Herkku-puhelin
Kaikki laivaan III - ( jatkoa; kaikki laivaan I
juusoppi

kaikki laivaan III

jatkoa tarinalle ”kaikki laivaan I ja II ”

… kuviteltu juttuni jatkuu…

Siinä sitä sitten istuttiin baarissa. Olo oli jo pojilla hieman väsyneen oloinen, mutta kuka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Tyttö oli jo käsitelty kaksi ja nyt oli minun sekä Matin vuoro hieman huilia – siinä mielessä, että Kari ja Jari olivat nyt haku vuorossa.

Olut tuopin ääressä ohitsemme purjehti viiden naisen ryhmä, jonka ikähaarukka oli 30+ - ei kuitenkaan yli neljääkymmentä. Vau – sanoi ääneen Kari ja ryhtyi katselemaan laumaa sillä silmällä. Joukosta erottuikin vaalea, kauniin näköinen nainen. Pukeutuminen oli hyvinkin sopiva illan viettoon – yökerhon puolelle, minihame ulottui tuskin vesirajan alapuolelle ja tiukka pusero pullotti juuri sopivista paikoista – sopivasti lihaakin oli kuitenkin luiden ympärillä.

Odottelimme hetken – ja poistuimme kiertämään kierroksen. Naisten ryhmä tuli vastaan Jarin ja Karin ohjatessa heitä, pysäytimme pojat ja kehuimme kovin hyttimme antimia. Olimme kuin vanhat ystävät, jotka näkivät toisemme pitkästä aikaa, vaikka saisimme lähtisimme hyttiin yhteisille alkudrinkeille. Sehän onnistui hyvin – ja suunnistimme kohti tyttöjen hyttiä.

Alkudrinkit nautittiin – ja sopivassa nousuhumalassa alkoi olla tytötkin. Sopivien sekoittamisen jälkeen – saaliimme, alkoi vaaleankin nuorikon puhe sammaltaa. Hän oli niin sanotusti hieman jo ”iskenyt” silmänsä Jariin, joka lämmitti vaaleaa sopivassa suhteessa lisää. He alkoivat tehdä lähtöä tanssikapakan puolella ja Jari ryhtyi epäilemään vaatetuksen erilaisuutta – sanoi poistuvansa pikaisesti hytissä käymään ja kyseli josko tämä vaalea nuorikko lähtisi vielä yhdet nauttimaan hänen kanssaan samalla. Tyttö oli valmis, jolloin me muut poistuimme loppujen naisten kanssa yläkantta päin.

Ravintolaan tulessa tarjosimme vielä paukut, sillä Jari tarvitsi hiukan aikaa vaalean sopivaan tilaan saattamisesta. Ensin poistui Matti, ”vessaan” – sitten lähti Kari, tarkistamaan tax free:n aukiolo aikoja. Tyttöporukan vauhti yltyi ja tanssilattialle haettiin tyttöjä miesten toimesta ahkerasti. Lähdinkin itse myös muka käymään vessassa ja juoksujalkaa kiirehdin hyttiä kohti.

Siellä odotti jo Kari sekä Jari – Matti oli jäänyt jonnekin. Jari jutusteli niitä näitä vaalean kanssa – ja me Karin kanssa ryhdyimme säestämään. Oli kuulemma nuorikko mennyt vasta vähän aikaa sitten naimisiin. Puheet lähentelivät härskiä rajaa – kun tyttö sanoi lähtevänsä toisten seuraksi. Mattikin törmäsi sisään, kun tyttö vielä sanoi käyvänsä vessassa – jolloin meillä pojilla alkoi hirveä kiire. Moottoroitu tekokulli, sopivat pitsialusvaatteet – sellaiset ”vako-auki” – malli sekä sopiva annos rasvaa. Vaalea, hento nuorikko - Hanne tulisi nauttimaan tästä – tai itkemään ja nauttimaan.

Vessan ovi aukeni ja Jari otti tyttöä eteisessä kiinni lanteista – käänsi tytön itseensä päin – suudelleen suulle. Ensin tyttö vastasi - humalaisen innokkaasti, mutta sitten havahtui muihin hytissä jälleen. Sanoi, että ei nyt kiitos, lähdetään porukalla tanssimaan. Älä viitsi nyt – hän yritti kiemurrella Jarin lantio-otteesta - kun samalla Jarin kädet hieroivat vartaloa meidän muiden silmien katsoessa kiiluen. Jari työnsi jo kieltä vaalean nuorikon suuhun voimallisemmin – ja nyt oli jo tytölläkin hätä. Hän yritti avata ovea. Kari huudahti, että älä nyt vielä lähde – samalla Jari käänsi voimalla tytön ovelta samalla jo väkisin työntäen kieltä tytön suuhun. Nyt ei vielä lähdetä mihinkään - hauska oli vasta alkamassa, huudahdin. Hei, ei saa, minä olen juuri mennyt naimisiin – ei nyt.. hän sai sanottua ja ne olikin sitten viimeinen selvä kielinen sanat, mitä hän sanoisi pitkään aikaan. Otin jo valmiiksi kädessäni olleen pingispallon ja tungin suoraan pallon vaalean suuhun. Kauniit hiukset ja pää heilahti taaksepäin. Hän yritti ynähtää jotain ja silmät laajenivat suureksi. Kari nappasi tyttöä käsistä kiinni ja Jari otti hänen lantiostaan kiinni tiukasti. Hanne ei pystynyt liikkumaan ja hämmennys oli suuri. Kiersin vielä pienen liinan suun eteen, niin että pallo ei tullut pienestä sievästä suusta pois.

Pakotimme nuorikon hytin keskelle – ja ryhdyimme käsittelemään tyttöä kädet hieroen reisiä ja vartaloa. Hame putosi ensimmäisenä, joku oli jo saanut vetoketjun aukeamaan ja se putosi vaikka kovasti tyttö yrittikin estellä, nostamalla ja kiemurtelemalla, se tuntui vain auttavan asiaa.

Huomasimme, että hän sopivasti ruskettunut, olisiko ollut häämatkalla jossain etelän auringossa, sillä stringin alta paljastui pienet valkoiset rusketusrajat. Jarin kädet ovat jo käärineet puseron ylös ja pulleat – juuri käteen sopivat pullahtavat ulos rintaliivien aukeamisen myötä. –hmmpnnkkhhrr… tai jotain sellaista – yrittää nuorikko sanoa – kun minun sormet löytävät kummun alapäästä. Kiemurtelu jatkui, mutta turhaan.

Kari painaa väkisin tytön kädet alas – ja suoraan puolikovan munansa päälle. - Runkkaa kädellä - hän käskee tyttöä, joka katsoo silmillään suoraan Kariin – ja alkaa liikuttamaan kättään pikkuhiljaa. No – niin, nyt päästään asiaan – sanoo Kari, ja alkaa riisua paitaansa ja pudottaa myös housut jalastaan. Käännämme samalla tytön istumaan sängyn laidalle ja kerromme ottavamme suupallon pois jos hän on hiljaa. Tyttö nyökkää ja huomaa vasta sitten munani suunsa edessä. Jari on siirtynyt sängylle tytön taakse kyljittäin makaamaan ja Kari seisoo tytön edessä kädet yläsängyn laidalla. Otan tytön päästä ja hiuksista kiinni – ime – sanon, ensin ei tapahdu mitään, mutta sitten hän ryhtyy imemään. Hänen kielensä tuntuu terskan päässä – ja hän taitaa osata asian – sanon ääneen, jolloin tyttö lisää vauhtia. Huomaan sivusta, että Jari on alkanut pyörittää tytön rintoja – ja samalla hänen toinen kätensä on jo takakautta pillunhuulia lipsuttelemassa.

Toisella kädellään tyttö yrittää estää Jarin kättä tunkeutumasta pilluunsa, mutta turhaan. Karikin haluaa saada osansa imutuksesta – ja nostaa tytön kädet ylös ja sanoo olevan hänen vuoronsa. Minä siirryn nyt tytön alapäähän, menen Karin sivuitse ja levitän tytön haarat - pientä voimaa käyttäen. Jari avustaa takaapäin – ja kohta onkin nuorikon huulet kieleni ulottuvilla. Nuolen ja puren, jolloin tyttö yrittää siirtää itseään taaksepäin – mutta ei pääse, sillä siellä on vastassa Jarin kova kalu. Hän yrittää nousta ylös, mutta sekään ei onnistunut – kun Kari pitää kiinni käsistä – ja hänen munansa on tytön suussa. – samalla kun liukasteen määrä lisääntyvän vain alapäässä. Jari pyytää nostamaan jo kuumana käyvää nuorikkoa ylöspäin ja ryhtyy työntämään muita mutkitta liukastetun dildoa b-reikään.

Kari joutuu hetkeksi lopettamaan kun tytön suu jähmettyy paikalleen, sen verran ilmeisesti tuntuu. Hän kuitenkin ottaa uudelleen tiukemman otteen tytön niskasta ja työntää munansa syvemmälle, niin että kakomisäänet kuuluvat alas asti. Minun puuhat ovat kuumentaneet estelyistä huolimatta tyttöä sen verran, että on aika hieman leikkiä hänellä. Kari ja Jari nostaa vaalean nuorikon ylös ja ryhtyy pukemaan pitsisen alusasun. Kummastellen tytön rimpuilu hetkeksi unohtuu, mutta sitten hän huomaa aikeemme.

Otan kameran esiin, kerron hänelle homman juonen. hänen on nyt sitten tanssittava meille – tiukasti tuijottaen ja käsiä rimpuillen hän vielä yrittää protestoida, jolloin Kari laittaa pallon vielä suuhun ja ottaa tiukan otteen sekä kertoo mahdollisten isompien bildojen sisäisen olemuksen – jos ei homma toimi kuten on ajateltu. Otamme hieman videokuvaa tulevaisuuteen… Muutaman sekunnin mietittyään – hän nyökkää ja ryhtyy laittamamme musiikin tahtiin hytkymään. Huomaamme hänen alkavan nauttimaan heiluttelustaan – mikä näky hän onkaan. Lopetamme musiikin ja otamme pallon suusta pois – kulautamme ”hyvää nautinto juomaa” hänen kurkustaan alas. Aine on tehokasta – ja kohta hänen poskensa alkaa jo punoittamaan - kehotamme hänen vielä strippaavan meille. Hän ryhtyy pyörittämään itseään kunnolla, jolloin ryhdymme mekin kiihtymään sinä määrin, että silitämme hänen vartaloaan käsillämme joka paikkaa ja kohta saa jälleen Hanne itselleen koko munallisen sarjan hoidettavakseen. Napit aukeavat silkki bodystä ja alkaa nuorikon lantiokin olla mukana pyörityksessä – kun Karin sormet ovat jo märässä vitussa. Liekö jo vitun huulien turvotus viime vaikuttaneen – kun hieman aristellen hän yrittää työntää välillä itseään pois Karin sormien ulottuvilta.

Hetken kestämme hänen kiemurtelua, nuorikon tissien heiluntaa ja keikkumista – joka on jo yltynyt transsin tasolle. Meissä on vielä voimia antaa lähtö kiitoksemme Hannelle. Käännämme nuorikon suoraan sängylle ja käymme kimppuun. Tyttö pyöriskelee vielä trnassin omaisessa tilassa Karin ja minun välissä kun suljemme hänen jalat ja kädet syleilyymme. Matti ja Jari päättävät lopettaa nyt – ja ovat jo vaihtaneet vaatteet, he poistuvat vielä yhteen hakuun.

Minä olen jo ehtinyt kääntää Hanne itseäni vasten ja hieron sekä näykin hänen nännejään – bodyn päältä… Kari on jo ottanut paremman asennon ja työntää samalla takakautta munaansa Hanneen. hänen silmistään huomaan, että hän ei enää jaksa vastustella tai edes välttämättä tiedota tilaansa – hän vain on mukana – työntää lantiotansa vasten Karin munaa. Nuorikko yrittää puhua jotain sanoja – mutta suusta tulee vain hmmnppmmnn… aahh.. tää on vääriin… aaah… hyvää… No siitä ei selvää mitään saa – joten otan paremman otteen – vedän bodyn pois. kaulalle asti. Kari ymmärtää yskän – siirtää itseään ja sanoo että olisiko jotain toivomuksia ? minulta – Hanne vastaa, mutisee jotain – ja katsomme toisiamme. Jos kuulimme oikein – toteutamme tytön toiveen, Kari työntää munansa suoraan b-reikään – ja minä siirryn niin, että pääsen työntämään hyvällä kulmalla nuorikon pilluun. Märkää on, mutta kovin lämpöistä, huolimatta jo monesta rei´ítyksestä – tytön pillu tuntuu kohtuullisen kireältä, kunnes huomaan että tyttö kouristelee tajuttomuuden rajamailla kovasta orgasmista. Rytmitimme itsemme sopivaan rytmiin ja nuorikko oli kovin lämpöisenä ja tiukasti välissäme. Laukeamme Karin kanssa samaan aikaan.

Hanne huohottaa ja värähtelee välissämme, kunnes nousemme pois. Hän nousee ja kompuroi vessaa. Nuorikko tulee ulos vessasta – katsoo sumeisin silmin meitä ja sano jotain mistä ei kyllä saa selvää. Hän aikoo lähteä ovesta – ja pelästyy kun nousemme ylös sängyltä. Sanomme tulevamme saattamaan hänet hyttiin… jolloin hän hieman rentoutuu ja ottaa naukut ”juomapullostamme”. Emme ehdi enää kuin käydä itse toiletissa pesulla, kun Hanne nukahtaa sänkyymme. No – sehän ei meitä haittaa. Hänelle voi sitten vielä yöllä antaa aamukyydit – kun ensin käymme vielä yhden kyydin itse hakemassa yölle… se onkin sitten taas uusi tarina… Sammutamme valot hytistä ja poistumme käytävään… Täältä tulemme, oletko valmis…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute