Herkku-puhelin
"Piippolan vaarilta"
Holmiina

Oli lauantai keskipäivä, ja hiukseni hulmusivat tuulessa. Suuni oli kuiva, ja panetti kamalasti. Olimme sopineet poikaystäväni kanssa, että olisimme viikon panematta ja itsetyydyttämästä, jotta Ahvenanmaan reissustamme tulisi ikimuistoinen. Nyt koitti se päivä. Pilluni oli ollut jo aamusta asti märkä, ja olin joutunut vaihtamaan pikkuhousunikin jo kolme kertaa. Kiertelimme juuri Ahvenanmaan keskellä etsimässä niittyä, jolla voisimme syödä eväitämme, ja vähän puuhailla muutakin.. Lopulta parinkymmenen kilsan matkanteon jälkeen löysimme kauniin niityn, jolla hyönteiset pörräsivät ja kukat tuoksuivat. Asetimme piknikliinamme maahan, ja levitimme voileivät ja hedelmät sen päälle. Juuri kun olimme pääsemässä hedelmien ja toisiemme kimppuun, alkoi sataa. Suututti helevetisti, mutta päätimme pakata nopeasti eväät, ja painua vuokrattuun avoautoomme. Autossa hyökkäsin poikaystäväni arin munan kimppuun, mutta yllätyksekseni Ari keskeytti, ja pakotti minun odottamaan hetken. Hän halusi kovasti tästä ensimmäisestä yhteisestä ”ulkomaanmatkastamme” ikimuistoisen. Hetken kuluttua löysimmekin pellon keskellä olevan vanhan ladon. Menimme varovasti sisään, ja löysimme sieltä ainoastaan pöydän ja tuoleja.

Enää kumpikaan ei voinut vastustaa luonnollista panoviettiään, vaan suorastaa hyökkäsimme toisiemme kimppuun. istahdin tuolille, ja suorastaan imaisin arin kalun suuhuni, eikä tarvinnut lutkuttaa kauaakaan, ja Arilta vierähtivät suuhuni jo ensimmäiset kiimatipat. Keskeytin imemisen juuri viimeisellä sekunnilla, koska halusin että Ari tulisi sisälleni. Ari päätti kuitenkin hoidella minut, ja nosti minut pöydälle makaamaan. Hän polvistui haaroihini, ja aloitti hervottoman vatkaamisen, hän kiusasi minua, ja pyöritti klitoristani kielellään. se tuntui ihanalta! Ari jatkoi imemistä, joten laukesin. Minulla oli tapana päästää kuset kun laukean. Niin tein nytkin, ja Arin pitkä letti kastui kauttaaltaan. Juuri kun olin orgasmin valloissa, ovi aukesi. Sieltä astui sisään yli 60-vuotias pappa. me pelästyimme hirveästi, ja rupesimme pukemaan vaatteita yllemme, mutta hän sanoi rauhallisella, matalalla äänellä että jatkakaa vain. Hän otti itselleen nurkasta tuolin, ja istahti siihen. vähän punastuneena otin arin kalun käteeni, ja ohjasin sen sisälleni. Pilluni suorastaan imaisi elimen sisään. Se tuntui ihanalta. Aloitin hirvittävän ratsastuksen, kun arin kalu hieroi pilluni seinämiä. Jo parin minuutin ratsastuksen jälkeen sain orgasmin.

Pilluni lypsi arin kikkeliä kun minä olin orgasmin kourissa. Tuntui kuin olisin pian räjähtänyt. tärisin ainakin kolme minuuttia tuloni jälkeen. Katsahdin äijää joka oli nurkassa runkkaamassa. Kun siirsin katsettani vielä vähän alemmaksi ja näin järeimmän kalun, johon olen ikinä törmännyt. Tuon kalun halusin sisääni. Aloin lähestyä tätä vaaria, ja kysyin haluaisiko hän työntää jättiläismäisen kalunsa sisääni. Hän sanoi tärisevällä äänellä, että ei edes muistanut miltä pillu tuntui kalun ympärillä. hän lisäsi vielä että oli jäänyt leskeksi 20 vuotta sitten, eikä sen jälkeen ollut tullut pantua. Pilluni suorastaan valui nesteitä, joten istahdin miehen päälle. Lihaksikas äijä kuitenkin nosti minut lattialle. Hän otti perseestäni kiinni ja läimäytti. Se tuntui ihanalta, ja perseeni alkoi punoittaa. Sitten mies alkoi panna. Poikaystäväni oli tässä välissä hakenut autosta videokameran, jolla alkoi kuvata puuhiamme. Huusin kuin hullu lehmä kun pappa alkoi kiihdyttää tahtia. Pilluni meinasi revetä kun suuri kalu survoutui pilluuni. Vaari kysyi nopeasti saisiko mällätä sisälleni. Sain jotenkin huohotukseni seasta kuulumaan myöntävän vastauksen. Minun ei enää kauan tarvinnut odotellakaan, kun varmaan litra lemmenlientä vyöryi pilluni syvyyksiin. Sitten sain orgasmin. Huusin aivan täysiä, ja Ari sai kaiken kuvattua. Lopulta pääsin istumaan tuolille, ja papan nesteitä valusi pillustani lattialle.

Puimme vaatteet päällemme ja olimme jo lähtemässä, kun kysyin papan nimeä. Hän vastasi vain piippolan-vaari. Ari oli jo lähtenyt ladosta, ja hiivin papan luokse. kuiskasin vaasille että se oli parasta panoa mitä olen ikinä saanut, ja kysyin voisinko tulla joskus vielä käymään, ja piippa vastasi myöntävästi lämpimällä hymyllään. Vuoden päästä erosin arista, koska hän oli löytänyt isotissisemmän tyttöystävän Helsingistä. Tämän jälkeen olin umpikännissä viikkokausia, kunnes muistin piippolan- vaarin. Menin laivalla Ahvenanmaalle ja löysin papan runkkaamasta samasta ladosta kuin olimme sextailleet jo aikaisemmin. Pyysin häneltä apua halujeni tyydyttämiseen, ja vietinkin papan luona parikin viikkoa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute