Herkku-puhelin
Voiko netissä tapahtua?
tornadossa

Olimme kohdanneet toisemme sattumalta virtuaalimaailmassa. Molemmat etsimme jotain, millä täyttää määrittelemättömiä valkoisia kohtia elämässämme. Alkuperäiset syyt olivat moninaiset ja varmasti kummallakin omanlaisensa. Yhteistä meille oli, että etsimme hedonistisesti seksuaalista nautintoa ja mielihyvää, emmekä kuitenkaan kriteerittöminä, joilla kelpaisi mikä tahansa. Epätoivoisia emme suinkaan olleet ja siksi meillä oli varaan olla hieman kranttukin.

Kaikki alkoi siis verkossa kohdattuamme. Muutama ensimmäinen meili oli tunnusteleva ja yleisluontoinen. Pian kuitenkin löysimme toistemme teksteistä eroottista latausta. Ikään kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta viestinvaihtomme alkoi sisältää enemmän ja enemmän kuvailevia seksuaalisia unelmia ja fantasioita. Tiesimme kiihottavamme toisiamme ja samalla itseämme. Sinä siirryit seuraavalla askelmalle lähettämällä kuvan, missä ylläsi oli vain märkä valkoinen t-paita. Vastasin sinulle ottamalla kameran itselaukaisimella kuvan, missä olin juuri tullut suihkusta. Vesipisarat korostivat treenattua vartaloani ja pyyhe oli kiedottu vihjailevasti alas vyötärölle. Ennen pitkää lähettelimme toisillemme kuvia lähes päivittäin. Nyt tosin niin, että toinen sai aina esittää toiveen siitä, millaisen kuvan haluaa. Kuvat eivät jättäneet enää mitään mielikuvituksen jälkeen ja tiesimme jopa miltä toinen näyttää juuri lauettuaan. Toisinaan sitten piristimme päiviämme omilla mukavilla yllätyksillä.

Väistämättä koitti hetki, jolloin oli aika ottaa esille asia mahdollisesta kohtaamisesta. Alun perin tarkoituksemme oli nautiskella toisistamme vain sähköisesti, mutta ajatus fyysisestä tapaamisesta alkoi tuntua yhä houkuttelevammalta. Tunsimmehan toisemme jo suhteellisen hyvin –ainakin seksuaalisessa mielessä. Olimme paljastaneet toisillemme päiväuniamme ja tiesimme mikä kiihotti toista.

Sovimme siis viimein, että kohtaisimme ilman ennakko-odotuksia ja paineita. Katsoisimme, miten tilanne kehittyisi ja etenisimme sen mukaan. Niinpä sitten löysin itseni soittamassa ovikelloasi. Olimme kumpikin esittäneet toiveita pukeutumiskoodista. Minulla oli ylläni ohut silkkinen paitapusero ja tummat suorat housut.

Avasit oven ja astuin kynnyksen yli. Ilma tuntui käsin kosketeltavan tiheältä. Katsoimme toisiamme silmiin ja tiesimme silloin, että se oli menoa. Riisuessasi päällystakkia päältäni tunsin ihosi huumaavan puhtaan ja raikkaan tuoksun. Sinä olit pukeutunut ohueen valkoiseen paitapuseroon sekä hentoon mustaan hameeseen. Olimme tietoisia siitä, että kummallakaan ei ollut alusvaatteita alla.

Johdatit minut olohuoneeseesi, mihin olit sytyttänyt kynttilöitä tunnelman luomiseksi. Pöydällä oli pullo viiniä ja kaksi lasia. Täytit lasit, astut lähelle minua ja annoit toisen lasin käteeni. Tulin aavistuksen lähemmäksi, siten että jalkamme koskettivat kevyesti toisiaan ja kasvomme olivat muutaman sentin päästä toisistaan. Siirsit toisen jalkasi jalkojen väliin, jolloin tunsit voimakkaan erektion painavan reittäsi vasten. Hymyilimme toisillemme yhteisymmärryksessä ja kohotimme maljan meidän hetkellemme. Tarjosin lasistani viiniä sinun huulillesi ja sinä puolestasi kaadoit viiniä minun suuhuni. Otin molemmat lasit käteeni ja laskin ne alas sohvapöydälle. Sivelin kevyesti kasvojasi ja niskaasi. Sinä painoit kosteat huulesi huuliani vasten. Kielemme kärjet tunnustelivat varovasti toisiaan. Etenimme alkuun rauhassa, toisiamme kiihottaen ja hekumaa nostattaen.

Halusin tuntea vartalosi liikkuvan intohimosta ja nautinnosta, äänesi kertovan halusta ja mielihyvästä. Niinpä käänsin sinut ympäri siten, että tunsit kaluni kovana pakaroitasi vasten. Jatkoin kaulasi ja kasvojesi hyväilemistä sormillani ja huulillani. Imin kevyesti korviasi ja pyöritin kieltä ihollasi. Käteni jatkoivat hyväilyä alemmas, käsivarsillesi, vyötäröllesi, nousten takaisin rinnoillesi. Kosketin rintojesi kärkiä ikään kuin vahingossa, puolihuolimattomasti ja tunsin nänniesi törröttävän kiihottavasti pystyssä. Hivelin rintojasi nännien ympäriltä, käteni liukuivat lantiollesi ja pakaroillesi. Takapuolesi tuntui kiinteältä ja suorastaan kutsui koskettamaan. Painoin vartaloni tiukemmin sinua vastan ja aloin pyörivin liikkein hyväillä alavatsasi yläosaa käyttäen välillä käsiäni reisiesi välissä. Kallistit päätäsi taaksepäin ja avasit reisiäsi tehden selväksi, mihin kaipasit kosketusta. Avasin paitasi ja pudotin sen lattialle. Hyväilin rintojasi nyt hieman voimakkaammin, kevyesti pyöritin nännejäsi sormillani. Vein toisen käteni hameesi alle ja tunsin matalan ja kapean kiitorata-karvoituksen johtavan oikean suuntaan. Sivelin reisiesi sisäpintaan ja vakosi reunoja. Viimein vein sormeni sisällesi ja tunsin lantiosi liikkuvan vaativasti sitä vasten.

Tässä vaiheessa käänsin sinut ympäri, jolloin sinä suorastaan revit vaatteet päältäni. Painauduimme toisiamme vasten ja suutelimme kiihkeästi ja intohimoisesti. Alun kiusoittelusta ei ollut enää tietoakaan. Kumarruin hieman alemmaksi niin, että yletyin imemään huulillani rintojasi samalla kun käteni kiihottivat kosteata jalkoväliäsi. Siirryin vielä alemmaksi, levitin jalkojasi enemmän auki ja aloin nuolla klitoristasi leveällä kielellä, välillä kielen kärjellä pyörittäen. Sinä kumarruit ottamaan kaapista tukea ja nautiskelit täysillä. Et halunnut minun lopettavan koskaan. Nyt yletyin hyväilemään rintojasi samalla kun kielelläni saatoin sinua kohti hekuman huippua. Liikutit lantiotasi yhä voimakkaammin ja äänesi vaati huohottaen lisää ja enemmän kunnes viimein tunsin sinun kauttaaltaan värähtelevän valtaisasta orgasmista.

Nousin ylös ja vedin sinut kiinni itseeni. Pidin sinua tiukasti sylissäni ja nautimme hetkestä ennen kuin jatkaisimme eteenpäin…

Olisiko netissä mahdollista käydä näin???

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute