Herkku-puhelin
Vuokraisäntä
SusaQ

Ajattelin muistella menneitä ja laittaa lukijoille tarinan 'urani' alkuajoilta. Se on moniosainen sillä niihin aikoihin tapahtui kaikenlaista. Minulla(kin) on ollut aika hurja nuoruus...!

Siispä tässä tarinaa nuoruusvuosilta. Kertokaa toki jos se ei kiinnostanut tai jos haluatte kuulla muitakin osia tarinakokonaisuudesta. Tässä kirjoitelmassa olen yhdistänyt osat 1 ja 2 toisiinsa.

Moi! Mun nimi on Suski eli Susanna. Oon 20 v ja avoliitossa Jannen, 24v, kanssa. Mä oon punatukkainen, 165 cm pitkä ja painoa 58 kg.

Me päätettiin Jannen kans muuttaa yksiin tän vuoden (1992) toukokuussa ja saatiinkin ihan mukava kämppä. Muutettiin omakotitalon yläkertaan. Sen talon omisti vanhempi pariskunta joiden poika oli muuttanut siitä talon yläkerrasta omilleen. Se pariskunta oli jo eläkkeellä mutta se mies oli aika vetreässä kunnossa ja hoiteli pihahommia innolla.

Me saatiin autotalli kans mahtumaan vuokrasopimukseen kun isäntä oli päättänyt myydä autonsa pois ennen kuin olisi pakko luopua siitä. Jannella on moottoripyörä ja kun syksy alkoi lähestyä piti hän sitä pyörää siellä tallissa.

Se isäntä oli sellainen vilkkusilmä ja musta tuntu että se teki aina asiaa mun lähelle kun olin pihassa. Ei se mua ahdistellut tai mitenkään ikävästi käyttäytynyt eli ei mua se haitannut, vaikka vähän olikin kiinnostunut musta.

Yhtenä aamupäivänä, kun Janne oli duunissa ja sen isännän vaimo jossain reissussa, menin sinne talliin vähän siivoilemaan. Mulla oli ylläni t-paita ja farkkushortsit, kun oli aika lämmin päivä ja tallissa lämmitys joten tarkeni ihan hyvin. Isäntä tuli talliin ja toivotteli hyvät päivät. Hän istahti sellaiselle varastolaatikolle ja jutteli niitä näitä. Laasin lattiaa ja otin osaa keskusteluun. Musta alkoi tuntua että mies piti mua koko ajan silmällä.

Mulla oli sellainen fiilis ollut jo muutaman päivän, että teki mieli munaa ihan koko ajan. Ajoittain mulle tuli sellaisia ajanjaksoja, että panetti ihan sairaasti. Vilkaisin miestä ja mun mielestä sen ilmeessä oli tietty leima. Se katseli mua 'sillä silmällä'. Yht'äkkiä huomasin ajattelevani seksiä sen miehen kanssa. Fantasiat olivat mulle arkipäivää ja välillä kuvittelin mitä hurjempia tilanteita erilaisten näkemieni ihmisten kanssa. Ajattelin, että mitä mies tekisi jos saisin aikaan tilanteen joka olisi hieman arkaluontoinen.

Laasin yhä lattiaa ja juttelin miehen kanssa, mutta samalla siirryin takaperin häntä kohti. En ollut huomaavinani häntä ajoissa ja törmäsin selkä edellä häneen. Menetin muka tasapainoni ja istahdin hänen syliinsä. Luuta putosi lattialle. Isäntä otti minusta kiinni vaistomaisesti. En ponnahtanutkaan seisomaan heti vaan jäin siihen syliin. Odotin miten hän reagoisi. Kädet pitivät minusta kiinni lantion kohdalta eivätkä irrottaneet otettaan. Katseemme kohtasivat ja näin miten halu paloi miehen katseessa. Nännini alkoivat kovettua ja näkyivät t-paidan läpi, kun minulla ei ollut liivejä. Samalla tunsin miten haaroissani alkoi sykkiä.

Olin nousemassa sylistä pois, mutta mies ei päästänyt vaan piti tiukemmin kiinni minusta. Kädet siirtyivät vyötärölleni ja sivelit hitaasti kupeitani. Katsoimme jälleen toisiamme silmiin. Isäntä kohotti toisen kätensä ja laski sen hitaasti toiselle rinnalleni. Nyt olisi viimeinen hetki perääntyä, jos sen aikoisin tehdä, mutta tiesin että en tekisi sitä. Mies tiesi sen myös.

Nousin hieman ja käännyin. Asettauduin hänen syliinsä hajareisin. Mies nosti paitani ylös paljastaen rintani. Hänen huulensa painautuivat toiselle nännilleni ja alkoivat imeä sitä. Huokaisin syvään ihanan väristyksen ottaen vartaloni otteeseensa. Tunsin miten hänen kalunsa alkoi kovettua housujen sisällä. Miehen toinen käsi puristeli toista rintaani ja sormet hyväilivät kovaa nänniäni. Tunsin kosteuden leviävän haaroissa ja minun teki mieli kullia aivan mahdottomasti.

Liikuin hänen sylissään tehden pieniä hierovia liikkeitä pakaroillani saaden hänen kalunsa yhä kovemmaksi. Nousin ja kävin polvilleni lattialle hänen jalkojensa väliin. Hän nosti hieman takapuoltaan ja vedin verkkarit alas polviin. Kalsarit seurasivat perässä. Kalu ponnahti vapauteen ja sen terskassa kiilteli jo kiima. Tartuin varteen ja runkkasin hetken. Mies sulki silmänsä ja huohotti vaimeasti. Nuolaisin terskaa ja aloin pyörittää kieltäni sen ympäri. Otin terskan kokonaan huulieni väliin ja annoin sen painua hitaasti yhä syvemmälle suuhuni. Liikutin päätäni ylös ja alas hitaan rytmikkäästi. Isännän hengitys kävi yhä huohottavammaksi. Pian hän pyysi lopettamaan tai laukeaisi suuhuni. Sitä en halunnut...vielä.

Isäntä veti kalunsa suustani. Se nytkähteli siihen malliin, että saattaisi pian roiskaista sisältönsä kasvoilleni. Hän nousi seisomaan, nosti minut pystyyn lattialta käsistäni auttaen. Hän suuteli minua muitta mutkitta suulle samalla, kun kädet jatkoivat rintojeni hyväilyä.

Valuin kiimalimaa niin, että stringini farkkushortsien alla alkoivat olla melko märät. Isäntä alkoi avata shortsieni nappeja ja pian ne solahtivat nilkkoihini. Astuin niistä ulos ja mies ohjasi minut istumaan laatikolle. Kävin istumaan niin että olin laatikon kapeassa päässä. Isäntä polvistui nyt vuorostaan lattialle ja tiesin mitä oli tulossa.

Vartaloni läpi kävi jälleen himon väreet, kun ajattelin miltä tuntuisi hänen kielensä pillullani. Hän pyysi minua käymään selälleni laatikon päälle, tein niin. Pian olin ilman märkiä stringejäni. Nostin jalkani miehen harteille ja levitin reiteni. Tunsin miten hänen kuuma hengityksensä huokui reisieni sisäpinnalle. Pian kieli lipaisi tunnustelevasti välilihaa. Uikutin jo siitä kuin koiranpentu. Kieli pyörähti anuksellani ja nousi hitaasti vaolleni. Kieli painui hitaasti sisääni ja värisin kuin haavanlehti tuulessa. Hän työnteli muutaman kerran kieltään sisääni ja nuolaisi sitten varoittamatta paisunutta klittaani. Voihkaisin nautinnosta ja halusin hänen jatkavan kunnolla pilluni nuolemista.

Mies ujutti sormensa sisääni kokonaisuudessaan samalla, kun nuoli ja näykki klittaani. Pyysin hänen ottamaan klittani huuliensa väliin ja imemään kunnolla. Hän teki niin ja ei mennyt kuin tovi, kun sain räjähtävän orgasmin. Tärisin ja voihkin heitellen päätäni puolelta toiselle. Samalla puristelin rintojani jotka mies oli jättänyt rauhaan pakon sanelemana.

Mies hymyili minulle, kun kuohuni laantui. En kuitenkaan ollut saanut tarpeeksi. Nousin laatikolta ja kävin polvilleni sen päälle. Selittelemättä mies tarttui lantiooni ja asetti kalunsa, joka ei ollut laskenut lainkaan, odottavalle pillulleni työntyen melko rajusti pohjaan saakka. Miehellä ei ollut mikään suuri kalu, mutta siinä oli paksuutta riittävästi täyttämään minut kokonaan. Mies alkoi työnnellä kaluaan sisälläni isännän ottein. Se ei ollut mitään hellää rakastelua vaan kunnon panoa, suoraan sanoa naimista isolla N:llä.

Huohotin pian jälleen ja rintani heiluivat työntöjen tahdissa nännieni viistäessä laatikon pintaa jolloin kiihotuin, jos mahdollista, vielä lisää. Kalu upposi litisevään pilluuni kahvaa myöten ja tunsin kohdunnapukassa terskan töytäisyt. Mies huohotti selässäni ja murahteli epämääräisä sanoja joista en saanut selvää. Aivan eläimellinen tilanne.

Kuitenkaan isäntä ei mennyt loppuun. Hän veti pieneksi pettymyksekseni kalunsa sisältäni ja jätti hieman tyhjän tunteen. Hän pyysi, että tulisin hänen syliinsä kuten alussa olin ollut. Mies istui laatikolle ja kävin hajareisin hänen syliinsä ohjaten kalun oikeaan osoitteeseen. Pian ratsastin hänen sauvallaan. Isäntä otti toisen nännini huuliensa väliin ja alkoi imeä. Välillä tunsin miten hampaat näykkivät herkkää napukkaa. Voihkin kiimasta, kun terska töytäili sisälläni herkkää aluettani ja tunsin että toinen orgasmi ei ollut kaukana.

Isäntä tarttui kämmenillään pakaroistani ja levitti niitä apposen auki. Sormi livahti anukselleni ja painui hivenen sisään. Siinä samassa aloin huutaa! Orgasmi lävisti minut kuin kuuma veitsi voin. Pompin miehen sylissä huumaantuneena. Kuin hyöky oli ohi mies halusi minut eteensä polvilleen. Kävin hänen haluamaansa asentoon ja hän suorastaan painoi väkisin kullinsa suuhuni. Aloin imeä ja nuolla elintä lähes raivon vallassa. En ymmärtänyt mikä minut oli saanut näin sekaisin himosta.

Aloin runkata kalua toisella kädellä samalla, kun otin koko kullin suuhuni juurta myöten. Mies nosteli takapuoltaan laatikolta ja olisi varmaan halunnut tulla suuhuni vieläkin syvemmälle mikä oli mahdollista. Tunsin miten kalu alkoi sykkiä yhä kiihtyvällä vauhdilla ja miehen tiheentynyt hengitys kertoi myös omaa tarinaansa. Hän tulisi pian. Isäntä alkoi murista kuin karhu ja tarttui minua niskasta kiinni painaen päätäni vasten syliään tiiviimmin. Pian ensimmäiset, hieman kitkerän makuiset, tehotipat tulvahtivat suuhuni. Olin seota himosta, minua oli aina kiihottanut miehen sperma kun se tulvii suuhuni.

Isäntä karjaisi ja samassa hän alkoi täristä kuin kuumehorkassa. Kalu koveni hieman ja samassa kuuma sperma ampautui suuhuni. Runkkasin villisti vartta ja imin kuin imuri jokaisen aallon mitä elin sylki. Spermaa tuli melko tavalla ja sitä alkoi valua suupielistäni tipahdellen rinnoilleni. Nielin ja nielin, mutta silti tuntui että paljon tuli ylikin. Rintani olivat aivan spermassa ja lattiallekin oli valunut jo lammikko. Mies ei varmaan ollut tyhjentänyt pussiaan pitkään aikaan, ainakin luulin niin.

Viimein kaikki oli ohi, ikävä kyllä. Oli tuntunut ihanalta naida vanhemman miehen kanssa. Se oli ollut jotenkin irstasta ja kiellettyäkin. Siksi kai se maistui niin hyvältä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Nousimme molemmat seisomaan ja katselimme toisiamme hivenen hämillämme. Isäntä aloitti jonkinlaisen anteeksi pyytelyn, mutta painoin sormen hänen huulilleen ja hymyilin. Lähdin ylös asuntoon jossa suihku odotti minua.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute