman ripoja siirrellen pääsimmekin luikertelemaan kopin alle. Sellä oli hämärää mutta pitkä hiekkakasa erottui selvästi, siihen oli varmaan lakaistu vuosien hiekat kopin lattialta. Ja siinä kirkkaina loistivat epäonnisen miehen kolikot. Lisää löytyi hiekkaa tasoittamalla. "Täällähän on oikea aarre" tuumin innoissani. "Katotaan toi naisten puolikin" Vesa kuiskasi ja konttasi varoen ettei löisi päätään lautoihin.

Tasoitellessamme hiekkaa käsin kuului päämme päältä

askelia. Hyvin varoen Vesa siirtyi seinän viereen ja kurkisti ylös aloittaen samalla kovan viittelöinnin. Äänettömästi siirryin Vesan viereen, nojasin seinään ja sijoitin pääni niin että näin hyvin puhdistusaukosta. Taivas oli löytynyt.

Ensiksi näkökenttään tuli upeat ruskettuneet sääret ja hieman itseäni siirtämällä kiihottavin ilmestys mitä olin koskaan nähnyt. Säärien jatkona oli muodokkaat reidet ja sitten valkoiset pikkuhousut. Penkin reuna peittikin sitten ylemmät näkymät, mutta tässä oli aivan tarpeeksi, ja toisaalta ei meitäkään helposti huomattaisi. Samassa uimahousuni kävivät ahtaiksi, sillä kulli tykytti täyteen mittaansa. Nainen laittoi kädet uumanauhan alle ja jalkoja nostelemalla napsautti housut pois. Karvoitus oli tuuhea ja jalan noston aikana myös häämötti häpyhuulet käsittämättömän kauniina. Kuin vaistomaisesti olin siirtänyt käteni uimahousujen edustalle ja puristin kivikovaa kulliani kuin hengen hädässä. Kun nainen alkoi laittaa bikinien alaosaa jalkoihinsa, en voinut enää mitään vaan purkauduin voimakkaasti uimahousuihin. Orgasmi oli voimakas ja jatkui kauan, mutta sain jotenkin huulta purren pidettyä itseni hiljaisena. Vaivuin enempi tajuttomana alemmas ja huomasin että Vesa oli ottanut kullinsa ulos uikkareista ja runkkasi hillittömästi. Hetken päästä myös hän purkautui, lennättäen ensimmäisen syöksyn ainakin metrin päähän ja siitä sitten sykäyksittäin lähemmäksi.

Ryömimme hieman kauemmaksi ja ilmeemme oli varmaan katsomisen arvoinen. Vesalla oli hymy korvasta korvaan ja itseltäni kumpusi hiljainen hihitys.

Sinä kesänä vietimme paljon aikaa uudessa taivaassamme. Runkkailtiin kymmenet kerrat, nähtiin pimppejä kymmenittäin. Välillä haeskelimme katseella naisia rannalta joiden aikana olimme alhaalla tumputtaneet. Niin meni se kesä rattoisasti.

Vuosia myöhemmin kun kävin vaimoni kanssa samalla rannalla usein mietin että saakohan joku nuori orgasmin vaimoani katsellen. Ajatus ei tuntunut yhtään hullummalta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute