Herkku-puhelin
Serkkua saunassa 2
Mr. Wiseguy

Olin siis kiusallisessa tilanteessa, shortsini ja reiteni olivat aivan spermaiset, lasti oli todella iso. Onneksi kuitenkin Saara kysyi saisiko hän hakea viinapulloni, jos tarjoaisin taas hänelle paukun. Suostuin toki ja heti kun hän lähti saunasta, menin uimaan. Vedessä riisuin housut ja yritin saada ne ja itseni puhtaaksi, jossa onnistuinkin melko hyvin. Nousin laiturille ja huomasin Saaran tulevan takaisin viinat ja limppari mukanaan, joten lähdin saunalle päin. Joimme kuistilla parit paukut ja jäin röökille kun Saara meni takaisin saunaan. Join samalla lisää kossua ja huomasin että sitä olikin mennyt jo reilusti yli puoli pulloa, ja eipä silti kyllähän se alkoi jo tuntua päässäkin. Mietiskelin että olisikohan parempi käydä myöhemmin saunassa yksin ettei suurempia vahinkoja sattuisi, mutta tulin siihen tulokseen että sama kai tuo.

Otin kuistilta puita jotka lisäsin saunan kiukaaseen. Siellä huomasin ettei Saarakaan enää ollut selvin päin. Taisi kossulla olla melkoinen vaikutus nuoreen ja pienikokoiseen tyttöön. Jutellessamme niitä näitä kysäisin leikilläni että eikö tässä nyt ole joku virhe, saunassahan perinteisesti ollaan alasti. Saara katsoi hetken minua ja sanoi että niinhän se on ja alkoi riisua uimapukuaan. Riisuttuaan rintansa paljaaksi hän kysyi enkö aikonutkaan riisua. Eihän minun auttanut kuin heittää shortsini pois ja samalla lähti Saarankin uimapuku. Siinä me serkukset sitten istuimme, humalassa ja alasti katsellen toisiamme. Kaluni alkoi reagoida alastoman teinitytön läsnäoloon ja pyrki taas pystyyn.

Onneksi sain sitä edes hieman hillittyä ja sanoin hakevani kaljaa kuistilta. Ulkona mietin taas että pitäisi perääntyä, mutta toisaalta Saara vaikutti niin kiihottavalta että minun oli pakko päästä taas näkemään hänen ihana vartalonsa. Kaluni roikkui puolikovana jalkojeni välissä kun menin saunaan takaisin, johon Saara kommentoi että olipa se iso ja sanoi ettei ollut ennen nähnyt kyrpää livenä. Istuin ihan hänen viereensä ja pyysin häntä koskettamaan sitä. Saara istui vähän aikaa hiljaa, mutta ojensi kuitenkin kätensä sitä kohti. Samalla kun hän otti sen käteensä se alkoi seistä kovemmin kuin koskaan. "Sehän on ihan kivikova", hihitti Saara. Vastasin sen johtuvan hänen kosketuksestaan ja neuvoin häntä runkkaamaan kaluani. Arasti hän aloittikin sen ja kohta kiihdytti vähän tahtia. Nojauduin taaksepäin, pistin silmäni kiinni ja nautin serkkuni kosketuksesta. Kohta tunsin kielen kosketuksen terskallani, neuvoin häntä pyörittelemään kieltä sen ympärillä ja valuttamaan sylkeä kaluni päälle, jotta hänen kätensä liikkuisi liukkaammin.

Kohta alkoikin pusseissani tuntua tuttu kutina ja pyysin Saaraa lopettamaan etten laukeaisi vielä. Hän hymyili iloisesti, olihan hän saanut ensimmäistä kertaa leikkiä miehen kalulla. Suutelin häntä johon hän vastasikin innolla, oli tainnut sitä harjoitella useamminkin. Käteni kulkivat pitkin hänen selkäänsä ja löysivät kohta etupuolelle ja hänen rinnoilleen. Kun otin nännit sormieni väliin, Saara vinkaisi ja liikahti. Kysyin en kai ollut satuttanut ja haittasiko jos hyväilisin rintoja. Hän vastasi sen tuntuneen ihanalta ja pyysi jatkamaan. Hyväilin pieniä rintoja käsilläni ja suulla hyväilin nännejä. Kohta ne kovettuivatkin ja aloin siirtyä hitaasti alaspäin. Käänsin Saaran selinmakuulle ja suukottelin vatsaa siirtyessäni kohti hänen ohuen karvan peittämää jalkoväliään. Päästessäni sinne liikuttelin kieltäni edestakaisin märässä vaossa, oli tainnut serkkutyttö tykätä kaikesta tähän asti. Levitin häpyhuulia sormillani ja tutkin pienestä pillusta joka sopukan kielelläni. Pyörittelin kieltäni klitoriksen päällä ja työnsin hitaasti sormea hänen tiukkaan neitsytpilluunsa. Huomasin kuinka Saara alkoi hengittää raskaammin ja painoi päätäni kovemmin jalkojensa väliin. Kiihdytin tahtia nuollen hänen pilluaan joka puolelta.

Aloin kiusata klitorista sormillani ja työnsin kieltä hänen sisäänsä. Saara alkoi voihkia yhä kovemmin ja samalla hänen pillunsa alkoi supistella yrittäen imeä kieleni sisäänsä. Nousin istumaan ja kysyi n miltä tuntui. Saara sanoi sen olleen todella ihanaa. Hän pyysi minulta röökiä jonka tarjosin toki, kyllähän se maistui itsellenikin. Menimme kuistille istumaan ja Saara halusi tulla syliini istumaan, joka kävi minulle mainiosti. Tunsin kuuman ja märän pillun reidelläni ja kyrpäni seisoi vasten Saaran kiinteää pakaraa. Kysyin saisinko viedä häneltä neitsyyden ja hetkeäkään miettimättä hän vastasi kyllä. Olimme molemmat todella kiimaisia. Mentyämme takaisin saunaan muistin ettei minulla ollut kortsuja mukana, ja eihän niitä löytynyt Saaraltakaan. Päätimme ottaa riskin ja naida paljaana. Saara asettui makaamaan lauteelle ja minä aloin sovittaa kaluani hänen tiukkaan reikäänsä.

Hyvinhän se sinne upposi, olihan liukkaus orkun jälkeen enemmän kuin hyvä. Alkoin naida häntä hitaasti pitkillä työnnöillä. Vedin kaluni melkein ulos asti ja työnsin sen taas pitkälle sisään. Saaran tiukka mutta todella märkä pillu tuntui hyvälle ja meinasin laueta melkein heti. Pidin vähän aikaa taukoa ja kysyin Saaran tunnelmia. Ei kuulemma ollut sattunut yhtään ja oli todella ihanaa. Aloin taas työntelemään kaluani hänen vitussaan ja hieroin sormella hänen klitoristaan samalla. Jonkin ajan päästä tunsin taas orkun olevan todella lähellä ja vetäisin kalun ulos. Pyysin Saaraa ratsastamaan johon hän ilomielin suostui. Puristelin hänen ihanaa persettään samalla kun hän ratsasti kalullani. Levitin pillun mehuja sormellani hänen peppureikänsä ympärille ja aloin pyörittää sormeani sen ympärillä. Tästä Saara kiihottui entistä enemmän ja voihkiminen alkoi olla enemmänkin huutoa. Kohta tunsin kuinka pillu alkoi muuttua entistäkin kireämmäksi ja se alkoi supistella. Saara kiljui kuin syötävä valtavan orgasmin kourissa ja sen päätteeksi lysähti päälleni. En voinut pidätellä omaa orkkuani ja vaikka yritin olla kuinka nopea, en ehtinyt vetää kalua ajoissa ulos. Tunsin kuinka pari ruiskahdusta spermaa lensi Saaran pilluun, ja kun sain kaluni ulos sitä tuli vaan lisää lentäen hänen selälleen ja pakaroilleen. Tuntui kuin sperma ei ikinä loppuisi, viimeiset ruiskahdukset jo koskivat. Makasimme päällekkäin melko pitkän aikaa vain suudellen. Kaluni seisoi vieläkin vasten Saaran persvakoa, ja tunsin kuinka pakaroilta ja hänen pillustaan alkoi valua spermaa ja hänen omia mehujaan minunkin haarojeni väliin. Kun viimein pääsimme ylös päätimme mennä uimaan ja naimme rantavedessä vielä toisen kerran.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute