Herkku-puhelin
Taiteilijan työkalu
south

Sinä olet miehekäs mies, minun muusani ja mallini tänään. Leveät hartiat ja urheilullinen vartalo, sen voin sanoa vaikka sinulla on vielä vaatteet päälläsi. Juuri jotain sellaista, mitä olen kaivannutkin ateljeeheni. Minulla on ollut paljon malleja ja jokainen on omalla tavallaan kaunis tai kiihottava, mutta sinussa on alkukantaista voimaa.

Pyydän sinua riisumaan vaatteesi, olet juuri tullut ulkoa pikku pakkasesta. Poskesi punoittavat ja saat aikaan ujon hymyn. Otat kuitenkin pois nahkatakkisi, hupparisi ja mustat farkkusi.

Et ole tainnut tehdä tätä ennen. Keräilen kyniä ja muita tarpeellisia välineitä käden ulottuville, jotta voin työskennellä taukoamatta. Katsoa sinua tulisin silmin. Opastan sinut sängylleni, ihan tarkoituksella siihen, jotta lakanoihin jää partavetesi kiihottava tuoksu. Voi luoja, koitan säilyttää ammatillisuuteni.

"Heittäisitkö kaikki pois, niin päästään aloittamaan?" Kysyn kohteliaasti, ja vilkaisen sinuun päin. Nyökkäät hiljaa ja vedät paidan pääsi yli laskien sen tuolin nojalle. Myös mustat bokserit lähtevät paljastaen koko miehuutesi. Et häpeile vartaloasi, eikä siihen ole aihettakaan - näytät syötävän hyvältä. Pyydän sinua käymään makuulle sängylle, sinulle mieluisaan asentoon. Teet työtä käskettyä sillä aikaa, kun minä asettelen paperini ja telineen.

Aloitan pohjustamalla paperin, sävytän sen tasaisen harmaaksi. Vilkuilen sinua vähän väliä ja tunnen kuinka tuot minussa naisen esiin. Katsot minua takaisin ja puolitangossa oleva kalusi lepää vierelläsi. "Minun on hieman korjailtava asentoasi." Et pistä pahaksesi, kun tulen luoksesi. Päivettynyt ihosi on kuin samettia, mieleni tekisi näykkiä ja nuolla sinua, mutta säilytän malttini. Sen sijaan alapääni on kovin malttamaton ja kastelee pikkuhousuni.

Tartun hellästi käteesi ja siirrän sen hyvään asentoon, niin että valot ja varjot hyväilevät täydellistä vartaloasi. Sitten palaan paperini luokse. On aika aloittaa. Katson sinua, ja jokaista ääriviivaasi. Kaivan pyyhekumin esille ja aloitan kumittamalla paperiin kehosi valoisimmat kohdat. Sitten piirrän yksinkertaiset ääriviivat ja pikkuhiljaa lisäilen varjoja.

Hengittelet syvään siinä sängylläni, on ihme että maltan keskittyä piirtämiseen. Valo koskettelee jumalaisesti lantiotasi ja kasvojasi. Kuvittelenko vain, vai onko kalusi kohonnut hieman? Piru vieköön, keskity nainen! Aivan kuin näkisit mieleni ristiriidan ja kysyt: "No, mitä olet mieltä mallistasi?" Totean siihen totuudenmukaisesti, ettet voisi paljoa paremmalta näyttää ja hymyilet tyytyväisenä.

Perhoset lentävät vatsassani ja tunnen kuinka alapääni suorastaan valuu. Ajantajuni on täysin sekoontunut, kuten aina piirtäessäni. Koitan peitellä kiihkoani, nostan jalat ristiin ja yritän keskittyä. "Pahoittelen mutta nyt minun on pidettävä tauko." En malta enää mieltäni. Lupaat pysyä paikallasi sillä aikaa kun minä käyn juomassa, sekä vessassa. Kun nousen tuolista, huomaan siihen piirtyneen kostean jäljen ja punastun samassa. Kiiruhdan keittiöön. Peilin kautta näen kuin suljet silmäsi ja kätesi hivuttautuu kalullesi. Alat tekemään hidasta runkkausliikettä, minä kaivan lasin kaapista ja lasken siihen vettä. Seuraan jokaista liikettäsi kuin kiihkon vallassa, suljen silmäni hetkeksi ja kuvittelen kuinka syöksyisin päällesi. Käyn vielä vessassa kuivaamassa alapääni ja palaan tuolilleni.

Olet täsmälleen samassa asennossa, kuin mihin sinut jätit. Kalusi on noussut seisokkiin ja koitan olla tuijottamatta sitä. Näytät salaperäiseltä. Viimeistelen työn levittämällä lyijyä paperistompin avulla. Olen tyytyväinen työhöni, minulla oli kai hyvä inspiraatio ja vielä parempi muusa.

Otat vaatteesi tuolin nojalta ja pyydät saada käyttää vessaani. Viivyt jonkun aikaa, ja ehdin signeerata työni sillä aikaa. Kaadan meille valkoviiniä seurajuomaksi. Ajattelen, että haluat kertoa kokemuksestasi. Astelet vessasta ylväänä, etumuksesi pullottaa hieman. Istut korkealle tuolille ikkunan eteen, siten että näet ulos. Tarjoan lasin käteesi ja kysyn miltä sinusta tuntuu.

"Kutkuttava kokemus. Kiihottava, kuin rakastelua; ehkä ensikerralla kokeilen jotain toista asentoa." En oikein tiedä miten vastata, hymyilet minulle tyytyväisenä. Poskesi hehkuvat seesteisenä. Juomme lasit tyhjiksi ja hyvästelemme, lupaan toimittaa kehystetyn työn myöhemmin.

Kun ovi vihdoin sulkeutuu perästäsi, minä menen vessaan. Hassua, pöydällä on rytättyä vessapaperia. Enhän minä sitä siihen jättänyt, katsoessani tarkemmin, huomaan sen olevan spermainen. Tunnen sykkiväni tulisesti, otan paperin käteeni ja kävelen sängylleni. Riisun vaatteet ja sivelen paperilla kehoani. Aah, miten pitkään olenkaan odottanut. Painan paperilla häpykumpuani, en malta enää olla rauhallinen vaan alan hinkkaamaan kiimaista vittuani spermaisella paperilla jonka jätit minulle. Laukean nopeasti ja jään makaamaan rentona sängylle. Saan suunnatonta mielihyvää, kun ajattelen onnistunutta työtäni ja koko tilannetta. Nukahdan ajatukseen samettisesta vartalostasi ihollani. Näen kosteita unia sinun kirkkaista silmistäsi ja vaeltavista käsistäsi.

Kehystän työn ensitöikseni aamulla ja laitan sinulle viestin, jotta voit noutaa työn. Vastaat tulevasi heti ja ei kestäkään kuin vajaa vartti, kun jo soitat ovikelloa. Hiuksesi ovat upeasti, kuin Elviksellä konsanaan ja tuoksut nahkan sekä partaveden huumaavalta sekoitukselta. Jalkani tuskin kantavat kun hymyilet huumaavasti. "Tule sisään" sanon ja sinä astelet ohi hulmuavien helmojeni asuntooni. Ajattelen mielessäni, ettei ainakaan housuni kastu nyt ja naurahdan. Kävelen pöydän ääreen ja katselen valmiiksi kehystettyä työtä, hivellen puisia reunoja. "Pidän tästä, siinä on sähköä.. näytät hyvältä tässä"

Hätkähdän kun yhtäkkiä oletkin takani ja kuiskaat korvaani röyhkeän hellästi: "Joko saan tulla sisään?" Kätesi hivuttaa hameeni helmaa ylöspäin ja huokaan syvään. Suutelet niskaani ja kaivat kalusi housuistasi. Levität jalkojani, minä tyydyn vain katselemaan ulos edessäni avautuvasta ikkunasta, kun työnnyt sisään minuun. Kiireiset ihmiset kävelevät alhaalla kadulla ja minua kiihottaa koko irstas tilanne. Kuka vaan voisi nähdä kun otat minua siinä - aitio paikalla.

Huokailen kun keinumme sylikkäin ja kuiskailet korvaani. Olen aivan märkänä, sinä kovana minua vasten ja se tuntuu niin hyvältä, etten osaa edes kuvailla. Tätä minä kaipasin jo eilen niin kovasti. Suljen silmäni ja tunnen kuinka alan lähestyä h-hetkeä. Kiihdytät tahtia ja välillä vetäydyt kokonaan ulos minusta. Anon sinua jatkamaan taukoamatta, ottamaan minut.

Avaan silmäni ja näen kuinka vastakkaisen kerrostalon ikkunasta minuna tuijottaa nuori mies hyväillen kaluaan. Hän horjuu hieman ja hörppää välillä pullosta viinaa. Hävettää, mutta se ei kestä kauaa, sillä olen jo tulossa ja salainen ihailijamme kiihottaa minua entisestään. Laukean käsivarsillesi ja pidät minusta kiinni, etten kaatuisi kun jalkojani heikottaa orgasmin voima. Vaihdamme paikkoja, sinä käyt pöydälle istumaan ja minä kiipeän huterasti syliisi. Nuori mies tuijottaa minua silmiin ikkunasta, lipaisen huuliani ja ratsastan itseäni uudestaan kiiman huipulle. Runkkaajan tahti kiihtyy kun hän katselee meitä ja ajattelen että kohta hän laukeaa. Myös alhaalla kadulla joku on huomannut meidät ja katselee pitkään hidastaen askeltaan. Nautin tilanteesta todenteolla.

Pyydät minua nousemaan päältäsi ja ohjaat minut nojaamaan mahalteni pöytää vasten. Vetäydyn pois minusta ja runkkaat nopeasti. "Tästähän sinä pidät, senkin niljakas utelias runkkaaja.. aah.. " Vilkaisen sinua ja näen kuinka kaksi miestä tuijottaa toisiaan runkaten. Laukeatte lähes yhtäaikaisesti. Kadun uteliaat ihmiset katoavat ihmisvilinään ja me menemme peiton alle lämpimään.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute