Herkku-puhelin
Lukiotyttöjen taistelu
wets

Pauliina ja Linda olivat veriviholliset. He olivat kaksi lukiolaistyttöä, jotka olivat vain ajautuneet eri leireihin. He molemmat pukeutuivat joka päivä muotivaatteisiin; heillä oli päällään jotain mahdollisimman lyhyttä ja kireää. Pauliina oli oppilaskunnan puheenjohtaja ja Linda vain muuten vaan mukana kaikessa mitä koulussa järjestettiin. Heillä molemmilla oli omat jengit joissa he liikkuivat ja aina välitunneilla he naureskelivat toisilleen. Välillä kun tytöt sattuivat näkemään iltaisin kännissä ja joskus ihan päivisinkin taistelu päätyi jo huutamiseksi ja kiroilemiseksi.

Lopulta tapahtui jotain traagista, nimittäin Linda sai vokoteltua Pauliinan poikaystävän naimaan hänen kanssaan eräs ilta. Tästä ei Linda tietenkään pitänyt turpaansa kiinni vaan juttu levisi ja se levisi tietysti vähintään Pauliinan suuntaan. Kuultuaan tapauksesta Pauliina suuttui aivan silmittömästi ja lähti etsimään Lindaa, jonka hän löysi lopulta heidän koulunsa oppilaskunnan huoneesta ja hänen onnekseen Linda oli yksin.

Pauliina ei odottanut hetkeäkään vaan otti Lindan paidasta kiinni ja rupesi repimään tätä suuntaan jos toiseen. Linda pisti tietysti hanttiin ja rupesi huitomaan, jolloin hänen paitansa repesi. Lindan suuret rinnat yrittivät kovasti kurkistella paidan rei'istä ja aina välillä Pauliinan käsi hipoi niitä väännön tiimellyksessä. Tämä ei kuitenkaan Pauliinaa hämännyt vaan hän kaatoi tylysti Lindan maahan repien tätä hiuksista. Linda huusi ja piehtaroi muttei voinut Pauliinan otteelle mitään ja hän joutui vain kuuntelemaan kuinka Pauliina huusi hänelle millainen huora hän oli. Monen adjektiivin jälkeen Linda kuitenkin sai otteen Pauliinasta ja painoi vuorostaan hänet maata vasten ja istui hänen päällään. Tämän taistelun päätteeksi Pauliinalla ei ollut enää edes paitaa kunnolla päällä, koska Linda oli repinyt sen hänen silmilleen. Pauliinankin terhakat rinnat olivat erinomaisen näkyvillä ja ne tahtoivat uida ulos liiveistään. Lindan ote ei kuitenkaan pitänyt vaan Pauliina sai jälleen yliotteen ja nappasi paidan kokonaan päältään ja näin he painivat pitkän aikaa.

Sitten Pauliinan mieleen juolahti jotain mitä hänen oli jo pitkään tehnyt mieli tehdä. Hän sai Lindasta niskaotteen ja hallitsi tätä täydellisesti, jonka jälkeen hän nosti hamettaan ja painoi kylmästi paljaan pillunsa vasten Lindan kasvoja ja pakotti tämän nuolemaan itseään. Linda hetken pyristeli vastaan, mutta antoi sitten periksi huomattuaan jääneensä alakynteen.

Yhtäkkiä Linda rupesikin nuolemaan Pauliinaa uskomattomalla kiihkolla. Molemmat tytöistä olivat aivan hiessä ja kiimassa käymästään taistelusta ja Pauliina voihki ja nautti Lindan kielestä joka niin himokkaasti hyväili hänen klitoristaan. Vähitellen kieli hapuili kohti Pauliinan sisempiä kohtia ja hän hieroi rintojaan ja vatsaansa ja muutenkin itseään joka puolelta istuen Lindan naamalla pelkät rintaliivit päällään hame ylös vedettynä. Juuri kun Pauliina alkoi päästä vauhtiin otti Linda häntä hänen treenatusta perseestään kiinni ja kaatoi hänet selälleen, jonka jälkeen hän repi housut jalastaan ja istui vuorostaan Pauliinan naamalle. Pauliina ei edes vastustellut vaan aloitti työstämään Lindan pillua nuoruutensa kiihkolla. Lopulta Linda oli jo saamassa jolloin hän alkoi villisti hieromaan Pauliinan alapäätä ja Pauliina kiemurteli hänen allaan aina vain kiimaisempana.

Lopulta Linda purkautui räiskyen Pauliinan naamalle saaden elämänsä orgasmin ja lysähti lattialle, josta Pauliina ei tietenkään pitänyt, vaan nousi järjettömässä kiimassa jälleen istumaan Lindan päälle. Hän otti aina mukanaan pitämänsä dildon käsilaukustaan ja tunki sen Lindan suuhun. Linda kakoi mutta Pauliina ei siitä välittänyt vaan alkoi sovittaa Lindan suussa olevaa dildoa pillunsa huulille. Linda otti käsillä dildosta kiinni ettei se painunut liian syvälle ja Pauliina aloitti raivokkaan naimisen Lindan naamaa vasten. Lopulta Pauliinakin sai ja hänkin lysähti lattialle.

Linda oli tällä välin toipunut omasta orgasmistaan ja halusi tehdä vielä kiusaa Pauliinalle ja hän päätti käyttää siinä hyödyksi käsiinsä saamaansa dildoa. Pauliinan maatessa mahallaan Linda nousi hänen selkänsä päälle, kumartui vasten Pauliinan pakaroita ja alkoi nuolemaan Pauliinan piukkaa peräreikää. Pauliina voihki ja kiemurteli Lindan alla, mutta sitten kun Linda lopulta otti tukevan otteen Pauliinan nesteistä märästä dildosta ja alkoi työntää sitä Pauliinan perseeseen, Pauliina tunsi saavuttavansa pikkuhiljaa kliimaksin ja alkoi kohta täristä orgasmin kourissa. Vielä kun dildo oli Pauliinan perseessä, Linda siirtyi Pauliinan perseen kohdalle ja alkoi sovittamaan dildoa omaan pilluunsa. Se upposi suhteellisen helposti Lindan kiimaiseen pilluun ja näin hän nai vielä Pauliinaa perseeseen kunnes sai toisen orgasminsa ja vajosi huohottaen Pauliinan päälle.

Näin he makasivat päällekkäin keskellä lattiaa, Pauliinalla pelkkä ylös vedetty hame päällään ja Lindalla ainoastaan revitty paita, tyydytettyinä. Kaksi tyttöä jotka vihasivat toisiaan yli kaiken olivat juuri antaneet toisillensa elämänsä kyydin ja huohottivat keskellä oppilaskunnan huoneen lattiaa. Jospa vain joku olisi heidät nähnyt...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute